”Fiilikset on vähän pelokkaat”, laulaja Paula Vesala kuvaili Emma-gaalassa ennen esiintymistään Kerkko Koskinen Kollektiivin riveissä. Kuva Jonna Öhrnberg

PMMP-yhtyeestä tuttu Paula Vesala kertoi Emma-gaalassa, että häntä saatetaan kuulla Kerkko Koskinen Kollektiivin kolmannella levyllä.

Laulaja Paula Vesala palasi takaisin Kerkko Koskinen Kollektiivi -yhtyeen riveihin tuuratakseen toisen lapsensa synnyttänyttä laulaja Manna Jänttiä Emma-gaalassa. Paulan korvasi bändissä vuoden alussa laulaja Maija Vilkkumaa, mutta Paula ei ole kuitenkaan jättämässä bändiä lopullisesti.

– Ei kyse ole todellakaan siitä, etten enää koskaan olisi mukana bändissä. En vain ole tällä levyllä mukana, sillä en ole Suomessa, kun levy ilmestyy. Paula kertoi Emma-gaalassa ennen esiintymistään.

Sähkönsiniseen vintagehaalariin pukeutunut Paula opiskelee tällä hetkellä dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa.

– Teen teatteriproggiksia elokuun loppuun asti. Sitten lähden ulkomaille, Paula jutteli salaperäisesti.

Kaikki Emma-gaalaan liittyvät jutut löydät täältä.

Lue myös:

Laulaja Manna sai lapsen –  Paula Vesala tuuraa Kerkko Koskinen Kollektiivissa

PMMP: "Kuplaamme on vaikea päästä sisälle"

Tilaajille
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen

Ohjaaja Mika Myllyaho kärsi nuorena paniikkihäiriöstä, mutta oppi elämään sen kanssa, kun oma ala löytyi. – Muistan miten helpottavaa oli saada diagnoosi ja tulla viimein ymmärretyksi.

Ohjaaja ja Kansallisteatterin johtaja Mika Mylly­aho, 51, ei meinaa mahtua teatterinsa pienimmän näyttämön, Omapohjan, katsomopenkkiin. Pitkät koivet näyttävät jatkuvan kolmosriviltä aina seuraavan rivin yli ensimmäisille tuoleille asti,...

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.