MN 11/2009: Pirkko Hämäläisestä tuli näyttelijä Shirley Templen jalanjäljissä. Eikä juristinkaan ammatti ihan mahdoton olisi ollut.

Näyttelijä Pirkko Hämäläinen astuu ravintolaan pitkässä nahkatakissaan ja trendikkäässä, vaaleassa kampauksessaan. Ei uskoisi, että toukokuussa nainen täyttää 50 vuotta. Ulospäin ei näy sekään, että Pirkon yksityiselämässä on tapahtunut isoja muutoksia. Pirkko erosi hiljattain kumppanistaan, näyttelijä Puntti Valtosesta. Pariskunta ehti pitää yhtä lähes kaksi vuosikymmentä. Heillä on kaksi yhteistä lasta.

Ero on tietysti aina surullinen, mutta Pirkkoa jo naurattaa asian julkinen käsittely. Lehdet ovat kirjoittaneet, ettei pari ole vielä jättänyt avioerohakemusta käräjäoikeuteen.

– Niitä papereita saadaankin odottaa, sillä emme olleet naimisissa! Päätimme aikoinamme, että emme mene naimisiin. Ei se ollut suhteen mitätöintiä, yhdessä voi olla ilman häitäkin.

Elämän tosiasioita

Perheen koossa pysyminen on tärkeää lasten, 17-vuotiaan Villen ja 15-vuotiaan Akun, kannalta. Vaikka molemmat pojat ovat numeroiden valossa teini-iässä, Pirkon mukaan nuoremman pikkulapsivaihe ei tule koskaan olemaan ohi. Aku sairastaa autismia.

Pirkko ja Puntti alkoivat epäillä, ettei Akulla ole kaikki hyvin, kun puhetta ei alkanut kuulua. Lopulta tuli diagnoosi autismista. Tieto ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä diagnoosin saamiseen meni vuosi. 15 vuoden aikana Pirkko on oppinut hyväksymään Akun sairauden, vaikka se veikin pitkän ajan.

– Nyt olen suhtautunut asiaan niin, että ihmisellä voi olla paljon rajoittavampiakin asioita, jotkut taistelevat hengestäänkin. Pentti Saarikoskea lainaten: Jokaisella on tämänsä. Ei elämä ole ollut onnetonta tämän takia.

Aku ei tule kuitenkaan koskaan pärjäämään ilman tukea, eikä häntä voi jättää ikinä yksin kotiin.

– Erilaisuuden hyväksyminen ja suvaitsevaisuuden peräänkuuluttaminen ovat minulle nykyään paljon työtäni tärkeämpiä asioita. 30-vuotiaana olin vain minä minä ja tuijotin omaa napaani. Lasten myötä elämän kunnioittaminen ja ihmisarvon tärkeys ovat kasvaneet.

Shirley Templen jalanjäljillä

Lasten hoitamisen ohella Pirkko on ehtinyt tehdä paljon töitä. Nyt pyörivässä Puolustuksen puheenvuorossa Pirkko näyttelee piinkovaa lakinaista, Liisa Heinästä, joka käsittelee oikeussaleissa välillä hyvinkin dramaattisia asioita. Pirkolle rooli on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä hänestä olisi hyvin voinut tulla juristi. Ainakin jos hänen isänsä olisi saanut päättää.

– Luin jopa oikiksen pääsykoekirjoja. Isäni teki elämäntyönsä Helsingin puhelinyhdistyksen juristina ja halusi minusta lakinaisen. Hänen tapanaan oli maalailla kauhukuvia näyttelijän ammatista. Mutta näyttelijän työ vei minut mennessään, Pirkko nauraa.

– Ja itse asiassa juristin ja näyttelijän työ on aika samanlaista. Molemmissa käsitellään ihmisten elämää. Lakimieheen turvaudutaan elämän kriisitilanteissa, näyttelijä taas usein peilaa ihmisille elämän kriisitilanteita.

Pirkko on tyytyväinen, että ”vanhallekin” naisnäyttelijälle tarjotaan vielä isoja rooleja. Ainahan on käyty keskustelua siitä, vievätkö nuoret näyttelijät vanhempien työt.

– Päärooli tällaisessa sarjassa oli oikein ilahduttava. Näyttelijän työssä ikä on aina eduksi. Me vain paranemme vanhetessamme.

Pirkon päätyminen näyttelijäksi ei ollut vahinko, sillä hän haaveili siitä jo pikkutyttönä. Shirley Templeä ihaillut lapsi oli haltioissaan, kun vanhemmat veivät häntä teatteriesityksiin.

Ensimmäinen kosketus työhön tuli, kun Pirkko pääsi avustajaksi Kansallisteatterin satunäytelmään Lintu sininen. Pirkko oli ollut Eva Hemmingin steppitunneilla, ja näytelmän koreografiat olivat Evan käsialaa. Kun yksi näytelmän varsinaisista avustajista sairastui pari päivää ennen  ensi-iltaa, Eva pyysi Pirkkoa mukaan näytelmään. Pirkko opetteli koreografiat lämpiössä ja oli innoissaan päästessään viimein näkemään, millaista todellinen teatterityö oli.

Kyllikki Forssell oli paha kuningatar ja Hannu Lauri oli prinssi. Olin seurannut näyttelijöiden työtä pitkään, ja yhtäkkiä olin samassa näytelmässä heidän kanssaan. Se oli upeaa.

Isän toiveista huolimatta Pirkko päätyi Teatterikorkeakouluun. Ovet aukenivat toisella yrittämällä 1979. Mielenkiintoisen opiskeluajasta tekee se, että hän oli Jouko Turkan ensimmäisiä oppilaita. Pirkko ei kuitenkaan ole jaksanut innostua aika ajoin vellovasta Turkka-keskustelusta.

– Koko juttu on valtava myytti. Minulla on kouluajasta hyvät muistot, ja oli siellä muitakin opettajia. Esimerkiksi Ismo Kallion improvisaatiotunnit olivat valtavan mielenkiintoisia.

Teatterikorkeakoulusta Pirkko lähti Turkuun 1983. Se oli Helsingin tytölle iso muutos. Hän yritti ensin hannata vastaan, mutta Ritva Valkama sanoi, että ”pulinat pois, nyt lähdet Turun kaupunginteatteriin, kun sinne kerta pääset”.

– Olen ikuisesti kiitollinen Ritvalle. Turun kaupunginteatteri oli se varsinainen teatterikoulu. Siellä oli vain muutama nuori naisnäyttelijä, joten sain paljon vastuuta klassikkonäytelmissä, kuten Niskavuoressa. Siihen kahteen vuoteen mahtui paljon.

Työteliäs velttoilija

Pirkko luonnehtii itseään ”teatteri-ih¬miseksi”. Hänellä oli vakituinen kiinnitys eri teattereissa vuoteen 1992 asti, mutta hän on näytellyt myös lukuisissa elokuvissa, esimerkiksi Aki ja Mika Kaurismäen leffoissa. Ensimmäiseen elokuvaansa hän pääsi puolivahingossa, kun kuvaaja totesi filmiryhmälle, että ”muusikkotuttavallani on vaaleatukkainen tyttöystävä, joka on teatterikorkeakoulussa. Ehkä se osaa näytellä, soitetaan sille”.

Ja näin Pirkko päätyi leffaan, jota hän kutsuu Esivalehtelijaksi. Siitä ei tullut mitään suurempaa, mutta se poiki rooleja muista leffoista, kuten Mika Kaurismäen Valehtelijasta ja Arvottomista. 1990 Pirkko palkittiin Jussilla roolistaan Mika Kaurismäen Paperitähdissä.

– Mutta palkinnot eivät ole näyttelijöille niin iso juttu kuin ehkä yleisölle. Tietysti tunnustukset ovat kivoja, mutta niiden isompi tarkoitus on olla viihdykettä katsojille. Tätä ei voi tehdä, jos on riippuvainen julkisesta tunnustuksesta.

Pirkko ei tunnustaudu työriippuvaiseksi, vaikka hämmentyy itsekin nähdessään listan tekemistään töistä.

– Apua, onpa näitä paljon! Mutta en todellakaan ole mikään työmyyrä tai -narkomaani. Itse asiassa rakastan velttoilua. Keksin aina jotain ajateltavaa ja tekemistä.

Esimerkiksi uiminen kuuluu Pirkon suosikkiharrastuksiin, ja mihin tahansa hän meneekin, on uikkareiden oltava mukana. Uiminen on Pirkolle hetki olla yksin ja rauhassa.

– Vesi on rauhoittava elementti. Vedessä ei tarvitse ajatella mitään tai voi kuvitella olevansa delfiini tai kala. Tai sitten voi ajatella kaikenmaailman asioita, kun vain sahaa allasta edestakaisin. Olen ratkaissut monta ongelmaa uidessani.

Pirkko luonnehtii itseään hyväosaiseksi saadessaan tehdä asioita, joista pitää.

– Se on valtavan iso etu elämässä, ettei sitä kehtaa edes sanoa. Olen suorastaan hävyttömän hyväosainen. Jos valittaisin mistään työssäni, se olisi pelkkää elitististä marinaa. Totta kai tässäkin hommassa on hetkiä, ettei huvittaisi mennä töihin. Joskus jäisin mieluummin räntäsateella sohvalle lukemaan kirjaa kun raahautuisin bussipysäkille ja iltanäytökseen.

Vuosien kokemuksen myötä Pirkko osaa arvostaa suorituksiaan, vaikka vaatimattomuutta korostavassa Suomen ilmapiirissä se ei aina ole helppoa.

– En sano olevani hyvä näyttelijä, mutta voin sanoa osaavani ammattini, Pirkko toteaa.

– Mutta aina kun näyttelijä aloittaa uuden jutun, työnteko alkaa tavallaan alusta. Se on klisee, mutta vanhat kliseet pitävät useimmiten paikkansa.

Pieni huoli tulevasta

Lähestyvä lama on saanut Pirkon miettimään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Edellinen lama meni minulta Bosnian sodan ohella täysin ohi, kun pojat olivat pieniä, hän muistelee.

– Näin uuden laman lähestyessä tietysti toivoo, että pysyisi itse leivänsyrjässä kiinni, mutta enemmän toivon sitä, että välttämättömyyksistä ei nipistetä. Akun äitinä tiedän, että vammaiset tarvitsevat paljon erilaisia tukia alkaen kuljetuksista. Vammaisia sivuutetaan muun muassa koulutusasioissa, Pirkko harmittelee.

– Meillä on ollut hyvin asiat, kun asumme pääkaupunkiseudulla. Aku on voinut käydä hyvää koulua, mutta muualla Suomessa tilanteet ovat erilaisia. Näissä asioissa on hirveästi tekemistä.

Toukokuussa vastaantulevat 50-vuotispäivät ovat saaneet Pirkon miettimään ikääntymistä. Ja kaikkea muuta, mitä minäkeskeisenä nuorena ei tullut mietittyä.

– Nyt toivoisin vain, että minä ja rakkaat ihmiseni pysyisimme terveinä.

Pirkko Hämäläinen

  • Syntynyt 29.5.1959 Helsingissä. ”Kun katson elämääni taaksepäin, se on ollut mielenkiintoinen.”
  • Näytellyt lukuisissa tv-sarjoissa kuten Vuoroin vieraissa, Handu pumpulla, Sydänten akatemia ja Me stallarit. Mukana myös useissa hittileffoissa kuten Onnen varjot, Keisarikunta ja Pitkä kuuma kesä.
  • Kaurismäkien ohella ohjaaja Kaisa Korhonen on vaikuttanut Pirkon uraan paljon. Pirkko oli mukana Tampereen teatterin sisällä toimineessa teatteriryhmässä Musta rakkaus, jossa oli mukana viisi näyttelijää ja ohjaajana Korhonen. Ryhmä teki kolmen vuoden aikana yhdeksän ensi-iltaa.
  • Tehnyt lukuisia teatterirooleja muun muassa Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
  • Palkittiin vuonna 1990 Jussilla naispääosasta Paperitähdet-elokuvassa.
  • Taiteilijaliitto näyttelijä Puntti Valtosen kanssa kesti 18 vuotta. Pariskunnalla on kaksi lasta, 17- vuotias Ville ja 15- vuotias Aku.
  • Harrastaa uimista ja lukemista. ”Lukeminen tuo uusia näkökulmia elämään. Kuten Bo Karpelan sanoi, kirjoista oppii elämää.”

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.