Helen nappasi  vuonna 2007 parhaan naispääosan Oscarin roolistaan Elisabet II:na elokuvassa The Queen. Kaikki jutun kuvat: MVPhotos
Helen nappasi vuonna 2007 parhaan naispääosan Oscarin roolistaan Elisabet II:na elokuvassa The Queen. Kaikki jutun kuvat: MVPhotos

Näyttelijä Helen Mirren nauttii elämästään: on ihanan epäromanttinen puoliso, tukku filmialan ­palkintoja sekä arki Italiassa. Yksi haave ei kuitenkaan koskaan toteudu.

 Losangelesilaisen Four Seasons -hotellin sviitissä ­istuu nainen, jonka unelmasta ei koskaan tullut totta.

– Olen aina halunnut olla ranskalainen näyttelijä, näyttelijä Helen Mirren sanoo täydellisellä, asiallisuutta huokuvalla britti­aksentilla ja naurahtaa.

69-vuotiaalla Mirrenillä on liuta palkintoja Oscarista lähtien, Dame-arvo­nimi, ja mainetta ja kunniaa ropsahtelee niskaan kuin syyssateen ­pisaroita, mutta se syntyperä! Minkäs venäläis­isän ja brittiäidin tytär sille mahtaa.

Mutta ei voi sanoa, etteikö Helen olisi tavoitellut palaa unelmastaan siitä asti, kun hän nuorena rakastui Ranskaan.

– Olin 14-vuo­tiaana niin maan ­lumoissa, että hankin itselleni ranskalaisen poikaystävän Jean-Louisin. Tunnen hänet vieläkin. Vietin boheemia taiteilijaelämää Pariisissa ja asuin siellä vuoden, työskentelin kokeellisessa teatteriryhmässä. En kuitenkaan saanut tarpeeksi rooleja, edes vuokrarahoiksi asti, ja jouduin ottamaan töitä Britanniasta. Elämässä ei voi saada kaikkea, Helen ­sanoo ja katsoo suoraan silmiin.

Nuoren esteetikon mielestä naapurimaa oli paratiisi.

– Mielestäni Britanniassa oli hyvin tylsää 1960-luvulla. Ranskassa kaikki oli eleganttia ja upeaa. Ruoka oli parempaa, vaatteet tyylikkäämpiä sekä kampaukset ja meikki viimeistellyimpiä. Ranskalaiset olivat myös ruskettuneita, kun me britit näytimme ryppyisiltä jauhosäkeiltä. Enää erot eivät ole niin suuret, mutta olen edelleen sitä mieltä, että hienostuneisuuden taso on omaa luokkaansa Ranskassa, Helen jutustelee.

Tuntuu uskomattomalta, että yhdellä maailman tyylikkäimmistä ja arvostetummista näyttelijöistä olisi alemmuuskompleksi kenenkään suhteen. Helen on aina häikäisevä ilmestys punaisella ­matolla, ja kun hän nyt istuu pöydän ­ääressä tyttömäisessä sinivalkoisessa silkkimekossa, jaloissaan kermanväriset avokkaat, hänestä huokuu iätön kau­neus ja klassinen arvokkuus.

Vaikka Helen tönöttää tuolilla selkä suorassa kuin kirkon penkillä, hän on ­samaan aikaan hyvin vilpitön ja rento.

Helen teatterin ­lavalla näytelmässä Roaring Girl vuonna 1983.

Kaalipiirakkaa ja pashaa

Nyt Helen on lähempänä unelmaansa kuin koskaan. Uudessa elokuvassaan Herkullinen elämä hän esittää hienostoravintola Le Saule Pleureurin omistajaa madame Mallorya. Kuvaukset pienessä Saint-Antonin-Noble-Valin kylässä Etelä-Ranskassa olivat toiveiden täyttymys.

– Ranska oli suurin syy, miksi halusin olla tässä elokuvassa. Olisin tosin halunnut, että hahmoni olisi puhunut enemmän ranskaa, sillä puhun kieltä hyvin, Helen sanoo ja huitoo käsillään kuin aito  pariisitar.

Lasse Hallströmin ohjaama draama kertoo intialaisesta perheestä, joka ­perustaa kotikutoisen ravintolan vastapäätä Malloryn luotsaamaa Michelin-tähden gourmet-ravintolaa. Kaavoihin kangistunut ravintoloitsija pitää etnistä väriläiskää häpeäpilkkuna ja aloittaa ­kulinaarisen sodan.

– Ranskalaiset suhtautuvat ruokaan hyvin vakavasti – toisin kuin me britit. Minulle ruoka on polttoainetta. Syön ja jatkan päivääni. Toisinaan on mukavaa mennä hienoon ravintolaan, mutta ­pidän enemmän tavallisesta arkiruuasta. Kaipaan välillä yksinkertaisia ruokia, jotka muistuttavat minua lapsuudesta. Ne ovat makuja, joita en unohda koskaan, Helen kertoo.

Yksi unohtumattomista makunautinnoista on oman äidin kaalipiirakka.

– Äitini ei ollut hyvä kokki, mutta hän opetteli tekemään kaalipiirakkaa isälleni, joka oli venäläinen. Vietimme aina pääsiäistä venäläisen ortodoksiperinteen mukaan, vaikka emme olleet uskonnollisia. Silloin äitini teki pashaa, jonka herkullisen maun tunnen edelleen suussani, Helen muistelee.

Tuore leffa Herkullinen elämä vei Helenin vihdoinkin taas Ranskaan töihin.

Tumpelo keittiössä

Helen itse kokkaa hyvin harvoin.

– Ostan ruokakirjoja, luen reseptejä ja katson ruokaohjelmia, mutta inhoan ruokakauppaan menemistä ja kassien purkamista kotona.
Nihkeä suhtautuminen ruuanlaittoon saattaa johtua traumaattisesta kokemuksesta illalliskutsujen emäntänä.

– Illallisten järjestäminen kauhistuttaa minua. Pelkään aina, että vieraani eivät pidä ruuistani. Esimerkiksi viime kutsuilla päätin, että kaikki on pöydässä vihreää. Värjäsin jopa perunat vihreiksi. Yksi vieraista ilmoitti saapuessaan, että hän syö kaikkea muuta paitsi vihreää!

Helenille ruuanlaitto on taidetta.

– Arvostan kokkien intohimoa käyttää täydellisiä raaka-aineita ja valmistaa niistä fantastisia makuyhdistelmiä. Ruuanlaitossa tarvitaan mielikuvitusta, uutta luovaa ajattelua ja paljon työtä. Sitä voi siinä mielessä verrata näyttelemiseen, joka vaatii elinikäisen omistautumisen.

Vaikka Helen on omistautunut ­ammatilleen, asenne näyttelemistä kohtaan on muuttunut vuosien varrella.

– En ole enää niin idealistinen kuin ennen, jolloin suhtauduin näyttelemiseen kuin uskontoon. Ajattelin, että sillä on äärettömän tärkeä rooli yhteiskunnassa, mutta nykyään olen tyytyväinen, kun saan viihdyttää.

Rentous on tullut iän myötä.

– Olen edelleen inspiroitunut työstä. Rakastan hyviä näytelmiä, hienoja roolisuorituksia ja laadukkaita käsikirjoituksia. En vain enää suhtaudu näyttelemiseen niin vakavasti. Pystyn nykyään nauramaan sille, Helen pohtii.

Silti Helenin palkintokaappi pursuilee kunnianosoituksia. Viime vuonna ­hänet palkittiin Lontoossa arvostetulla Olivier-teatteripalkinnolla Elisabeth II:n roolista The Audience -näytelmässä.

– Olivier-palkinto on henkilökohtainen Michelinin tähteni, jonka saavutin vasta nyt.

Helenin tunnetuimpia leffoja on tv:ssä usein esitettävä ­Kalenteritytöt.

Onnellisen suhteen salaisuus

Työ on tuonut Helenin elämään myös miehen. Helen tapasi 28 vuotta sitten ohjaaja Taylor Hackfordin White Nights -elokuvan ­kuvauksissa, joista osa tehtiin Suomessa. He menivät naimisiin 1997. Helen pitää suhdetta suurimpana saavutuksenaan elämässään.

– Mielestäni näin pitkä ja onnellinen avioliitto on aikamoinen saavutus etenkin minun ammatissani, vaikka se ei ole tuntunutkaan haasteelta.

Pitkän suhteen salaisuus on molemminpuolinen tuki ja kannustus.

– Emme puutu toistemme työhön: hän ei kommentoi saamiani käsikirjoituksia, enkä minä hänen. Olemme kuitenkin aina toistemme tukena.

Ennen ensi-iltaa Taylor ostaa Helenille aina kimpun keltaisia ruusuja. Haastatteluissa Helen on silti maalaillut avioliitostaan arkista kuvaa. Hän on usein sanonut, että meni naimisiin taloudellisista syistä:

– Tulimme niin läheisiksi, ettei ollut enää mitään syytä olla menemättä naimisiin. Kotimaissamme Britanniassa ja USA:ssa lait suosivat aviossa olemista.

Helen vastusti avioliittoa pitkään ja hartaasti, sillä hän pelkäsi sen johtavan vain suhteen muuttumiseen ja avioeroon.

– Minulla ei todellakaan  koskaan ollut aikomusta avioitua. Taloudelliset syyt olivat lopulta ainoa syy mennä naimisiin, mutta olen iloinen, että menin.

Romantiikka ei suhteessa kukoista, mutta ei Helen sitä kaipaakaan.

– Taylor ei ole romanttinen, mutta toisaalta saan paljon enemmän. Saan lojaaliutta ja rehellisyyttä – ja ne ovat minulle romantiikkaa tärkeämpiä asioita, Helen sanoi David Lettermanin tv-show'ssa vuonna 2010.

Pariskunta unohtaa jopa ostaa toisilleen syntymäpäivälahjat.

– Aina päivää ennen Taylorin syntymäpäivää kyllä ajattelen, ­että pitääpä ostaa hänelle jotain, Helen kertoi Daily Mailin haastattelussa.

Koko perhe yhteiskuvassa: aviopuoliso Taylor (vas.), Helen ja Taylorin pojat Rio ja Alexander.

Toisen huomioon ottaminen on Mirren-Hackfordin perheessä arkista jutustelua.

– Puhumme paljon päivän tapahtumista, Taylor ­rakastaa höpöttelyä. ­Minä en ehkä puhu niin paljon kuin Taylor ­haluaisi – en ole niitä naisia, jotka kyselevät mieheltään, miltä nyt tuntuu, Helen sanoi Woman & Home -lehdessä 2013.

Taylorilla on kaksi aikuista poikaa ­ensimmäisestä avioliitostaan, mutta ­Helen ei koskaan ­halunnut tulla äidiksi.

– Olen todella onnellinen, että minulla ei ole lapsia. Olen saanut pitää vapauteni, hän vakuutti jo vuosia sitten.

Matkustaminen ja asuminen eri maissa on aina edustanut Helenille vapautta. Hän on asunut Lontoossa, Los Angelesissa ja New Orleansissa.

– Minulla oli talo Etelä-Ranskassa yli 20 vuotta, mutta se on myynnissä. Asumme tällä hetkellä Taylorin kanssa Italiassa. Yritän myös opetella puhumaan italiaa.

Ne viimeiset viisi kiloa

Tähti on aina pitänyt huolta vartalostaan, vaikka väittääkin olevansa juuri nyt rapakunnossa. Helen uskoo 1950-luvulla suosioon nousseeseen kunto-ohjelmaan, joka koostuu lankku- ja venyttelyliikkeistä, polvien nostoista ja muista isometrisistä liikkeistä.

– Olen kuukausien jälkeen palannut ohjelman pariin. Kyse on vanhasta ­Kanadan ilmavoimien kuntopiiristä, ­joka pitää tehdä päivittäin 12 minuutissa. Vasta sen jälkeen voi siirtyä seuraaviin liikkeisiin. En koskaan pääse ensimmäistä tasoa korkeammalle. Mutta koko ohjelman voi tehdä kotona, ja sen avulla tulee sen verran hyvään kuntoon, että parin viikon hikoilemisen jälkeen kehtaa mennä kuntosalille, Helen naurahtaa.

Kammotut laihdutuskuurit ovat joskus ainoa keino päästä toivemittoihin.

– Olen klassinen jojo-laihduttaja. Yritän aina päästä eroon viidestä ylimääräisestä kilosta, joiden kanssa olen kamppaillut koko ikäni.

Lihomisen pelossa Helen on luopunut leipomisesta.

– Leivoin yhdessä vaiheessa leipää ­joka päivä, sillä rakastan tuoreen leivän tuoksua keittiössä. Ongelma oli siinä, ­että leipä pitää syödä tuoreena, enkä voinut hillitä itseäni, tunnustaa Helen ja nostaa kädet kasvoilleen.

Helen myöntää, että kuvaaminen ranskalaisen ja intialaisen keittiön ­makunautintojen äärellä palautti hänelle innon ruuanlaittoon.

– Sain tästä uuden kipinän, sillä ajattelen aina, että minun on aloitettava kokkaaminen. Nyt yritän tosissani. Lähetän vain jonkun muun ruokakauppaan.

Etkö saa tarpeeksesi konkarinäyttelijästä? Lue:

Leffataivaan kestotähdet: Vapautta rakastava Helen Mirren

Helen Mirren

■ Syntyi 26.7.1945 Lontoossa. Isä Vasili oli venäläinen, äiti Kathleen britti.
■ Naimisissa amerikkalaisohjaaja Taylor Hackfordin kanssa.
■ Tunnetuimpia elokuvia Kokki, ­varas, vaimo ja rakastaja, Gosford Park, ­Kalenteritytöt, Hitchcock.
■ Saanut neljä Emmyä, kolme Golden Globea, parhaan naispääosan Oscarin sekä Dame-arvonimen.
■ Syö kaikkea muuta paitsi keitettyjä lanttuja.
■ Herkullinen elämä elokuvateattereissa 29.8.

Laulaja Nina Tapio erosi Ada Forsbergin isästä tyttären ollessa yhdeksänvuotias. – Olemme aina pyrkineet puhumaan asioista lasten kanssa suoraan sillä tasolla, minkä he ymmärtävät, Nina sanoo.

Sekä Nina Tapio, 45, että tytär Ada Forsberg, 20, ovat parhaillaan unelma-ammateissaan: Nina laulajana, Ada sirkustaiteilijana. Ada kiertää Sirkus Finlandian ilma-akrobaattina ympäri Suomea. Nina laulaa Jean S. -yhtyeen toisena solistina ja valmistautuu ensi keväänä esitettävään Mamma Mia! -musikaaliin.

– Kun on kasvanut taiteilijaelämää seuraten, sitä pitää ihan tavallisena, toisen polven taiteilija Ada kertoo.

Myös hänen isoäitinsä Irma Tapio on laulaja.

Peittely on pahinta

Adan ja kolme vuotta nuoremman Elsan isä on Martti Forsberg. Nina ja Martti tutustuivat jo kymmenvuotiaina luokkakavereina ja alkoivat seurustella parikymppisinä. Suhde ei kuitenkaan kestänyt. He erosivat Adan ollessa yhdeksänvuotias.

– Kyllä minä lapsena tajusin vanhempieni välisen kitkan. Ennen eroa muistan kysyneeni äidiltä, onko kaikki hyvin? Olin jo sen ikäinen, että ymmärsin eron olleen vanhemmilleni paras ratkaisu, Ada miettii.

”Kyllä minä lapsena tajusin vanhempieni välisen kitkan.”

Nina huomauttaa, että lapset näkevät väkisinkin, mitä vanhempien välillä on meneillään.

– Peittely on pahinta, mitä heille voi tehdä. Olemme aina pyrkineet puhumaan asioista lasten kanssa suoraan sillä tasolla, minkä he ymmärtävät, Nina huomauttaa.

Sittemmin Nina avioitui pastori Reijo ”Reka” Kontion kanssa. Viisi vuotta sitten Ada sai velipuolen, Vilhon. Sisaruksilla on 15 vuotta ikäeroa.

– Kun kuulin saavani pikkuveljen, aloin itkeä ilosta. Suhde Vilhon kanssa on aina toiminut, ja olen pystynyt auttamaan äitiä lastenhoidossa. Olen vahtinut Vilhoa iltaisin ja välillä öisinkin, Ada kertoo.

Lue Ninan ja Adan koko haastattelu Me Naisten numerosta 42/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Näyttelijä Sanna Stellanin puoleentoista vuoteen on mahtunut vauva, pako hometalosta, avioero ja uusi mies. – Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen, hän sanoo.

Kesän lopussa eronnut näyttelijä Sanna Stellan, 43, on löytänyt uuden rakkauden.

– Juuri nyt olen tosi onnellinen, sillä olen tavannut uuden miehen ja olen rakastunut, hän kertoo.

Kuluneen puolentoista vuoden aikana Sannan elämässä on tapahtunut paljon: Sanna sai kolmannen lapsensa, ja samoihin aikoihin kotitalosta löytyi hometta, joka ajoi perheen pitkään evakkoon. Elokuun lopussa Sanna ilmoitti Facebookissa pitkän avioliittonsa päättyneen.

– Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen. Ikuisena romantikkona uskon rakkauteen. Ajattelen, ettei kaikkea elämässä voi selittää tieteellä, eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut ihmiset saatetaan yhteen, hän kertoo.

Harkittu ero

Sannan ja hänen entisen miehensä avioeroon ei päädytty helposti.

– Eropäätöstä tehtiin pitkään. Teimme paljon töitä suhteemme pelastamiseksi muun muassa pariterapiassa. En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka erosin, Sanna kertoo.  

Vanhempien ero tuntuu rankalta ratkaisulta, kun nuorin lapsi on vasta vauvaikäinen. Sanna kuitenkin ajattelee, että lapset tulevat maailmaan silloin, kun niiden kuuluu.

– Vauvoja on putkahdellut maailmaan ihan kaikissa olosuhteissa. Se ei vaadi täydellistä elämäntilannetta. Meidänkin kuopus oli ehdottomasti haluttu lapsi, Sanna sanoo.

Mitä Sanna kertoo eronsa syistä? Mitä kaikkea äitiys on Sannalle opettanut? Mikä Siskonpedin hahmoista on Sannan suosikki? Lue lisää Me Naisten numerosta 42/2017.