Ellen Jokikunnaksella on yksi maailman suurimmista koiraroduista: tanskandoggi. Kuva: Sanoma-arkisto/Ulla-Maija Lähteenmäki
Ellen Jokikunnaksella on yksi maailman suurimmista koiraroduista: tanskandoggi. Kuva: Sanoma-arkisto/Ulla-Maija Lähteenmäki

Monet muutkin julkkikset ovat innostuneet postaamaan kuvia koiristaan.

Ellen Jokikunnaksen koiranpentu Reino on saanut radiotoimittajan Instagram-tilillä paljon huomiota siitä asti, kun Ellen hankki koiran. Tuorein kuva on kuitenkin saanut ennätysmäärän tykkäyksiä ja kommentteja. Kuvassa tanskandoggi seisoo takajaloillaan ja nojaa emäntäänsä.

– Taitaa tulla iso tästä mun koiranpennusta. Nyt alle 8 kk ja kasvaa 2 v asti, Ellen on kirjoittanut kuvatekstiin. 

Ellen on päivittänyt Reinon kuulumisia säännöllisesti Insta-tilillään.

Tässä Reino on neljä kuukautta. Painoa oli kertynyt siihen mennessä 36 kiloa.

Ellen kertoi uudesta perheenjäsenestään vuodenvaihteessa. Hän kirjoitti, että Reinosta kasvaa noin 85-kiloinen.
 

Ellenin lisäksi moni muukin julkisuuden henkilö postailee ahkerasti kuvia koiristaan. Esimerkiksi näyttelijäpari Niina Lahtisen ja Aku Hirviniemi ovat päivittäneet aina silloin tällöin Metku-koiransa kuulumisia. Pari otti Metkun toukokuussa. Tuolloin Niina kirjoitti, että hänen sydämessään on ollut aukko sen jälkeen, kun edellinen koira kuoli vuosi sitten.

 

Rauhallista viikonloppua kaikille toivottaa uusi perheenjäsen ja tuleva lenkkikaverini Metku! @metkutmielessa

Kuva, jonka Aku Hirviniemi (@akuhirviniemi) julkaisi

Tässä Metku on juuri muuttanut Niinan ja Akun perheeseen.

 

 

#Metku on löytänyt mökiltä paljon kaikkea tekemistä!

Kuva, jonka Niina Lahtinen (@niinalahtinen) julkaisi

Metkulla on myös oma Instagram-tili, mutta se on yksityinen.

 

Metku on löytänyt jo tyttöystävänkin. 

 

 

Daisies, in the middle of Helsinki. Lots of daisies. #borderterrier #terrier #daisies #helsinki #helsinkiday #lovemelovemenot

Kuva, jonka Sini Trisha Tingel Tangel (@sini_the_dog) julkaisi

Myös meteorologi Pekka Pouta ja toimittaja Mari Sarolahti ovat perustaneet oman Insta-tilin Sini-koiralleen, joka on borderterrieri. 

Lue myös: Olutta ja kynsienhoitoa! Katso, millaista on Pekka Poudan Sini-koiran elämä

 

 

Yes...I hear you #myy 📷@jusafeli #gsdofigworld

Kuva, jonka Hannibal Lecter (@hannibaldawg) julkaisi

Laulaja Anna Abreun saksanpaimenkoira Hannibal liittyi Instagramiin jo pari vuotta sitten. 

Lue myös: Anna Abreun koiran oma Instagram: "Omistajani kuorsaa ja kuolaa"

 

Muusikko Jenni Vartiainen ja ranskanvesikoira Paavo.

 

 

Kaikki hyvin auringon alla.😍 #petolepää #petoeiooirti #petokevät #jokosaamennäyöunille #viljo #longtimenosee

Kuva, jonka En Kommentoi-albumi julkaistu! (@antti_tuisku) julkaisi

Antti Tuisku ja Viljo, joka on myöskin ranskanvesikoira.

Lue myös: Tämä asia yhdistää Antti Tuiskua ja Jenni Vartiaista

 

 

Sunnuntaiköllöttelyä❤️. #sunday #sunnuntai #kesä #siirithepug

Kuva, jonka Hanna Pakarinen (@hannapakarinen) julkaisi

Hanna Pakarisella on mopsi nimeltään Siiri.

 

 

Kuva, jonka Janni Hussi (@jannihussi) julkaisi

Fitnessurheilija Janni Hussi ja villakoira Harri.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

Brittihovissa on hämmentävä kihlajaissuma. Erikoisesta hääeleganssistaan parhaiten tunnettu prinsessa Eugenie avioituu Jack Brooksbankin kanssa loppuvuodesta, mutta ihaninta tässä uutisessa on kosintatapa. Se oli kuin elokuvista.

Prinssi Andrew'n ja tämän entisen kohuvaimon Sarah Fergusonin nuorempi tytär prinsessa Eugenie, 27, astelee pian kohti alttaria.

Hovi tiedotti eilen, että Eugenie ja yökerhonomistaja Jack Brooksbank, 29, ovat sinetöineen seitsemän vuoden suhteensa.

Nuoripari meni kihloihin aiemmin tässä kuussa vieraillessaan Nicaraguassa. 

BBC:n haastattelussa kaksikko paljastaa, että kosinta oli juuri prinsessalle sopiva, siis vähintäänkin täydellinen.

Herra Brooksbank oli polvistunut kosimaan rakastettuaan tulivuori (!) taustanaan. Juuri ennen kosintaa kaksikko oli katsellut järvelle ja ihastellut sen ylle lankeavaa auringonlaskua.

– Järvi oli niin kaunis. Ja se auringonlaskun kajo oli erilainen kuin mikään ennen näkemäni. Olin juuri sanonut ääneen, että tämä on uskomattoman hieno hetki. Ja sitten hän täysin yllättäen kosi! Se oli täydellistä, prinsessa Eugenie kertoi BBC:n haastattelussa. 

Täydellinen kosinta viimeisteltiin täydellisellä sormuksella, jossa komeilee punertava Padparadscha-safiiri timanttiryppään keskellä. Häät pidetään loppuvuodesta, jolloin prinssi Harryn ja Meghan Marklen keväthäistä on ehtinyt kulua jo tovi.

No, prinsessa Eugenie ansaitsee onnensa. Edellisen kerran, kun hän nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuonna 2011, tilanne oli vähemmän mairitteleva.

Prinssi Williamin ja Katen häissä prinssin serkkujen Beatricen ja Eugenien vitsailtiin näyttävän aivan Tuhkimon pahoilta sisarpuolilta Anastasialta ja Drusellalta. 

Onneksi näissä 2000-luvun moderneissa prinsessasaduissa myös pahat sisarpuolet löytävät onnen!

Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos
Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä: