Justin Bieber lopettelemassa 19-vuotissynttäreitään klo 6.30 maaliskuussa 2013. Kuva MVPhotos
Justin Bieber lopettelemassa 19-vuotissynttäreitään klo 6.30 maaliskuussa 2013. Kuva MVPhotos

Amerikkalaiset ovat niin kyllästyneitä Justin Bieberin öykkäröintiin, että tähti halutaan palauttaa kotimaahansa Kanadaan. Mitäpä jos hänet karkotettaisiinkin Suomeen?

Amerikassa on kyllästytty poppari Justin Bieberin, 19, öykkäröintiin siihen malliin, että staraa on jo ehdotettu karkotettavaksi takaisin synnyinmaahansa Kanadaan. Valkoisen talon sivuilla vetoomuksen on allekirjoittanut yli 254 tuhatta amerikkalaista, jotka eivät halua Bieberiä osaksi yhteiskuntaansa. Nimmareita on niin paljon, että vetoomus etenee presidentti Obaman hallinnon käsiteltäväksi.

Sitä odotellessa rouva Michelle Obama ehti jo omassa haastattelussaan tarjota mallia Justinin rauhoittamiseksi.

– Toimisin kuten omien lasteni kanssa. Ottaisin hänet syliin ja olisin läsnä. Nuoret haluavat neuvoja vanhemmiltaan, kahden lapsen äiti sanoi radiohaastattelussa.

Mitäpä, jos Justin kuitenkin karkotettaisiin Kanadan sijasta Suomeen ja perhevaihtoon johonkin leppoisaan lähiöön? Täällä:

– Justin ilmoitetaan aluksi kymppiluokalle. Kiertue-elämään tottunut poikahan on selvästi vailla rutiineja ja säännöllisyyttä.

– Yksityiskone ja sporttiautot lukitaan talliin ja tilalle annetaan mopoauto. Kesällä saa luvan pärjätä fillarillakin paitsi jos hoitaa kauppareissun iskän ja äiskän puolesta, silloin saa lainata isin Mazdaa.

– Tutustutetaan Justin Robiniin. Ihanan turkulaisen seurassa ei vaan voi joutua pahoille teille.

– Varmistetaan kesäduunipaikka hyvissä ajoin, uimahallin kahviossa on pesti auki. Okei, sovitaan, että sieltä saa kahden viikon loman, mutta vain jos lähtee luontoleirille tai porukoiden kanssa mökille Jämsään.

– Näytetään Justinille keikkavideoita Matti Nykäsen konserteista. Nuinkin siinä voi käydä.

Lue myös:

Etkö pysy enää Justin Bieberin perässä? Lue kootut kohut

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.

 

Raskaus oli yllätys lapsettomuudesta kärsineille Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle.

Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, 41, kertoo Ilta-Sanomissa, että tuli syksyllä yllättäen raskaaksi. Satu oli ihmetellyt erikoisia oireitaan ja mietti ensin, ovatko vaihdevuodet alkamassa. Raskaus oli yllätys, sillä Satu ja hänen kansanedustajapuolisonsa Antti Kaikkonen, 43, ovat kärsineet lapsettomuudesta vuosia. Syksyllä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon jo aikaisessa vaiheessa. 

”Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia.”

– Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia. Ja totta kai myös surullinen. Olen kuitenkin yrittänyt kääntää asian mielessäni iloiseksi ja ajatellut, että olen ainakin kerran elämässäni ollut vähän aikaa raskaana, Satu kertoo IS:ssa.

Satu ja Antti ovat puhuneet lapsettomuudesta avoimesti julkisuudessa ja kertoneet, ettei hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua. Syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Myös adoptioprosessi kariutui aivan viime metreillä syksyllä 2011 Antin vaalirahakohun takia.

”Ehkä on pientä toiveekkuuttakin.”

– Meidän kohdalla asia (keskenmeno) ei varmasti ollut kauhean iso suru sen takia, että emme ole osanneet tai edes uskaltaneet ajatella asiaa. Sen jälkeen asia on kuitenkin pyörähdellyt mielessä. Ehkä on pientä toiveekkuuttakin, Satu kertoo IS:ssa.

Tällä hetkellä Satu ja Antti ovat kahden pienen lapsen sijaisvanhempia. Syksyllä 2014 heistä tuli pienen pojan sijaisvanhempia ja vuonna 2015 perheeseen saapui kolmevuotias tyttö.

Sadun ja Antin tie vanhemmiksi on ollut pitkä ja raskas. Lue parin yhteishaastattelu parin vuoden takaa: