"Olen valmis joustamaan aika monessa asiassa, jos työ vain on mielekästä", yrittäjäksi palannut Katja Ståhl sanoo. Kuva Jouni Harala
"Olen valmis joustamaan aika monessa asiassa, jos työ vain on mielekästä", yrittäjäksi palannut Katja Ståhl sanoo. Kuva Jouni Harala

Katja Ståhl, 45, menetti työnsä Nelosen uutisissa vuodenvaihteessa, muttei jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan. Median monitoiminainen palasi yrittäjäksi ja hakee nyt hevoshierojakouluun.

Kun Katja Ståhl sai viime syksynä kuulla, että hänen työpaikallaan Nelosen uutisissa alkavat yt-neuvottelut, hän aavisti lopputuloksen. Kenkää tulisi.

– Olen työskennellyt valtaosan elämästäni freelancerina ja yksityisyrittäjänä, joten olen tottunut epävarmuuteen. En osaa ottaa potkuja henkilökohtaisena epäonnistumisena. Jos työ olisi ollut unelmieni pesti ja olisin viihtynyt hirveän hyvin, olisi ehkä itkettänytkin, Katja miettii.

Irtisanomisilmoituksen jälkeen Katjan puhelin, sähköposti ja Facebook-sivu täyttyivät osanotoista ja myötätuntoisista terveisistä.

– Välillä tuntuu, että muut ovat murehtineet puolestani enemmän kuin minä itse. En ole hetkeäkään pelännyt työttömäksi jäämistä. Töitä löytyy jokaiselle, jos niitä vain haluaa tehdä.

Katja ehti olla Nelosen uutisankkurina puolitoista vuotta. Tuona aikana hän näki myös pestin varjopuolet.

– Uutistoimituksessa paiskitaan 10-tuntisia työpäiviä eri vuoroissa, joten vapaa-aikaa ei juurikaan jää.

Kiirettä pahempia olivat Katjan mielestä hiljaiset uutispäivät, jolloin maailmalla ei tapahtunut mitään.

– Työ oli välillä yhtä nenänkaivuuta. Tuijotimme seinää, luimme lehtiä ja odotimme, että  työvuoron tunnit tulevat täyteen. Se tuntui hölmöltä. Olen tottunut siihen, että hoidan hommat ja lähden kotiin.

Kaikkea ei voi mitata rahassa

Tällä hetkellä Katja ei ehdi olemaan jouten, eikä haluakaan. Hän käy pitämässä luentoja yrityksille, kirjoittaa lehtikolumneja ja hoitaa ohessa tiedotusprojekteja. Uusin ja rakkain niistä on tällä viikolla ensi-iltaan tuleva nuortenelokuva Muutoksii, joka sukeltaa rasismin syövereihin.

– Aina ei pidä valita töitä vain sen perusteella, mistä maksetaan eniten rahaa. Autan mielelläni lahjakkaita tyyppejä, jotka tekevät työtä sydämellään ja joissa näen potentiaalia. Ohjaaja Sami Laitisen leffa oli juuri sellainen. Tiesin, että haluan olla siinä mukana, Katja kertoo.

Yksi Katjan tulevista haaveista liittyy monivuotiseen harrastukseen, ratsastukseen.

– Hain hevoshierojakouluun, mutta en tiedä, huolivatko ne minua sinne. Tulokset tulevat vasta kesällä, joten nyt vain katselen ja odotan, mihin suuntaan elämä vie.

Lue myös:

Katja Ståhlin autoilla on lempinimet

Katja Ståhl: "En tiedä, toivonko enää itselleni rakkautta"

Katja Ståhl: "Alkoholistikoti ei ollut lopullinen tuomio"

Jarkko Valtee juhli pyöreitä baarissa. – Laitoin parille kymmenelle frendille Facebookissa viestiä, että en ole matkoilla vaan baarissa, tule sinäkin.

Drag-artisti, radiojuontaja ja viihteen monitoimimies Jarkko Valtee täytti lauantaina 50 vuotta.

– Tai siis olen nyt vanha 600 kuukautta ja neljä päivää. Lapsilla ikä lasketaan aina kuukausissa, jossain vaiheessa ihminen alkaa kääntyä takaisinpäin.

Jarkko juhli pyöreitä baarissa.

– En jaksanut järjestää mitään tapahtumaa, mutta laitoin parille kymmenelle frendille Facebookissa viestiä, että en ole matkoilla vaan baarissa, tule sinäkin.

Edellisen kerran Jarkko juhli pyöreitä isommin, kun hän täytti 30 vuotta. Noissa juhlissa hän esiintyi ensimmäistä kertaa Osku Heiskasen kanssa Sowhat draq-duona.

”Meitä on Oskun kanssa leikkisästi syytetty, että veimme drag-skenen S-etukorttiristeilyille.”

Nyt kaksikko rakentaa syksylle 20-vuotisjuhlakiertuetta. Mukaan lähtee 13 henkinen porukka sekä iso rekan perävaunullinen koneistoa. Kiertue kattaa maan isoimmat kulttuuritalot.

– Naurettiin Oskun kanssa, että on tämä aika hyvin kahdelle viisikymppiselle miehelle, jotka esittävät muita artisteja. Silloin kun aloitimme, drag nähtiin enemmän suttuisena yökerhoasiana. Meitä on Oskun kanssa leikkisästi syytetty, että veimme drag-skenen S-etukorttiristeilyille. Se on edennyt marginaaliviihteestä yhdeksi isoksi teatteriviihteen alaksi.

Esiintymistä Jarkko aikoo jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Muutenkin hän arvelee muuttuneensa ihmisenä hyvin vähän viimeisen 20 vuoden aikana.

– Rauhoittunut on väärä sana, mutta en ole enää niin ehdoton kuin aikaisemmin. Pystyn yhä vetämään kilarit aivan käsittämättömistä asioista, mutta väitän että olen ihan pikkuisen paremmin oppinut ymmärtämään, enkä suutu ihan niin herkästi, Jarkko analysoi Laura Paloheimon kirjan julkistamistilaisuudessa.

Radiopersoona Kimmo Vehviläinen poseerasi Instagram-kuvassaan ilman vihkisormusta jo huhtikussa. Nyt hän on vahvistanut, että avioliitto Johannan kanssa on päättynyt eroon. 

Kimmo Vehviläisen avioliitto vaimonsa Johanna Vehviläisen kanssa on päättynyt eroon. Pari oli yhdessä 10 vuotta. Naimisiin he menivät vuonna 2016. Jo ennen naimisiinmenoa pari erosi kahdesti. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska

Kimmo vahvistaa Me Naisille tiedon pitävän paikkansa. 

– Kyllä tieto erosta pitää paikkansa. Olen jo sanonut kaiken sanottavan, minulla ei ole enempää tästä aiheesta, Kimmo kommentoi Me Naisille. 

Seiskalle Kimmo paljasti, että pariskunta oli eronnut jo kevättalvella.

– Nyt alkukesän aikana asioita laitetaan käytäntöön, Kimmo kertoi Seiskalle. 

Kimmo oli yksi suosikeista tuoreessa Selviytyjät Suomi -julkkisversioissa. Kimmo pääsi kilpailussa finaaliin. Kun Selviytyjissä kilpailijat saivat kirjeet kotoa, Kimmo ei pystynyt tunteidensa vallassa lukemaan rakkaudentäyteistä kirjettä Johannalta.

Kimmo kertoi Seiskalle kokeneensa itsensä yksinäiseksi Selviytyjien kuvauksissa. Hän kävi kuvausten aikana puhumassa pahasta olostaan psykologi Laura Stenroosin kanssa. 

Johanna-vaimon Selviytyjät-ohjelman kuvauksiin lähetetystä kirjeestä välittyi rakkaus ja ikävä aviomiestään kohtaan.

Päivitetty 10:39 Oikea naimisiinmenoaika