"Ihmiset pelkäävät lähestyä minua. Jälkikäteen moni tunnustaa yllättyneenä, että onpa hienoa, kun sinäkin olet ihan ihminen", Pekka nauraa. Kuva Susanna Kekkonen
"Ihmiset pelkäävät lähestyä minua. Jälkikäteen moni tunnustaa yllättyneenä, että onpa hienoa, kun sinäkin olet ihan ihminen", Pekka nauraa. Kuva Susanna Kekkonen

Keväällä filosofi Pekka Himanen joutui keskelle arvostelumyrskyä, jossa kyseenalaistettiin koko hänen uransa. Mihin Pekka sitten katosi?

Syyskuisena iltana saan yllättävän puhelun. Soittaja on filosofi Pekka Himanen. Hän kertoo palanneensa juuri Kaliforniasta ja nähneensä vasta nyt viime keväänä lähettämäni haastattelupyynnön.

Pekan sähköposti ryöpsähti viime keväänä täyteen, kun paljastui, että Jyrki Kataisen hallitus oli tilannut filosofilta 700 000 euroa maksavan tulevaisuusselvityksen ilman kilpailutusta.

Himasen hanke lytättiin ylihinnoitelluksi hötöksi ja Jyrki Kataista epäiltiin virkavirheestä. Samassa rytäkässä esiin kaivettiin vuoden vanha kesäyön tapahtuma. Tuolloin humalainen Pekka oli toikkaroinut Helsingin Esplanadin puistossa kalsarisillaan ja ajautunut erimielisyyksiin poliisien kanssa.

Pekka ei ryhtynyt vastahyökkäykseen. Hän pakkasi laukut ja häipyi toiseen kotiinsa Kalifornian Berkeleyhin. Siellä hän on valmistellut 7-henkisen tutkimusryhmän kanssa loppuvuodesta julkaistavaa Kestävän kasvun malli -raporttia.

– En halunnut ruveta käymään keskustelua, jossa ketään ei edes kiinnosta raporttimme sisältö. Olen saavuttanut jo tietyn vapauden tilan, jossa itsetuntoni ja arvokkuuteni ei ole muiden ihmisten mielipiteistä kiinni. Sinun ei tarvitse pitää minusta, jotta pitäisin itse itsestäni, Pekka perustelee mediahiljaisuuttaan.

Himasta on työllistänyt myös Global Dignity –hanke, jota hän pyörittää yhdessä Norjan prinssi Haakonin  ja amerikkalaisen John Hope Bryantin kanssa. Kolmikko on kiertänyt jo yli 50 maan kouluissa puhumassa nuorille unelmien toteuttamisesta.

– Jokainen meistä tuntuu haaveilevan samasta: tunteesta, että olemme merkityksellisiä juuri sellaisina kuin olemme. Toivomme, että arvokkuutemme tulee tunnustetuksi.

Kateutta ja rikastumista

Pekan kunnioitus ei ole ansioluettelosta kiinni. Himanen on Suomen tunnetuin informaatioajan tutkija, jonka teoksia on käännetty yli 20 kielelle. Filosofin luennoilla ovat istuneet Yhdysvaltain ex-ulkoministeri Hillary Clinton, Microsoft-pomo Bill Gates ja diplomaatti Kofi Annan.
Pari vuotta sitten Bhutanin kuningas, Jigme Khesar Namgyel kutsui Pekan vierailulle.

– Olihan se aika hauskaa. Kuningas, Bhutanin hallitus ja kaikki tärkeimmät virkamiehet istuivat yksityisluennollani ja tekivät muistiinpanoja kuin koululaiset. Näin sen kuuluisi aina olla, Pekka virnistää.

Suomen akateemisia piirejä Pekan ahkerointi ei ole vakuuttanut. Professoriliiton mielestä on väärin, että Himanen saa käyttää professorin nimikettä, vaikka hän pitää yliopistolla vain yhden luentosarjan vuodessa.

Onko kyse kateudesta?

– No, miltä se sinun mielestäsi vaikuttaa? Mielestäni minulla on professorina paljon enemmän annettavaa, kun jätän tilaa myös kansainväliselle tutkimustyölle, Pekka vastaa.

Ehkä kateutta aiheuttaa myös raha. Viimeisen vuoden aikana filosofi on nostanut Sofos-yhtiöstään 159 000 euroa palkkaa ja palkkioita sekä osinkoa 66 000 euroa.

– Summasta on maksettu muille työntekijöille ja avustajille palkkioita, Pekka huomauttaa ja muistuttaa, ettei tee työtään miljoonan kuvat silmissään.

– Elin tosi monta vuotta minimaalisilla apurahoilla, mutta olin silloin aivan yhtä onnellinen.

Filosofiystävä Esa Saarinen tietää, että Pekka jakaa mielipiteet.

– Tämä on tyypillinen ilmiö kaikkien niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat lahjakkuudessaan monipuolisia ja ylittävät rajoja. Joitakin Pekassa ärsyttää varmasti sekin, ettei hän sovi mihinkään valmiiseen kaavaan, Esa pohtii.

Minkälainen mies Pekka Himanen oikeasti on? Lue filosofin haastattelu Me Naisten numerosta 43/2013.

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.