Näyttelijät ja sukulaiset Pamela Tola ja Lena Meriläinen ovat aina tunteneet sielunkumppanuutta.

Näyttelijät Lena Meriläinen ja Pamela Tola ovat paitsi kollegoita myös hyviä ystäviä ja sukulaisia. Lenan mies, Yleisradion fiktiotilaaja Olli Tola on Pamelan setä. Pamela ei silti ole koskaan kutsunut Lenaa tädiksi.

– Se tuntuisi hassulta, koska Lena ei ole mikään täti, kaukana tätimäisestä, Pamela naurahtaa.

– Minusta me olemme perheenjäseniä, Lena määrittelee.

30-vuotias Pamela kertoo, että 57-vuotias Lena on hänen ainoita "aikuisystäviään". Ikäero ei tosin näy kaksikon suhteessa. Pamelan mielestä ikä on vain numero.

– Saatan tuntea yhteenkuuluvuutta pienen lapsen tai vanhan vaarinkin kanssa. Riittää, että tunnen samankaltaisuuden energian. Ei esimerkiksi ole asioita, joista en voisi Lenan kanssa puhua.

Kahden kesken Pamela ja Lena tapaavat harvoin. Useimmiten paikalla on iso joukko muutakin perhettä: Olli, Pamelan 3- ja 5-vuotiaat pojat, Lenan ja Ollin lapset ja lapsenlapset.
Välillä istutaan iltaa ihan vain aikuistenkin kesken, juodaan viiniä ja nauretaan.

– Olen onnekas, kun minulla on ihmisiä, joiden pöydässä on minulle aina paikka vapaana. Sehän ei ole mikään itsestäänselvyys, että sukulaisistaan tykkää, Pamela sanoo.

Härmän hysteerikot

Lena ja Pamela olivat jo pitkään jutelleet, että joskus olisi kiva tehdä töitä yhdessä. Viime kesänä toive toteutui, kun molemmat pääsivät mukaan JP Siilin elokuvaan Härmä.

Lena näyttelee 1800-luvulle sijoittuvassa elokuvassa mahtavan maalaistalon voimakastahtoista emäntää, jolla on kaksi poikaa, Esko ja Matti. Pamela on naapuritalon tytär, Aino, joka on salakihloissa Matin kanssa.

Lehdissä on kirjoitettu, että Pamelan ja vastanäyttelijä Lauri Tilkasen välille on syntynyt suhde myös valkokankaan ulkopuolella. Pamela ei halua asiaa kommentoida, sillä uusi suhde tai ero ex-miehestä ovat aiheita, jotka eivät hänestä kuulu julkisuuteen.

– Laurin kanssa oli oikein hyvä näytellä – kuten kaikkien muidenkin Härmän näyttelijöiden kanssa, Pamela tyytyy toteamaan.

Kun Lena ja Olli aikoinaan tapasivat, kumpikin oli naimisissa tahoillaan ja he rikkoivat liittonsa saadakseen olla yhdessä. Lena ja Olli ovat antaneet parisuhdehaastatteluita ja kertoneet myös avoimesti aviokriisistään.

– Ajattelen, ettei minun elämäni ole sen ihmeellisempää kuin kenenkään muunkaan, miksen siis voisi siitä puhua, Lena miettii.

Lena sanoo kuitenkin ymmärtävänsä ja kunnioittavansa Pamelan ratkaisua.

– Tulin itse paljon vanhempana julkisuuteen. Minulla ei ollut enää esimerkiksi pieniä lapsia suojeltavana.