Kun Jutta Urpilainen tulee töistä kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta voi täysillä nauttia ajastaan perheensä kanssa. Kuvat: Jouni Harala
Kun Jutta Urpilainen tulee töistä kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta voi täysillä nauttia ajastaan perheensä kanssa. Kuvat: Jouni Harala

Huippupoliitikkona Jutta Urpilaisen elämä oli jatkuvaa stressiä. Perhe ja puoliso auttoivat vaikeimpien aikojen yli, mutta vasta Johannes, 2, muutti elämän. – Kieltäydyin presidenttiehdokkuudesta äitiyden takia.

Kansanedustaja Jutta Urpilaisen, 41, aamu on ollut rauhallinen. Hän on herännyt kuuden aikaan, lukenut rauhassa Hesarin, syönyt aamiaista ja ehtinyt nautiskella kesäaamun auringosta puolisonsa Juha Mustosen kanssa.

Pienen lapsen äidin aamut eivät tietenkään aina ole yhtä harmonisia, mutta nykyinen kiire ei ole mitään verrattuna aikaan, jolloin Jutta työskenteli valtiovarainministerinä ja Sdp:n puheenjohtajana. Silloin hän lähti töihin viimeistään kahdeksalta ja teki töitä puolille öin.

Nyt pikkuinen Johannes, 2, jää vielä tuhisemaan sänkyynsä Jutan lähtiessä töihin eduskuntaan. Juha jää kotiin hoitamaan lasta. Alkuillasta, kun Jutta tulee kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta ehtisi nauttia täysillä perhe-elämästä.

– Työssäni on edelleen tärkeää, että kotiasiat ovat kunnossa. Olen aina saanut kotoa tukea työhöni, Jutta sanoo.

Jutta ja Juha adoptoivat Johanneksen viime vuoden maaliskuussa Kolumbiasta Etelä-Amerikasta. Lapsi on ollut Jutan suuri haave teini-ikäisestä saakka. Jutan mukaan on monia syitä siihen, miksi hänestä tuli äiti vasta nelikymppisenä.

Yksi syy on työ. Jutta valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana, puolueensa puheenjohtajaksi 32-vuotiaana ja valtiovarainministeriksi 35-vuotiaana.

– Elämä vain meni niin. Minulle olisi ollut mahdotonta yhdistää pienen lapsen äitiyttä ministeriajanjaksoon, jolloin tein 16-tuntisia työpäiviä ja elettiin keskellä eurokriisiä, Jutta kertoo.

Nyt Jutasta tuntuu kuitenkin siltä, että hän sai kokea äitiyden juuri sopivalla hetkellä.

– Nelikymppisenä tuoreena äitinä äitiyttä saattaa osata arvostaa toisella tavalla. Ei ollut kiire takaisin työelämään eikä mieti, että menettäisi jotain, Jutta sanoo.

Ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, että Jutta keskittyisi täysillä perhe-elämään. Puolueessa tarvittiin häntä.

– Kieltäydyin demarien presidenttiehdokkuudesta tuoreen äitiyden takia, mutta ratkaisu ei ollut helppo ja mietin sitä pitkään. Ehdokkuus oli iso houkutus, ja olin otettu, että sain laajasti tukea ehdolle lähtemiseen. Kampanja olisi edellyttänyt vajaan vuoden jokapäiväistä työtä. Se olisi ollut lastani kohtaan väärin, koska hän on vielä niin pieni.

Unet pelastivat sairastumiselta

Sdp:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä Jutan elämä oli hyvin vaikeasti ennakoitavissa. Välillä Jutta lähti matkalaukun kanssa töihin, sillä hän ei tiennyt, pitääkö hänen lentää vaikka kriisikokoukseen Brysseliin vai pääseekö hän yöksi kotiin.

– Jälkeenpäin ajateltuna on ihme, etten sairastunut. Tein valtavasti töitä, olin jatkuvassa stressissä ja syväsukelluksessa. Pelastukseni oli se, että olen ollut aina hyvä nukkumaan. Nukuin lentokoneessa, ministeriauton takapenkillä ja missä milloinkin.

Jutta on selvinnyt vaikeista ajoista puolisonsa, lapsuudenperheensä ja ystäviensä tuella. Rankan työn vastapainona rakkaat harrastukset, musiikki, liikunta ja kirjat, ovat vieneet ajatukset muualle.

Äitiyslomalla Jutalla oli aiempaa enemmän aikaa lukea, mutta elämään kuului toki myös paljon muuta ihanan arkista: Jutta laittoi ruokaa, pesi pyykkiä, leikki ja istui hiekkalaatikolla.

– Kun työskentelin ministerinä, minulla saattoi olla toistakymmentä tapaamista päivässä. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan ehdottomia kellonaikoja vaan menin lapsen tarpeiden mukaan. Välillä lapsi voi olla huonolla tuulella, tai sitten tulee kakka juuri, kun ollaan lähdössä, Jutta kertoo.

Jutta palasi töihin vuoden kestäneeltä äitiyslomaltaan helmikuussa. Työmäärä on rivikansanedustajana pienempi kuin ministeriaikana, ja hän pystyy itse vaikuttamaan omiin aikatauluihinsa.

Hiljattain hänet valittiin myös rauhanvälityksen erityisedustajaksi. Hänen päätehtävänsä on naisten ja nuorten aseman vahvistaminen rauhanvälityksessä.

JUTAN HYVÄN OLON EVÄÄT

MUSIIKKI

”Olin lapsena musiikkileikkikoulussa. Nuorena käytin toistakymmentä tuntia viikossa musiikin opiskeluun: kävin musiikkiluokan, opiskelin konservatoriossa, kävin soittotunneilla ja kuorossa. Olen soittanut pianoa, viisi vuotta rumpuja ja vähän kitaraa.

Nuorena haaveilin musiikista ammattiakin. Minulla oli opiskelupaikka Helsingin konservatoriolle, mutta pääsin samaan aikaan Jyväskylän yliopistoon opettajankoulutukseen, ja valitsin sen.

Minulla on ainakin pari sataa CD-levyä, ja kotonani soi aina musiikki. Kuuntelen kaikkea muuta paitsi heviä. Mielentilasta riippuen kuuntelen esimerkiksi Aretha Franklinia, Anna Puuta ja Chopinin pianokonserttoja. Siivotessa Coldplay jyskyttää kunnolla. Meillä on mökillä vinyylilevysoitin, jolla kuuntelemme Edith Piafia, Abbaa ja muita vanhoja LP-levyjä. Kun elämä mättää, luukutan täysillä Gloria Gaynorin I Will Survivea. Kuuntelin sitä erityisesti ministeriaikana.

Pikkutyttönä haaveilin myös näyttelijän ammatista. Tätini oli minulle suuri idoli, ja kävin katsomassa hänen näytelmiään. Opettajana opetin myös musiikkia ja liikuntaa, minulla oli Kokkolassa oma pienille tytöille suunnattu tanssiryhmä ja annoin pianotunteja vajaa kymmenen vuotta. Musiikki opetti kurinalaisuutta, määrätietoisuutta ja mielen hallitsemista. Tanssi opetti tuntemaan omaa kehoa ja erilaisia tunnetiloja.

Ympyrä sulkeutui, kun lapseni aloitti viime syksynä musiikkileikkikoulun. Laulan ja soitan kotona myös lapselle. Tämän hetken hitti on Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään.”

LIIKUNTA

”Kokeilin lapsena hurjasti eri lajeja: uintia, yleisurheilua ja hiihtoa. Joukkuevoimistelu, showtanssi ja nykytanssi olivat juttuni. Tanssiryhmäni Kokkolassa oli minulle tärkeä kasvuyhteisö. Treenasimme monta kertaa viikossa ja kävimme kisaamassa.

Opiskelin lukion jälkeen hetken musiikkia ja tanssia. 90-luvun laman aikaan ajattelin, että kulttuurialalta on vaikea saada töitä. Jos intohimo ja palo olisivat olleet kovemmat, toimeentulo olisi ollut ammatinvalinnassa toissijaisempi asia. Siskostani Jenni Urpilaisesta tuli ammattitanssija.

Koitan liikkua kolme kertaa viikossa ja lisäksi pyöräilen tai kävelen töihin. Jos olen pitkiä aikoja liikkumatta, huomaan sen päänsärkynä, kehon jumeina ja väsymyksenä. Olo on tukkoinen, eikä ajatus kulje yhtä hyvin.

Käyn pilateksessa, joogassa, spinningissä, Fustrassa ja teen lihaskuntoharjoittelua kuntosalilla tai jumpassa. Uusissa paikoissa ihmiset saattavat tuijottaa pidempään. Kokkolassa ihmiset tietävät toisensa, joten siellä ei ole big issue, jos Urpilainen tulee jumppatunnille. Joskus joku saattaa tulla sanomaan, että olipa hyvin pumpattu.”

RUOANLAITTO

”Olen saanut yhteisen aterian perinteen kotoa, jossa syötiin aina iltaruoka yhdessä. Kokoonnumme Kokkolassa lapsuudenperheen kanssa sunnuntaisin syömään yhteisen aterian. Mukana ovat vanhempani, sisarukseni perheineen ja 89 vuotta täyttävä mummoni. Menemme vuorotelleen kunkin kotiin. Se on kiva mahdollisuus jakaa kuulumisia.

Ministeriaikana ehdin harvoin syödä lounasta. Se oli kahvilla elämistä ja leivän puputtamista, mikä näkyi varmasti hyvinvoinnissa. Nykyisin yritän suunnitella ruokalistaa, jotta tulisi syötyä viisi kertaa päivässä mahdollisimman monipuolisesti. Rentoudun reseptejä lukemalla.

”Kasvissyöntini loppui Lapissa pitkän hiihtolenkin jälkeen, kun olimme nuotiolla ja grillimakkara tuoksui niin hyvältä.”

Kasvissyöntini 90-luvulla oli nuoren naisen protesti. Näin dokumentin, missä eläimiä kuljetettiin teurastamolle. Koin sen epäinhimilliseksi ja olin kymmenen vuotta syömättä lihaa. Kasvissyöntini loppui Lapissa pitkän hiihtolenkin jälkeen, kun olimme nuotiolla ja grillimakkara tuoksui niin hyvältä. Syön tosin edelleen paljon kasvisruokaa ja haluan vähentää punaisen lihan käyttöä.

PERHE

”Äitiys on kovempi juttu kuin mikään aikaisemmista tehtävistäni. Se on elämäni tärkein luottamustehtävä. Koen äitiyden äärellä suurta kiitollisuutta, mutta myös nöyryyttä, sillä se on jatkuvaa kehittymistä, jossa ei varmaan koskaan tule täysin valmiiksi.

Äitiyden myötä tietynlainen herkkyys on lisääntynyt ja vääryyden sietokyky on madaltunut. Oman lapsen myötä huoli maailman tulevaisuudesta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä on kasvanut entisestään. Nykyään en pysty katsomaan uutiskuvia Syyriasta tai muualta konfliktien keskeltä.

Vanhemmuus on onnellisuutta ja suurta rakkautta lasta kohtaan, ja samaan aikaan kokee jatkuvaa huolta. Jatkuva huolissaan oleminen on minulle uutta. Minulla on huoli, miten pystyn suojelemaan lastani ja onko hänellä kaikki hyvin.

Haaveilin lukiossa suurperheestä, koska itsellänikin on kolme sisarusta. Myöhemmin ympärilläni on ollut paljon rakkaita lapsia, sisarusten lapsia ja kymmenen kummilasta. Lapsuuden perhe on tukipilarini, ja olemme edelleen yhteydessä monta kertaa viikossa.

En ole vielä päättänyt, jatkanko politiikassa vai lähdenkö tekemään jotain ihan muuta. Toistaiseksi viihdyn erinomaisesti. Nyt harjoittelen työn ja perheen yhteensovittamista, ja siinä on tarpeeksi haastetta. Olen aina mennyt elämässä rohkealla avoimella asenteella eteenpäin, sillä elämä kuljettaa.”

KIRJAT

”Kirjat ovat minulle pako todellisuudesta. Olen aina viehättynyt tarinan voimasta, oli kyse kirjoista tai teatterista. Lukioikäisenä lukemani Ilmari Kiannon Punainen viiva ja Täällä Pohjantähden alla olivat niin vahvoja lukuelämyksiä, että itkin epäoikeudenmukaisuuden kokemusta. Luin kirjat hetkenä, jolloin heräsin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Punainen viiva oli yksi tekijä, miksi mielenkiintoni politiikkaan heräsi.

Ministeriaika meni työpapereita lukiessa. Luin lomilla dekkareita, koska niillä pääsi irti työasioista. Nykyisin luen viikonloppuisin, lomalla ja silloin, kun lapsi on päiväunilla. Luen monta kirjaa päällekkäin: nyt minulla on Jo Nesbøn uusin Jano-kirja, Juha Itkosen Minun Amerikkani ja Saska ja Laura Saarikosken Trump-kirja.

Minulla oli nuorena haave kirjoittaa kirja. Se toteutui vuonna 2010, kun tein yhdessä Lasse Lehtisen kanssa Rouva puheenjohtaja -kirjan ajatuksistani ja elämästäni. Hanke jätti kipinän, että voisin kirjoittaa toisenkin kirjan.”

YSTÄVÄT

”Ystävät ovat olleet iso voimavara kaikissa elämäntilanteissa. Olen kiitollinen, että minulla on laaja ystäväpiiri ja ystäviä elämän eri vaiheilta. Pisimmät ystävyyssuhteeni solmin jo ollessani 3-vuotias. Tällaisissa ystävyyssuhteissa tittelit ja asemat jäävät toissijaiseksi. Suurin osa ystävistäni on kuitenkin epäpoliittisia.

Ministerinä ja puolueen puheenjohtajana minulla oli paljon selkääntaputtelijoita, jotka halusivat tulla lähelle ja olla tekemisissä kanssani. He eivät ole minun kategoriassani ystäviä. Valtaan sisältyy se, että sen liepeillä halutaan olla. On ihmisiä, joiden asenne minua kohtaan muuttui sen jälkeen, kun luovuin vallasta. Nyt he taputtavat niitä, jotka ovat vallassa. Tunnistan ihmiset, jotka ovat aitoja ja oikeasti kiinnostuneita ihmisistä, eivätkä asemastani.

”Tarjan kanssa tapaamme lounaan merkeissä.”

Kun olin Sdp:n ensimmäinen naispuheenjohtaja ja ensimmäinen naisvaltiovarainministeri, minulle oli tärkeää, että ympärilläni oli ensimmäisiä naisia, kuten Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen, Tanskan ensimmäinen naispääministeri Helle Thorning-Schmidt ja Ruotsin demarien ensimmäinen naispuheenjohtaja Mona Sahlin. Jaoin heidän kanssaan kokemuksia siitä, millaista on olla erilainen, nuori ja nainen. Koin siinä tilanteessa ristivetoa ja paineita. Naiset kohtaavat ulkonäköön, käsilaukkuihin ja pukeutumiseen liittyvää keskustelua tänäkin päivänä mediassa eri tavalla kuin miehet. Olen heidän kanssaan edelleen ystäviä, ja olen jakanut näiden naisten kanssa myös henkilökohtaisia asioita. Esimerkiksi Tarjan kanssa tapaamme lounaan merkeissä tai juttelemme puhelimitse.”

JUTTA URPILAINEN

  • KANSANEDUSTAJA Jutta Urpilainen syntyi 4.8.1975 Jyväskylässä.
  • ASUU Kokkolassa miehensä Juha Mustosen ja 2-vuotiaan poikansa Johanneksen kanssa. Kaupunkikoti Helsingin Kruununhaassa.
  • TYÖSKENNELLYT Sdp:n kansanedustajana vuodesta 2003, Sdp:n puheenjohtajana 2008–2014 ja valtiovarainministerinä 2011–2014. Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2000.
  • KOULUTUKSELTAANkasvatustieteiden maisteri. Työskenteli luokanopettajana ennen poliittista uraansa.

Koulujärjestelmä sortaa poikia, koska hoivaleikkejä leikkineet naisopettajat yrittävät heidän pään sisään, kirjoitti kasvatustieteen tohtori. Kysyimme, mistä ihmeestä on kyse.

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujala otti tänään kärkkäästi kantaa suomalaiseen koulujärjestelmään mielipidekirjoituksessaan, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa.  Kujala kirjoitti näin: ”Peruskoulun arkista oppimista ja opetussisältöjä koordinoivat menestyjäopettajat, joista suurin osa on naisia. Poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset sekä Valtteri Bottaksen tai Partik Laineen sankariuran seuraamisen tunteet oman isän kanssa.”

Ja jatkoi:

”Poikien pään sisään yrittävät opettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan. On mahdoton yhdistelmä onnistua kohtaamaan lukemisesta kiinnostumaton poika Neiti Etsivä -positiosta.”

Kirjoituksen alla Kujalan kannanottoa sekä kiiteltiin että kritisoitiin. Osan mukaan Jukan kirjoitus kiteytti hyvin suomalaisen peruskoulutuksen ongelman. Toisten mielestä Kujala menee kirjoituksessaan kuitenkin ihan liian pitkälle.

Kritisoijien mukaan Kujalan näkemys on voimakas yleistys, joka ei pidä paikkaansa. Kommentoijat toteavat, että kirjoitus myös syyllistää naisopettajia ja sysää vastuun poikien heikommasta peruskoulumenestyksestä naisopettajien harteille.

Onko Kujala oikeasti sitä mieltä, että naisopettajista ei ole opettamaan poikia? Ovatko poikien haasteet koulumaailmassa hänen mielestään naisopettajien vika? Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on minkään kanssa?

Soitimme Jukalle ja kysyimme.

Jukka Kujala, mitä yritit kirjoituksellasi sanoa?

”Halusin kirjoituksellani kiinnittää huomion siihen, että tällä hetkellä koulumaailmassa poikien kohtaaminen on vaikeaa. Yksi syy siihen on se, että opettajakunta on voimakkaasti tietynlaista.

Tällä hetkellä valtaosa opettajista on naispuolisia huippumenestyjiä. Heiltä puuttuu epäonnistumisen kokemukset ja ymmärrys siitä, millaista on olla kasvava poika. Heillä ei ole kosketuspintaa siihen, millaista on olla esimerkiksi heikosti menestynyt tai vaikean sosiaalisen taustan reunoilla oleva kaveri. Se heijastuu myös heidän asenteisiinsa ja ylipäätään siihen, miten opetus järjestetään.

”Kirjoituksessani on läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia.”

Kirjoitukseni oli piikikäs ja kärjistävä. Samalla siinä on kuitenkin läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia – eikä tyttöjäkään – koska heitä opettavat ihmiset ovat kaikki niin samanlaisia ja katsovat maailmaa samanlaisten lasien läpi.”

Kirjoituksessasi toteat, että tällä hetkellä ”poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset”. Miten seisaallaan pissaamisella on mitään tekemistä opettajan pätevyyden kanssa?

”Seisaaltaan pissaaminen on kirjoituksessani ronski kielikuva. Sen tarkoituksena ei ole kritisoida naisopettajia, vaan kiinnittää huomio siihen, että kouluihin tarvitaan monipuolisemmin ihmisiä, jotka tarkastelevat maailmaa erilaisista näkökulmista. Kirjoituksessani en ota kantaa naisten pedagogisiin taitoihin ja kykyyn opettaa vaan siihen, että asioita pitäisi osata katsoa useammasta maailmasta.

Kirjoituksesi voi tulkita syyllistävän naisopettajia. Oliko se tarkoituksesi?

”Ei. Sukupuolella ei ole mitään väliä siinä, kuinka hyvä opettaja on. Siihen olisi kuitenkin kaikkien syytä keskittyä, että poikalapset otetaan paremmin huomioon. On erilaista olla pieni poika kuin pieni tyttö.

”Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda opettajakoulutukseen.”

Myös opettajakoulutuksen pitäisi herätä tähän kysymykseen. Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda koulutukseen. Se tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon kaikkien haasteet tasapuolisesti – myös niiden, jotka ovat jotain muuta sukupuolta kuin tyttöjä ja poikia.”

Miten tämän koulumaailmaan liittyvän ongelman voisi mielestäsi korjata?

”Tällä hetkellä Suomessa on yksi peruskoulujärjestelmä eikä juurikaan yksityisiä kouluja. Haluaisin nähdä niitä enemmän. Niissä kouluissa jokaiselle voitaisiin tarjota yksilöllistä opetusta ja vaihtoehtoisia polkuja, jottei kukaan putoa kelkasta sen takia, että koulujärjestelmä ei tue oikealla tavalla.” 

Tn-ope

Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on opettajan pätevyyden kanssa? Kysyimme kasvatustieteen tohtorilta, joka on huolissaan poikien opp...

Käsityön uudistus on hyvä esimerkki poikien sortamisesta koulumaailmassa. Nykyään ei saa painottaa omia mielenkiinnonkohteitaan, vaikka käsityön tavoitteet on mahdollista saavuttaa oppilaslähtöisesti oppilaan omia mielenkiinnonkohteita kunnioittaen. Nykyiselle käsityöntutkimukselle on ominaista vääristyneeseen tasa-arvoon perustuva ajattelu, jossa poikien pakottaminen virkkaamaan edistää tasa-arvoa. Käsityön yliopistotason johtopaikoilla on käytännössä vain tekstiilipuolen edustajia, jotka...
Lue kommentti

Muusikko Arttu Wiskari ei todellakaan ole jouluihminen. – Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on, hän kuvailee.

Muusikko Arttu Wiskari viettää joulua usein yksin, kun Pauliina-vaimo ja perheen 4- ja 2-vuotiaat lapset lähtevät maalle.

– En ole oikein ikinä viettänyt joulua aikuisiällä. Vanhemmat ovat eronneet ja omissa menoissa jouluna. Sukulaisia tai serkkuja ei ole.

– Yleensä pelaan jouluaattona pleikkaa. Bändin jätkiä tai kavereita saattaa tulla käymään, hengailemme ja käymme saunassa.

Lasten syntymän myötä Arttu on halunnut tarjota heille mahdollisuuden jouluun, vaikka ei itse siitä niin välitäkään.

– Haen pojan kanssa meille kuusen ja lapset saavat koristella sen. Lapsille myös hankimme lahjoja, jotka käyn aattona viemässä maalle anoppilaan, jossa vaimo ja lapset joulua viettävät.

”Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.”

Vaimo on hyväksynyt aviomiehensä tavan viettää joulua osittain yksin.

– Meillä on koira, jota ei voi viedä yöksi maalle, joten olen koiravahtina. Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.

Arttu arvelee, että näin joulu on hänelle oikeaa rauhoittumisen aikaa

– Rauhoittuminen on itselle vaikeaa keikkareissujen jälkeen. Yleensä joulu on myös yhtä kiirettä, joka paikka on sitä ennen tukossa ja rahaa menee kaikkeen mahdolliseen. 

”Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa.”

– Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa. Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on.

Yksi jouluperinne laulajallakin on. Hän käy viemässä kynttilän tai kynttilöitä poisnukkuneiden kavereiden haudoille.

– Läheisin heistä on Idols-Vesku, joka on vanha luokkakaverini. Joskus jätän kaikille yhteisen kynttilän muualla nukkuneiden kivelle. Se riittää minulle jouluherkistelyksi, Arttu kertoi Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle -konsertissa, joka näytetään MTV3:lla 17.12. Lähetyksen aikana kerätään varoja pikkupotilaiden hyväksi.

Vierailija

Arttu Wiskari viettää perhevapaata joulua: ”Pelaan kavereiden kanssa pleikkaa, kun vaimo ja lapset ovat maalla”

Juuri näin. Haluan käydä moikkaamassa lapsia vaikka vaimo sanoi että ei tarvitse tulla joulunviettoon. Vautsi miten reilua. Mä en katsoisi hetkeäkään sitä että lähtisin maalle lasten kanssa ja herra jäisi kotiin pelaa pleikkaa ja nauttimaan hiljaisuudesta...no, jokainen tavallaan.
Lue kommentti