Kirjailija Pirjo Hassinen oli nuorena väkivaltaisuuteen asti mustasukkainen. Nykyään Pirjo ja Pekka riitelevät, mutta eivät jurota.

Ensirakkaus

Miten ja missä tapasitte?

Pirjo: Tapasimme marraskuussa 1977 opiskelijaravintolassa Jyväskylässä. Joku mies, josta en ollut yhtään kiinnostunut, haki ­minua jatkuvasti tanssimaan. Pakenin baari­tiskille, jossa Pekka jo seisoi. Olimme molemmat virittyneessä tilassa ja oli luonnollista ruveta juttelemaan. Minä taisin johdatella
puheen keskustan ­ravintolaan, jonne halusin jatkaa. Siitä alkoi seurustelu – alusta asti täysillä.
Pekka
: Tavattiin 11. marraskuuta 1977 ­ravintola Rentukassa joulutähtösen ­äärellä ja jatkoimme Raatikellarin diskoon. Aloite paikanvaihdokseen tuli minulta. Pirjo oli kampuksen kaunotar ja jouduin hiukan laskeskelemaan omia mahdollisuuksiani.

Mihin ihastuit hänessä?

Pirjo: Aluksi ihastuminen oli ulkonäköpohjaista. Tulin yliopistoon suoraan tyttö­lyseosta ja olin kiinnostunut kampuksella noin kymmenestä pojasta. ­Pekka oli heistä yksi. Kun näin hänet ­ensimmäistä kertaa, ajattelin: ”Mitä tuokin tuossa noin ylpeänä kävelee, ­minähän menen sen kanssa naimisiin!” Varsinainen rakastuminen tapahtui, kun luin Pekan kirjoittaman Sokrateen kuolema -nimisen ­esseen. En olisi ikinä voinut valita rinnalleni kuin älykkään ihmisen, ­joka stimu­loi myös minua. Varsinkin nuoruudessa saatoimme keskustella ­jopa tuntikausia.
Pekka:
Ihastuin Pirjon ulkoiseen olemukseen, mutta myös välittömyyteen, mutkattomuuteen ja meidän kommunikatiiviseen yhteyteemme. Hän on haasteellinen, älykäs ja todella intohimoinen ihminen.

Oletteko mustasukkaisia?

Pirjo: Olin nuorena jopa sairaalloisen mustasukkainen. Se ilmeni Pekan ahdis­tuneena vahtimisena – olisin ­halunnut putsata kaikki muut naiset pois. Joskus käyttäydyin jopa väki­valtaisesti ja läimäytin häntä. Se oli hirveää kidutusta molemmille. En tiedä, mistä mustasukkaisuuteni johtui. Huonosta itsetunnosta en ole koskaan kärsinyt. Aikaa myöten mustasukkaisuus hävisi. Pekan luonteeseen mustasukkaisuus ei kuulu.
Pekka: Pirjo on mustasukkaisempi. En osaa käsitellä sitä luonteenpiirrettä ­itsessäni enkä muissa.

Alaston mies

Mikä teitä yhdistää?

Pirjo: Pohjimmaiset elämänarvomme ovat samanlaisia. Arvostamme oikeamielisyyttä ja haluamme pyrkiä pois konservatiivisista ajatuskuvioista.
Pekka: Olemme aika vilkkaita, puheliaita ja intohimoisesti asioihin suhtautuvia. Meitä yhdistävät myös kirjallisuus, taide ja läheinen suhde Kirkeen.

Miten teillä riidellään ja sovitaan?

Pirjo: Riitelemme tosi verbaalisesti ­arjen pienistä asioista, ja riitamme ovat usein minuutissa ohi. Olen nauttinutkin sanallisista taisteluista, sillä tiedän voittavani ne aina. Nuorempana meillä oli isompia riitoja, joiden jälkeen piti pyytää anteeksi. Sellaisia ei enää ole.
Pekka: Meillä riidellään lukemattomista asioista, jopa maailmanpolitiikasta. Jos minulla olisi toisenlainen vaimo, saattaisin olla jurottajatyyppi. Mutta Pirjo ei mökötä, ja se on äärettömän hieno ominaisuus. Meille riita on aika nopea ja kiihkeä prosessi, ja sitten on sovinto.

Pullantekijä

Millaista arkenne on ja mikä siinä on parasta?

Pirjo: Rutiiniarki on ihanaa. Nythän se vähän muuttuu, kun tyttäremme Kirke muuttaa pois kotoa. Toisaalta ennen Kirkeä olimme Pekan kanssa 14 vuotta kahdestaan. Minä en ole kovin helposti kyllästyvä ihminen enkä kyllästy myöskään rutiineihin.
Pekka: Parasta on keskusteluyhteytemme ja keskinäinen ymmärryksemme, joka ei täysin ikinä täyty, koska olemme niin erilaisia ihmisiä. Parasta on myös levollinen läheisyys, jossa on vielä intohimoa jäljellä.

Miten teillä jaetaan kotityöt?

Pirjo: Olen ominut ruuanlaittohommat, koska pidän kokkaamisesta. Mieheni ei osaa keittää edes kananmunaa. Pekka imuroi ja pesee raskaat lakanapyykit. Hän tekee joulusiivouksen yksin, koska minä keskityn jouluruokiin. Pekalle kuuluvat myös tiski- ja pyykkikoneen tyhjentäminen sekä sängyn petaaminen. Kutsun sitä pyhäksi kolmiyhteydeksi.
Pekka: Keitän kahvit, tyhjennän ja täytän tiskikoneen. Ellen tee sitä, Pirjo kovistelee. Hän inhoaa siivoamista, joten minä hoidan siivoukset, normaalisti myös suursiivoukset.

Mitä harrastatte?

Pirjo: Minulla ei ole oikein ikinä ollut harrastuksia. Sauvakävelen silloin, kun hotsittaa. Keräilen reseptejä, mutta en lue ruuanlaittoa harrastukseksi. Mieheni käy joskus kesäisin ilta- tai yöuinnilla.
Pekka: Voi sanoa, että ruuanlaitto on Pirjolle harrastus, hän puhuu siitä ja ­kokeilee omia reseptejä. Hän tekee ­uskomattoman hyvää pullaa! Myös Pirjon isoäiti oli mainio pullantekijä, joten ehkä se kulkee geeneissä. Minä harrastan kesäisin luontouintia Tikan rannassa. Pirjo ei saa hyvänolon endorfiiniruisketta liikunnallisesta aktiviteetista.

Mikä on toisen omituisin tapa?

Pirjo: Jatkuva hammaslangan ja ­hammastikkujen käyttö kotioloissa.
Pekka: Kynsien pureskelu verille jännityselokuvaa katsoessa.

Mikä toisessa on seksikkäintä?
Pirjo: Pekan takapuoli on ihan seksikäs. Myös se on seksikästä, että Pekka ei ole kaljuuntumassa. Hänellä ei ehkä ole sankka tukka, mutta se pysyy päässä.
Pekka: Silmät, huulet ja ihon tuoksu.

Lottovoittona lapsi

Mitä ette antaisi toisillenne anteeksi?

Pirjo: En antaisi anteeksi, jos Pekka pettäisi minua, tai löisi nyrkillä naamaan tai tappaisi jonkun – mutta tuo kaikki kuulostaa aivan absurdilta.
Pekka: Tämä on hirveän paha kysymys. En keksi oikein mitään, mitä en antaisi anteeksi, paitsi kansanmurhaa!

Mikä on suhteenne tähtihetki?

Pirjo: Pariskuntana tähtihetkemme oli ensitapaaminen, perheenä Kirken syntymä vuonna 1992. Olimme kärsineet ­yhdeksän vuotta lapsettomuudesta ja käyttäneet satoja nykyeuroja raskaus­testeihin. Kun olin kertomassa esikoiskirjastani jossakin tilaisuudessa, ihmettelin aamiaisella huonoa oloani. Selvisi, että odotin vauvaa. Olin toivonut elämässäni kahta asiaa: että minusta tulisi kirjailija ja että me saisimme Pekan kanssa lapsen. Se, että molemmat unelmat toteutuivat, oli usko­maton lottovoitto.
Pekka: Tyydyttävä arki on tähtihetki. Tähtihetket voivat olla tosi pieniä jut­tuja. Mutta varmaan niitä on ollut tosi paljon, koska olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja homma jatkuu yhä.