Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys alkoi yhteisestä näytelmästä. Tänä syksynä heidät molemmat nähdään Helsingin Kaupunginteatterin rikoskomediassa Komisario Palmun erehdys.
Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys alkoi yhteisestä näytelmästä. Tänä syksynä heidät molemmat nähdään Helsingin Kaupunginteatterin rikoskomediassa Komisario Palmun erehdys.

Vuokko Hovatta ja Aino Seppo ystävystyivät ­näytellessään surevaa tytärtä ja äitiä. Ystävyys syveni, kun Vuokko menetti yllättäen puolisonsa Zarkus Poussan viime tammikuussa.

Muistatko, kun oltiin äitisi kanssa sienimetsällä, Aino Seppo kysyy Vuokko Hovatalta.

– Muistan, olimme vanhempien mökillä Lohjalla, ja äiti lähti meille kaveriksi tunnistamaan sieniä.

Naiset seisovat kumisaappaat jalassa keskellä kanervikkoa ja harmittelevat, etteivät ole ehtineet tänä kesänä yhteiselle mökki- ja sienireissulle. Mutta onhan syksyä vielä edessä.

”Meitä yhdistää samanlainen suhde luontoon.”

Edellisenä iltana Vuokko, 43, on pyöräillyt siirtolapuutarhamökiltään vastanostetut perunat mukanaan. Ainolla, 58, on takanaan saaristossa vietetty mökkikesä miehensä Esko Salmisen kanssa kuten monena vuonna aiemminkin.

– Meitä yhdistää samanlainen suhde luontoon. Metsä rauhoittaa, vaikka olemmekin kaupunkilaistyttöjä, he sanovat.

– Mutta rehellisyyden nimissä: on sitä ravintolaelämääkin yhdessä vietetty!

Vuokon ja Ainon ystävyys on hioutunut vuosien aikana helpoksi ja tiiviiksi. Kaveruus lähti Housut pois -musikaalista vuonna 2002 Helsingin Kaupunginteatterissa, mutta vasta riipaiseva Aina-näytelmä seitsemän vuotta myöhemmin teki heistä aidot ystävät. Siinä Vuokko näytteli 11-vuotiasta tyttöä, jonka isä on kuollut, ja Aino äitiä, joka suree miestään niin, ettei jaksa huomioida lastaan.

– Kun on sanonut jollekin sanan äiti, suhteesta tulee merkityksellinen, vaikka olisikin kyse näyttämöäidistä. Meidän ystävyytemme syveni tuon projektin aikana, Vuokko miettii.

– Ainassa oli suru läsnä. Siinä käytiin läpi tunteita, jotka ovat tosia, Aino jatkaa.

Suru, josta tuli kaikkien

Tämän vuoden aikana ystävyyttä on tarvittu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sunnuntaina 24. tammikuuta Vuokko sai puhelun muusikkoystävältään: hänen puolisonsa Zarkus Poussa oli saanut sairauskohtauksen Jukka Pojan yhtyeen keikan jälkeisenä aamuna ruotsinlaivalla. Vaikka tilanne oli tuolloin vakaa, 45 minuutin lentomatkan jälkeen perillä Arlandan lentokentällä odotti musertava uutinen. Zarkus oli menehtynyt 40-vuotiaana.

– Se tuli yllättäen. Minkäänlaista merkkiä ei ollut aiemmin. Olimme juuri olleet kuukauden matkoilla Espanjassa ja Ranskassa, ja kaikki tuntui olevan hyvin, Vuokko kertoo.

Läheisille ystäville, kuten Aino Sepolle, hän soitti samana iltana. Seuraavana päivänä joku päivitti Facebookiin: ”R.I.P. Zarkus”. Vuokon ja hänen ystävänsä Anna Tuluston yhdessä kirjoittama lähipiirin tiedote oli tarkoitus julkaista Yleisradion kautta vasta päivää myöhemmin, tiistaiaamuna.

– Facebook räjähti. Yhtäkkiä kaikki tunsivat Zarkuksen. Se oli hämmentävää. Minun oli pakko vetäytyä somesta vähäksi aikaa, Vuokko kertoo.

– Niin, mutta Zarkushan oli poikkeuksellinen ihminen. Hänellä oli kohtaamisen lahja ja kyky olla läsnä. Kaikki, jotka olivat tavanneet hänet, kokivat, että olivat tärkeitä. Zarkuksen kohtaamisesta jäi aina jälki, Aino sanoo.

Se on totta, Vuokko myöntää:

– Kun Zarkus täytti edelliskesänä 40, Anna Tulusto kutsui häntä hienossa puheessaan Isä Aurinkoiseksi. Zarkus antoi pahalta kalskahtavalle lisänimelle uuden merkityksen.

Juhlapuheen muisto hymyilyttää Vuokkoa vieläkin.

Vailla vastausta

Dramaattisesta päivästä on kulunut seitsemän kuukautta, ja menetyksestä puhuminen tuntuu Vuokosta vielä kummalliselta. Niin suuri osa surusta on yksityistä, ja vain osan siitä voi sanoittaa ääneen muille – vai voiko? Ja mitä surevalta edes voi kysyä?

– Ei mitään oikeastaan, Vuokko vastaa ja jatkaa:

– Mielestäni voin olosuhteisiin nähden hyvin ja olen palannut jo töihin. Mutta kysymys, miten voit, on absurdi surevalle ihmiselle. Yhtäkkiä minun pitäisi avata hyvin yksityisiä tunteita vaikkapa tavatessani puolituttuja kadulla.

– Tuntuu, että länsimaisessa kulttuurissa yritämme kieltää kuoleman. Lääketieteen ansiosta olemme tottuneet, että vakavistakin sairauksista selvitään. Se tekee meistä välillä kyvyttömiä tajuamaan, että voimme menettää rakkaan ihmisen millä hetkellä tahansa.

”Ajattelin, että on tärkeää olla vain saatavilla.”

Läheisen ystävän kanssa surusta puhuminen on helpompaa. Ainon kanssa Vuokko on käynyt kaiken läpi monta kertaa.

– Aino vastaa aina puhelimeen, vaikka keskellä yötä. Hän tuli meille jo siinä vaiheessa, kun en vielä halunnut liikkua ulkona.

– Menimme Vuokon ehdoilla. Teimme ruokaa ja puhuimme. Ajattelin, että on tärkeää vain olla saatavilla, Aino toteaa.

Kun järkytys oli suurimmillaan, Aino toi Vuokon ja tämän Hertta-tyttären kotiin muistutuksen siitä, että elämä jatkuu. Ainon tytärpuoli Kreeta Salminen oli juuri saanut vauvan, ja uutinen sai 12-vuotiaan Hertan huokaisemaan: ”Ihanaa, että tapahtuu myös hyviä asioita.”

– Hertta ja Zarkus olivat läheisiä. Onneksi lapset kuitenkin elävät enemmän tässä hetkessä kuin me aikuiset, Vuokko sanoo.

Rakkautta jäi

Silti ensimmäiset päivät kuoleman jälkeen olivat kaaosmaisia. Vuokko kutsuu vaihetta eläimelliseksi. Vuokko ja Zarkus olivat paitsi eläneet myös tehneet tiiviisti työtä yhdessä. Yhtäkkiä toinen oli poissa.

– Jossain vaiheessa tunsin pienen hetken vihaa koko maailmaa kohtaan, mutta sitten tajusin, etten oikein tiedä, kenelle olisin vihainen. Sellaiseen on turha käyttää energiaa. Mieluummin nojaan siihen hyvään, mitä oli. Minähän rakastin niin paljon, että annettavaksi jäi nimenomaan rakkautta, ei vihaa.

”Olen kiitollinen, että sain elää niin suuren rakkauden.”

Vihan ja katkeruuden sijaan pintaan on noussut suuri kiitollisuuden tunne.

– Suru on kiitollisuuden veli, lohdutti Jukka Perko minua muistotilaisuudessa. Olen kiitollinen, että sain elää niin suuren rakkauden. Sitä ei voi ottaa pois, Vuokko sanoo.

Kiitollisuutta Vuokko tuntee myös monista ystävistä ja läheisistä, jotka ovat olleet tukena. Erityisen parantavia ovat olleet pitkät kävelyt, joskus yksin, joskus ystävän kanssa. Vuokko on tarponut monet loskakelit pitkin Helsingin katuja ja rantoja myös yhdessä Aino Sepon kanssa.

– Keväällä tein ainakin kymmenen kilometrin lenkin joka päivä. Vaikka kävely oli välillä päämäärätöntä, pääsin kuitenkin surutyössä eteenpäin, Vuokko sanoo.

Hän on huomannut, että sureminen voi olla myös aktiivista. Kävely oli siitä yksi esimerkki.

– En usko omalla kohdallani seinään tuijottamiseen. Se ei ole koskaan ollut minun tapani. On pakko mennä eteenpäin.

– Juuri tuota piirrettä ihailen Vuokossa; käytännöllistä, fyysistä työskentelyä surun kanssa. Kuitenkin tarvittaessa hän antaa surulle tilaa, koska onhan sille tilaa annettava, Aino pohtii.

Pääsiäisenä Vuokko teki tärkeiden ystävien kanssa matkan Ateenaan. Se osoittautui merkitykselliseksi.

– Olin matkalla hämmentynyt, koska nauroin niin paljon. Välimatkan vuoksi annoin itselleni luvan nauttia hetkistä ja läsnäolosta. Tajusin, ettei tämä voi olla väärin, vaan tämän täytyy tarkoittaa sitä, että olen kiinni elämässä. Olen onnekas, sillä minulla on paljon ihmisiä, jotka välittävät minusta.

Vuokko sanoo, ettei suru jalosta ihmistä. Hän menetti esikoistyttärensä Martan synnytyksessä.

– Mutta jonkinlaista ymmärrystä se kasvattaa, tajua, että läsnäolon hetki on tärkein. Niin on myös työssäni näyttelijänä ja laulajana, Vuokko pohtii.

Aino Sepon ex-mies ja Saara-tyttären isä, näyttelijä Turo Pajala kuoli 51-vuotiaana vuonna 2007. Aika on auttanut paljon, Aino sanoo:

– Hän kuoli vuosikausia eromme jälkeen, mutta on ikuisesti tyttäreni isä. Aika on ihmeellinen apu. Tuntuu, että nyt tässä ei auta mikään, ja sitten saakin huomata, että aika auttaa.

Voimaa työstä

Yksi Vuokon viikoittaisista kävelykavereista oli säveltäjä Kerkko Koskinen. Hän toi kerran mukanaan Agatha Christien novellikokoelman Herkuleen urotyöt ja sanoi: ”tässä sinulle lohdullista rinnakkaistodellisuutta, johon voit vetäytyä”.

– Dekkarimaailma on niin kiehtova, sinne voi todellakin mennä. Aloin lukea kertomuksia ja katsoin myös ruudulta Hercule Poirot’n epookkia. Löysin molemmista paljon huumoria ja kiinnostavia arkkityyppejä. Niitähän Christiellä riittää, Vuokko kertoo.

”Juuri siksi rakastan tätä työtä: pääsen hetkeksi irti.”

Novellit helpottivat siirtymistä seuraavan työn pariin, Helsingin Kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdys -näytelmään, jossa sekä Vuokko että Aino näyttelevät tänä syksynä.

– Kuulin roolistani keväällä ystävältäni ja kollegaltani Vappu Nalbantoglulta. Myös hän näyttelee Palmussa. Vappu laittoi juuri silloin ruokaa keittiössäni ja kertoi seuraavasta roolistani. Ajatus tämän näytelmän tekemisestä juuri näiden kollegojen kanssa oli ensimmäinen valopilkku kaiken keskellä, Vuokko muistelee.

Vuokko oli kokenut jo maaliskuussa, miten työ lääkitsi, kun teatterinjohtaja Asko Sarkola tuli ja ”repäisi kelmusta”. Vuokko hyppäsi vain puolentoista vuorokauden opettelun jälkeen vaativaan rooliin paikkaamaan kollegaa Kari Hotakaisen kirjaan perustuvaan näytelmään Luonnon laki.

– Se oli Askolta hyvä veto. Hän sanoi, että tässä olisi nyt tällainen tehtävä, eikä kysynyt, suostunko siihen. Tajusin, että juuri siksi rakastan tätä työtä niin paljon: pääsen hetkeksi irti, kun joudun keskittymään täysin johonkin muuhun.

Syksyn aikana uutta ajateltavaa riittää komisario Palmussa, joka on jollakin tavalla tuttu lähes jokaiselle aikuiselle suomalaiselle. Hänkin, joka ei ole lukenut Mika Waltarin kirjoittamaa salapoliisiromaania, on luultavasti nähnyt joskus Matti Kassilan ohjaaman samannimisen klassikkoelokuvan. Teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa teatterissa, ja sen on ohjannut Mika Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä.

Vahvat Palmu-muistot yllättivät Vuokonkin. Sehän on se lapsena nähty leffa, joka tapahtuu huvilassa Eirassa, hän huomasi ajattelevansa. Mustavalkoiset kuvat ja ikimuistettavat repliikit alkoivat heti pyöriä mielessä.

Vanha 30-luvun Helsinki nousi heti Ainonkin silmien eteen.

– Siksi onkin hienoa, että ajankuva on näytelmässä säilytetty. Muutenkin minua viehättää ajatus siitä, että joskus maailma oli niin yksinkertainen, että asiat hoituivat lankapuhelimella ja ihmisiä haettiin ympäri kaupunkia. Kaikki ei ollutkaan tässä ja nyt koko ajan saatavilla, Aino nauraa.

Hänestä on hauskaa, että Palmua on näytelty heidän perheessään ennenkin. Esko Salminen oli nuorena teatterikoululaisena mukana Komisario Palmun erehdyksessä kurssikavereidensa kanssa.

Nyt Vuokko näyttelee näytelmässä nuorta, viatonta Irma Vannetta, ja Ainolla on turmeltuneen Alli Rygseckin rooli.

– Ihmisten arkkityypeistähän näytelmässä on kyse. Kun oppii ymmärtämään näiden henkilöiden motiiveja, heitä kohtaan on helpompi tuntea empatiaa. Siitähän dekkareissa on kyse – ja oikeastaan koko elämässä, Vuokko ja Aino sanovat.

Metsä sen sanoo

Reilu viikko ennen ensi-iltaa Vuokon ja Ainon vire on odottava ja tunnelma korkealla. Kesän vapaus on tehnyt hyvää, ja näinä päivinä kaupunki tuntuu taas kutsuvalta ja kotoisalta.

Silti Vuokon elämässä moni asia on toisin. Vuosi sitten kalenteri täyttyi päivisin teatteriharjoituksista, iltaisin esityksistä ja öisin yhteisen levyn teosta Zarkuksen kanssa. Syntyi Voi kuinka metsä rauhoittaa -albumi, joka ilmestyi joulukuussa. Se koostuu Aulikki Oksasen runoista ja lausunnasta, Vuokon ja Zarkuksen laulusta sekä Zarkuksen soitosta.

– Syksy oli työntäyteinen. Miksasimme meidän talon kellaristudiossa. Minähän en menettänyt ainoastaan puolisoani vaan myös tärkeimmän työkaverini. On onnekasta, että se levy tehtiin, Vuokko sanoo.

Levy jäi monilahjakkaan muusikon ja rumpalina parhaiten tunnetun Zarkus Poussan viimeiseksi. Aulikki Oksasen Syvällä metsässä -runoon hän teki myös viimeiseksi jääneen sävellyksensä, joka ei ole levyllä. Sen äänitys löytyi postuumisti, ja se kuultiin Zarkuksen muistoksi pidetyssä konsertissa maaliskuussa Tavastialla.

– Syvällä metsässä on kaunis runo, Vuokko sanoo ja lausuu viimeisen säe­parin:

rakastaa, niin että taivas kadehtii, rakastaa juurillaan ja latvallaan,

rakastaa siivillään ja sarvillaan, rakastaa niin, että suru sädehtii.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Tuure Kilpeläisen, Manuela Boscon, Meeri Koutaniemen ja Sami Yaffan illallisella olisi ollut hauskaa olla kärpäsenä katossa.

Jotkut illallisseurueet vain näyttävät siltä, että niihin olisi ihana kuulua. Instagramin perusteella taiteilija ja näyttelijä Manuela Boscon, muusikko Tuure Kilpeläisen, dokumentaristi Meeri Koutaniemen ja muusikko Sami Yaffan seurue on juuri sellainen.

Voice uutisoi keskiviikkona, että Manuela Bosco, 35, ja Tuure Kilpeläinen, 47, seurustelevat. Sami Yaffa, 53, ja Meeri Koutaniemi, 29, puolestaan avioituivat Mallorcalla syyskuussa

Manuela julkaisi eilen Instagramissa kuvan taiteilijapariskunnista helsinkiläisessä BasBas-ravintolassa. 

”Love united”, kuvateksti kuului. 

Tunnelmallisessa kuvassa on niin hauska asetelma, että mieleen tulee, olisiko Meeri alan ammattilaisena olisi asetellut porukan kuvaa varten. 

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.