Elämä hymyilee näyttelijä Penélope Cruzille.

Tyytyväisyys suorastaan paistaa Penélope Cruzista, 37. Hän avioitui viime vuoden heinäkuussa Oscar-palkitun näyttelijän Javier Bardémin kanssa, ja espanjalaisparin ensimmäinen lapsi Leo Encinas syntyi tammikuussa.

– Rakastan lapsia. Olen halunnut tulla äidiksi pienestä tytöstä asti. Voin sanoa, että elämäni on fantastista tällä hetkellä. Perheeni on elämäni tärkein asia, Penélope kertoo.

Hän haluaa jossakin vaiheessa myös adoptoida lapsen.

– Yritin adoptiota jo parikymppisenä, kun työskentelin vapaaehtoisena Äiti Teresan järjestössä Kalkutassa. Hakemukseni hylättiin, koska olin liian nuori enkä ollut naimisissa, Penélope muistelee kokemaansa herätystä.

Hän painottaa myös omien vanhempiensa merkitystä elämässään. Hän kiittää kampaamoa pyörittänyttä Encarna-äitiään ja kauppiaana toiminutta Eduardo-isäänsä saamastaan tuesta.

– He ovat opettaneet minulle kaiken ja ovat hienoja esimerkkejä jokaisella elämänalueella. Luotan heidän neuvoihinsa edelleen.

Tosirakkaus antoi odottaa

Näyttelijän arkea on tähän asti hallinnut työ – viiden vuoden aikana Penélope on näytellyt kahdessatoista elokuvassa. Elämänmuutos olikin tervetullut.

– Nautin tällä hetkellä elämästäni enemmän kuin ennen. Minun ei tarvitse tehdä kolmea tai neljää elokuvaa vuodessa, vaan yksi riittää. Olen oppinut valikoivammaksi. Se on hyvä asia, sillä nyt keskitän energiani enkä hajota sitä kaikkialle. 

Penélope hörppää teetä ja miettii elämän tuomia yllätyksiä. Niistä yksi suurimpia on ollut Oscar-voitto Woody Allenin ohjaamasta Vicky Cristina Barcelona -komediasta.

– Ainoa toiveeni urani alussa oli, että saisin tehdä mielekästä ja inspiroivaa työtä. En koskaan voinut kuvitella yltäväni Oscar-palkintoon tai reissaavani ympäri maailmaa. Ne eivät tuntuneet realistisilta unelmilta.

Madridista kotoisin oleva Penélope saavutti Euroopassa vakavasti otettavan näyttelijän aseman vuonna 1998. Hän sai silloin Espanjan Oscarin eli Goyan roolistaan elokuvassa Unelmiesi tyttö. Vuotta myöhemmin hän teki kansainvälisen läpimurron Pedro Almodóvarin ohjaamassa draamassa Kaikki äidistäni.

Sen jälkeen avautui tie Hollywoodiin. Penélopen englanninkielinen debyytti Kaikki kauniit hevoset sai vain vähän huomiota, mutta huumedraama Blow oli jo menestys. Hän esitti siinä Johnny Deppin vaimoa. Tuosta lähtien Penélopella on ollut korkean profiilin vastanäyttelijät kaikissa muissakin Hollywood-filmeissään. Heistä moni päätyi myös tähden poikaystäväksi, kuten Matt Damon, Tom Cruise, Matthew McConaughey ja Nicolas Cage.

Seurustelusuhteet jäivät kuitenkin lyhyiksi, kunnes Penélopen ja Javier Bardémin tiet osuivat pitkästä aikaa kunnolla yhteen Vicky Cristina Barcelonan kuvauksissa neljä vuotta sitten. Lempi syttyi vasta silloin, vaikka kollegat olivat tavanneet jo 1992 kuvatessaan Bigas Lunan Kinkkua kinkkua -draamaa.

– Aloitin urani Javierin kanssa. Rakastan häntä valtavasti. Kinkkua kinkkua oli meille molemmille erityisen merkittävä, sillä olimme niin nuoria, täynnä energiaa ja innokkaita näyttelemään. Elokuva yhdistää meitä ikuisesti.

Mies ja sisko apuna

Uuden Pirates of the Caribbean -seikkailun filmauksissa Penélope antoi kaikkensa, vaikka olikin kuvausten loppupuolella jo kuudennella kuulla raskaana. Javierkin oli mukana valvomassa, että hänen vaimostaan pidetään hyvää huolta. Vierailla vesillä Penélope näyttelee merirosvoa Johnny Deppin rinnalla.

– Tein kaiken, minkä pystyin. Opettelin miekkailujen koreografiat huolellisesti ja noudatimme varotoimia pilkulleen, Penélope kertoo.

Kaikkein rankimmat kohtaukset kuvattiin ensin. Kun raskaus alkoi lopulta rajoittaa toimintaa liikaa, sijaisnäyttelijänä toimi Penélopen sisko Mónica.

– Elokuvan tekijät pyysivät Mónicaa avuksi, sillä hän on näyttelijä, tanssija ja miekkaillut ennenkin elokuvassa.

Myös Penélopen muusikkoveli Eduardo pääsi mukaan filmiin.

– Hän sävelsi siihen upean tangon, Penélope sanoo ylpeänä. 

Elokuvan teko onnistui Penélopen mukaan hyvin, koska hänen olonsa oli koko raskauden ajan mainio ja mielialakin positiivinen. Näyttelijä myös muisti levätä riittävästi. Hän ei nimittäin kuulu niihin ylisuorittajiin, jotka sinnittelevät parin tunnin yöunilla.

– Olen hyvin äreä, jos en nuku tarpeeksi. Unen puute näkyy aina kasvoista. Rentoutuneina ja levänneinä kaikki näyttävät hyvältä, Penélope vakuuttaa.

Näyttelijän kesäsuunnitelmiin kuuluu uuden Woody Allen -elokuvan kuvaaminen heinäkuussa Euroopassa.

– Se on täydellinen, pehmeä paluu työelämään, sillä kuvaukset ovat Roomassa ja kestävät vain muutaman viikon.

Penélope Cruz

  • Penélope Cruz Sánchez syntyi ?28.4.1974 Madridissa.
    Naimisissa Javier Bardémin, 42, kanssa. Parin poika Leo Encinas syntyi 22.1.2011.
  • Cruz (elokuvasta Vicky Cristina Barcelona) ja Bardém (Menetetty maa) ovat ainoat espanjalaiset näyttelijät, jotka ovat voittaneet Oscar-palkinnon.
  • Näytellyt monissa Pedro Almodóvarin elokuvissa.
  • Meksikolainen näyttelijä-tuottaja Salma Hayek on parhaita ystäviä.
  • Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä nyt elokuvateattereissa.

Jaana Kivimäki halvaantui, kun hevoskuljetusauton lastaussilta katkaisi hänen selkärankansa. Ensin Jaana oli katkeroitua, mutta sitten hän päätti selviytyä.

Punaisen omakotitalon oven avaa hymyilevä emäntä. Vaikka kello on vasta yksitoista, Jaana Kivimäki , 44, on ehtinyt jo paljon. Hän on herännyt kuudelta, ruokkinut hevosensa ja ajanut 25 kilometrin päähän ratsastushallille. Kello kahdeksalta hän on aloittanut kolmen vartin treenit valmentajansa kanssa. Tänään kaksikko kävi läpi lähestyvien SM-kisojen ratoja.

Jaana kelaa pyörätuolillaan keittiöön. Henkilökohtaiset avustajat Linda ja Tiia käyvät pöydän ääressä läpi lähiviikkojen aikataulua. Rekkakuskina ja maanviljelijänä työskentelevä kihlattu Teppo tulee tervehtimään.

– Kodissamme on päivisin vilskettä. Ihmisiä tulee ja menee, ovet ovat jatkuvasti auki, Jaana sanoo ja kaataa kahvia Muumi-mukeihin.

Jaana aloitti ratsastamisen kuusivuotiaana, kun hänen isänsä hankki perheeseen ensimmäisen ravihevosen. Jaana kokeili muitakin lajeja, kuten laskettelua, mutta hevosissa oli taikaa, jota ei löytynyt muualta.

– Kun ymmärsin, että pystyn hallitsemaan isoa eläintä ja toimimaan sen kanssa yhteistyössä, en halunnut tehdä muuta, Jaana kertoo.

”Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.”

Parikymppisenä Jaanan elämä rakentui ratsastamisen ympärille. Hän kilpaili kansallisella tasolla este- ja kenttäratsastuksessa sekä aluetasolla kouluratsastuksessa. Lisäksi hän osti ja möi hevosia sekä pyöritti ravintolaa.

– Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.

Sitten hän alkaa kertoa onnettomuudesta, joka muutti hänen elämänsä.

Elämä muuttui sekunneissa

Kun Jaana heräsi syyskuisena sunnuntaiaamuna neljätoista vuotta sitten, hänen olonsa oli kummallinen. Heti silmänsä avattuaan hän ajatteli, että jäisi mieluiten kotiin.

Jaanalla ja hänen silloisella puolisollaan oli ollut kinaa. Lisäksi nuorempi poika toivoi, että äiti ei lähtisi kotoa Valkealasta Haminaan esteratsastuksen aluemestaruuskilpailuihin. Poika pelkäsi, että äidille kävisi jotain.

– Minun oli kuitenkin pakko mennä, koska kisat olivat tärkeät.

Yleensä Jaanan puoliso ajoi, mutta tällä kertaa Jaana lähti yksin. Kyydissä oli viisi hevosta ja neljä tallityttöä.

Hiekkatie kisapaikalle oli kuoppainen ja huonokuntoinen. Kun Jaana pääsi pihaan, hän kysyi järjestyksenvalvojalta, minne parkkeeraa. Valvoja neuvoi ajamaan loivaan, kallioiseen ylämäkeen kisapaikan laitamille.

Kun Jaana oli melkein perillä, autosta kuului pamaus. Jaana veti käsijarrun päälle ja meni katsomaan, mitä tapahtui. Auton perästä vuoti öljyä.

– Mietin, uskallanko avata laskeutumissiltaa nähdäkseni, ovatko hevoset kunnossa.

Kun lastaussilta toimii, se aukeaa hydrauliikan turvin. Jaana ei kuitenkaan tiennyt, että autosta kuulunut pamaus oli rikkonut hydrauliikkaletkun.

Jaana hyppäsi auton takapuskurille ja veti lastaussillan ketjusta. Muutamassa sekunnissa hän ymmärsi, että 500 kiloa painava lastaussilta ei aukeakaan hitaasti, vaan tulee hänen päälleen.

– Ehdin ottaa askeleen ja kääntyä. Sen jälkeen lastaussilta katkaisi selkärankani.

Katkeruudesta valoon

Onnettomuuden jälkeen Jaana asui sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksessa lähes vuoden. Ajatukset kiersivät kehää. Jaana oli katkera ja mietti, miksi juuri hänelle kävi näin.

Kuntoutuskeskuksessa Jaana ryhtyi keräämään pilleripurkkiin unilääkkeitä. Kun omahoitaja löysi kätkön muutaman viikon jälkeen, Jaana alkoi tavata psykologia. Hänen kanssaan keskustellessaan Jaana ymmärsi, että ei tahtonut kuolla.

– Kun näin poikani ensimmäisen kerran itsemurha-ajatusteni jälkeen, tajusin myös, että en voisi koskaan aiheuttaa heille niin suurta surua. Päätin selvitä.

Kun Jaana pääsi kotiin, edessä oli vielä muutoksia. Silloinen puoliso ei ymmärtänyt, että Jaana tarvitsi henkilökohtaisen avustajan. Jaana eli täysin miehensä, appivanhempiensa ja äitinsä avun varassa.

Vaikka Jaana ei aluksi päässyt edes vessaan yksin, hän alkoi nähdä tilanteessaan myös valoa. Hän alkoi miettiä, miksi oli aina kiirehtinyt elämänsä läpi.

– Ennen onnettomuuttani en lukenut lapsilleni muutamaan vuoteen edes iltasatua. Olin jatkuvasti stressaantunut ja painoin vain 44 kiloa.

”Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. ”

Jaana ryhtyi kyseenalaistamaan myös liittoaan, jossa oli ollut jo pitkään ongelmia. Tunteina vuorottelivat viha ja rakkaus. Jaana tunsi olevansa kuin teini, joka etsi paikkaansa. Kolme vuotta onnettomuuden jälkeen pari erosi.

– Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. Aloin toden teolla miettiä, mitä haluan ja tarvitsen.

Välit poikiin lähentyivät. Jaana oli pitkään ylihuolehtivainen ja pelkäsi, että pojat joutuisivat esimerkiksi kolariin. Hän ajoi auton käsihallintalaitekortin, jotta saattoi kuljettaa lapsiaan kouluun ja harrastuksiin. Kun Jaana uskalsi lopulta päästää poikansa myös muiden kyytiin, kaikki iloitsivat.

– Olin pitkään varovainen, koska tiesin, että elämä on arvaamatonta ja voi muuttua sekunneissa.

Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.
Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.

Pehmeämpi ratsastaja

Ratsaille Jaana halusi nousta takaisin mahdollisimman pian.

– Koska en käynyt enää töissä, tavoitteet oli asetettava toisaalle. Olen aina tykännyt haastaa itseäni ja näyttää, että pystyn. Olen jääräpää.

Näin Jaana ajatteli ensimmäisen kerran jo silloin, kun hän heräsi kahdentoista tunnin leikkauksen jälkeen Töölön sairaalassa. Kun lääkäri saapui katsomaan potilastaan, hän sanoi, että Jaana ei kävele enää koskaan.

– Itkin hetken ja sitten totesin, että alan treenata paralympialaisiin. Tämä oli selviytymiskeinoni. Minun oli pakko lohduttaa itseäni jotenkin.

Jaanan isoveli totesi myöhemmin, että keneltäkään muulta ei voinut odottaa samanlaista kommenttia. Ensin Jaana alkoi ratsastaa terapiahevosella kuntoutuskeskuksen lähellä olevalla tallilla. Hevonen oli rauhallinen ja leveäselkäinen suomenhevonen, jonka kanssa Jaana opetteli tuntemaan vartalonsa uudestaan.

– Ymmärsin, että hevosen käsittelemiseen riittää joskus kaksi sormea. Onnettomuus teki minusta ratsastajana entistä pehmeämmän.

Kuusi vuotta sitten Jaana kisasi Lontoon paralympialaisissa. Hän sijoittui vapaaohjelmassa seitsemänneksi.

Odotukset Rion paralympialaisista 2016 olivat korkealla, mutta juuri kisojen alla Jaana horjahti uuden hevosensa selästä ja sai välilevynpullistuman. Kisat jäivät väliin, sillä lääkäri kielsi ratsastamisen puoleksi vuodeksi.

Uusi usko rakkauteen

Neljä vuotta sitten Jaana kohtasi Tepon. Vuosi aiemmin hän oli todennut ystävälleen, että nyt riitti. Vaikka Jaanalla oli vuosien varrella mukavia kumppaneita, tärkeimpiä olivat hevoset ja lapset. Hän päätti omistaa kaiken aikansa ratsastamiselle ja äitiydelle.

Kesällä Jaana lähti silloisen avustajansa kanssa Tallinnan-risteilylle. Kun naiset pääsivät takaisin Elimäelle, he päättivät jatkaa hauskanpitoa paikallisessa ravintolassa. Avustaja soitti ystävälleen, joka sanoi liittyvänsä seuraan erään Tepon kanssa.

Kun Jaana näki Tepon, hän ajatteli, että onpa charmikas ja pitkä mies. Illan aikana Jaana ja Teppo juttelivat ammateistaan ja harrastuksistaan. Seuraavana päivänä Teppo tuli käymään. Ja jäi.

– Tämän jälkeen olemme olleet erossa ainoastaan kisa- ja työmatkojen vuoksi. Kihloihin menimme vuoden seurustelun jälkeen, Jaana kertoo.

”Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. ”

Jaana sanoo olevansa Tepolle paljosta kiitollinen. Teppo opetti hänet taas luottamaan ja uskomaan rakkauteen. Pari ei ole kertaakaan riidellyt tai korottanut toisilleen edes ääntään.

– Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. Olen edelleen umpirakastunut, Jaana sanoo.

Sisukkaana syntynyt

Jaana uskoo syntyneensä sisukkaana. Esimerkkiä hän sai myös edesmenneeltä isältään.

– Hän aloitti yrittäjänä nollasta ja vaati meiltä kakaroilta paljon. Ehkä asenteeni on osaltaan kasvatuksen tulosta. Kun jotain sattuu, käyn asian läpi ja siirryn eteenpäin.

Yksi selviytymiskeino on ollut myös avoimuus. Jaana kertoo tarinaansa, koska haluaa auttaa. Viimeksi toissa viikolla hän sai kirjeen parikymppiseltä naiselta, joka oli halvaantunut tiputtuaan hevosen selästä.

Jaana kokee, että onnettomuus teki hänestä huolettomamman. Hän on tosin, ainakin poikiensa mielestä, edelleen ylihuolehtivainen vanhempi, mutta itseensä ja tekemisiinsä hän suhtautuu rennosti.

Muutama vuosi sitten Jaana esimerkiksi selvitti, missä voisi hypätä benji-hypyn. Lääkäri kuitenkin kielsi aikeet. Eräänä kesänä Jaana päätti puolestaan kelata pyörätuolillaan 380 kilometrin matkan Tuurin kyläkauppaan. Näin hän myös teki.

– Olen käynyt rajalla, joten otan jokaisen päivän kuin se olisi viimeiseni. Haluan toteuttaa haaveitani ja olla ratsastamisessa maailman paras.

Puoli vuotta sitten Olga ja Tuukka Temonen ottivat Jaanaan yhteyttä ja kertoivat, että olisivat kiinnostuneita tekemään Jaanasta fiktiivisen elokuvan. Muutaman kuukauden ehdotusta pohdittuaan Jaana vastasi kyllä.

– Ensireaktioni oli, että minusta, miksi? Halusin miettiä, jaanko tarinaani. Olin otettu ja ihmeissäni.

Kuvaukset alkavat ensi kesänä. Elokuvateattereissa lopputulos nähdään syksyllä 2020.

Arvot uusiksi

Ennen onnettomuuttaan Jaana koki, että tärkeintä elämässä olivat bisnes ja raha. Hevosten hoitaminen tapahtui liukuhihnalta ja oli rutiinia. Nyt tilanne on toinen.

– Kun kelaan aamuisin tallille, olen onnellinen ja läsnä. Se tekee kiitolliseksi.

Poikien ollessa teini-ikäisiä Jaana pelkäsi, mitä lapset ajattelevat vammautuneesta äidistään. Huoli oli turha: pojat olivat ylpeitä. Nuorempana he kertoivat usein kavereilleen, että äiti pystyy mihin vain.

Ja hevosista Jaana on saanut aina voimaa.

– Ne ovat ihania ja voimakkaita lohduttajia. Kuin perheenjäseniä. Ihan hyvin tässä lopulta kävi.

Jaana Kivimäki

  • 44-vuotias kilparatsastaja.
  • Asuu Ratulan kylässä Elimäellä.
  • Perhe avopuoliso Teppo ja kaksi täysi-ikäistä poikaa edellisestä liitosta. Talouteen kuuluu myös kolme kissaa ja kaksi hevosta.

”Soulin kuningatar” Aretha Franklin oli menehtyessään 76–vuotias.

Yhdysvaltalainen soul-, r'n'b- ja gospel-laulaja Aretha Franklin on kuollut. Franklin oli menehtyessään 76-vuotias.

Asiasta on uutisoinut muiden muassa Associated Press, jolle Franklinin tiedottaja on vahvistanut laulajan menehtymisen.

Franklin menehtyi aikaisin aamulla kotonaan tänään torstaina 16. elokuuta. Virallinen kuolinsyy on haimasyöpä, jotta Franklin sairasti tiettävästi useamman vuoden ajan. 

– Emme löydä sopivia sanoja ilmaisemaan sydämissämme olevaa kipua. Olemme menettäneet perheemme matriarkan ja kallion, Franklinin perhe kommentoi tiedotteessaan.

– Olemme tunteneet rakkautenne Arethaa kohtaan. Meitä lohduttaa tieto siitä, että hänen perintönsä jää elämään.

People kertoo, että Franklinin kunto heikkeni viime päivien aikana äkillisesti, ja hän menehtyi nopeasti.

– Aretha oli ollut sairas jo pitkään. Hän ei halunnut ihmisten tietävän asiasta eikä siksi tehnyt siitä julkista, Franklinin pitkäaikainen ystävä kertoo Peoplen artikkelissa.

Frankliniä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä soullaulajista. Hänen suosionsa huippu ajoittui 1960–70-lukujen vaihteeseen. Franklinin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi I Never Loved a Man (The Way I Love You),Think ja I Say a Little Prayer.

Franklin muistetaan myös vuoden 1980 elokuvasta The Blues Brothers.