Vuokko on voinut luottaa ystäviinsä koko ajan. ”Aino vastaa aina puhelimeen, vaikka keskellä yötä”, hän sanoo. Kuva: Jouni Harala
Vuokko on voinut luottaa ystäviinsä koko ajan. ”Aino vastaa aina puhelimeen, vaikka keskellä yötä”, hän sanoo. Kuva: Jouni Harala

Vuokko Hovatta ja Aino Seppo ystävystyivät näytellessään surevaa tytärtä ja äitiä. Ystävyys syveni, kun Vuokko menetti yllättäen puolisonsa Zarkus Poussan tammikuussa.

Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys on hioutunut vuosien aikana helpoksi ja tiiviiksi. Kaveruus lähti Housut pois -musikaalista vuonna 2002 Helsingin Kaupunginteatterissa, mutta vasta riipaiseva Aina-näytelmä seitsemän vuotta myöhemmin teki heistä aidot ystävät. Siinä Vuokko näytteli 11-vuotiasta tyttöä, jonka isä on kuollut, ja Aino äitiä, joka suree miestään niin, ettei jaksa huomioida lastaan. 

– Kun on sanonut jollekin sanan äiti, suhteesta tulee merkityksellinen, vaikka olisikin kyse näyttämöäidistä. Meidän ystävyytemme syveni tuon projektin aikana, Vuokko, 43, miettii.

– Ainassa oli suru läsnä. Siinä käytiin läpi tunteita, jotka ovat tosia, Aino, 58, jatkaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys alkoi yhteisestä näytelmästä. Tänä syksynä heidät molemmat nähdään Helsingin Kaupunginteatterin rikoskomediassa Komisario Palmun erehdys.
Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys alkoi yhteisestä näytelmästä. Tänä syksynä heidät molemmat nähdään Helsingin Kaupunginteatterin rikoskomediassa Komisario Palmun erehdys.

Tämän vuoden aikana ystävyyttä on tarvittu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuokko menetti puolisonsa Zarkus Poussan tammikuussa. Muusikko sai sairauskohtauksen Jukka Pojan yhtyeen keikan jälkeisenä aamuna ruotsinlaivalla. 

– Se tuli yllättäen. Minkäänlaista merkkiä ei ollut aiemmin. Olimme juuri olleet kuukauden matkoilla Espanjassa ja Ranskassa, ja kaikki tuntui olevan hyvin, Vuokko kertoo.

”Kysymys, miten voit, on absurdi surevalle ihmiselle.”

Dramaattisesta päivästä on kulunut seitsemän kuukautta, ja menetyksestä puhuminen tuntuu Vuokosta vielä kummalliselta. 

– Mielestäni voin olosuhteisiin nähden hyvin ja olen palannut jo töihin. Mutta kysymys, miten voit, on absurdi surevalle ihmiselle. Yhtäkkiä minun pitäisi avata hyvin yksityisiä tunteita vaikkapa tavatessani puolituttuja kadulla. 

Läheisen ystävän kanssa surusta puhuminen on helpompaa. Ainon kanssa Vuokko on käynyt kaiken läpi monta kertaa. 

– Aino vastaa aina puhelimeen, vaikka keskellä yötä. Hän tuli meille jo siinä vaiheessa, kun en vielä halunnut liikkua ulkona.

– Menimme Vuokon ehdoilla. Teimme ruokaa ja puhuimme. Ajattelin, että on tärkeää vain olla saatavilla, Aino toteaa. 

Voimaa työstä

Vuokko ja Zarkus olivat paitsi eläneet myös tehneet tiiviisti työtä yhdessä. Yhtäkkiä toinen oli poissa. Vähitellen pintaan on noussut kiitollisuuden tunne.

– Suru on kiitollisuuden veli, lohdutti Jukka Perko minua muistotilaisuudessa. Olen kiitollinen, että sain elää niin suuren rakkauden, Vuokko sanoo.

Vuokko tuntee kiitollisuutta myös monista ystävistä ja läheisistä, jotka ovat tukeneet häntä. Erityisen parantavia ovat olleet pitkät kävelyt. Vuokko on tarponut monet loskakelit pitkin Helsingin katuja ja rantoja myös yhdessä Aino Sepon kanssa.

Lisäksi Vuokko on saanut voimaa työstä. Tänä syksynä hän ja Aino näyttelevät Helsingin Kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdys -rikoskomediassa.

– Ajatus tämän näytelmän tekemisestä juuri näiden kollegojen kanssa oli ensimmäinen valopilkku kaiken keskellä, Vuokko muistelee.

Vuokko oli kokenut jo maaliskuussa, miten työ lääkitsi, kun teatterinjohtaja Asko Sarkola tuli ja ”repäisi kelmusta”. Vuokko hyppäsi vain puolentoista vuorokauden opettelun jälkeen vaativaan rooliin paikkaamaan kollegaa Kari Hotakaisen kirjaan perustuvaan näytelmään Luonnon laki.

– Se oli Askolta hyvä veto. Hän sanoi, että tässä olisi nyt tällainen tehtävä eikä kysynyt, suostunko siihen. Tajusin, että juuri siksi rakastan tätä työtä niin paljon: pääsen hetkeksi irti, kun joudun keskittymään täysin johonkin muuhun.

Lue koko Vuokon ja Ainon haastattelu Me Naisten numerosta 35/2016.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vierailija

Niin, ja toisaalta kysymys voinnista voi olla juuri aitoa välittämistä ja myötäelämistä, hyvää yritystä osoittaa sitä. Itse lyhyessä kaksi siskoa ennenaikaisesti (mitä se sitten tarkoittaakaan) menettäneenä voin vain todeta, että mikä tahansa reaktio on parempi kuin ei mikään reaktio. Se on minun kokemukseni. Jotkut lähestymiset ja kommentoinnit ovat tuntuneet ehkä tökeröiltä, mutta olen ajatellut, että surun kohtaaminen vain on vaikeaa niin vaikeaa, mutta minusta on hienoa, että yrittää edes jollakin tavalla osoittaa välittämistä. Surun taakkojen allakin voi pyrkiä olemaan armollinen kanssaihmisilleen, se on lopulta helpompi itselleenkin. Voimia Vuokolla ja kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ja me kaikki tulemme menettämään, se on aina yksi yhdistävä asia välillämme.

Vierailija

Itse olen joskus sanonut surevalle, että haluaisin sanoa jotain kaunista ja lohduttavaa, mutta en osaa sanoa mitään. Olen ajatellut en on joka tapauksessa hyvä lausua ääneen ajatus halusta lohduttaa, vaikkei tiedä, millä sanoilla surevaa lähestyisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla