"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen
"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen

Laulaja Iisan elämä meni erossa kokonaan uusiksi. – Olen tehnyt itsekkäitä asioita, mutta en olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt.

Kauniina alkukesän päivänä itähelsinkiläinen rantakahvila on täynnä auringosta nauttivia ihmisiä, ja kestää hetken, että heidän joukostaan bongaa laulaja Iisan. Tuttua brunettea on turha katsellaan hakea, sillä muusikon tummanruskeat kiharat ovat talven ja kevään aikana vaihtuneet blondiin polkkaan. Otsatukan alta pilkistävät kuitenkin tutut nauravat ruskeat silmät.

– Istuin varmasti 15 tuntia kampaajan tuolissa ennen kuin oikea sävy löytyi ,eikä hapero tukkani enää imenyt väriä. Mutta kyllä kannatti: sen jälkeen kun vaihdoin blondiksi, minulta on kysytty jo kolme kertaa paperit Alkossa, Iisa, 37, kertoo nauraen.

Viimeisen vuoden aikana Iisan elämässä on mennyt uusiksi moni muukin asia kuin tukanväri.

Iisan yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto muusikko Mikko Pykärin kanssa päättyi eroon, ja siviilisäädyn vaihtumisen myötä Iisa otti takaisin tyttönimensä Pajulan. Samalla loppui yhteistyö pitkäaikaisen kollegan ja bändikaverin kanssa, ja Iisa vaihtoi levy-yhtiötä.

– Ero ei ollut mikään sokkipäätös, mutta atomeiksi olen silti mennyt. Elämänmuutoksen tekeminen on ollut täyttä työtä, eikä minulla pitkään aikaan ollut voimia juuri mihinkään muuhun. Koko talven olen viettänyt hiljaiseloa.

Paha olo

Iisan avioliitto päättyi eroon viime syksynä pitkän pohdinnan päätteeksi, kun Iisan mukaan mitään muuta ratkaisua ei enää ollut.

– Jossain vaiheessa minulle oli selvää, että tämä pitää tehdä ja se pitää tehdä nyt, Iisa sanoo.

Ulkopuolisen silmin Iisa näytti elävän lähes kadehdittavaa elämää, johon kuului muusikkomies, tämän kanssa yhteinen – ehkä Suomen hipsteriuskottavin – bändi, Regina, sekä talo ja lapset.

Paha olo kuitenkin kasvoi vaivihkaa, koska Iisalla ei ollut enää aikaa kuunnella itseään.

"Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita."

– Olen aina luottanut intuitioon ja ajatellut, että keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden. Harmonia rikkoontuu, jos en ole synkassa sisäisen fiilikseni kanssa.

Iisa myöntää, ettei ehkä osannut purkaa pahaa oloa läheisilleen riittävän suoraan ja ajoissa, vaikka lähetti hätäsignaaleja ympärilleen. Iisasta tuntui vaikealta olla rehellinen itselleen, koska hän on samaan aikaan aina ollut myös empaattinen ja väistellyt konflikteja.

– Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita. Silloin oma sisäinen ääni ja reaalimaailma menevät ristiin, ja kun ne ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, korjausliikkeitä on enää vaikea tehdä, Iisa sanoo.

– Mutta jollen lopulta olisi uskaltanut tuoda sisälläni kasvanutta onttoa oloa kokonaan päivänvaloon, olisin muuttunut vieraaksi itselleni ja alkanut elää kulissielämää. Ja se taas on vastoin kaikkea sitä, mihin haluan elämäni käyttää.

Iisa ei kuitenkaan suosittele eroa kenellekään.

– Jos ei ole ihan pakko erota, niin ei kannata.

– Kaikille pitkässä parisuhteessa eläville, uraa tekeville lasten vanhemmille tulee joskus eroajatuksia, mutta matka siihen, että konkreettisesti tekee jotain ja muuttaa elämäänsä, on kyllä paljon pidempi kuin mitä ikinä olisin ajatellut.

Äidin syyllisyys

Erokriisin keskellä pintaan ovat nousseet kaikki tunteet maan ja taivaan väliltä: suru, helpotus, toivo, pelko, ikävä, epäonnistuminen, rohkeus, pelkuruus. Kipein on ollut syyllisyydentunne, joka on liittynyt perheen hajoamiseen.

– Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia. Olen joutunut pohtimaan paljon omaa vanhemmuuttani ja epäonnistumistani avioliitossa, hän sanoo.

 "Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia."

Kuten jokainen vanhempi, jonka päätökset vaikuttavat toisiin ihmisiin, Iisa on miettinyt, missä menee itsekkyyden ja oman onnen tavoittelun raja.

– Olen tehnyt hirveän itsekkäitä asioita. Mutta tiedän, etten olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt. Ja jos en ole onnellinen, minusta tulee varjo ihmisestä, joka voisin olla, enkä usko, että olen silloin kenellekään kovin hyvä äiti tai puoliso.

– Äitimyyttiin ei tietenkään sovi ero, mutta ajattelen, etten voi myöskään antaa lapsilleni mallia äidistä, joka vuosikausiksi lannistuu oman riittämättömän ja onnettoman roolinsa alle – sinnittelee, vaikka tietää, ettei näistä aineksista ole onnelliseen elämään, hän jatkaa.

Iisa kertoo, että hänelle on ollut kova paikka tajuta, ettei eron jälkeen enää muiden silmissä näytäkään empaattiselta ja epäitsekkäältä. Samalla monet muut omat ja muiden mielikuvat Iisasta ovat joutaneet romukoppaan.

– Identiteettiäni on ravisteltu, ja se on murtunut. Minulle on ollut tärkeääkin, että se on mennyt aika atomeiksi. Olen kääntänyt kaikkia persoonallisuuteni kiviä, miettinyt lapsuudenkokemuksiani, luonteenpiirteitäni ja kyseenalaistanut ihan kaiken, Iisa kertoo.

Oman pään sisällä yksin

Iisa on aina tarvinnut paljon omaa rauhaa ja tilaa. Vaikeina aikoina hän vetäytyi yhä enemmän omaan yksinäisyyteensä, aina vain kauemmas läheisistään ja ystävistään.

– Ehkä yksin viihtyminen on ollut sudenkuoppani. Minun on hirveän hyvä ja helpottava olla yksin, koska oman pääni sisällä pystyn ratkaisemaan mitkä tahansa asiat. Siinä on vain se ongelma, että menen ajatuskuluissani liian pitkälle, ja kun viimein tulen niiden kanssa muiden ihmisten ilmoille, tajuan, ettei niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Iisa kuvailee.

Hänen oli esimerkiksi vaikea kertoa parisuhteen kriisistään vanhemmilleen ja siskolleen, koska tiesi, että se merkitsisi luopumista ja surua myös heille.

– Välillä läheisten ihmisten reaktio pelotti jopa enemmän kuin konkreettiset erosta seuraavat elämänmuutokset, Iisa ihmettelee.

Pahimpina hetkinä Iisa löysi itsensä niin syvältä omasta itsestään, ettei meinannut enää osata sieltä pois.

"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista."

– Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius otti minusta yliotteen, enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani, hän kertoo.

Raskaimpien kelojen aikana Iisa oli aidosti huolissaan jaksamisestaan.

– Olen itkenyt järkyttävän paljon ja ajatellut, että kaikki masennuksen merkit täyttyvät kohdallani.

Kriisin keskellä Iisaa auttoi terapia, jossa hän oppi puhumaan asioista, joista oli aiemmin vaiennut.

– Mutta ei terapia anna valmiita ratkaisuja, eikä kukaan terapeutti tee duunia puolestasi, mikä saattaa joillekin olla jopa pettymys. Minua terapia auttoi muuttumaan avoimemmaksi. Nykyään uskon, ettei voi olla väärin, jos paljastaa epäonnistumisensa, heikkoutensa tai pelkonsa, Iisa sanoo.

– Kuorma harteillani alkoi keventyä, kun aloin puhua läheisilleni. On ollut ihanaa huomata, että jos avaudut, sinulle vastataan avoimuudella. Se on lähentänyt minua joidenkin ihmisten kanssa, kun yhtäkkiä olemme tunnistaneet toisissamme samoja fiiliksiä.

Enää Iisa ei myöskään yritä selvitä kaikesta yksin, vaan opettelee pyytämään apua ajoissa.

– Kauhean helppoa avun pyytäminen ei ole minulle vieläkään, mutta yritän mennä sitä kohti.

"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.
"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.

Ehdoton rakkaus

Viime aikoina Iisa on pohtinut tietenkin paljon myös rakkautta. Jos hän jostain on varma, niin siitä, ettei kaiken lapioinnin jälkeen aio löytää itseään suhteesta, jossa joutuisi miettimään, miten siihen on päätynyt. Uuteen suhteeseen hyppääminen heti edellisen päätyttyä tuntuisi oudolta.

– Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton. En pysty ottamaan ketään elämääni paremman puutteessa enkä olemaan kenellekään välisuhde ennen kuin suuri rakkaus löytyy, Iisa sanoo.

"Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton."

Iisalle rakastaminen tarkoittaa täydellistä antautumista, ja sitähän ei voi keneltäkään vaatimalla vaatia.

– Olen valmis laittamaan kaiken likoon, ja jos toinen ei ole, ei siitä tule mitään. Rakkauden pitää olla totaalinen juttu molemmille, hän sanoo.

Omaan kotiin

Viime vuoden lopulla Iisa muutti omaan kotiin lähelle perheen vanhaa yhteistä kotia. Itä-Helsingin luontoon ja rantojen lenkkipolkuihin kiintynyt Iisa ei voisi enää kuvitellakaan asuvansa muualla. Kouluikää lähestyvien poikien takia oli myös selvää, että uutta elämää rakennetaan samoihin maisemiin.

– Asuin viimeksi yksin 13 vuotta sitten. Fiilikset olivatkin vähän samanlaiset kuin silloin, kun muutin lapsuuden kodista ekaa kertaa yksin, Iisa kertoo.

Laulajan kotiin ei ole roudattu yhtään turhaa huonekalua. Iisa nukkuu patjalla, eikä hänellä ole telkkaria tai edes verhoja ikkunassa.

– Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi. Televisiota en ole katsonut, koska minulla ei ole ollut yhtään kaistaa mihinkään muuhun kuin oman elämäni pohtimiseen, hän sanoo.

"Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi."

Iisa uskoo, että elämä kulkee kehissä. Siitä kertoo myös hänen uusi singlensä Kun olit nuori, jolla kuullaan uudistunutta, suorempaa ja tanssittavampaa Iisaa kuin koskaan aikaisemmin.

”Kukaan ei sanonut, että murrosikä tulee aina uudestaan, oisko tää nyt kolmas, aina yhtä kauhea.”

Iisa myöntää, että kappale kuvaa kaunistelematta hänen tämän hetken fiiliksiään ja elämäntilannettaan.

– Minulla oli paha murrosikä, seuraava kriisi parikymppisenä ja nyt jälleen iso elämän käännekohta. Aina ennen niitä hetkiä olen kuvitellut olevani kypsä ja joutunut huomaamaan, että se on illuusio, Iisa sanoo.

Sopivasti keskeneräinen

Vaikka Iisa ajattelee elämänsä kulkevan kuin kehällä, ei hän koe, että avioeron jälkeen hän olisi palannut ahdistavalla tavalla takaisin lähtöruutuun.

Tuore elämänmuutos on ollut raskas, mutta aikaisempiin murroskausiin verrattuna siinä on myös jotakin helppoa:

– Nuorempana elämän to do -lista oli pitkä. Piti repiä jostain ammatti, työ, parisuhde ja perhe. Silloin ahdisti rankasti se ”sit ku” -elämä, jota joutui elämään.

"Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen."

– Nyt homma on paljon yksinkertaisempaa. Minulla on jo perhe, lapseni, ja se on kaiken perusta. Olen lapsilleni maailman tärkein, ja he ovat sitä minulle. Se pyyteettömyys tekee tosi hyvän olon, eikä sitä vie kukaan pois minulta ja se riittää. Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen, hän sanoo.

– Kaikessa on vielä keskeneräisyyden tuntu, mutta vaalin sitä enkä halua siitä pois, enkä oikein edes tiedä, minne siitä pitäisi mennä. Ei minua ainakaan kiinnosta sinetöity, varman päälle rakennettu loppuelämä. On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta.

 

 

 

IISA
PAJULA

Laulaja ja laulun­tekijä syntyi 9.8.1979
Tampereella.

Tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Regina-yhtyeestä, johon kuului myös ex-mies Mikko Pykäri.

Julkaissut sen jälkeen soolo-
albumit Iisa ja Kukaan ei oo
kenenkään oma.

Keikkailee kesällä muun muassa Provinssirockissa ja Bättre Folkissa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluu kaksi poikaa.

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Vierailija

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Kannattaa huomioida kritisoidessa sekin seikka, että pitkäaikaistyöttömyys on eri asia kuin päivän, viikon tai kuukauden pituinen "loma". Työttömyys on pitkällä aikavälillä arkisella ja sosiaalisella tasolla invalidisoivaa. 233 000 työtöntä on huima määrä eikä kenelläkään pitäisi olla oikeus tai puhdas omatunto kutsua loiseksi ketään. Jokainen huutelija pitäisi työntää samaan mankeliin niin jo loppuu huutelu kun avautuu silmät.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.