Nähdäänkö illan Putous-jaksossa joku Pirkka-Pekka Peteliuksen vanhoista hahmoista?

Näyttelijä-käsikirjoittaja Pirkka-Pekka Petelius, 61, tekee tänäiltana paluun sketsiviihteeseen, kun hän vierailee Putous-ohjelman suorassa lähetyksessä. MTV3-kanava ei etukäteen paljasta, mikä Peteliuksen rooli on, mutta toivottavasti tv:ssä nähdään joku hänen legendaarisista hahmoistaan. Muistatko vielä nämä Pulttibois- ja Manitbois-sarjoista tutut tyypit?

Herra 47

"Sissos saatana" ja "Minä olen miesten mies" kuuluivat tämän herran hokemiin. Hän etsi seuraa muun muassa Pulttibois-, Manitbois- ja Hei hulinaa -ohjelmissa, mutta alun perin hahmo syntyi sattumalta pakon edessä.

Kanavajohtaja Kari Kyrönseppä soitti vuonna 1986 Peteliukselle, tulisiko tämä Pedro Hietasen kanssa laulamaan jonkun biisin Kolmoskanavan avajaisiin. Paikan päällä selvisi, että Peteliukselle ja Hietaselle olikin varattu 15 minuuttia esitysaikaa. Niinpä Peteliuksen oli laulamisen lisäksi keksittävä jotain muutakin ohjelmaa.

– Ylellä oli radiossa Senssit-ohjelma, jossa kuulijat etsivät seuraa ja jättivät yhteystietonsa. Kehitin hahmon, joka luuli olevansa tässä ohjelmassa, Petelius on kertonut hahmon synnnystä Radio Suomipopilla.

Herra 47:n vaatteet täytyi rääpiä paikallaolijoilta. Petelius löysi jostain lierihatun ja paidan, mutta housut puuttuivat. Lopulta sopivat housut löytyivät nykyiseltä Jääkiekkoliiton puheenjohtajalta Kalervo "Kale" Kummolalta, joka oli silloin yksi kanavan omistajista. Kummolla joutui luopumaan housuistaan esityksen ajaksi ja katseli show'ta kalsarisiltaan.

Rampe

Rampe ja Naukkis oli Peteliuksen ja Aake Kallialan kymenlaaksolainen laulajaduo. Kaksikolla oli Trio Erektus -yhtye, joka esiintyi huoltoasemilla ja viihdytti toisiaan puujalkavitseillä huoltoasemien takahuoneissa. Kyttyräselkäisen Rampen puheessa sorisivat ärrät, ja hänelle maistui limppari.

Parivaljakko jutusteli usein monista muusikoista, kuten "Mikko Alitalosta", ja puheensorinaan eksyi myös"Reiskahan elää vielä" -lause, jolla viitattiin rumpali-kansanedustaja Reino "Reiska" Laineeseen.

Rampe ja Naukkis nähtiin Pulttipois-ohjelmassa, ja vuonna 1990 hahmot saivat oman elokuvan Rampe ja Naukkis – kaikkien aikojen superpari.

James Potkukelkka

James Potkukelkalta kopioidusta apuuvva-huudosta ja katkonaisesta kävelystä saivat yliannostuksen niin lasten vanhemmat kuin opettajatkin 90-luvulla. Apuuva-hokeman lisäksi lapset toistelivat James Potkukelkan "Happi loppuu pierettää" ja "Rouva on hyvä vaan" -hokemia.

Myös James Potkukelkka syntyi Peteliuksen mukaan sattumalta juuri ennen ensimmäisen sketsin nauhoituksia.

– Alun perin meillä oli vain ajatus miehestä, joka ei tiedä, kumpaan suuntaan lähteä liukuportaiden pysähtyessä, Petelius on kertonut.

Maskipöydässä Petelius tajusi, että hahmo ei toimi, jos se näyttää liian tavalliselta. Katsojalle piti antaa lisää vinkkejä siitä, ettei hahmolla ole kaikki ihan kunnossa.

– Lopulta lisäsin hahmoon elementtejä: laitoin baskerin, hiukset korville, sukat samettifarkkujen päälle, pullonpohjarillit ja tein hahmosta hampaattoman. Tajusin myös, että apua pitää huutaa savolaisittain apuuvva.

Muistatko myös Peteliuksen Balle Ramstedt -hahmonVelipuolikuusta ja Jarno Jaakko Uolevi Ahmanin Team Ahma -ohjelmasta? Kerro kommenteissa, mikä hahmoista on jäänyt parhaiten mieleesi.

Putous MTV3:lla la klo 19.30.

Lue myös:

Seiska: Pirkka-Pekka Peteliuksella suhde Voice of Finland -kilpailijaan

Minkä kaupungin Putous-hahmo on suosikkisi?

Putouksen Jenni Kokander: Naisäyttelijöitä lokeroidaan jo Teatterikorkeakoulussa

Tällainen on uusi Putous-tähti Antti Holma

Tätä mieltä aito fitness-guru on Putous-hahmo Kissi Vähä-Hiilarista