Armi Toivanen voitti sketsihahmokisa Putouksen näyttelemällä Leena Hefneriä. – Jokaisen pitäisi saada hölmöillä enemmän, Armi sanoo.

Jouni Harala

"Synnyin vuonna 1980 kymmenen minuuttia ennen siskoani, Alinaa. Meidät tunnistaa ulkonäöltä identtisiksi kaksosiksi, mutta luonteiltamme olemme aika erilaisia. Vaikka ikäeromme on pieni, minä otin jo pikkutyttönä huolehtivan isonsiskon roolin. Äiti on kertonut, että kun olimme kolmevuotiaina siskon kanssa Särkänniemen possujunassa, olin laittanut käteni Allun ympärille, ettei hän vain pelkäisi.

Minä ja Allu olimme kovia esiintymään jo mukuloina ja kuvasimme sketsejämme videokameralla. Asuimme Tampereella, mutta rakkaimmat muistot minulla on Savosta, Kuopiosta, jossa vietimme kaikki kesät mummon luona.

Pikkutytöt fanittavat Leenaa

En siedä töykeää tai epäreilua kohtelua. Niissä tilanteissa minusta kuoriutuu helposti sisukas savolaisakka, joka saattaa töksäytellä asioita harkitsemattomasti.

Putous-ohjelman myötä tullut julkisuus on minulle täysin uusi kokemus, vaikka olenkin tehnyt tätä työtä jo vuosia. Tuntuu vielä oudolta nähdä oma naama tai haastattelu lehdessä. Olen huomannut, että kun ympärilläni on liikaa hulinaa, minun tekee mieli vetäytyä omiin oloihini. En silti halua olla epäkohtelias.

En ole ikinä kaivannut suuria kaverilaumoja ympärilleni. Minulla on muutama tärkeä ystävä, joihin pidän tiiviisti yhteyttä. Krista Kososen tapasin Lahden kansanopistossa vuonna 2002. Olimme hengenheimolaisia ja meillä molemmilla oli sama unelma: tulla näyttelijäksi.

Olen vähän suunnitellut, että meidän pitäisi järjestää bileet kymmenenvuotisen ystävyytemme kunniaksi. Juhlia ei ole elämässä koskaan liikaa ja me tunnetusti viihdymme huomion keskipisteinä hirrrrveen hyvin.

Lisää hölmöilyä

Putouksessa parasta oli lähetyksen jälkeinen fiilis. Vaikka takki oli aina aivan tyhjä, sain jakaa mielettömän onnistumisen tunteen muiden näyttelijöiden kanssa.

Ymmärrän, miksi ihmiset pelkäävät epäonnistumista. Yhteiskunta opettaa meidät pienestä pitäen siihen, että virheitä ei saisi tehdä. Siksi ihmiset turvautuvat mieluummin rutiineihin kuin ottavat riskejä. Näyttelijän koulutuksessa ja työssä olen oppinut päinvastaiseen ajattelutapaan. Siellä moka on lahja, jonka kautta syntyy paras lopputulos.

Minä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi saada hölmöillä enemmän. Jos kompastut bussipysäkin ohi kävellessäsi, niin älä missään nimessä liukene nolona paikalta. Kaadu uudestaan tai vedä muuten vaan överiksi. Asenne on tärkein."