Minttu Vuorikari voi nyt hyvin. Sädehoidot loppuivat pari kuukautta sitten. Kuva: Lauri Mannermaa
Minttu Vuorikari voi nyt hyvin. Sädehoidot loppuivat pari kuukautta sitten. Kuva: Lauri Mannermaa

Helsinkiläinen Minttu Vuorikari sairastui rintasyöpään 34-vuotiaana sinkkuna. Hän menetti toisen rintansa ja sai vaihtokaupassa ennenaikaiset vaihdevuodet.

Oli joulukuu vuonna 2103, kun Minttu Vuorikari löysi rinnastaan patin. Patti oli iso, nyrkinkokoinen, ja se oli kasvanut nopeasti.

Minttu pääsi nopeasti rintaleikkaukseen, ja hän alkoi syödä rintasyöpää ehkäiseviä lääkkeitä, jotka lopettavat kehon estrogeenituotannon kokonaan.

Minttu sai vaihdevuodet 35-vuotiaana eikä todennäköisesti voi saada koskaan lapsia sytostaattihoitojen vuoksi.

Ikävä hiuksia

Sinkkuna elelevä Minttu oli iässä, jossa useimmat alkavat panikoida perheen perustamisesta tai jälkikasvusta, jos sellaista ei vielä ole.

Hän ei ole osannut kaivata parisuhdetta tai kumppanin tukea sairautensa aikana.

– Olisi ollut aika raskasta miettiä jotakuta toista sairauden aikana. En osaa kaivata parisuhdetta, sillä en ole seurustellut kovin vakavasti elämäni aikana. Seksiä kaipaan, ihan niin kuin jokainen, mutta sekään ei ole ylitsepääsemätön juttu.

Ajatus parinhankinnasta seksin vuoksi lähinnä naurattaa.

– Ajattele, jos baarissa joku mies lähtisi mukaani. Sitten kotona olisin ensin, että aa, odota vähän, otan tämän peruukin pois, ja aa, mulla onkin vain yksi tissi. Eihän niin voi tehdä. Tai varmasti voisi, mutta en tiedä, kuinka moni mies pystyisi sen jälkeen enää toimimaan.

Syövän pahin vaihe on jo selätetty, ja rankat hoidot ovat takana. Oikean rinnan tilalla on nyt silikoniproteesi. 

– Pahinta on ollut hiustenlähtö. En sure yhtään niin paljon rintaani kuin hiuksiani, Minttu sanoo. 

Jos aikani on nyt, olen valmis

Syöpää ehkäisevää lääkitystä Minttu joutuu syömään vielä viisi vuotta. Mahdollisen lapsettomuuden kanssa hän sanoo olevansa sinut.

– Päätin jo yläasteella, etten koskaan halua lapsia.

Rintasyövän ennuste on hyvä. Suomen Syöpärekisterin mukaan sairastuneista 97 prosenttia on elossa vuoden kuluttua ja 89 prosenttia viiden vuoden jälkeen. Kaikki eivät kuitenkaan selviä.

– En pelkää kuolemaa.  En haluaisi lähteä vielä, mutta jos aikani on nyt, olen valmis, Minttu sanoo.

Mitä syöpä opetti Mintulle? Mistä hän sai eniten tukea syöpähoitojen aikana? Lue Mintun koko haastattelu Me Naisista 43/2014.

Kaikki Me Naisten Roosa nauha -jutut löydät täältä.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti
Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.