Helen nappasi  vuonna 2007 parhaan naispääosan Oscarin roolistaan Elisabet II:na elokuvassa The Queen. Kaikki jutun kuvat: MVPhotos
Helen nappasi vuonna 2007 parhaan naispääosan Oscarin roolistaan Elisabet II:na elokuvassa The Queen. Kaikki jutun kuvat: MVPhotos

Näyttelijä Helen Mirren nauttii elämästään: on ihanan epäromanttinen puoliso, tukku filmialan ­palkintoja sekä arki Italiassa. Yksi haave ei kuitenkaan koskaan toteudu.

 Losangelesilaisen Four Seasons -hotellin sviitissä ­istuu nainen, jonka unelmasta ei koskaan tullut totta.

– Olen aina halunnut olla ranskalainen näyttelijä, näyttelijä Helen Mirren sanoo täydellisellä, asiallisuutta huokuvalla britti­aksentilla ja naurahtaa.

69-vuotiaalla Mirrenillä on liuta palkintoja Oscarista lähtien, Dame-arvo­nimi, ja mainetta ja kunniaa ropsahtelee niskaan kuin syyssateen ­pisaroita, mutta se syntyperä! Minkäs venäläis­isän ja brittiäidin tytär sille mahtaa.

Mutta ei voi sanoa, etteikö Helen olisi tavoitellut palaa unelmastaan siitä asti, kun hän nuorena rakastui Ranskaan.

– Olin 14-vuo­tiaana niin maan ­lumoissa, että hankin itselleni ranskalaisen poikaystävän Jean-Louisin. Tunnen hänet vieläkin. Vietin boheemia taiteilijaelämää Pariisissa ja asuin siellä vuoden, työskentelin kokeellisessa teatteriryhmässä. En kuitenkaan saanut tarpeeksi rooleja, edes vuokrarahoiksi asti, ja jouduin ottamaan töitä Britanniasta. Elämässä ei voi saada kaikkea, Helen ­sanoo ja katsoo suoraan silmiin.

Nuoren esteetikon mielestä naapurimaa oli paratiisi.

– Mielestäni Britanniassa oli hyvin tylsää 1960-luvulla. Ranskassa kaikki oli eleganttia ja upeaa. Ruoka oli parempaa, vaatteet tyylikkäämpiä sekä kampaukset ja meikki viimeistellyimpiä. Ranskalaiset olivat myös ruskettuneita, kun me britit näytimme ryppyisiltä jauhosäkeiltä. Enää erot eivät ole niin suuret, mutta olen edelleen sitä mieltä, että hienostuneisuuden taso on omaa luokkaansa Ranskassa, Helen jutustelee.

Tuntuu uskomattomalta, että yhdellä maailman tyylikkäimmistä ja arvostetummista näyttelijöistä olisi alemmuuskompleksi kenenkään suhteen. Helen on aina häikäisevä ilmestys punaisella ­matolla, ja kun hän nyt istuu pöydän ­ääressä tyttömäisessä sinivalkoisessa silkkimekossa, jaloissaan kermanväriset avokkaat, hänestä huokuu iätön kau­neus ja klassinen arvokkuus.

Vaikka Helen tönöttää tuolilla selkä suorassa kuin kirkon penkillä, hän on ­samaan aikaan hyvin vilpitön ja rento.

Helen teatterin ­lavalla näytelmässä Roaring Girl vuonna 1983.

Kaalipiirakkaa ja pashaa

Nyt Helen on lähempänä unelmaansa kuin koskaan. Uudessa elokuvassaan Herkullinen elämä hän esittää hienostoravintola Le Saule Pleureurin omistajaa madame Mallorya. Kuvaukset pienessä Saint-Antonin-Noble-Valin kylässä Etelä-Ranskassa olivat toiveiden täyttymys.

– Ranska oli suurin syy, miksi halusin olla tässä elokuvassa. Olisin tosin halunnut, että hahmoni olisi puhunut enemmän ranskaa, sillä puhun kieltä hyvin, Helen sanoo ja huitoo käsillään kuin aito  pariisitar.

Lasse Hallströmin ohjaama draama kertoo intialaisesta perheestä, joka ­perustaa kotikutoisen ravintolan vastapäätä Malloryn luotsaamaa Michelin-tähden gourmet-ravintolaa. Kaavoihin kangistunut ravintoloitsija pitää etnistä väriläiskää häpeäpilkkuna ja aloittaa ­kulinaarisen sodan.

– Ranskalaiset suhtautuvat ruokaan hyvin vakavasti – toisin kuin me britit. Minulle ruoka on polttoainetta. Syön ja jatkan päivääni. Toisinaan on mukavaa mennä hienoon ravintolaan, mutta ­pidän enemmän tavallisesta arkiruuasta. Kaipaan välillä yksinkertaisia ruokia, jotka muistuttavat minua lapsuudesta. Ne ovat makuja, joita en unohda koskaan, Helen kertoo.

Yksi unohtumattomista makunautinnoista on oman äidin kaalipiirakka.

– Äitini ei ollut hyvä kokki, mutta hän opetteli tekemään kaalipiirakkaa isälleni, joka oli venäläinen. Vietimme aina pääsiäistä venäläisen ortodoksiperinteen mukaan, vaikka emme olleet uskonnollisia. Silloin äitini teki pashaa, jonka herkullisen maun tunnen edelleen suussani, Helen muistelee.

Tuore leffa Herkullinen elämä vei Helenin vihdoinkin taas Ranskaan töihin.

Tumpelo keittiössä

Helen itse kokkaa hyvin harvoin.

– Ostan ruokakirjoja, luen reseptejä ja katson ruokaohjelmia, mutta inhoan ruokakauppaan menemistä ja kassien purkamista kotona.
Nihkeä suhtautuminen ruuanlaittoon saattaa johtua traumaattisesta kokemuksesta illalliskutsujen emäntänä.

– Illallisten järjestäminen kauhistuttaa minua. Pelkään aina, että vieraani eivät pidä ruuistani. Esimerkiksi viime kutsuilla päätin, että kaikki on pöydässä vihreää. Värjäsin jopa perunat vihreiksi. Yksi vieraista ilmoitti saapuessaan, että hän syö kaikkea muuta paitsi vihreää!

Helenille ruuanlaitto on taidetta.

– Arvostan kokkien intohimoa käyttää täydellisiä raaka-aineita ja valmistaa niistä fantastisia makuyhdistelmiä. Ruuanlaitossa tarvitaan mielikuvitusta, uutta luovaa ajattelua ja paljon työtä. Sitä voi siinä mielessä verrata näyttelemiseen, joka vaatii elinikäisen omistautumisen.

Vaikka Helen on omistautunut ­ammatilleen, asenne näyttelemistä kohtaan on muuttunut vuosien varrella.

– En ole enää niin idealistinen kuin ennen, jolloin suhtauduin näyttelemiseen kuin uskontoon. Ajattelin, että sillä on äärettömän tärkeä rooli yhteiskunnassa, mutta nykyään olen tyytyväinen, kun saan viihdyttää.

Rentous on tullut iän myötä.

– Olen edelleen inspiroitunut työstä. Rakastan hyviä näytelmiä, hienoja roolisuorituksia ja laadukkaita käsikirjoituksia. En vain enää suhtaudu näyttelemiseen niin vakavasti. Pystyn nykyään nauramaan sille, Helen pohtii.

Silti Helenin palkintokaappi pursuilee kunnianosoituksia. Viime vuonna ­hänet palkittiin Lontoossa arvostetulla Olivier-teatteripalkinnolla Elisabeth II:n roolista The Audience -näytelmässä.

– Olivier-palkinto on henkilökohtainen Michelinin tähteni, jonka saavutin vasta nyt.

Helenin tunnetuimpia leffoja on tv:ssä usein esitettävä ­Kalenteritytöt.

Onnellisen suhteen salaisuus

Työ on tuonut Helenin elämään myös miehen. Helen tapasi 28 vuotta sitten ohjaaja Taylor Hackfordin White Nights -elokuvan ­kuvauksissa, joista osa tehtiin Suomessa. He menivät naimisiin 1997. Helen pitää suhdetta suurimpana saavutuksenaan elämässään.

– Mielestäni näin pitkä ja onnellinen avioliitto on aikamoinen saavutus etenkin minun ammatissani, vaikka se ei ole tuntunutkaan haasteelta.

Pitkän suhteen salaisuus on molemminpuolinen tuki ja kannustus.

– Emme puutu toistemme työhön: hän ei kommentoi saamiani käsikirjoituksia, enkä minä hänen. Olemme kuitenkin aina toistemme tukena.

Ennen ensi-iltaa Taylor ostaa Helenille aina kimpun keltaisia ruusuja. Haastatteluissa Helen on silti maalaillut avioliitostaan arkista kuvaa. Hän on usein sanonut, että meni naimisiin taloudellisista syistä:

– Tulimme niin läheisiksi, ettei ollut enää mitään syytä olla menemättä naimisiin. Kotimaissamme Britanniassa ja USA:ssa lait suosivat aviossa olemista.

Helen vastusti avioliittoa pitkään ja hartaasti, sillä hän pelkäsi sen johtavan vain suhteen muuttumiseen ja avioeroon.

– Minulla ei todellakaan  koskaan ollut aikomusta avioitua. Taloudelliset syyt olivat lopulta ainoa syy mennä naimisiin, mutta olen iloinen, että menin.

Romantiikka ei suhteessa kukoista, mutta ei Helen sitä kaipaakaan.

– Taylor ei ole romanttinen, mutta toisaalta saan paljon enemmän. Saan lojaaliutta ja rehellisyyttä – ja ne ovat minulle romantiikkaa tärkeämpiä asioita, Helen sanoi David Lettermanin tv-show'ssa vuonna 2010.

Pariskunta unohtaa jopa ostaa toisilleen syntymäpäivälahjat.

– Aina päivää ennen Taylorin syntymäpäivää kyllä ajattelen, ­että pitääpä ostaa hänelle jotain, Helen kertoi Daily Mailin haastattelussa.

Koko perhe yhteiskuvassa: aviopuoliso Taylor (vas.), Helen ja Taylorin pojat Rio ja Alexander.

Toisen huomioon ottaminen on Mirren-Hackfordin perheessä arkista jutustelua.

– Puhumme paljon päivän tapahtumista, Taylor ­rakastaa höpöttelyä. ­Minä en ehkä puhu niin paljon kuin Taylor ­haluaisi – en ole niitä naisia, jotka kyselevät mieheltään, miltä nyt tuntuu, Helen sanoi Woman & Home -lehdessä 2013.

Taylorilla on kaksi aikuista poikaa ­ensimmäisestä avioliitostaan, mutta ­Helen ei koskaan ­halunnut tulla äidiksi.

– Olen todella onnellinen, että minulla ei ole lapsia. Olen saanut pitää vapauteni, hän vakuutti jo vuosia sitten.

Matkustaminen ja asuminen eri maissa on aina edustanut Helenille vapautta. Hän on asunut Lontoossa, Los Angelesissa ja New Orleansissa.

– Minulla oli talo Etelä-Ranskassa yli 20 vuotta, mutta se on myynnissä. Asumme tällä hetkellä Taylorin kanssa Italiassa. Yritän myös opetella puhumaan italiaa.

Ne viimeiset viisi kiloa

Tähti on aina pitänyt huolta vartalostaan, vaikka väittääkin olevansa juuri nyt rapakunnossa. Helen uskoo 1950-luvulla suosioon nousseeseen kunto-ohjelmaan, joka koostuu lankku- ja venyttelyliikkeistä, polvien nostoista ja muista isometrisistä liikkeistä.

– Olen kuukausien jälkeen palannut ohjelman pariin. Kyse on vanhasta ­Kanadan ilmavoimien kuntopiiristä, ­joka pitää tehdä päivittäin 12 minuutissa. Vasta sen jälkeen voi siirtyä seuraaviin liikkeisiin. En koskaan pääse ensimmäistä tasoa korkeammalle. Mutta koko ohjelman voi tehdä kotona, ja sen avulla tulee sen verran hyvään kuntoon, että parin viikon hikoilemisen jälkeen kehtaa mennä kuntosalille, Helen naurahtaa.

Kammotut laihdutuskuurit ovat joskus ainoa keino päästä toivemittoihin.

– Olen klassinen jojo-laihduttaja. Yritän aina päästä eroon viidestä ylimääräisestä kilosta, joiden kanssa olen kamppaillut koko ikäni.

Lihomisen pelossa Helen on luopunut leipomisesta.

– Leivoin yhdessä vaiheessa leipää ­joka päivä, sillä rakastan tuoreen leivän tuoksua keittiössä. Ongelma oli siinä, ­että leipä pitää syödä tuoreena, enkä voinut hillitä itseäni, tunnustaa Helen ja nostaa kädet kasvoilleen.

Helen myöntää, että kuvaaminen ranskalaisen ja intialaisen keittiön ­makunautintojen äärellä palautti hänelle innon ruuanlaittoon.

– Sain tästä uuden kipinän, sillä ajattelen aina, että minun on aloitettava kokkaaminen. Nyt yritän tosissani. Lähetän vain jonkun muun ruokakauppaan.

Etkö saa tarpeeksesi konkarinäyttelijästä? Lue:

Leffataivaan kestotähdet: Vapautta rakastava Helen Mirren

Helen Mirren

■ Syntyi 26.7.1945 Lontoossa. Isä Vasili oli venäläinen, äiti Kathleen britti.
■ Naimisissa amerikkalaisohjaaja Taylor Hackfordin kanssa.
■ Tunnetuimpia elokuvia Kokki, ­varas, vaimo ja rakastaja, Gosford Park, ­Kalenteritytöt, Hitchcock.
■ Saanut neljä Emmyä, kolme Golden Globea, parhaan naispääosan Oscarin sekä Dame-arvonimen.
■ Syö kaikkea muuta paitsi keitettyjä lanttuja.
■ Herkullinen elämä elokuvateattereissa 29.8.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti
Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.