Kuva Milka Alanen
Kuva Milka Alanen

Toimittaja Salla Paajanen kuuli elokuisena aamuna poliiseilta, että hänen poikansa oli menehtynyt junan alle. – Olen hyväksynyt sen, mitä on tapahtunut.

Salla Paajanen, 48, on juuri saapunut junalla Tampereelta Helsinkiin. 

Junassa matkustaminen on hänelle, työkseen reissaavalle televisiotoimittajalle, yleensä vain arkipäiväistä ja vaivatonta siirtymistä paikasta toiseen.

Tällä kertaa matkustaminen otti kuitenkin koville.

– En tullut etukäteen ajatelleeksi, että tämä on Laurin kuoleman jälkeen ensimmäinen kerta, kun astun asemalaiturille ja nousen junaan. Tiesin, että joskus minun on sekin tilanne kohdattava, mutta tunnekuohu yllätti silti, Salla sanoo ja pyyhkii poskiaan ravintolan kankaiseen lautasliinaan.

Sallan poika Lauri menehtyi junan alle varhain aamulla 25. elokuuta palatessaan kotiinsa iloisen baari-illan jälkeen.

Elämää jatkoajalla

Kun Salla muistelee 23-vuotiaana kuolleen poikansa lyhyttä elämää, mieleen nousee hyviä muistoja mutta myös Laurin elämää määrittäneitä vaikeita asioita.

– Lauri oli herkkä, hymykuoppainen poika. Suhteessamme oli paljon rakkautta ja läheisyyttä, ja pystyimme puhumaan silloinkin, kun hänellä oli vaikeaa. Mutta nyt surun keskellä mietin paljon sitäkin, millainen äiti olen ollut. Olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin? Vaikka tarkoittaa hyvää, ei silti voi tietää, mitä valinnoista seuraa.

Lauri oli vain kahdeksan päivän ikäinen, kun Salla aloitti uuden työnsä Huomenta Suomen aamulähetyksessä.

– Olin urani alussa, työ oli minulle hieno tilaisuus ja olin niin nuori, että uskoin selviytyväni kaikesta.

Lauri oli kouluikäiseksi asti hyvin allerginen ja sai hengenvaarallisia astmakohtauksia. Usein juuri öisin tuli äkkilähtöjä polille lasta pelastamaan.

Sallan mielikuvissa poika oli pienestä pitäen myös hyvin onnettomuusaltis. Milloin poika roikkui kuorma-auton takapuskureissa, milloin äiti pelasti hänet uima-altaan pohjalta hukkumasta. Vielä pojan aikuistuttuakin Salla pelkäsi usein, tuleeko tämä ehjänä kotiin.
– Minusta tuntuu aivan kuin Lauri olisi elänyt koko elämänsä jatkoajalla.

Ala-asteella koettu koulukiusaaminen leimasi koko Laurin elämää niin, että hän jäi tarkkailijaksi eikä uskaltanut tuoda itseään esille.

– Kiusaaminen vaikutti syvästi Laurin itsetuntoon. Vilpitön ja iloinen poika menetti luottamuksen pärjäämiseensä uusissa ympyröissä, uusien ihmisten kanssa. Ihminen tarvitsee perheensä lisäksi myös ystäviä tullakseen ehjäksi, Salla arvioi.

Todella huolissaan Salla oli pojastaan ammattikouluaikana. Lauri teki kaksoistutkintoa, kävi lukiota ja puuseppälinjaa. Lukio jäi kiinni ruotsista ja äidinkielestä. Kaveripiiriä järkytti myös rinnakkaisluokalla olleen pojan kuolema.

– Luultavasti Lauri tajusi silloin ensi kertaa kuolevaisuuden. Hän masentui ja makasi pimeässä huoneessa, enkä saanut häntä ylös. Pystyimme kuitenkin puhumaan, ja pikku hiljaa elämä voitti.

Armeijassa kaikki tuntui viimein loksahtavan kohdalleen.

Itkun aamu

Kohtalokkaan illan tapahtumia tutkittiin ensin itsemurhana.

– Kun poliisi aluksi puhui itsemurhasta, mietin, niinkö huonosti tunsin poikani. Mielestämme hänen elämänsä tuntui olevan paremmalla mallilla kuin koskaan. Nyt tutkinta on tehty, eikä mikään mikä on selvinnyt, viittaa itsemurhaan. 

Sallan ja viranomaisten käsityksen mukaan kyse oli kohtalokkaasta onnettomuudesta. Poika oli tulossa baari-illan jälkeen kotiin mutta nukahti bussiin ja ajoi kotipysäkin ohitse. Ylöjärveltä hän lähti palaamaan kotiinsa raiteita pitkin, eikä havainnut takanaan tullutta, lähes äänettömästi liikkunutta junaa.

Samana elokuun aamuna Salla oli herännyt aamulla äkilliseen itkukohtaukseen. Näin jälkeenpäin Sallasta tuntuu, että häntä olisi valmisteltu kohtaamaan poliisien tuoma uutinen, mutta toisaalta vielä suojattu ajatukselta, että niin todella oli sattunut.

– Olin tottunut olemaan koko Laurin elämän ajan ylivirittyneessä hälytystilassa, valmiina siihen, että jotakin hengenvaarallista voisi tapahtua juuri Laurille. Olin pelännyt poliisien tuomaa suruviestiä koko Laurin elämän, ja kun se sitten tuli, tunsin tuskan keskellä rauhaa ja helpotusta. Enää minun ei tarvitse pelätä, sitä ei voisi tapahtua enää koskaan uudelleen. Pelko on vielä pahempaa kuin se mitä tapahtui.

Kaiken keskellä Salla sanoo voivansa kohtalaisen hyvin. Hän piti poikansa kuoleman jälkeen kahden viikon sairausloman ja palasi sitten töihin, jotta saisi muuta ajateltavaa.

Salla on ollut vuosia Ajankohtaisen Kakkosen toimittaja ja juontaja. Viime tiistaina hän veti nuorten syrjäytymistä käsittelevän teemaillan, joka toi esille myös nuorten miesten ongelmat. Laurin kuoleman jälkeen ne ovat Sallasta entistäkin tärkeämpi keskustelunaihe.

Sallan lohtu on, että hän näki poikansa kasvavan iloiseksi nuoreksi mieheksi. Häntä helpottaa myös ajatus siitä, että kaikki ei ole vain sitä, minkä näemme.

– Olen hyväksynyt sen, mitä on tapahtunut. Lauri on kuollut, mutta hän on läsnä monella tavalla. Hän jätti meille ihanan, valoisan muiston. Minua kantaa ajatus, että Lauri on vain lähtenyt vähän tavallista pidemmälle matkalle.

Muusikko ja tutkija Linda Urbanskin isä lähti, kun Linda ja hänen kehitysvammainen sisarensa Sandra olivat pieniä. Siitä saakka Linda on miettinyt, missä menevät rakkauden ja anteeksiannon rajat.

Tutkija ja muusikko Linda Urbanski, 32, viettää tänäkin vuonna joulun kuten aina – äitinsä, tätinsä, isäpuolensa ja pikkusiskonsa Sandran kanssa.

Sandralla on Downin syndrooma. Siskosten välit ovat läheiset.

– Olisin sydämestäni toivonut, että Sandra olisi saanut olla terve. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että hän on elämässäni juuri sellaisena kuin on. Hän on opettanut minulle suvaitsevaisuutta, armollisuutta ja hetkistä nauttimista, Linda kertoo.

Sandran Downin syndrooma todettiin heti synnytyslaitoksella. Vuosi Sandran syntymän jälkeen Lindan isä jätti perheensä. Tuli avioero, isä aloitti tahollaan uuden elämän.

– Isäni ei kestänyt erityislapsen syntymää. Isä oli minulle tosi rakas. Yhtäkkiä häntä ei enää näkynyt. Kaipasin isää hirveästi koko lapsuuteni ajan, Linda sanoo.

”On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään.”

Vuosia myöhemmin, kun Lindan isä oli vakavasti sairas, hän pahoitteli esikoistyttärelleen tapahtunutta.

– Perheen hylkääminen on äärimmäisen julma teko, mutta annoin sen isälle anteeksi. Halusin antaa hänelle rauhan. Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, Linda Urbanski sanoo.

– Maailma ei ole mustavalkoinen. On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään. Anteeksianto on valtavan tärkeää.

Linda Urbanski kertoo, millainen hänen suhteensa pikkusiskoonsa on, millaista oli yhdistää tutkijan ammatti muusikon työhön ja miten Sandra auttaa häntä rentoutumaan Me Naisten uudessa numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Oletko samassa tuloluokassa Kerttu Niskasen, Manuela Boscon vai kenties Jutta Gustafsbergin kanssa?  

0–5 000 euroa tienasivat juontaja Axl Smith, laulaja Petra Gargano ja pyöräilijä Lotta Lepistö.

5 001–10 000 euroa tienasivat malli, yrittäjä Lotta Näkyvä ja hiihtäjä Kerttu Niskanen.

10 001–15 000 euroa tienasivat tanssija Jukka Haapalainen ja kestävyysjuoksija Alisa Vainio.

15 001–20 000 euroa tienasivat malli Kirsi Pyrhönen, laulaja James Nikander, eli Musta Barbaari, ja laulaja Jannika Wirtanen, eli Jannika B.

20 001–25 000 euroa tienasivat entinen alppihiihtäjä Kalle Palander ja räppäri Sini-Maria Makkonen, eli Sini Sabotage.

25 001–30 000 euroa tienasivat Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen ja laulaja Jonna Tervomaa.

Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.
Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.

30 001–35 000 euroa tienasivat ruokakirjailija, bloggaaja Hanna Gullichsen ja lumilautailija Enni Rukajärvi.

35 001–40 000 euroa tienasivat mentalisti Noora Karma ja pikaluistelija Mika Poutala.

40 001–45 000 euroa tienasivat malli ja yrittäjä Janina Fry, juontaja sekä koreografi Marco Bjurström ja laulaja Ilkka Lipsanen, eli Danny.

45 001–50 000 euroa tienasivat juontaja ja muusikko Tapio Huuska, eli Cristal Snow, ja tubettaja Maiju Voutilainen, eli Mansikkka.

50 001–55 000 euroa tienasivat näyttelijä Manuela Bosco ja tubettaja Maria Verho, eli Mariieveronica.

55 001–60 000 euroa tienasivat näyttelijä Pihla Viitala ja muusikko Iiro Rantala.

60 001–65 000 euroa tienasivat yrittäjä Kaarina Kivilahti, mallitoimiston johtaja Laila Snellman sekä yrittäjä, juontaja ja malli Anne Kukkohovi.

Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.
Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.

65 001–70 000 euroa tienasivat näyttelijä Lena Meriläinen ja sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola

70 001–75 000 euroa tienasivat juontaja Anni Hautala ja näyttelijät Antti Holma sekä Antti Luusuaniemi

75 001–80 000 euroa tienasivat juontaja Esko Eerikäinen ja laulaja Saara Aalto.

80 001–85 000 euroa tienasivat näyttelijä Lauri Tilkanen ja bloggaaja Sara Vanninen.

85 001–90 000 euroa tienasivat tanssija, koreografi Jorma Uotinen ja juontajat Jenni Alexandrova ja Kimmo Vehviläinen.

90 001–95 000 euroa tienasivat kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula, kansanedustaja Jani Toivola ja fitness-malli Eevi Teittinen.

95 001–100 000 euroa tienasivat juontaja Jone Nikula ja stand up -koomikko Heli Sutela.

100 001–105 000 euroa tienasivat yrittäjä Jutta Gustafsberg ja radiojuontaja, toimittaja sekä kirjailija Anna Perho.

Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.
Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.

105 001–110 000 euroa tienasivat juontaja Sami Kuronen, näyttelijä Tiina Lymi ja ohjaaja Antti Jokinen.

110 001–115 000 euroa tienasivat yrityskouluttaja Juhani ”Tami” Tamminen ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla.

115 001–120 000 euroa tienasivat koomikko Krisse Salminen, ex-jääkiekkoilija Jere Karalehti, radiojuontaja Juha Perälä ja psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio.

120 001–125 000 euroa tienasivat bloggaaja Natalia Tolmatsova ja laulaja Sanni Kurkisuo.

125 001–130 000 euroa tienasivat muusikko Tuure Kilpeläinen ja näyttelijä Kari Ketonen.

130 001–135 000 euroa tienasivat räppäri, kirjailija Henri Pulkkinen ja näyttelijä Aku Hirviniemi.

135 001–140 000 euroa tienasivat laulaja Thomas Kirjonen, eli Kasmir, ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa.

140 001–145 000 euroa tienasi juontaja Vappu Pimiä.

145 001–150 000 euroa tienasi ohjaaja Aku Louhimies.

150 001–155 000 euroa tienasivat laulajat Toni Wirtanen ja Olli Lindholm sekä juontaja Janne Kataja.

Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.
Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.

155 001–160 000 euroa tienasivat stand up -koomikko Sami Hedberg ja laulaja Maija Vilkkumaa.

160 001–165 000 euroa tienasivat tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola ja laulaja Paula Koivuniemi.

165 001–170 000 euroa tienasi radio- ja tv-juontaja Jari ”Jaajo” Linnonmaa.

170 001–175 000 euroa tienasivat näyttelijä Esko Salminen ja huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

175 001–180 000 euroa tienasivat laulajat Kimmo Laiho, eli Elastinen, ja Jenni Vartiainen sekä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

180 001–185 000 euroa tienasi laulaja Elisa Tiilikainen, eli Elli Haloo.

185 001–190 000 euroa tienasivat tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius.

190 001–195 000 euroa tienasi entinen painija ja olympiavoittaja Jouko Salomäki.

195 001–200 000 euroa tienasivat laulaja Juha Tapio ja juontaja, toimittaja Tuomas Enbuske.

Yli 200 000 euroa tienasivat muiden muassa räppäri Jare Tiihonen (201 411 euroa), eli Cheek, kirjailija Laura Lindstedt (201 590 euroa) ja laulaja Kaija Kokkola, eli Kaija Koo (313 464 euroa).

Tulot perustuvat vuoden 2016 verotietoihin. Lähde: Ilta-Sanomat.