"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen
"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen

Laulaja Iisan elämä meni erossa kokonaan uusiksi. – Olen tehnyt itsekkäitä asioita, mutta en olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt.

Kauniina alkukesän päivänä itähelsinkiläinen rantakahvila on täynnä auringosta nauttivia ihmisiä, ja kestää hetken, että heidän joukostaan bongaa laulaja Iisan. Tuttua brunettea on turha katsellaan hakea, sillä muusikon tummanruskeat kiharat ovat talven ja kevään aikana vaihtuneet blondiin polkkaan. Otsatukan alta pilkistävät kuitenkin tutut nauravat ruskeat silmät.

– Istuin varmasti 15 tuntia kampaajan tuolissa ennen kuin oikea sävy löytyi ,eikä hapero tukkani enää imenyt väriä. Mutta kyllä kannatti: sen jälkeen kun vaihdoin blondiksi, minulta on kysytty jo kolme kertaa paperit Alkossa, Iisa, 37, kertoo nauraen.

Viimeisen vuoden aikana Iisan elämässä on mennyt uusiksi moni muukin asia kuin tukanväri.

Iisan yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto muusikko Mikko Pykärin kanssa päättyi eroon, ja siviilisäädyn vaihtumisen myötä Iisa otti takaisin tyttönimensä Pajulan. Samalla loppui yhteistyö pitkäaikaisen kollegan ja bändikaverin kanssa, ja Iisa vaihtoi levy-yhtiötä.

– Ero ei ollut mikään sokkipäätös, mutta atomeiksi olen silti mennyt. Elämänmuutoksen tekeminen on ollut täyttä työtä, eikä minulla pitkään aikaan ollut voimia juuri mihinkään muuhun. Koko talven olen viettänyt hiljaiseloa.

Paha olo

Iisan avioliitto päättyi eroon viime syksynä pitkän pohdinnan päätteeksi, kun Iisan mukaan mitään muuta ratkaisua ei enää ollut.

– Jossain vaiheessa minulle oli selvää, että tämä pitää tehdä ja se pitää tehdä nyt, Iisa sanoo.

Ulkopuolisen silmin Iisa näytti elävän lähes kadehdittavaa elämää, johon kuului muusikkomies, tämän kanssa yhteinen – ehkä Suomen hipsteriuskottavin – bändi, Regina, sekä talo ja lapset.

Paha olo kuitenkin kasvoi vaivihkaa, koska Iisalla ei ollut enää aikaa kuunnella itseään.

"Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita."

– Olen aina luottanut intuitioon ja ajatellut, että keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden. Harmonia rikkoontuu, jos en ole synkassa sisäisen fiilikseni kanssa.

Iisa myöntää, ettei ehkä osannut purkaa pahaa oloa läheisilleen riittävän suoraan ja ajoissa, vaikka lähetti hätäsignaaleja ympärilleen. Iisasta tuntui vaikealta olla rehellinen itselleen, koska hän on samaan aikaan aina ollut myös empaattinen ja väistellyt konflikteja.

– Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita. Silloin oma sisäinen ääni ja reaalimaailma menevät ristiin, ja kun ne ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, korjausliikkeitä on enää vaikea tehdä, Iisa sanoo.

– Mutta jollen lopulta olisi uskaltanut tuoda sisälläni kasvanutta onttoa oloa kokonaan päivänvaloon, olisin muuttunut vieraaksi itselleni ja alkanut elää kulissielämää. Ja se taas on vastoin kaikkea sitä, mihin haluan elämäni käyttää.

Iisa ei kuitenkaan suosittele eroa kenellekään.

– Jos ei ole ihan pakko erota, niin ei kannata.

– Kaikille pitkässä parisuhteessa eläville, uraa tekeville lasten vanhemmille tulee joskus eroajatuksia, mutta matka siihen, että konkreettisesti tekee jotain ja muuttaa elämäänsä, on kyllä paljon pidempi kuin mitä ikinä olisin ajatellut.

Äidin syyllisyys

Erokriisin keskellä pintaan ovat nousseet kaikki tunteet maan ja taivaan väliltä: suru, helpotus, toivo, pelko, ikävä, epäonnistuminen, rohkeus, pelkuruus. Kipein on ollut syyllisyydentunne, joka on liittynyt perheen hajoamiseen.

– Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia. Olen joutunut pohtimaan paljon omaa vanhemmuuttani ja epäonnistumistani avioliitossa, hän sanoo.

 "Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia."

Kuten jokainen vanhempi, jonka päätökset vaikuttavat toisiin ihmisiin, Iisa on miettinyt, missä menee itsekkyyden ja oman onnen tavoittelun raja.

– Olen tehnyt hirveän itsekkäitä asioita. Mutta tiedän, etten olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt. Ja jos en ole onnellinen, minusta tulee varjo ihmisestä, joka voisin olla, enkä usko, että olen silloin kenellekään kovin hyvä äiti tai puoliso.

– Äitimyyttiin ei tietenkään sovi ero, mutta ajattelen, etten voi myöskään antaa lapsilleni mallia äidistä, joka vuosikausiksi lannistuu oman riittämättömän ja onnettoman roolinsa alle – sinnittelee, vaikka tietää, ettei näistä aineksista ole onnelliseen elämään, hän jatkaa.

Iisa kertoo, että hänelle on ollut kova paikka tajuta, ettei eron jälkeen enää muiden silmissä näytäkään empaattiselta ja epäitsekkäältä. Samalla monet muut omat ja muiden mielikuvat Iisasta ovat joutaneet romukoppaan.

– Identiteettiäni on ravisteltu, ja se on murtunut. Minulle on ollut tärkeääkin, että se on mennyt aika atomeiksi. Olen kääntänyt kaikkia persoonallisuuteni kiviä, miettinyt lapsuudenkokemuksiani, luonteenpiirteitäni ja kyseenalaistanut ihan kaiken, Iisa kertoo.

Oman pään sisällä yksin

Iisa on aina tarvinnut paljon omaa rauhaa ja tilaa. Vaikeina aikoina hän vetäytyi yhä enemmän omaan yksinäisyyteensä, aina vain kauemmas läheisistään ja ystävistään.

– Ehkä yksin viihtyminen on ollut sudenkuoppani. Minun on hirveän hyvä ja helpottava olla yksin, koska oman pääni sisällä pystyn ratkaisemaan mitkä tahansa asiat. Siinä on vain se ongelma, että menen ajatuskuluissani liian pitkälle, ja kun viimein tulen niiden kanssa muiden ihmisten ilmoille, tajuan, ettei niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Iisa kuvailee.

Hänen oli esimerkiksi vaikea kertoa parisuhteen kriisistään vanhemmilleen ja siskolleen, koska tiesi, että se merkitsisi luopumista ja surua myös heille.

– Välillä läheisten ihmisten reaktio pelotti jopa enemmän kuin konkreettiset erosta seuraavat elämänmuutokset, Iisa ihmettelee.

Pahimpina hetkinä Iisa löysi itsensä niin syvältä omasta itsestään, ettei meinannut enää osata sieltä pois.

"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista."

– Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius otti minusta yliotteen, enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani, hän kertoo.

Raskaimpien kelojen aikana Iisa oli aidosti huolissaan jaksamisestaan.

– Olen itkenyt järkyttävän paljon ja ajatellut, että kaikki masennuksen merkit täyttyvät kohdallani.

Kriisin keskellä Iisaa auttoi terapia, jossa hän oppi puhumaan asioista, joista oli aiemmin vaiennut.

– Mutta ei terapia anna valmiita ratkaisuja, eikä kukaan terapeutti tee duunia puolestasi, mikä saattaa joillekin olla jopa pettymys. Minua terapia auttoi muuttumaan avoimemmaksi. Nykyään uskon, ettei voi olla väärin, jos paljastaa epäonnistumisensa, heikkoutensa tai pelkonsa, Iisa sanoo.

– Kuorma harteillani alkoi keventyä, kun aloin puhua läheisilleni. On ollut ihanaa huomata, että jos avaudut, sinulle vastataan avoimuudella. Se on lähentänyt minua joidenkin ihmisten kanssa, kun yhtäkkiä olemme tunnistaneet toisissamme samoja fiiliksiä.

Enää Iisa ei myöskään yritä selvitä kaikesta yksin, vaan opettelee pyytämään apua ajoissa.

– Kauhean helppoa avun pyytäminen ei ole minulle vieläkään, mutta yritän mennä sitä kohti.

"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.
"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.

Ehdoton rakkaus

Viime aikoina Iisa on pohtinut tietenkin paljon myös rakkautta. Jos hän jostain on varma, niin siitä, ettei kaiken lapioinnin jälkeen aio löytää itseään suhteesta, jossa joutuisi miettimään, miten siihen on päätynyt. Uuteen suhteeseen hyppääminen heti edellisen päätyttyä tuntuisi oudolta.

– Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton. En pysty ottamaan ketään elämääni paremman puutteessa enkä olemaan kenellekään välisuhde ennen kuin suuri rakkaus löytyy, Iisa sanoo.

"Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton."

Iisalle rakastaminen tarkoittaa täydellistä antautumista, ja sitähän ei voi keneltäkään vaatimalla vaatia.

– Olen valmis laittamaan kaiken likoon, ja jos toinen ei ole, ei siitä tule mitään. Rakkauden pitää olla totaalinen juttu molemmille, hän sanoo.

Omaan kotiin

Viime vuoden lopulla Iisa muutti omaan kotiin lähelle perheen vanhaa yhteistä kotia. Itä-Helsingin luontoon ja rantojen lenkkipolkuihin kiintynyt Iisa ei voisi enää kuvitellakaan asuvansa muualla. Kouluikää lähestyvien poikien takia oli myös selvää, että uutta elämää rakennetaan samoihin maisemiin.

– Asuin viimeksi yksin 13 vuotta sitten. Fiilikset olivatkin vähän samanlaiset kuin silloin, kun muutin lapsuuden kodista ekaa kertaa yksin, Iisa kertoo.

Laulajan kotiin ei ole roudattu yhtään turhaa huonekalua. Iisa nukkuu patjalla, eikä hänellä ole telkkaria tai edes verhoja ikkunassa.

– Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi. Televisiota en ole katsonut, koska minulla ei ole ollut yhtään kaistaa mihinkään muuhun kuin oman elämäni pohtimiseen, hän sanoo.

"Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi."

Iisa uskoo, että elämä kulkee kehissä. Siitä kertoo myös hänen uusi singlensä Kun olit nuori, jolla kuullaan uudistunutta, suorempaa ja tanssittavampaa Iisaa kuin koskaan aikaisemmin.

”Kukaan ei sanonut, että murrosikä tulee aina uudestaan, oisko tää nyt kolmas, aina yhtä kauhea.”

Iisa myöntää, että kappale kuvaa kaunistelematta hänen tämän hetken fiiliksiään ja elämäntilannettaan.

– Minulla oli paha murrosikä, seuraava kriisi parikymppisenä ja nyt jälleen iso elämän käännekohta. Aina ennen niitä hetkiä olen kuvitellut olevani kypsä ja joutunut huomaamaan, että se on illuusio, Iisa sanoo.

Sopivasti keskeneräinen

Vaikka Iisa ajattelee elämänsä kulkevan kuin kehällä, ei hän koe, että avioeron jälkeen hän olisi palannut ahdistavalla tavalla takaisin lähtöruutuun.

Tuore elämänmuutos on ollut raskas, mutta aikaisempiin murroskausiin verrattuna siinä on myös jotakin helppoa:

– Nuorempana elämän to do -lista oli pitkä. Piti repiä jostain ammatti, työ, parisuhde ja perhe. Silloin ahdisti rankasti se ”sit ku” -elämä, jota joutui elämään.

"Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen."

– Nyt homma on paljon yksinkertaisempaa. Minulla on jo perhe, lapseni, ja se on kaiken perusta. Olen lapsilleni maailman tärkein, ja he ovat sitä minulle. Se pyyteettömyys tekee tosi hyvän olon, eikä sitä vie kukaan pois minulta ja se riittää. Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen, hän sanoo.

– Kaikessa on vielä keskeneräisyyden tuntu, mutta vaalin sitä enkä halua siitä pois, enkä oikein edes tiedä, minne siitä pitäisi mennä. Ei minua ainakaan kiinnosta sinetöity, varman päälle rakennettu loppuelämä. On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta.

 

 

 

IISA
PAJULA

Laulaja ja laulun­tekijä syntyi 9.8.1979
Tampereella.

Tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Regina-yhtyeestä, johon kuului myös ex-mies Mikko Pykäri.

Julkaissut sen jälkeen soolo-
albumit Iisa ja Kukaan ei oo
kenenkään oma.

Keikkailee kesällä muun muassa Provinssirockissa ja Bättre Folkissa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluu kaksi poikaa.

Maria ja Reino Nordinin parisuhteeseen on mahtunut monia myrskyjä. Nyt heillä menee paremmin kuin hyvin.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan tällä viikolla laulaja Reino Nordinin, 34, ja hänen puolisonsa Marian, 34, kotona. Ohjelmassa pariskunta kertoo Maria Veitolalle avoimesti parisuhteensa haasteista. Reino puhuu jaksossa suorasanaisesti myös päihdeongelmastaan.

Nordinit ovat olleet naimisissa 12 vuotta. He tapasivat ensimmäisen kerran ravintolassa, kun Reino lähestyi Mariaa. Sen kummemmin he eivät toisiinsa ehtineet keskustelemalla tutustua.

– Ei me ihan hirveästi juteltu, Maria kertoo.

– Lähdettiin panemaan, Reino toteaa.

Pariskunnan suhde ei ottanut heti tuulta alleen. Ensitapaamisen jälkeen Maria lähti Barcelonaan opiskelijavaihtoon.

– Mä olin silloin vielä edellisissä naimisissa, ikävä kyllä, Reino avaa tilannettaan.

”Olin silloin vielä edellisissä naimisissa, ikävä kyllä.”

Kun Maria palasi takaisin Suomeen, Reino oli eronnut. Silloin Reinosta ja Mariasta tuli pari.

”Koskaan ei ole ollut näin siistiä”

Yhteiset vuodet ovat olleet välillä yhtä myrskyä. Reino myöntää Maria Veitolalle, että hänellä on ollut suhteen aikana sivusuhteita ja ihastuksia.

– On ollut muutamakin, joo. Ne ovat aina paljastuneet. Kyllä sen näkee, kun toinen säätää, hän kertoo.

Maria Veitola kysyy Maria Nordinilta, miten tämä on selvinnyt puolisonsa pettämisestä.

– Niin, en mä oikein osaa sanoa tähän mitään, Nordin vastaa.

Tällä hetkellä pariskunta vakuuttaa olevansa onnellisimmillaan.

– Meillä on ollut sellaisia kaarteita, että talot on rakennettu, on menty ylöspäin ja alaspäin julkisuudessa. Mutta se, mitä meillä on nyt ollut viimeiset puoli vuotta. Koskaan ei ole ollut näin siistiä, Reino sanoo.

Pariskunta kertoo, että he ovat olleet eron partaalla ”puolitoista kertaa”. Reino mainitsee yhdeksi kerraksi ajan, jolloin perhe kamppaili hometalon kanssa. Reino ei olisi halunnut muuttaa talosta pois.

– Olisin voinut pitää talon ja ylpeyteni, mutta valitsin perheeni. Vaikka en heitä silloin edes ansainnut. Päätettiin pysyä kimpassa, Reino kertoo.

”Olisin voinut pitää talon ja ylpeyteni, mutta valitsin perheeni.”

Samassa yhteydessä Maria tuo esiin myös Reinon päihteiden käytön.

– Eihän se ollut helppoa niiden päihteiden kanssa, hän sanoo.

20 vuoden kokeilut

Vuosi sitten Reino jäi kiinni epäiltynä rattijuopumuksesta. Hänen hallustaan löydettiin myös huumausaineita, ja kesäkuussa 2017 hän sai tuomion huumausainerikoksesta. Hän myöntää Maria Veitolalle, että vuosien aikana päihteet ovat olleet varsin iso osa hänen elämäänsä.

Reino kertoi päihteiden vaikutuksista elämäänsä Me Naisten haastattelussa viime syksynä. Silloin hän oli ollut kuivilla pari kuukautta.

– Kun poliisit tulivat meille kotiin tekemään kotietsintää ja penkoivat skidien tavaroita, tajusin, että minun on aikuistuttava. Se oli tosi ahdistavaa, ja ymmärsin, että jos jatkan samaan malliin, olen vaarassa menettää kaiken: perheeni, urani, maineeni, Reino kertoi.

Yökylässä Maria Veitola, MTV3 to klo 21.00.

Paula Noronen on ollut läpi elämänsä armoton jännittäjä. Suuri tuki on kannustava puoliso. – Tiesimme heti, että olemme toisillemme tarkoitetut. Huumori yhdisti meidät.

Käsikirjoittaja, kirjailija ja tv-esiintyjä Paula Noronen, 43, näyttää helpottuneelta. Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet työläitä. Takana on Paulan käsikirjoittaman Supermarsu-elokuvan kutsuvierasensi-ilta ja promootiokiertue televisiohaastatteluineen.

– Heräsin tänään, perkele, 5.47, kun naapurissa pärähti smoothiekone käyntiin. Mutta hyvä, että pärähti, kun piti lähteä aamu-tv:n haastatteluun. Olen ollut herkillä leffan suhteen, Paula huokaa.

Elokuva on Paulan uran huippuhetkiä, mutta silti hän on onnellinen, kun tavallinen arki ensi-iltaviikon jälkeen taas alkaa.

– Olen kova jännittämään. Kun seisoin Supermarsun kutsuvierasnäytöksessä, leffa oli alkamassa ja perhe ja ystävät olivat paikalla, olin superonnellinen. Mutta samalla pelotti, jännitti ja itketti, Paula kertoo.

– Ja kun on jännittänyt liian kauan, tulee uuvahdus. Olen tyytyväinen ja todella helpottunut, että leffasta on tykätty.

Haastattelupäivänä Paula aikoo nähdä ystäväänsä, ”jonka kanssa ei tarvitse puhua yhtään mistään”.

– Jo pelkästään se tuntuu hemmottelulta, ettei minun tarvitse jännittää.

Pitkää taukoa esiintymisistä ei ole kuitenkaan luvassa, sillä jo seuraavalla viikolla Paula kuvaa uusia jaksoja Villi kortti- ja Hyvät ja Huonot uutiset -ohjelmiin, joissa hän on panelistina.

– Kun minua pyydettiin Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmaan, mietin sitä pitkään. Ajattelin, että muut ovat niin hyviä, että en pärjää. Tai en kestäisi jännitystä ja painetta, Paula kertoo.

Onneksi on kotiväki, joka tukee.

– Puolisoni on aina rohkaissut ja potkinut minua eteenpäin. Hän sanoi, että älä ole hullu, vaan mene. Siitä alkoi uusi aikakausi – en ole ollut vuosiin näin rohkea työelämässä. Oli paljon vuosia, jolloin vetäydyin enkä ollut läsnä.

Supermarsun kaltaiseksi sankariksi Paula ei sentään itseään vieläkään tunne.

– Koen itseni monessa tilanteessa ulkopuoliseksi. Mutta onkohan kenelläkään sellaista tunnetta, että olenpas inessä tässä maailmassa?

Puoliso JALKAPALLOjoukkueesta

”Tapasin puolisoni, kun pelasimme molemmat kaveriporukan jalkapallojoukkueessa. Siitä on lähemmäs kymmenen vuotta aikaa. Tiesimme heti, että olemme toisillemme tarkoitetut. Huumori yhdisti meidät.

Olen kiitollinen, että minulla on puoliso ja kaksi lasta. Se tuo elämään rauhaa. Meillä on hyvä tiimi, ja meillä on hauskaa keskenämme.

Olen hyvin seurustelevaa tyyppiä, ja kaikenlaisia suhteita on ollut. Mikään sarjaseurustelija en ole kuitenkaan ollut. Muistelen menneisyyteni ihmisiä lämmöllä.

Minulla oli synnynnäinen tarve perustaa perhe. On ihanaa olla äiti, koska elämässäni on pari muuta ihmistä, jotka ovat tärkeämpiä kuin minä. Teen valintani aina sillä perusteella, mikä on lapsilleni parasta. Äitinä olen täysin oma itseni hyvässä ja pahassa. Lasten kanssa olen oppinut, että mokata saa, kunhan pyytää anteeksi. Lapset ovat opettaneet myös, että me kaikki olemme sellaisia kuin olemme. Lapset ovat henkisiä oppaitamme, viisaampia kuin meistä kumpikaan.

Urallani on ollut hetkiä, jolloin mistään ei ole tullut mitään ja olen miettinyt, mitä virkaa minulla on. Haluan, että lapseni tuntevat, että kaikesta huolimatta kaikki on mahdollista, eivätkä he ole kenenkään armoilla. Menestys ei ole tärkeää, mutta onnellisuus on.”

"Suhtauduin esiintymiseen ristiriitaisesti jo lapsena", Paula kertoo. Kuva: Paulan kotialbumi
"Suhtauduin esiintymiseen ristiriitaisesti jo lapsena", Paula kertoo. Kuva: Paulan kotialbumi

KRUISAILUA JÄRVENPÄÄSSÄ

”Minusta tuntuu, että suurin osa suomalaisista on viettänyt lapsuutensa istumalla jonkin kannon tai mopon päällä. Asuimme uusomakotitaloalueella Järvenpäässä, ja istuimme pihapiirin lasten kanssa usein metsissä.

Järvenpäässä ei oikein tapahtunut mitään, joten kehittelimme koko ajan jotain jännittäviä leikkejä, kuten rikoksia, joita ei ollut olemassa.

Minulla oli hyvin ristiriitainen suhtautuminen esiintymiseen jo lapsena. Se pelotti, mutta samalla kiehtoi aivan hirveästi. Teininä työskentelin puhelinmyyjänä. Työpisteeni oli vanhassa omakotitalossa, jossa oli Jyrki Sukulan äidin näyttelemän Kassi-Alman pukuvarasto. Mietin, että voi vitsi miten hienoa, että hän tekee sitä työkseen. Itse menin puhelinmyyntipisteelle myymään lastenlehtiä, ja vihasin jokaista sekuntia.

Jaoin myös mainoksia ja olin Mäkissä töissä. Ostin työpaikkaruokalan linjastonhoitajana tienaamillani rahoilla Suzuki PV 50 -mopon. Oli ihanaa kruisailla pitkin Järvenpäätä. Aion opettaa myös omille lapsilleni, että raha pitää ansaita. Haluaisin taas mopon tai skootterin, koska sen selässä tuntee olevansa vapaa.”

RAKAS RADIO

”Maailma on nykyään enemmän auki kuin silloin, kun olin nuori. Minulla oli nuorena haaveita, joihin en itse uskonut. Esiintyminen kiinnosti, mutta en aluksi tiennyt millä tavalla.

Muutin kirjoitusten jälkeen Joensuuhun, koska halusin kokeilla, millaista on asua kaupungissa, jossa ei tunne ketään. Kävin kansaopiston näyttämötyönlinjan. Esitin koulun näytelmässä vartijasotilasta. Minun ei tarvinnut muuta kuin pönöttää, mutta jännitin hurjasti.

Radioon pääsy oli käänteentekevää. Joensuussa Radio Rexissä vedin ystäväni Katin kanssa harjoittelijana omaa ohjelmaa, Patterin välissä Paula ja Kati. Meillä oli esimerkiksi Koriseva-vartti, missä soitettiin vartin verran Arja ja Eija Korisevan biisejä. Ymmärrän, miksi ohjelma lopetettiin muutaman jakson jälkeen.

Myöhemmin pääsin Radiomafiaan. Minun piti tehdä Pasilan asemalla yksinkertainen gallup, mutta se jännitti niin paljon, että menin takaisin studioon ja keksin hahmot omasta päästäni. Se ei ollut kusetus, vaan tein sen rehellisesti sketsiksi. Aloin tehdä sketsihahmoja, koska en nauttinut ihmisten haastattelemisesta.

Ihmisissä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta jännitin aina, saanko ihmisestä jotain irti tai osaanko olla kulloisenkin tyypin kanssa.

Radio on edelleen ykkösvälineeni. Radiossa on läsnä, mutta piilossa.”

HÄPEÄN HETKI

”Jos tätä olemista ei ottaisi huumorilla, kovin pitkälle ei pää kestäisi. Meissä kaikissa on kyky huumoriin jo syntyessämme, mutta eri ihmiset käyttävät sitä eri tavoilla.

En halua, että minua esitellään koomikkona, koska huumorissa kaiken a ja o on yllätyksellisyys. Inhoan tilannetta, kun sanotaan, että kohta saa nähdä jotain hauskaa. Haluan itse huomata, onko vaikka jossain leffassa huumoria.

En sano, että juttuni olisivat aina onnistuneita. Kerran Radiomafian-hahmoni, vanha rouva Sirkka-Liisa, haastatteli Spice Girlsiä. Pelotti ja jännitti. Spaissarit katselivat epäilevästi toisiaan ja manageriaan, kun kysyin heiltä lempimaustetta ja kerroin, että Suomessa mustapippuri on todella suosittu mauste. Selitin heille, että Victoria Beckhamin kanssa samassa oppilaitoksessa opiskelleen Anu Palevaaran taiteilijanimi voisi olla Anus Spice. Häpeän silmät päästäni vieläkin! Se haastattelu jäi viimeiseksi, minkä Spice Girlsit antoivat ennen hajoamistaan.”

Paula tuli tunnetuksi Radiomafian sketsihahmoistaan. Edelleenkin hän pitää radiota ykkösvälineenään.
Paula tuli tunnetuksi Radiomafian sketsihahmoistaan. Edelleenkin hän pitää radiota ykkösvälineenään.

IHANA, TAVALLINEN ARKI

”On ihana asua Helsingin keskustassa ja hukkua tänne kasvottomana. Hyvällä tavalla kukaan ei ole täällä kiinnostunut minusta. Rakastan sitä, että meillä on oma pesä, ja sen ympärillä tapahtuu hirveästi.

Kaikki päivät ovat ihan samanlaisia, ja se on ihanaa! Heräämme joka aamu seitsemältä ja viemme lapset Suomen päivähoitojärjestelmään. Sitten käyn salilla tai alan suoraan kirjoittaa. Jos minun pitää etsiä vaikka Villiin korttiin hyviä aiheita, lähden ideoimaan niitä pitkälle kävelylle. Iltapäivällä haen lapset, ja ulkoilemme tai viemme heidät kavereidensa luo. Kun lapset menevät nukkumaan, katsomme puolison kanssa jotain telkkarista. Arkemme ei ole tämän ihmeellisempää.

Kerran tuttavani pyysi minua ja samaa sukupuolta olevaa puolisoani kertomaan arjestamme. Koulussa oli ollut lasten kesken vähän erikoinen ilmapiiri avioliittolain takia, homottelua ja muuta. Menimme, vaikka arjestamme puhuminen oli absurdi ajatus, koska elämme yhtä saakelin tavallista ja tylsää arkea kuin kaikki muutkin. Pyysimme lapsia kirjoittamaan kysymyksiä paperilappuihin. Yksi kirjoitti lappuunsa, että minulla ei ole mitään kysyttävää, koska kaikki ovat sellaisia kuin ovat. Lappu todisti, että Suomessa ei ole tässä asiassa isoa ongelmaa.”

SIVUROOLEISTA PARRASVALOIHIN

”Pidän ystävien kanssa hauskaa syömällä ja jauhamalla paskaa. Vaatesuunnittelija Samu-Jussi Koski on yksi läheisimmistä ystävistäni. Tutustuimme Ilves-teatterissa Pessi ja Illusia -näytelmän kulisseissa. Minä olin närhi ja Samu-Jussi oli ampiainen. Meillä oli niin pienet roolit, että istuimme suurimman osan ajasta vain kulisseissa juttelemassa. Meillä synkkasi heti. Haaveilimme, että voi kun me saataisiin tehdä elämässä sitä, mitä rakastamme.

Kun haluan pitää hauskaa, lähden Samu-Jussin luokse Porvooseen. Kuuntelemme musiikkia, juttelemme, valvomme ja juomme vähän punaviiniä.

Olen hyvin perhe- ja sukuorientoitunut ihminen. Edesmennyt mummoni ymmärsi huumoriani hyvin. Asun lähellä kolme vuotta vanhempaa isosiskoani, ja Supermarsun päähenkilö Emilia on saanut nimensä kummityttöni, isosiskoni lapsen mukaan.

Matkustan paljon perheen kanssa, koska haluamme näyttää lapsille maailmaa ja erilaisia tapoja olla ja elää. Japani on yksi lempipaikoistani. Kun poikamme täyttää 10, Osakaan avataan Super Mario -puisto. Olemme luvanneet mennä sinne, koska hän rakastaa enemmän Super Mariota kuin meitä.”

HAAVEISSA ROMAANI AIKUISILLE

”Urallani on ollut takapakkeja, mutta myös itseluottamusta antaneita hetkiä.

Elokuvan tekeminen on hankalaa ja henkisesti raskasta tässä maassa. Lastenleffoja tehdään vain yksi tai kaksi vuodessa. Siihen, että elokuvaa ylipäätään alettiin tehdä, liittyi monta takaiskua ja epätoivon hetkeä.

Sain aikanani itseluottamusta, kun Taideteollisen korkeakoulun käsikirjoittajalinjalle valittiin vain kaksi opiskelijaa, ja minä olin se toinen. Se antoi luottamuksen, että pystyn hallitsemaan isoja kokonaisuuksia ja kirjoittamaan vaikka lastenkirjan. Nykyään ajattelen, että olen väärässä paikassa, jos en onnistu.

Seuraavaksi haaveilen kirjoittavani aikuisten romaanin.

Minua on vaivannut monta vuotta se, että olen niin kova jännittäjä, etten pysty tekemään stand-up -keikkoja. Mikään ei ole niin paljasta ja raakaa kuin livenä esiintyminen. En ole koskaan mennyt rinta rottingilla, että olen suuri humoristi. Toivoisin, että minussa olisi sellaista rohkeutta. Jos joku näkee minut vielä jonain päivänä stand up -lavalla, siihen on käyty pitkä henkinen taisto. ”

43-vuotias käsikirjoittaja, kirjailija ja tv-esiintyjä.

Tunnettu Radiomafian sketsihahmoista kuten Sirkka-Liisa ja Mirva.

Kirjoittanut yli kymmenen lastenkirjaa, esimerkiksi Supermarsu-kirjasarjan. Käsikirjoittanut useita tv-ohjelmia ja juontanut omia radio-ohjelmia.

Kotoisin Järvenpäästä. Asuu Helsingissä tv-tuottaja-puolisonsa Meiran ja 6- ja 4-vuotiaiden lastensa kanssa.