Kyllä, Paula Koivuniemi oli vuonna 1997 tiukasti naimisissa 12 vuotta nuoremman Hannu Hiltusen kanssa.

Ruusujako kaipaat ja samppanjaa, vai todellista ystävää, rakastettua? Sitä Paula Koivuniemi on kysynyt niin laulussaan kuin henkilökohtaisessa elämässään.
– Ja nyt tiedän vastauksenkin. Hannu ja rakkaus on elämäni voimanlähde, jonka ansiosta jaksan hyvin niin naisena kuin taiteilijana, sanoo Paula, 50-vuotias nainen, 30-vuotias esiintyjä ja vuoden ikäinen aviovaimo.

Ruusuja ja samppanjaa on Paulan tulevan konserttikiertueen otsikko ja hänen tuoreimman levynsä teemalaulu. Kappaleen sisältä löytyy iskelmänkeveänä, mutta silti koskettavana versiona ikuinen kysymys siitä, mikä ihmiselle on tärkeää.
Sekö, että saa ruusuja ja samppanjaa, aplodeja, menestystä, sitä mikä kiiltää ja houkuttaa?
Vai se, että saa rinnalleen ystävän ja rakastetun, ihmisen, jonka kanssa jakaa syksyisen metsän tuoksun, arkiaamun herätyksen, kattilallisen jauhelihakeittoa, torin ihmisvilinän ja hämärtyvän illan?
Paula Koivuniemelle nuo kysymykset ovat riipaisevan tosia ja nyt 50-vuotiaana aikuisena naisena ja tuoreena aviovaimona hän tietää vastauksen.
Hän on saanut ruusuja – niitä on viime syksyisen 30-vuotisjuhlakonsertin jäljiltä kuivattuina valtavina kimppuröykkiöinä olohuoneen lasivitriinien koristuksena.
Eikä hänen elämästään ole puuttunut samppanjaakaan, eikä mitään siitä, mitä nuo asiat symboloivat.
Mutta silti hän tietää, että todellinen onni on löytynyt rakkaudesta Hannu Hiltuseen, aviopuolisoon, jonka hän kohtasi kaksi vuotta sitten ravintolaesiintymisen päätteeksi Oulussa. Kohtaaminen johti pikaiseen kihlaukseen ja herkkiin, vain läheisten kanssa vietettyihin
häihin viime kesänä. Rakastumisen taika on ensimmäisen yhteisen avioliittovuoden
jälkeen vahvasti näkyvissä, niin Paula kokee sekä työssään että henkilökohtaisessa elämässään.
Tuossa hän istuu amerikkalaistyylisen runsaan kotinsa upottavassa
nojatuolissa, hoikkana ja hämmästyttävän upeana viisikymppisenä naisena.
Hänessä ei ole yhtään harkitsematonta kohtaa. Paula onkin tunnettu ulkonäköönsä kohdistamastaan pedanttisuudesta. Vain luottomeikkaaja ja ystävä Raili Hulkkonen
– aviomiehen lisäksi? – on enää vuosikausiin tiennyt, miltä Paula näyttää aamutuimaan ilman
meikin häivääkään.
Sen muokkaamiseen, miltä hän näyttää lavalla, levynkannessa tai muissa valokuvissa, osallistuu kokonainen hovi: kampaaja, meikkaaja, stailisti. Itse tapahtuma on
suuri näytelmä, jossa on puolet totta. Mutta tuossa asemassa olevalle ihmiselle se on luvallista.
Myös koti Paulan ympärillä on täydellisessä ojennuksessa. Se on niin siisti, pölytön ja järjestyksessä, ettei uskoisi siellä kenenkään asuvankaan. Keittiöstä löytyy kaikki mahdolliset astiat, koristukset ja vempaimet – vaikkei Paulalla ole aavistustakaan, mihin niitä käytetään. Sen tietää myös Hannu, joka hyväntahtoisesti moitiskelee vaimonsa avuttomuutta.
– Teen harvoin kotona ruokaa, enkä ole mikään hyvä kokki, Paula sanoo ja ihmettelee itse, eikö niistä hienoista illallisista ja kattauksista, joiden ääressä hän elämänsä varrella on istunut, ole jäänyt mitään päähän kimmokkeeksi.
Jauhelihakeiton ohjeen hän sentään kaivoi jostakin niiltä vuosilta, kun oma lapsi, nyt 28 vuotias Toni, oli pikkupoika.
Sitä hän juuri keitti kattilallisen itselleen ja Hannulle, joka on vaihteeksi Helsingissä vaimonsa luona.
Se oli hyvää. Ja vielä parempaa oli seura, jossa se nautittiin.
– Pitääkö ihmisen elää viisikymmentä vuotta, tavoitella suuria unelmia ja etsiä onnea jostakin
kaukaa vain tajutakseen kaiken vaivan jälkeen, että onni todellakin on ihan lähellä ja ihan arkista, Paula kysyy ääneen ja juo kulauksen tuoremehua pitkäjalkaisesta viinilasista.
Ja vastaa sitten, että ilmeisesti pitää. Kompuroituaan vuosia ihmissuhteissaan, hakiessaan tyyliä esiintyjänä ja ihmisenäkin, hän nyt on rauhallinen, tasapainoinen ja peloton ja paljon entistä armollisempi niin itselleen kuin läheisilleen.

Rinnallani ei ole helppoa

Juuri näinä aikoina Hannu on Paulan rinnalla saanut kunnolla tuntumaa siihen, millaista on elää
taiteilijan ja esiintyjän, luovan ihmisen kanssa.
Tänä syksynä Paula toteuttaa sen, mihin ei viime syksynä pitkälle menneistä suunnitelmista huolimatta pystynyt – tekee kaksiviikkoisen konserttikiertueen Jyväskylän
sinfoniaorkesterin kanssa.
Ensimmäistä kertaa elämässään kiertueen, jonka taustalla soittaa 40-miehinen orkesteri.
Se on haaste ja mauste muun keikkailun ohessa.
– Viime syksynä olin aika väsynyt enkä jaksanut ryhtyä näin vaativaan työhön, vaikka odotukset olivatkin olemassa ja suunnitelmat jo aika pitkälle tehtyjä, Paula sanoo.
Osittain Paula oli työn uuvuttama, osittain oli kysymys siitä, että hänen ja Hannun rakkaus oli
liian tuore – käpertyminen oman kullan kainaloon tuntui houkuttelevammalta kuin antautuminen yleisön omaksi.
Mutta valinta oli oikea, sillä nyt Paula sanoo pulppuavansa ideoita ja elinvoimaa. Hän lupaakin lokakuun 22. päivä alkavasta kiertueestaan mielenkiintoista, yllättävää ja iloista.
– Mukana on tuttuja hittejäni, mutta myös minulle uutta ohjelmistoa, kuten Veikko Lavin, Juha Vainion ja Jori Malmstenin lauluja. Konsertti tarjoaa myös silmänruokaa, vaihdan lauluihin sopivia asuja, Paula kertoo.
Mutta aikaa ennen kiertueen alkamista Paula kuvaa epämiellyttäväksi tilaksi. Paula, joka ei yleensä ennen puoltapäivää saa edes aamutakkia yltään, herää nyt viideltä miettimään laulunsanoja, kehittelemään juontoja, muistamaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia yksityiskohtia.
– Näen unia siitä, että unohdan laulunsanat, tai sali jolle esiinnyn, on typötyhjä. Olen menettänyt ruokahaluni ja kuljen omissa maailmoissani itseäni kooten ja tulevaan latautuen. Kaikesta epämiellyttävyydestä huolimatta tämä aika on luovaa ja mielestäni kumpuaa paljon muitakin ideoita – olen keksinyt jo ensi syksyksikin jotakin kivaa, Paula sanoo.
Hän jatkaa myös kehittyneensä tässäkin tilassa.
– Ikä ja elämänkokemus ovat tuoneet vapautta hyväksyä omat heikkoudet ja puutteet. Pääasia on, että itse tietää paikkansa.
Siinäkin Paula kertoo muuttuneensa, että kykenee nykyään paremmin ottamaan vastaan läheistensä neuvoja.
– Hannulta tulee ihan hyviä vinkkejä. Hän on fiksu ihminen, jolla on hyviä näkemyksiä, jos
suostun häntä kuuntelemaan. Välillä vain tuntuu, että hän on liian läheinen. Olen myös joutunut niin pitkään toimimaan itsenäisesti, etten aina tajua ottaa ajatuksia vastaan, vaikka olenkin siinä muuttunut.
Ja loppujen lopuksi esiintyjä on hyvin yksin, vaikka toisen kannustus voikin vähän helpottaa.
Paula ymmärtää hyvin, ettei taiteilijan puolisonkaan osa ole helppo.
– Mutta Hannu on sopeutunut ja joustanut, vaikka joskus melkein säälittää, että hän tulee Oulusta Helsinkiin viikonlopun viettoon vain lähteäkseen kanssani keikalle tai nähdäkseen minun keskittyvän laulujen sanoihin.
Vaikka luulisi, että henkinen valmistautuminen työhaasteeseen voi olla tulenarkaa aikaa parisuhteelle, Paula sanoo, ettei heillä juuri siitä syystä riidellä.
– Meidän riitamme liittyvät pikemminkin siihen, että asumme eri paikkakunnilla, ikävä on suuri ja sitten kun tapaamme, paineet purkautuvat pikkuriidoiksi milloin mistäkin.

Hannu antaa virtaa

Hannua Paula kiittelee parhaimmaksi voimanlähteekseen.
– Hannu antaa minulle virtaa ja henkilökohtainen elämänmuutokseni, rakastuminen ja naimisiinmeno ovat saaneet minut suhtautumaan työhönkin uudella tavalla. Olen vähentänyt keikkailua – mikä minun olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten – ja keskityn toisella tavalla
pirteästi siihen mitä teen. Ja olen huomannut, että kun ei koko ajan näy joka paikassa, mielenkiinto pysyy yleisönkin puolella.
Paula myöntää olleensa aiemmin paljon pelokkaampi sen suhteen, että yleisö unohtaa, jos vähänkin hellittää. Nyt hän on huomannut, että työ muuttaa muotoaan.
Jos jostakin luopuu, tilalle tulee uudenlaisia tarjouksia ja mielenkiintoisia tilaisuuksia. Konserttikiertue on yksi sellainen.
Ja haasteet ovat tärkeitä, jotta vielä 30 vuoden jälkeenkin jaksaa nousta yleisön eteen laulamaan Perhosta.
Yleisö on tärkeä voimanlähde.
– Se ottaa, mutta myös antaa. Jokin hyvin vahva polte ja vietti se on, mikä saa kerta toisensa jälkeen, vuodesta toiseen, nousemaan ihmisten eteen ja puurtamaan tätä työtä. Ajatella, olen laulanut Perhosta varmaankin kuusituhatta kertaa, ja joka kerran tuntuu, että löydän siitä jotakin uutta, sanoo Paula ensihittiinsä viitaten.
Paula sanoo, että hän on niin sosiaalinen ihminen, että hakee rentoutumista ja potkua työhönsä mieluummin ihmisten keskeltä kuin sienimetsästä.
– Rakastamme Hannun kanssa jääkiekkomatseja, urheilukilpailuja, paikkoja, joissa on paljon ihmisiä. Nautin siitä, että voin tarkkailla muita, sieltä tulee energiaa.
Terveys on myös esiintymisen ja jaksamisen kannalta tärkeä asia.
– Ihmisen pitää yrittää elää niin, ettei huominen stressaa. Minun ja Hannun yhteisiin harrastuksiin kuuluvatkin ulkoilu, kävely ja pyöräily. Muutenkin itsestä huolehtiminen on esiintyvälle taiteilijalle ehdoton edellytys.
Paula ei lainkaan vähättele sitäkään, millainen merkitys on elää itseään kaksitoista vuotta nuoremman miehen kanssa.
– Kyllä se ihmistä piristää, jos sellainen onni suodaan. Hannu on elinvoimainen ja urheilullinen ja entisenä jääkiekkoilijana myös temperamenttinen – jos olen minäkin. Itse en pelkää vanhenemista, enkä tunne itseäni vanhaksi kunnioitettavasta 50 ikävuodestani huolimatta, Paula naurahtaa.
Hän uskoo, että kun sisällä on tietty määrä hulluutta, lapsellisuutta ja kiinnostusta omaa itseään kohtaan, säilyykin nuorena.
– 12 vuotta on kieltämättä aika suuri ikäero, joka luultavasti vanhemmiten tasoittuu. Joskus tunnen vahvasti, että tuon minä olen kokenut jo aikoja sitten ja minun tekisi mieleni sanoa Hannulle, että et tekisi tai ajattelisi noin, jos tietäisit sen, minkä minä jo tiedän, Paula pohtii.
Paula jatkaa, että ikäerosta huolimatta heidän suhteensa on tasa-arvoinen.
– Seisomme itsenäisesti kumpikin omilla jaloillamme kuin kaksi puuta, joiden oksat kietoutuvat
toisiinsa.
Vahvaa, itsenäistä, omasta naisellisuudestaan ja eroottisuudestaan terveellä tavalla nauttivan
naisen kuvaa Paula haluaa välittää myös lauluissaan.
– Olen itse selviytyjätyyppi ja toivoisin olevani suunnannäyttäjä. Haluaisin kannustaa naisia tekemään rohkeita ratkaisuja vahvalla tunteella, Paula sanoo.
Vahvuudestaan huolimatta Paulasta tuntuu, että heidän liittoaan koetellaan, kun pariskunnan asunnot edelleenkin ovat eri paikkakunnilla.
– Hannu ei vielä ole löytänyt Helsingistä mieleistään työtä ja vastuullisena isänä hän haluaa myös olla lähellä lapsiaan, jotka asuvat Oulussa. Toistaiseksi vietämme aikaa vuorotellen Oulussa ja Helsingisssä.
– Nuorempana en olisi kyennyt kahden paikkakunnan väliseen avioliittoon ja tietysti toivon, että tämä vaihe päättyisi nopeasti. Ikävä yllättää usein.
Mutta ei enää yksinäisyys.
Kun Paula konserttinsa jälkeen poistuu ruusuineen takahuoneeseen, siellä odottaa Hannu. Ja jos ei odotakaan, riittää, että hän on olemassa.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Minna Kauppi

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.

Laulaja Nelli Matula vihaa kiristäviä housuja ja löytää suosikkinsa nopeammin astiahyllystä kuin vaatekaapista.

Tähdet tähdet -ohjelmassa hänet näki puoli miljoonaa suomalaista viikoittain. Ääni on tuttu Robinin Hula hula -hitistä, Kesäkumi-kampanjasta sekä fiittaamasta Cheekin ja Elastisen yhteisessä Profeetat-projektissa. Nelli Matulan omaa Lemmikki-musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli 3,4 miljoonaa kertaa, ja nyt hänen nimensä nostettiin Vuoden tulokas -ehdokkaaksi Emma-gaalassa.
Silti laulaja kainosti jännittää torstaina julkaistun uuden kappaleensa, Tää ei oo ohi, vastaanottoa.

– Mä olen niin nobody vielä, kyllä tässä ramppikuumetta pukkaa!

Pöksytön kotihiiri

21-vuotias Nelli on hip hopiin ja R&B-musiikkiin keskittyneen Rähinä Recordsin ainoa naisartisti. Asema äijäporukassa ei silti hätkäytä.

– Vaikka olen vasta aloittelija, minulla on vahva oma visio siitä, mitä olen tekemässä. Seison kaiken tekemisteni takana musiikin kirjoittamisesta videoiden suunnitteluun.

Sama pätee Nellin tyyliinkin: pintaa paljastava look on oma valinta. Beyoncén kaltaisten jenkkidiivaesikuviensa tapaan Nelli poseeraa usein pelkässä bodyssa tai superlyhyissä shortseissa ja hameissa. 

– En todellakaan pukeudu hot pantseihin siksi, että levy-yhtiön sedät olisivat käskeneet niin. Käytän sellaisia vaatteita, jotka koen voimauttaviksi ja joista saan hyvää fiilistä, Nelli sanoo.

– Urbaanimusassa tällainen pukeutuminen on osa kulttuuria ja luontainen osa genreä. Tanssijana olen tottunut ajattelemaan kroppaani työvälineenä. Ei sen esitteleminen ole minusta kohahduttavaa tai erityisesti ilmennä seksikkyyttä tai uhmakkuutta.

Ja vielä: eipä unohdeta housuttomuuden mukavuutta!

– Olen kotihiiri ja parhaiten rentoudun kotona, löhöämällä lattialla meritähtiasennossa, päälläni iso huppari ja pantsit. Housut tuntuvat vain kiristäviltä – housut pois ja boikottiin! Nelli tuulettaa.

Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records
Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records

Muotia enemmän Nelli on kiinnostuneempi sisustuksesta ja sekoaa ennemmin astiahyllyllä kuin vaatekaupassa.

– Ymmärrän, että look on iso osa brändiäni, mutta en suhtaudu vaatteisiin superintohimoisesti. Mieluummin pukeutuisin lautasiin, niistä suosikin valinta sujuu paljon helpommin kuin vaatekaapilla.

Skarppi taiteilija

Musiikkiuran rinnalla Nelli opiskelee liiketaloutta Haaga-Helia -ammattikorkeassa. Liiketaloutta siksi, että olisi artisti-yrittäjänä kartalla myös uransa numeropuolesta.

– En haluaisi olla se taiteilija, jolle pitää tulkata kaikki bisnespuolen asiat. Olen suorittajaluonne, mutta opiskelu ei ole ollut ihan helppoa lievän kirjoitus- ja lukihäiriöni vuoksi.

Kallion ilmaistaidelukiosta kirjoittaneen ylioppilaan kouluvuosiin kuuluu myös vaihto-oppilasvuosi Sveitsin ranskankielisessä osassa.

”Stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani.”

– Vanhempani olivat käyneet vaihtareina ja kannustivat lähtemään. Vuosi oli supermagea mutta myös superrankka. Halusin hoitaa kaiken tip top, ja jossain vaiheessa stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani. Tukkaa lähti ihan nyrkeittäin, Nelli kertoo.

– Suosittelen vaihtarivuotta silti, se oli ainutlaatuinen kokemus itsenäistymisestä ja aikuistumisesta.

Matulan harvinainen sukunimi on puolalaisen lasinpuhaltaja-esi-isän peruja. Joskus Nelli heittää vitsiä sukunimikaimastaan Josef Matulasta, joka oli saksalaisen Kahden keikka -tv-dekkarin särmikäs etsivä. Sarjaa tehtiin 30 vuotta.

– Harmi vain, ettei moni ikäisistäni kavereista ole nähnyt koko sarjaa. Kun yritän heittää siitä läppää, seuraakin vain vaivautunutta hiljaisuutta, Nelli paljastaa nauraen.

Nelli Matula

  • 18.12.1995 syntynyt espoolainen laulaja.
  • Julkaisi Tää ei oo ohi -sinkun 14.12. (Rähinä Records).
  • Ollut mukana Tähdet tähdet -kisassa, Robinin Hula hula -biisillä sekä Kesäkumi-kampanjassa 2017.
  • Soittaa poikkihuilua.