Puhumisesta on tullut Päiville ja Simolle tärkeää. ”Vaikka toinen suutahtaisi – minä yleisemmin – niin se menee kohta ohi, ja sitten asia voidaan käsitellä”, Päivi kertoo. Kuva: Kristiina Kontoniemi
Puhumisesta on tullut Päiville ja Simolle tärkeää. ”Vaikka toinen suutahtaisi – minä yleisemmin – niin se menee kohta ohi, ja sitten asia voidaan käsitellä”, Päivi kertoo. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Päivi ja Simo Silmu olivat suhteensa alkaessa tahoillaan parisuhteissa.

– Ehkä emme halunneet itse myöntää rakastuneemme.

Päivi ja Simo Silmu tutustuivat Simon Yölintu-yhtyeen keikoilla lähes parikymmentä vuotta sitten. Simo lauloi, Päivi fanitti. Tutustumista avitti takavuosina suosittu matkapuhelinliittymä, jolla pystyi soittamaan ilmaiseksi muutamaan saman operaattorin liittymään.

– Meitä oli useamman kaverin porukka, joilla kaikilla sattui olemaan sama liittymä. Keksimme, että otetaan toisemme siihen ystävärinkiin, jossa voi soittaa ilmaiseksi.

Silloin kännyköitä ei ollut tapana kantaa joka paikassa mukana, joten Simo antoi numeronsa Päiville kirjoittamalla sen Päivin käteen.

– Ehkä jossakin vaiheessa poistimme muut siitä ringistä, Päivi hymyilee.

Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin Simosta ja Päivistä tuli läheisiä ystäviä ja lopulta pariskunta.

– Päädyimme yhteen viimeistään siinä vaiheessa, kun kumpikin oli tarpeeksi kypsä. Mutta sen voi käsittää monella tavalla, olimmeko henkisesti kypsiä toisillemme vai oliko jotakin muuta, johon olimme kypsiä, Simo kääntelee.

– Emme me kumpikaan osaa sanoa päivää, jolloin aloimme olla yhdessä. Niin siinä vain kävi, eikä ihan oikeiden kaavojen kautta, Päivi kertoo.

Toisiinsa rakastuessaan sekä Päivi että Simo olivat tahoillaan parisuhteissa.

– Ehkä se oli niin, ettemme halunneet itse myöntää rakastuneemme, vaikka kaikki muut jo päivänselvästi näkivät tilanteen, Päivi sanoo.

”Olen sellainen ajopuu, että menen aina virran mukana, mihin se viekin.”

Ajan myötä myös Simon vaimo sai tietää suhteesta. Kesällä 2014 erään pitkän keikkareissun jälkeen Simo sai tutulta tekstarin, että jos tarvitset lakimiestä, tiedän sellaisen. Vaimo oli hakenut avioeroa yksin, ja iltapäivälehdet uutisoivat siitä.

– Avasin keikkalaukkuni, laitoin likaiset vaatteet lattialle ja kasasin laukun uudestaan. Sanoin vaimolle, että lähden nyt, selvitellään asiat loppuun myöhemmin. Vaimo sanoi siihen, että voin kyllä heittää sinut rautatieasemalle. No, kiitti! Simo muistelee.

Hän hyppäsi junaan Porista, ja Päivi lähti Oulusta Tampereelle vastaan.

Ajopuu asuntoautossa

Aluksi pariskunta punkkasi Simon asuntoautossa.

– Siinä oikeasti hiottiin kulmat, kun opetteli tuntemaan toista ja elämään yhteistä arkea eikä päässyt toiseen huoneeseen karkuun, Päivi muistaa.

– Se on vähän kuin sakkia pelaisi: jos mä menen tänne, sä pääset tähän, Simo kuvailee asuntoautoelämää.

Nyt sakinpeluutaidot ovat niin hyvät, että pariskunta yöpyy keikkapaikoillakin mieluummin asuntoautossa kuin hotellihuoneessa.

– Meillä on koira, joka viihtyy asuntoautossa, ja siellä on tietysti kaikki vaatteet kaapeissa tai pitkin poikin Ikean säkeissä. Ne pitäisi erikseen raijata matkalaukuissa hotellihuoneeseen ja sitten taas takaisin autoon, Simo sanoo.

Päivin hiustenlaitto on oikeastaan ainoa asia, joka sujuu kätevämmin hotellissa kuin autossa. Tukanpesu vielä menee asuntoauton suihkussa, mutta kuivattaminen ja muotoilu tuottavat hankaluuksia. Päivi on yhdeltä ammatiltaan kampaaja ja työskennellyt pitkään kauneusalalla, joten tukka olisi mukava päästä laittamaan kivasti.

– Hiustenpidennykset ovat intohimoni, mutta tällä hetkellä en tee kauneusalan töitä, Päivi kertoo.

Nyt hän on Simolla töissä ja mukana joka keikalla. Ei ole ihan tavallista, että muusikon vaimo heittäytyy kiertue-elämän vietäväksi moneksi vuodeksi sen sijaan, että tekisi omaa uraansa. Päivi on valinnut niin kuin on valinnut, koska muuten pariskunta ei juuri ehtisi olla yhdessä.

Päivin homma on pitää kalenteri ryhdissä, suunnitella aikataulut ja huolehtia, että Simolla on lavalla kaikki hyvin.

– Minulla ei ole ikinä ollut kalenteria, Simo paljastaa.

– Olen sellainen ajopuu, että menen aina virran mukana, mihin se viekin.

Selvänä keikoilla

Vuosien ajan Simoa vievä virta oli alkoholi. Yölintu on ollut kasassa kunnioitettavat 25 vuotta, mutta neljännesvuosisataan on mahtunut sellaisiakin aikoja, jolloin keikat ovat jääneet väliin tai menneet penkin alle laulajan huonon kunnon takia.

– Aikoinaan meni enemmän kuin lujaa, Simo toteaa.

Nyt hän kertoo keikkailleensa viimeiset kaksi vuotta selvin päin.

– On sekin aikamoinen saavutus jo.

Simo on ollut katkolla monta kertaa, mutta aiemmin selvät jaksot ovat päättyneet retkahduksiin. Käännekohta oli neljän viikon avohoitojakso A-klinikalla kaksi vuotta sitten. Simo pääsi hoitojaksolle ohi byrokratian, koska oli sinnitellyt kuusi viikkoa kuivilla ennen sitä.

– Oma tahto täytyy löytää. Se on se kaikkein ratkaisevin tekijä. Kun näin, että pystyin suoriutumaan sen neljän viikon jakson, tuli tunne, että kyllähän tämä voi onnistua, Simo muistelee.

– Silloinkin kävit keikoilla viikonloppuisin, Päivi kehuu.

”Aluksi vannoin joka paikassa, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius.”

Täysraitista miestä Simosta ei kuitenkaan tullut, eikä tule. Alkoholi on tulevaisuudessakin ongelma, hän arvelee.

– Aluksi vannoin joka paikassa, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius. Pitkään ajattelin, että pystyn siihen kyllä. Toiset pystyvätkin, mutta minun piti loppujen lopuksi nostaa kädet pystyyn ja todeta, että en pysty.

Täysraittiuden sijaan Simo pyrkii nyt siihen, että viikonloppuisin töissä ollaan selvin päin. Arkipäivät taas ovat yleensä vapaa-aikaa, ja vapaa-ajalla voi halutessaan mennä vaikka ka­raokebaariin.

– Sitten kun sulla loppuu tahto, mulla riittää vielä tahtoa, Päivi sanoo.

– Olemme Simon kanssa tunteneet sen 20 vuotta, joten ei tämä asia mikään yllätys ollut, vaan olemme puhuneet tästä jo paljon ennen parisuhdettammekin. Nyt ollaan hyvällä mallilla ja koetetaan vain taistella eteenpäin.

Päivi kertoo saaneensa apua riippuvaisten läheisten ryhmistä.

– Varmaan tärkeintä on kuitenkin se, että teimme jo ennen hoitojaksoa yhteisen päätöksen siitä, että meille juominen ei ole tabu. Simo ei salaa sitä minulta, ja minä saan puhua ja kysyä asiasta päin naamaa.

Puhumista pari on opetellut pariterapiassa, joka kuului Simon hoitojaksoon.

– Puhumisen kautta luottamus, joka meillä on, vahvistuu koko ajan, Simo sanoo.

– Vaikeimmat asiat on vain paikko puhua, Päivi täydentää.

Avioon risteilyllä

Silmujen häitä juhlittiin kuluvan vuoden toukokuussa risteilyllä.

– Häistä tuli kyllä just sellaiset kuin suunniteltiin, oikein hyvät bileet eikä mitkään pönötysjuhlat, Päivi sanoo.

– Olemme molemmat olleet jo kerran naimisissa, eikä ollut hirveästi rahaakaan järjestää mitään isoja häitä. Halusimme vain kaverit matkaan.

Simo ei omien sanojensa mukaan juurikaan ollut häiden järjestelytoimikunnassa mukana, mutta kosinnan hän ”vissiin” hoiti.

Kosinta tapahtui tietenkin leirintäalueella.

– Kyllä minä aamulla vielä tarkistin, että onko nyt ihan varma, Päivi nauraa.

– Tavoite on, että olisimme loppuelämän yhdessä, mutta kokemuksen kautta olemme järkeviä ja ymmärrämme, ettei se välttämättä niin mene. Esimerkiksi avioehto on kyllä tehty, Päivi kertoo.

Päivin lähipiiri sijaitsee Oulussa, Simon Porin kupeessa Noormarkussa. Koska Päivillä on Oulussa lukiota käyvä poika, Silmuilla on kodit sekä Oulussa että Noormarkussa. Ja asuntoautossa, tietenkin.

Rauhallinen ja räiskyvä

Vapaa-ajallaan Päivi ja Simo touhuavat Reiska-koiran kanssa, katsovat suosikkisarjojaan Salattuja elämiä sekä Poliiseja – ja pelaavat, esimerkiksi Kimbleä.

– Se on ehkä mennyt addiktion puolelle, Simo sanoo.

Pelaaminen alkoi ajan tappamisena keikkareissuilla. Silmut saattavat ajaa perjantain keikkapaikasta lauantain tanssilavalle heti yöllä keikan päätyttyä ja viettää koko lauantaipäivän asuntoautossa illan keikkapaikan liepeillä. Siinä alkavat nopeasti peukalot pyöriä ja Kimble kiinnostaa.

”Tuntuu, ettei enää tarvitse räpiköidä joka suuntaan, kun voi luottaa toiseen.”

Silmut osaavat Iskelmä-tietopelin 1 200 kysymystä melkein ulkoa. Korttipelien eri versioita on niitäkin tahkottu satoja kertoja.

– Nykyään emme edes aloita pelaamista ennen kuin keksimme jonkin panoksen. Panos voi olla esimerkiksi, että häviäjä lämmittää saunan tai pesee pyykit, Päivi kertoo.

Pariskunnalla on pinkkikantinen pelivihko, johon pelit päivämäärineen merkitään tukkimiehen kirjanpidolla. Voittotilanne on kuulemma kohtalaisen tasan.

Kun Päivi voittaa, hän tuulettaa isosti. Simo on kaikessa rauhallisempi.

– Nykyään osaamme jo varautua. Tiedän, että jos heitän jonkin asian ilmoille, Päivi reagoi tosi nopeasti ja tulee heti päälle. Ja Päivi tietää, mitä tapahtuu, jos tulee äkkiä mua koputtamaan olkapäälle ja sanomaan, että nyt pitää toimia: ”jaa mitää...” Simo kertoo.

– Joskus Simon hitaus ärsyttääkin, mutta Simo on hirveän turvallinen, kohtelias ja rauhallinen. Tuntuu, ettei enää tarvitse räpiköidä joka suuntaan, kun voi luottaa toiseen.

Silmut

Simo Silmu

39-vuotias Yölintu-yhtyeen laulaja.

Kotoisin Porista.

Kiertänyt Suomea Yölinnun riveissä pian 25 vuotta.

Ainoa yhä mukana oleva alkuperäisjäsen.

 

Päivi Silmu

40-vuotias parturi-kampaaja ja tradenomi.

Aiemmasta liitosta 16-vuotias poika.

Kotoisin Oulusta. Pariskunnalla on kodit Oulussa ja Noormarkussa.

Silmut pitävät Päivin Silmukoita -nimistä blogia, jossa kerrotaan muun muassa karavaanarielämästä ja 2-vuotiaan Reiska-koiran vaiheista.

Lapsena Tommi Korpela yritti olla erottumatta. Näyttelijänä Korpela on totutellut esillä olemiseen. – Pidin pituuttani huonona juttuna, vaikka enemmän siitä on lopulta ollut hyötyä.


49 vuotta

Ensi vuonna minusta tulee viisikymppinen. Haluaisin kovasti ajatella, että 50-vuotias on nuori, mutta tunnen, ettei ole. Kun isoisäni täytti 50, hän sai lahjaksi aurinkokellon ja kiikkustuolin. Se on ikä, jolloin askel jo hidastuu.

Mieleni on edelleen kovinkin nuori, mutta kropassani reistailee jo vähän kaikki. Kone vaatii jatkuvaa huoltoa eikä kestä enää hirveästi revittelyä. Toisaalta ikä tuo mukanaan myös varmuutta ja taitoa: näyttelijänä minun ei tarvitse enää ratkaista rooleja pelkällä fyysisyydellä.

192 pituus

Olen aina ollut pitkä, mutta aiemmin en oikein hyväksynyt sitä. Olin koulussa aina luokan pisin poika, mutta yritin pienentää itseäni ja olla erottumatta joukosta. Kouluajoilta juontavat juurensa myös nykyiset selkävaivani, kun istuin kaksinkerroin 6–8 tuntia päivässä minulle aivan liian pienessä pulpetissa.

”Yleisin jäänmurtaja on aina ollut kysymys: pelaatsä koripalloa?”

Armeijassa pituudekseni mitattiin 191 senttiä. Olisin todennäköisesti päässyt 193 senttiin, jos en olisi silloinkin yrittänyt olla vähän pienempi kuin olin. On hassua, että pidin aina pituuttani huonona juttuna, vaikka siitä on lopulta ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. On ironista, että vasta näin loppusuoralla sitä yrittää leväyttää koko ruodon suoraksi, mutta ei se enää oikene.

Vaikka nykyään en itse enää ajattele pituuttani, saan kuulla siitä usein. Yleisin jäänmurtaja on aina ollut kysymys: pelaatsä koripalloa?

62 päänympärys

Kuten pituuteni, myös pääni koko aiheuttaa toisinaan ihmettelyä. Sen ympärysmitta kun on hulppeat 62 senttiä. Siksi en oikein ole hattuihmisiä. Moniin rooleihin ovat puvustajat halunneet kokeilla hattua, mutta sitten luopuneet ajatuksesta.

Jo ala-asteella jotkut yläluokkalaiset kysyivät, onko sulla perunoita pipossa? Se ei auennut minulle, vaan vastasin aina kiltisti, että ei ole perunoita pipossa.

1 eli ensimmäinen

Ensimmäinen on näyttelijäntyössä tärkeä numero. Ensimmäinen otto kohtauksesta on näyttelijälle tärkein, sen jälkeen kaikki on jonkin toistoa ja variaatiota.

”Näyttelijä haluaa muistaa aina tärkeimpänä viimeisimmän roolinsa.”

Myös näytelmän ensi-ilta teatterissa on hetki, johon paine tiivistyy. Useimmiten ensiesitys ei mene ihan putkeen, sillä yritys on niin tuimaa, että keihäs lähtee helposti taivaalle siinä kuuluisassa väärässä kulmassa.

Totuus on sekin, että näyttelijä haluaa muistaa aina tärkeimpänä viimeisimmän roolinsa. Jussi Ketolan rooli Ikitie-elokuvassa oli kiitollinen tehdä, sillä noin monella tapaa isoa roolia on harvoin tarjolla. Sen lisäksi, että tarina on vahva ja koskettava, päähenkilö on enemmän kuin pulassa alusta loppuun, mikä teki roolista näyttelijälle herkullisen.

Nolo yksityiskohta näissä Suomen juhlavuoden elokuvissa on toki se, ettei sadan vuoden historiasta tunnu löytyvän yhtään naisen tarinaa, jonka olisimme halunneet kerrottavaksi.

10+ osoitetta

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja asunut eri puolilla kaupunkia pitkälti yli kymmenessä osoitteessa. Parhaillaan asumme Töölössä, se on kolmas töölöläisosoitteeni.

”Asuimme vuokralla miljonäärimummon asunnossa.”

Olen syntynyt Linnanmäen vieressä Alppilassa, mutta suuren osan lapsuudestani vietin hienostokaupungin­osaksi luokitellussa Eirassa Engelinaukiolla sijaitsevassa vuokra-asunnossa. Äitini oli yksinhuoltaja, mutta asuimme vuokralla miljonäärimummon asunnossa. Välillä, kun kävin koulukavereiden luona kylässä hulppeissa lukaaleissa, muistan ajatelleeni, etten ihan kuulu tänne. Lapsuudestani minulla on silti hyvin lämpimät muistot: oli mahtavaa asua meren lähellä ja kiipeillä Kaivopuiston kallioilla.

3 eli trio

Tykkään trioista. Trioissa kaikki ovat keskiössä, eikä kenenkään taakse pääse piiloon. Olemme sellainen puolisoni Elina Knihtilän ja poikamme kanssa. Pieni perhekokomme toimii meille.

Tapasimme Elinan kanssa Q-teatterissa vuonna 1991. Kun näin hänet, ajattelin, että hän on vaikuttava näyttelijä ja voimakas persoona, joka näkyi ja kuului. Se oli kiehtovaa ja vähän pelottavaakin, itse kun olin aika hiljainen ja rauhallinen.

Kunnioitan sitä, että Elina uskaltaa ottaa kantaa erilaisiin epäkohtiin. Ääntä meillä on riittänyt aina puolin ja toisin, mutta toivottavasti huuto on iän myötä jalostunut. Perheenä elämämme on kuitenkin tasapainoista ja arkista.

5+ lähiystävää

Paras ystäväni lapsena oli talonmiehen poika, jonka perhe asui samoilla kulmilla. Niiltä ajoilta minulle on jäänyt joitakin tärkeitä ystävyyssuhteita, joita tulee pidettyä edelleen yllä. On helpottavaa ja terveellistä tavata rakkaita ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa teatterin tekeminen tai näytteleminen ylipäätään.

”On helpottavaa tavata rakkaita ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa näytteleminen.”

Minulla on myös ammatin puolesta paljon hyvin läheisiä ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa myös vapaalla. Tässä hommassa syntyy helposti ryhmiä, joiden on helppoa ja hedelmällistä työskennellä yhdessä. Se edesauttaa montaa asiaa ja vapauttaa energiaa oleelliseen.

100 senttiä kalaa

Kalastus on minulle rakas harrastus, käyn kalassa aina kun vain ehdin. Se on haastavaa, jännittävää ja vie täysin mukanaan, en mieti silloin mitään muuta kuin sitä. 100 senttiä on perhokalastajalle tärkeä mitta: sillä voi kutsua itseään kalastajaksi. Itsellänikin oli kerran sellainen kala perhossa kiinni Australiassa, mutta härkähai päätti syödä sen, ja minulle jäi vain tyhjä siima käteen.

Kaupunkikalastusta on tässä maassa hyödynnetty matkailussa ihan liian vähän. Pelkästään Helsingin Töölönlahdelta voi saada 20 eri kalalajia päivässä. Hietaniemen uimarannalta voi saada keväällä siikaa, Hakaniemen sillan alta syksyllä kuhaa, Kaivopuiston rannasta taimenta ja ahventa. Olen kalastanut niissä kaikissa.

Vanhankaupungin patoa en ymmärrä. Se vaikeuttaa erittäin uhanalaisen meritaimenen ja lohen kutunousua, eikä padolla ole kuin museoarvoa. Kaupunkilaisten ja turismin kannalta olisi paljon hienompaa, että Helsingin reunalla virtaisi parin kilometrin mittainen villi koski, jonka alajuoksulle Helsinki on aikoinaan perustettu.

"Olen yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää myös ihmisiä."
"Olen yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää myös ihmisiä."

666 paholaisen rytmi

Kiehtova ja koominen luku, joka on nuoruuden kauhuelokuvista ja hevimusiikissa tuttu pedon merkki. Se sisältää energiaa, joka toimii sukupolvesta toiseen: nuorempana se kiehtoi minua, sitten poikaani.

Ensimmäinen konsertti, johon menin yhdessä poikani kanssa, oli Iron Maidenin Olympiastadionin-keikka vuonna 2011. Poikani oli tuolloin 12-vuotias. Ajattelin, että kokemuksesta saattaisi tulla meille kiusallinen isä, poika ja rock’n roll -hetki. Mutta kun Bruce Dickinson tuli lavalle, poikani pomppasi pystyyn, nyrkki alkoi heilua ja heiluikin sitten läpi konsertin. Se oli liikuttavaa ja hauskaa: ei näitä asioita näköjään voi eikä tarvitse opettaa tai selittää.

1 lempikirja

Pahan ja hyvän kamppailu on aina kiinnostavaa. Se, että ihminen pyrkii hyvään, mutta toimii jatkuvasti itseään ja parastaan vastaan.

Lempikirjani Saatana saapuu Moskovaan käsittelee muun muassa tätä tematiikkaa. Se on maagisen kaunis ja monitasoinen teos. Siitä sovitettu esitys pyörii nyt parissakin helsinkiläisteatterissa, ja itsekin näyttelin Saatanaa Suomenlinnan kesäteatterissa 1990-luvun lopulla. Saatanaa on oikeastaan mahdotonta näytellä, sillä tärkeämpää kuin se, mitä kaikkea minä teen, on se, miten muut ympärillä reagoivat rooliini.

2 kieltä

Toivon, että olisin lapsuudessani satsannut kieliin. Ne ovat voimavara. Poikaani seuratessa olen huomannut, miten voimakasta vastustus pakkoruotsia kohtaan on. Se on ihmeellinen peikko. Olenkin yrittänyt opettaa pojalleni, että mitä paremmin ymmärtää kieliä, sitä paremmin ymmärtää ihmisiä ja maailmaa.

”Surkuttelen huonoa kielipäätäni.”

Kuvasin juuri virolaista elokuvaa The Last Ones, ja häkellyin, miten hyvää suomea kaikki puhuivat. Itse en osaa viroa ollenkaan enkä oikein ruotsiakaan. Englannilla yritän takellella eteenpäin, mutta surkuttelen huonoa kielipäätäni.

Ammatin puolesta olen päässyt tutustumaan useisiin erilaisiin kulttuureihin, mikä on ollut ilo. On lohduttavaa huomata, että ihmiset ovat lopulta kaikkialla hyvin samanlaisia ja painivat samojen asioiden kanssa. Se hälventää ennakkoluuloja.

15. sukupolven isäntä

Elina on maatalon tytär, ja heillä on vanha sukutila Oravalassa, Valkealassa. Myös oma isäni on maanviljelijän poika.

Nykyaikana ei ole enää mikään itsestäänselvyys, että maatilan pyörittäminen kannattaa. Elinan serkku Tommi Hasu on 15. polven isäntä tilallaan. Olen keskustellut hänen kanssaan paljon ja oppinut kunnioittamaan hänen työtään suuresti. Maatilan isännät ovat nykyajan sankareita, sillä he joutuvat taistelemaan tehotuotantoa vastaan. He keksivät luovia keinoja selvitä: Tommi esimerkiksi kasvattaa muun muassa luonnonohraa, jota myydään nyt pienpanimolle Saimaalla.

Ihailen sitä rohkeutta, jolla maatilalliset ottavat riskejä, tekevät suuria satsauksia. Pitäisi muistaa, ettei mikään ole niin kannattavaa kuin suosia suomalaista.

Tommi Korpela

Syntyi 23.8.1968 Helsingissä. Asuu Töölössä avopuolisonsa Elina Knihtilän ja parin 20-vuotiaan pojan kanssa.

Pääosa-jussit elokuvista Miehen työ, Putoavia enkeleitä ja Häiriötekijä.

Näytellyt Q-teatterissa 25 vuotta.

Incredible Fishing with Hissu ja Tommi TV6:lla keskiviikkoisin.

Ikitie nyt elokuvateattereissa.

– Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä, Anne Kukkohovi sanoi Me Naisten haastattelussa ystävänsä Teri Niitin poismenon jälkeen. Kuva: Jouni Harala

Anne Kukkohovi kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen äitinsä on kuollut.

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Facebookissa, että hänen äitinsä on menehtynyt.

Kukkohovi kirjoittaa, että hänen äitinsä diagnoosista on kulunut kymmenen kuukautta.

– Se sama päivä kuin Teri menehtyi. Syyskuu Pariisissa 2016 olimme yhdessä ensimmäisellä ja viimeisellä matkallamme. Meillä oli kivaa, juoksimme sadetta pakoon ja flirttailimme miesten kanssa. Tänään minusta tuli äiditön tytär. 23.10. kello 8.10. R.I.P. rakas äiti, Kukkohovi suree menetystään Facebookissa.

Hänen ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli vain 43 vuoden ikäisenä tammikuussa 2017. Kukkohovi kertoi sen jälkeen Me Naisille, kuinka parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys Terin kanssa oli hänen henkireikänsä. Tuolloin hän kertoi myös joutuneensa tekemään järjestelyjä, jotta voisi olla kuluvan vuoden aikana sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Kukkohovi kertoi Facebookissa syyskuussa vierailevansa Vaasan keskussairaalassa. Toisessa syyskuisessa päivityksessään hän kertoi vievänsä äidille sairaalaan proteiinilettuja. Lokakuussa hän kertoi vierailleensa Vaasan sairaalan saattohoito-osastolla.