Vielä pari vuotta sitten kirjailija Riikka Ala-Harjan, 45, uunnitelmissa oli muutto Ranskasta Suomeen miehen ja tyttären kanssa. Tulikin ero ja taistelu lapsen kotimaasta.

Kuva Panu Pälviä

Riikka Ala-Harja käynnisti auton helluntaiaamuna kello seitsemän. Helluntai oli hyvä päivä lähteä, silloin ei ole rekkoja tiellä.

Auton hän oli pakannut jo edellisenä päivänä – sen saman, jolla hän oli muuttanut Ranskaan seitsemän vuotta aiemmin. Isältä peritty Saab vuosimallia -92 oli ääriään myöten täynnä astioita, vaatteita, kirjoja ja lapsen leluja. Vielä viimeiset raot Riikka oli tilkinnyt barbeilla ja niiden vaatteilla.

Siihen päättyivät kirjailija Riikka Ala-Harjan vuodet Normandiassa.

Kun Riikka muutamaa päivää myöhemmin saapui Travemünden-lautalla Helsingin Vuosaareen, hän kävi aamiaisella ja ajoi sitten muuttokuormineen suoraan asuntonäyttöön Munkkivuoreen. Siitä tuli Riikan ja Selma-tyttären koti Helsingissä.

– Oman pään kannalta oli hyvä tehdä se matka autolla, Riikka sanoo nyt, kun muutosta on kulunut vähän yli vuosi. 

Sulateltavaa oli paljon, sillä lähtöä edeltävä talvi oli ollut myrskyisä. Oli tullut yllättävä parisuhdekriisi, ero ja riita lapsen asuinpaikasta.

Nyt äidin ja tyttären elämä munkkivuorelaisessa kolmiossa on asettunut mukaviin uomiin. Ranskalais-suomalaiseen kouluun on lyhyt kävelymatka. Keittiön seinä on maalattu kirkkaankeltaiseksi, ikkunoista näkyy puiden latvoja. 

Makuuhuoneen nurkassa seisoo Riikan isän vanha kirjoituspöytä.

Sen ääressä on syntynyt vuoden mittaan kaksikin eroon liittyvää kirjaa. Elokuussa ilmestyvä romaani Maihinnousu käsittelee menettämisen pelkoa sekä taistelua monella rintamalla, kun päähenkilön mies pettää ja lapsi sairastuu syöpään. Samat pelon ja avuttomuuden teemat toistuvat Riikan ja sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin yhteisteoksessa Rakennusohje, jossa puretaan vanhaa ja rakennetaan uutta, ja joku saa aina enemmän kuin toinen.

– Kumpikaan ei kerro suoraan minusta tai perheestäni, mutta eroamiseen liittyvät havainnot ja tunteet ovat omiani. Jos tekstissä ei ole jotain omaa, joka kolahtaa, se on tyhjä teksti, Riikka sanoo.

Molemmissa kirjoissa on mukana myös Normandian maihinnousu. Juuri maihinnousurannan tuntumassa Riikka vietti seitsemän tärkeää vuotta. 

Rakkauden perässä Ranskaan

Kun Riikka ja Jérôme rakastuivat, kaikki tapahtui nopeasti. Oli helmikuu vuonna 2004, Riikka oli melkein 37, ja vauvakuumeen aste oli vakava.

Riikan isä oli kuollut pari vuotta aiemmin, ja siitä Riikka oli tajunnut olevansa seuraavana jonossa. Koska hänellä ei ollut lasta, ei ollut mitään sukupolvien ketjua, jonka osaksi asettua.

– Silloin iski ihan fyysinen lapsikuume. Munatorvet tööttäsivät niin, että se kuului kahden kilometrin päähän.

Vaikka mies oli Riikkaa viisi vuotta nuorempi, hänkin halusi lapsen. Se, että hän asui Ranskassa, ei ollut mikään ongelma. Riikka voisi tehdä kirjailijan ja dramaturgin töitään sielläkin. Puolen vuoden seurustelun jälkeen Riikka pakkasi vaatteensa, kirjansa ja astiansa isän vanhaan Saabiin ja ajoi Normandiaan. Seuraavassa kuussa hän alkoi odottaa lasta.

Selma syntyi kesäkuussa 2005, kaksi päivää maihinnousun vuosipäivän jälkeen.

– Kun muutin, en osannut yhtään ranskaa. Ensimmäisenä opin synnytyssanaston, Riikka kertoo.

Suunnitelma oli alusta asti selvä: kun tytär tulee eskari-ikään, koko perhe muuttaa Suomeen. Pariskunta uskoi suomalaiseen koulujärjestelmään enemmäin kuin ranskalaiseen.

Noin vuotta ennen suunniteltua muuttoa tapahtui jotakin, joka järjesti koko kuvion uusiksi. Riikka sai tietää, että miehellä oli toinen nainen. Oli ollut jo hyvän aikaa.

– Se oli isku, joka tyhjensi ilmat palleasta. 

Viilipytyn roolissa

Eroaminen on aina pelottavaa. Miten uskaltaa päästää irti siitä, mitä on yhdessä rakennettu? Miten uskaltaa ryhtyä rakentamaan uutta? Erityisen pelottavaa se on, kun mukana kuviossa on lapsi ja lapsen tulevaisuus.

Silti Riikka huomasi ottavansa erokriisissä viileän pohjoismaalaisen roolin. Mies oli yllättäen se hysteerisempi osapuoli.

– Oma, täysin keittiöpsykologinen tulkintani on, että hän oli jo tottunut kaksoiselämään, ja kun se paljastui, hän säikähti aiheuttamaansa tuhoa.

Ranskalaiset ystävät ihmettelivät Riikan asiallisuutta ja usuttivat häntä raivoamaan enemmän, rikkomaan vaikka pari maljakkoa. Riikka ei rikkonut; kirjoitti vain kirjaansa vaasinpaiskauskohtauksen.

– Olen luonteeltani käytännöllinen, ja näköjään olin sitä myös eron hetkellä. Totesin, että jonkun pitää olla viileä ja rauhallinen, meillä on tämä lapsi tässä, nämä asiat pitää vain hoitaa.

Petetyksi tuleminen kolhii väistämättä itsetuntoa, mutta Riikka uskoo, että ikävuodet ja elämänkokemus suojelivat häntä pahimmalta. Jos hän olisi ollut 25-vuotiaana samassa tilanteessa vieraassa maassa, romahdus olisi voinut olla hurjempi. Nelikymppisenä itsetunto ja itsetuntemus ovat jo vakaalla pohjalla.

Iso apu oli myös hyvistä ystävistä, joiden kanssa asiaa saattoi itkeä sekä Suomessa että Ranskassa. Lisäksi Riikka purki tuntojaan terapiassa.

– Vaikka se olikin ranskaksi, sain siellä hyvin itkettyä.

Oikeussalin kautta Suomeen

Eron jälkeen Riikka halusi pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan Selma aloittaisi eskarin ja koulun Suomessa.

– Exäni ei ymmärrettävästi enää halunnutkaan sitä. Ei kai kukaan halua, että oma lapsi häipyy toiseen maahan. Se oli tilanne, jossa ei ollut yhtään hyvää vaihtoehtoa.

Riikka harkitsi perusteellisesti sitäkin, että jäisi asumaan Ranskaan, mutta se ei tuntunut hyvältä missään vaiheessa. Hän pelkäsi kielensä, työvälineensä, rapistuvan vieraskielisessä ympäristössä. Lisäksi hän uskoi edelleen, että Suomi olisi lapselle parempi paikka käydä koulua.

Miehen aloitteesta Selman asuinpaikka päätettiin lopulta oikeudessa.

– Se ei ollut mikään herkkuhetki. Ehkä kirjoitan siitä kirjan viiden vuoden kuluttua. Tai ehkä en kirjoita siitä koskaan.

Piinallisen oikeuskäsittelyn keskellä Riikan asianajaja kuitenkin muistutti, että huonomminkin voisi olla. Kiistan osapuolet olivat sentään saman länsimaisen kulttuurin kasvatteja. Tilanne olisi ollut vielä mutkikkaampi, jos toinen olisi kotoisin kulttuurista, jossa käsitys perheestä ja sukupuolten oikeuksista ovat merkittävästi erilaisia.

Tyttärelleen Riikka selitti tilanteen niin kuin se oli: isä ja äiti ovat eri mieltä Selman asuinpaikasta, joten tuomari miettii Selman parasta ja päättää asian sen mukaan.

– Olen sitä mieltä, että lapsille pitää selittää asioita mahdollisimman rehellisesti, sillä he tajuavat niin paljon joka tapauksessa.

Oikeuden päätös tuli pitkäperjantaina 2011. Sen mukaan tytär asuu Suomessa äitinsä kanssa ja tapaa isäänsä koulun loma-aikoina. Ehkä koitui lopulta Riikan eduksi, että eron oikeuskäsittely oli Ranskassa eikä Suomessa.

– Sikäläinen arvomaailma on aavistuksen konservatiivisempi. Äidin täytyy olla melkoinen sekakäyttäjä ennen kuin hän menettää lapsen huoltajuuden.

Eroriidan puiminen oikeudessa ei ollut omiaan parantamaan tunnelmaa ex-puolisoiden välillä, mutta kuluneen vuoden aikana välit ovat parantuneet huomattavasti.

– Uusi järjestelymme on alkanut toimia hyvin. Selma on nähnyt isäänsä huomattavasti enemmän kuin oikeuden päätökseen on kirjattu, Riikka kertoo.

Tyttö on viettänyt Ranskassa useita parin kolmen viikon jaksoja, ja lisäksi hänen isänsä käy työmatkoilla Suomessa. Silloin Selma saa asua isän kanssa hotelli Tornissa. 

Ikävä laaturuokaa ja ystäväpiiriä

Vaikka lähtöön liittyi kipeitä asioita, Riikka on onnellinen Ranskan-vuosistaan ja kaikesta, mitä ne toivat hänen elämäänsä.

– Aluksi olin kuin autistinen internetistä ostettu vaimo, joka vain hymyilee tyhmänä illallisilla eikä ymmärrä mitään. Se oli oikeastaan aika valaiseva kokemus.

Hän oppi kieltä käytännön kautta ja pakon edessä, kun puolisoa lukuun ottamatta kukaan pikkukylässä ei puhunut englantia. Oli myös kiehtovaa seurata, kun oma lapsi oppi rinnakkain suomea ja ranskaa.

Nykyään Riikka puhuu sujuvaa ranskaa, jolla hän voi porista hyvän päivän kuulumiset koulun pihalla ranskalaisvanhempien kanssa.

Kielitaidon lisäksi hän sai Ranskasta ystävyyssuhteita, joiden hän uskoo kestävän lopun ikää.

– Ja tietenkin se pikkukylä Normandiassa on minulle erityinen paikka senkin takia, että se on lapseni toinen koti ja itse elin siellä lapseni ainutkertaisen vauva- ja taaperoajan.

Perheen koti Ranskassa oli kaksikerroksinen omakotitalo kahdensadan metrin päässä maihinnousurannasta. Kuulostaa ihanalta, mutta Riikka ajattelee sitä nyt ilman haikeutta.

– En ole haikeiluun taipuvainen ihminen, vaan katson mieluummin eteenpäin. Olihan se tietenkin miellyttävä paikka asua, mutta vauvan yöhuudot ovat yhtä uuvuttavia merenrantatalossa kuin muuallakin.

Riikka kaipaa Ranskasta oikeastaan vain kahta asiaa. Parempaa ja halvempaa ruokaa sekä välitöntä sosiaalista elämää. Siellä ystävillä on tapana kokoontua syömään harva se viikonloppu rennoissa tunnelmissa. Yksi perhe tuo alkupalat, toinen tuo jälkiruuat, kaikki tuovat pullon viiniä, eikä isäntäväen tarvitse miettiä, onko ruoka tarpeeksi hienoa.

– Mutta eihän se paikka ole kadonnut minulta mihinkään. Ystävieni taloissa on vierashuoneet, ja minulla on sinne kutsu voimassa. 

Kuherruskuukausi jatkuu

Riikan puhelin piippaa: tekstiviesti Axalta. Riikan miesystävä Axa Sorjanen siellä raportoi, että kesäpäivä Selman kanssa sujuu hyvin.

Helmikuussa syttynyt seurustelusuhde on jo siinä vaiheessa, että Axa on parkkeerannut Riikan olohuoneeseen urheilullisen maantiepyöränsä, joka on liian hieno pihalle jätettäväksi.

Kulttuuritoimittajana työskentelevä Axa oli Riikalle tuttu jo vuosien takaa Helsingin kulttuuripiireistä, mutta paremmin he tutustuivat vasta viime talvena.

– Törmäsimme sattumalta pari kertaa bussissa ja intoilimme murtomaahiihdosta.

Hiihtäminen oli yksi niistä asioista, joita Riikka kaipasi Ranskassa asuessaan. Alpeillakin hän jätti laskettelurinteet väliin ja keskittyi murtsikkaan. Ensimmäinen talvi Munkkivuoressa oli Riikalle yhtä hiihtojuhlaa, sillä ladulle pääsi melkein suoraan kotipihasta.

Riikka kaataa kahvia vielä yhden kupillisen, ettei väsymys pääse niskan päälle. Kaksi kirjaa samaan aikaan oikolukuvaiheessa tarkoittaa lyhyitä yöunia ja kevyttä kaaosta kotona.

– Selma kyselee, koska meillä oikein siivotaan. Olen tehnyt töitä aika tiiviisti, hän naurahtaa.

Vaikka muuttokuormassa vuosi sitten ei ollut juuri huonekaluja, on koti nyt kodin näköinen. Ystäviltä ja sukulaisilta on saatu huonekaluja lainaan ja lahjaksi. Viimeksi Riikka sai ystävältään, valokuvataiteilija Elina Brotherukselta pari teosta seinälle.

– Minulla on edelleen menossa kuherruskuukausi Suomen kanssa. Pitkin talvea ihmiset kyselivät, kärsinkö kulttuurisokista, mutta minua ei haitannut, vaikka joulukuussa satoi vettä. En ollut tajunnutkaan, miten paljon olin kaivannut suomen kieltä ympärilleni.

Riikan arvion mukaan myös Selma on sopeutunut Suomeen hyvin. Mitä nyt välillä nurisee, miksi äiti pihistelee ruokakaupassa ja ostaa niin harvoin vuohenjuustoa.

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.