Sarah Gadonissa on ainekset täydelliseksi fanituksen kohteeksi. Kuva: Reuters
Sarah Gadonissa on ainekset täydelliseksi fanituksen kohteeksi. Kuva: Reuters

Kanadalaisnäyttelijä Sarah Gadon on kaikkea, mitä nousevalta tähdeltä vaaditaan. Tapasimme Dracula Untold -elokuvan naispääosan esittäjän Lontoossa.

Kaunis ja älykäs ex-ballerina, joka on varttunut elokuvakaupunki Torontossa. Tänään perjantaina ensi-iltaan tulevan Dracula Untold -elokuvan naispääosan esittäjässä Sarah Gadonissa, 27, on ainekset täydelliseksi fanituksen kohteeksi.

Taidekoulun kasvatista ei tullut näyttelijää sattumalta.

– Puolet päivästä opiskellaan akateemisia aineita pikakelauksella, ja puolet päivästä kuluu teatterin, taiteen, musiikin ja tanssin parissa. 12-vuotiaana liityin kouluun filmikerhoon ja rakastuin elokuvaan, Sarah kertoo.

Sarahille akateeminen koulutus on sijoitus itseensä ja uraansa. Leffatöiden lisäksi hän opiskelee Toronton yliopiston elokuvalinjalla. Sarah on nähty aiemmin muun muassa elokuvissa Dangerous Method ja The Amazing Spider-Man 2.

Draculan vaimoksi

Dracula Untoldissa Sarah esittää Draculaksi muuttuvan miehen, kuningas Vladin (Luke Evans) vaimoa Mirenaa. Elokuva kertoo tarinan kulttihahmon takana eli miten Draculasta tuli Dracula.

– Etsin näyteltäväkseni rakkaustarinaa, ja agenttini soitti ja sanoi, että minun pitäisi tavata ohjaaja Gary Shore Los Angelesissa.

Esikoisohjaustaan suunnitteleva Gary sai lopulta vakuutettua, että toimintaseikkailun ja kauhuleffan piirteitä sisältävä elokuva on pohjimmiltaan klassinen rakkaustarina.

– Perinteisesti vampyyrifilmeissä naiset joko tukahduttavat seksuaalisuutensa tai rakkaussuhteessa on kyse voimasuhteista ja kontrollista. Meidän tarinassamme Vlad ja Mirena ovat rakastuneita.

Rakkaus joutuu kuitenkin koetukselle, kun Vlad yrittää pelastaa kuningaskuntansa muuttumalla vampyyriksi. Roolihahmoon samastumisessa auttoi, että Sarahilla on vahva ja lämmin suhde perheeseensä.

– Äitini puhui kiinnostavasti rakkaudesta. Hän sanoi, että on helppoa rakastaa jotakuta, kun kaikki on hyvin. Rakastaminen on paljon vaikeampaa, kun asiat ovat huonosti. Ajattelin sitä paljon tehdessäni tätä elokuvaa, Sarah kertoo.

Yllättävä Suomi-yhteys

Sarahin viehtymys vahvoihin naishahmoihin käy selväksi, kun tulee puhe hänen tulevista töistään. Aiemmin tänä vuonna hän oli mukana kuvaamassa Mika Kaurismäen elokuvaa Tyttökuningas. Kansainvälinen suurelokuva kertoo modernista kuningatar Kristiinasta, joka hallitsi Ruotsia 1600-luvulla.

Kristiinaa esittää ruotsalainen Malin Buska, ja Sarah näyttelee elokuvassa kuningattaren palvelijaa Ebba Sparrea.

– Se oli loistavaa. En tienny paljon mitään Kristiinasta aiemmin. Hän oli esimerkiksi ensimmäinen nainen, joka koskaan käytti housuja.

Katso leffan traileri:

Lue myös:

Löytyykö ylimääräisiä miljoonia? Draculan linna on kaupan.

Tämä on ollut Girls-tähti Lena Dunhamin pitkäaikainen pakkomielle

Yllättävä laihdutusvinkki: katso vain jännittäviä elokuvia

Maria Veitola on yksi Tähdet, tähdet -ohjelman tuomareista. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

”Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää, että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana”, Veitola kommentoi.

Laulaja Tomi Metsäketoa ei nähty eilisessä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksessä. Katsojille Metsäkedon hyllyttäminen ohjelmasta ei näkynyt erityisen silmiinpistävästi. Myös Ilta-Sanomien haastattelemat ohjelman muusikot totesivat, että tunnelma kuvauksissa oli samanlainen kuin ennenkin.

Ohjelman yksi tuomareista Maria Veitola kertoi IS:lle olevansa tyytyväinen siihen, ettei Metsäketoa enää nähdä ohjelmassa.

– Mun mielestä kaikelle tuollaiselle pitää olla nollatoleranssi. Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää – varsinkin nyt, kun on ollut tuo Me too -kampanja – että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana. On varmaan hänellekin parasta, että hän ei ole tässä enää, Veitola kertoi.

”Kaikella tuollaisella” Veitola viittaa syytöksiin, joita julkisuudessa on esitetty Metsäketoa kohtaan. Viime torstaina Seiska uutisoi, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä.

Sivuun tuotantorauhan takaamiseksi

MTV3-kanava tiedotti lauantaina hyllyttävänsä Metsäkedon ohjelman tulevista jaksoista. Kanava kertoi tiedotteessaan haluavansa taata tuotantorauhan.

Viikonloppuna Metsäketo kommentoi poisjääntiään ohjelmasta Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Kirjoituksessaan hän kertoo työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä.

Hän myönsi hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla” ja ”olleensa monille ihmisille öykkärimäinen”. Samalla hän pyytää anteeksi.

– Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon, Metsäketo kirjoitti.

#MeToo

Parin viime viikon ajan julkisuudessa on keskusteltu paljon häirinnästä, ahdistelusta ja asiallisen kohtelun rajoista. Syynä on Me too -kampanja, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on.

Myös Me Naiset on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita juttuja aiheesta. Lue ne kaikki tämän linkin takaa

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto

 

härpäke

Oho! Jouni Hynynen luopui ikonisesta tukastaan: ”Joskus pitää aloittaa alusta”

Kyllähän tuo tukka on ollut tavaramerkki "tuotteelle" Hynynen, mutta tukan huolto on aikaa vievää ja työtä vaativaa sen selvittäminen pesun jälkeen ja takkujen aukaisu. Tiedän ainakin oman pitkän tukkani kautta tuon, tosin hiuslaadut ovar erilaisia. Onhan se hienoa, kun uskaltaa uudistua. Onnellista tukatonta elämää klanipäänä!
Lue kommentti