Tuuli Takalasta kohistaan nyt oopperamaailmassa. Kuvat: Mikko Nikkinen
Tuuli Takalasta kohistaan nyt oopperamaailmassa. Kuvat: Mikko Nikkinen

Suuria oopperadiivoja on maailmassa vain kourallinen kerrallaan. Kuinka nuori nainen Suomesta voi ponnistaa ylistetyksi tähdeksi isoille kansainvälisille lavoille? Tuuli Takala, 29, yrittää.

Savonlinnan tori, kesäkuu 2017. Aivan kuollutta, tihkusadetta. Pieniä merkkejä jostain paremmasta: rantakahvilan ponttoniterassilla on pehmeät sohvat ja luksuksen lupaus. Jos pinnistelee, tähän voi kuvitella lämpimän ­kesäillan ja ihmisiä ykkösissään, samppanjacoolerit pöydille, kynttilälyhtyjen valon heijastumaan Saimaan pinnasta…

Toistaiseksi torilla jyryyttävät Lemminkäisen miehet asvalttitöissä. No istuu tuossa terassilla sentään yksi oopperatähti syömässä muikkuja: sopraano Tuuli Takala, 29. Hän on yksi kesän solisteista Savonlinnan oopperajuhlilla, ja kun hän avaa suunsa ja laulaa, arviot ovat tämmöisiä:

Siron kuningatarkaunottaren ääni ponnahtaa ketterästi korkeisiin koloratuureihin ja saa jännittävän villin sävyn. (HS 18.7.2014)

Kun Tuuli itse muistelee päätymistään läpimurtorooliinsa, Taikahuilun Yön kuningattareksi, se kuulostaa paljon arkisemmalta:

– Metropolia-ammattikorkeakoulussa oli koelaulut Taikahuiluun, ja ajattelin, että Yön kuningattaren rooliin on varmasti vähemmän tunkua kuin päärooliin.

Tuuli sai roolin, sitten häntä pyydettiin Kansallisoopperaan, ja Berliiniin, ja nykyään hän tekee uraa Keski-Euroopassa.

Tänä kesänä hän on tullut Savonlinnaan laulamaan Rigoleton Gildan roolin.

Mutta mitä kaikkea siihen tarvitaan, että ihmisestä tulee oopperatähti?

1. Musikaalinen perhe ja oikeat tyypit!

Tuntikausien harjoittelua pienestä pitäen, ilottomia esiintymisiä äidin pakottamana, ei koskaan leikkiä? Sellainen lapsuus oli maailman kuuluisimmalla oopperadiivalla Maria Callaksella.

Oikeasti laulu ei vaadi omistautumista vauvaikäisestä asti: parikymppisenä ehtii vielä aloittaa. Tuulillakin oli innokas harrastajamuusikkoperhe, ja hän lauloi lapsena kuorossa ja soitti viulua. Vasta lukioikäisenä tuli mieleen tehdä musiikista ammatti. Tuuli pyrki parin kuorokaverin tavoin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikinopettajaksi.

– Pääsin yllätyksekseni pitkälle: neljännelle varasijalle! Päätin pyrkiä uudelleen seuraavana vuonna.

Tuuli satsasi pääsykokeisiin. Hän arveli jäävänsä paremmin mieleen laulamalla popin sijasta jonkin modernin kappaleen, ja siksi hän pyysi laulutunteja kuorokaverin äidiltä, oopperalaulaja Anu Komsilta. Komsi oli sitä mieltä, että Tuulin kannattaisi laulaa enemmänkin.

– Se innosti. Kyllä mä olin tiennyt, että jotain ääntä löytyy, mutta olin jännittäjä enkä mielestäni mitenkään hyvä. Oopperamusiikki ei ollut kiinnostanut siihen mennessä yhtään. Sitten se jotenkin vei mukanaan.

Komsin jälkeen on tullut vastaan monia muitakin, jotka ovat huomanneet Tuulin ja auttaneet eteenpäin: loistavia laulunopettajia kuten Ritva-Liisa Korhonen, arvostelukykyisiä tuomareita ja kivoja koelaulujen kuuntelijoita. Mutta on tullut vastaan ikäviäkin juttuja.

2. Pettymyksiä ja itseluottamusta!

Jos laulua kuuntelee oopperajuhlien yleisöstä, se kuulostaa hienolta ja helpolta. Mutta ennen kansainvälisiä estradeja nuottien äärellä on luultavasti itketty monet kyyneleet. Treenauksen palkkiona voi olla mitätöiviä kommentteja, hienojen kilpailusuoritusten jälkeen voi jäädä ilman finaalipaikkaa. Tuulikin on hakannut päätään seinään heti opiskelemaan pyrkiessään.

– Pääsin kyllä musiikkikasvatuslinjalle toisella yrittämällä, mutta solistiselta puolelta sain kolmena vuonna pakit sekä Sibelius-Akatemialta että Metropolialta.

Tyrmäykset tuntuvat inhottavilta. Nykyään Tuuli osaa jo ottaa kritiikit mieli­pideasioina, mutta parikymppisenä itsetunto oli kovilla.

– Palaute voi olla tylyä. Jos sanotaan, että ”puuttuu persoonaa”, niin mitä sille voi tehdä? Laulaja ottaa henkilökohtaisesti, jos ei kuulosta ihmisten mielestä kiinnostavalta. Eihän soitinta voi vaihtaakaan.

Tietyssä mielessä laulu on helpompi soitin kuin vaikkapa viulu. Suomalaisia huippuviulisteja ei nykyään paljon näe kansainvälisellä huipulla – Aasiasta tulee solisteja, jotka ovat treenanneet kahdeksan tuntia päivässä kolmevuotiaasta asti. Laulajat voivat aloittaa vanhempanakin, mutta kilpailu on kovaa.

Mutta niin se on kevyenkin musiikin puolella. Mietitään vaikka Saara Aaltoa, miten paljon hän on tehnyt töitä.

Niin, paljon lahjakkuutta ja enemmän työtä, eikä nousu huipulle silti ole selvää. Tarvitaan jotain vielä.

3. Sopiva persoona!

”GOOD MOORNINK!”

Taisi olla itse Rigoletto siinä, joka tuli juuri aamuharjoituksiin: jyhkeä ääni ja jympsäkkä askellus.

Tuuli laulaa Savonlinnassa tänä vuonna Gildan roolin Verdin oopperassa. Hänen näyttämöisänsä Rigoletto on isohko bulgarialainen bassobaritoni. Rigoletolla on paidan selkä hiestä märkä – oopperaa harjoitellaan Talvisalon koululla, joka on aikamoisen mäen päällä. Myöhästyä ei passaa, koska ooppera on vielä levällään ja ohjaajalla hermot kireällä.

– Harjoituksissa se menee aina niin, että aluksi on innostunut. Sitten iskee epäilys omaa tekemistä kohtaan– täähän on kamalaa scheissea! Sitten alkaa taas lämmetä. Ehkä ohjaajille tulee sama fiilis. Hyvä tästä tulee, hän on taitava, Tuuli pohtii.

Harjoitushame pitää olla, jotta rooliasun kanssa oppii liikkumaan.
Harjoitushame pitää olla, jotta rooliasun kanssa oppii liikkumaan.

Nyt pitää vain olla tarkkana ja osata omat askelmerkkinsä lavalla, ettei Sir David McVicarilla pala käämi.

– Saappaat jalkaan saappaat jalkaan NYT! karjahtaa McVicar jollekin mutta aika hyväntuulisesti.

Talvisalon koululla on menossa eräänlainen huipputähtien kansainvälinen kesätyöleiri: Rigolettossa on laulajia Ruotsista, Kosovosta, Suomesta, Bulgariasta ja Italiasta. He käyvät tauoilla hakemassa pumpputermarista kahvia ja rupattelemassa. Tunnelma on rento, mutta näyttääkö se vain siltä? Puukottavatko tähtisopraanot salaa toisiaan selkään, kun he kilpailevat ­samoista rooleista?

– Kyllä ikäviäkin juttuja kuulee: selän takana puhumista, sen tyyppistä sabotointia. Mun kohdalle ei ole osunut.

Ehkei se ole sattumaa. Oopperanjohtaja Jorma Silvasti on kuuntelemassa harjoituksia ja ehtii treenitauolla kertoa, että hän valitsee tarkoituksella rooleihin helpot tyypit. Olavinlinnassa ei voi kuulemma olla liian monta liian isoa egoa, koska harjoituksia on vähän ja olosuhteet linnassa arktisemmat kuin mihin maailmantähdet ovat tottuneet.

– Taiteilijathan ovat narsisteja, mutta täällä sen pitää pysyä hallinnassa. Jos nyt katsot tuota Tuulia, niin hän on pystynyt pitämään itsensä Takalana. Pidetty tyyppi, nöyrä taiteilija – mutta lavalla ei nöyryydestä tietoakaan. Hänessä on sitä jotain.

Jormalla on muutakin sanottavaa.

– Ja hän ei opiskellut liian pitkään! Suomessa ruvetaan aina vasta 28-vuotiaana katselemaan, riittävätkö siivet: Tuuli oli Yön kuningatar jo 25-vuotiaana.

4. Oikeita valintoja ja onnenpotkun

Jotta ura oopperalaulajana käynnistyisi, tarvitaan melkein pakosti jokin kilpailuvoitto. Tuulille se tuli täällä Savonlinnassa, Timo Mustakallio -kilpailussa vuonna 2013. Hän lauloi Yön kuningattaren aarian ja säväytti tuomariston.

Seurasi hyviä asioita: kiinnitys agentuuriin sekä hulluna työtilaisuuksia, joihin Tuuli vastasi innoissaan kyllä. Seuraavana keväänä alkoi jo valjeta, ettei tahti voi jatkua. Ei ehdi viikon sisällä konsertoimaan Eurajoella, Espoossa ja Viitasaarella ja opettelemaan välissä uusia biisejä.

– Se vuosi opetti, mitä ehtii ja jaksaa. Ja uran kannalta koko ajan tärkeämmäksi nousee se, mihin sanoo ei.

Mihin sitten? No, ei saa laulaa vääriä rooleja. Varsinkin Saksassa ollaan Tuulin mukaan tarkkoja äänialasta: jos vetäisi sekä Gildaa että Toscaa, menisi maine. Täytyy pysyä oman Fachinsa, lokeronsa, sisällä. Toisaalta ei saa fakkiutua loppuiäkseen, pitää edetä fiksusti. Jos insinöörin työura kulkee reittiä apulaissuunnittelija–projektipäällikkö–tuotantojohtaja, sopraanon ura voi olla vaikka Norina–Gilda–Donna –Anna–Tosca.

Juuri nyt Tuuli saa hyväksyviä nyökkäyksiä, jos hän laulaa nuoren naisen rooleja, jotka sopivat korkealle ­koloratuurisopraanolle. Gilda on oikein passeli.

Oopperalaulajien työhön kuuluu koelauluissa käyminen. Syyskuussa on taas tulossa yksi, johon saapuu johtajia tärkeistä taloista, muun muassa kauden 2019 roolitukset mielessään. Koelauluissa esitellään omia vahvuuksia ja piilotellaan heikkouksia, ihan kuin missä tahansa työhaastattelussa. Tuuli miettii parhaillaan koelauluvalikoimaansa. Yön kuningatar on jo pudonnut listalta.

– Se tässä on jännittävää, ettei vielä tiedä, mihin suuntaan ääni kehittyy. Pysyykö yläpää hyvänä, alkaako ääni tummua? Mielelläni minäkin tekisin vaikka Toscaa joskus, jos paketti on niin kasassa.

5. Kurinalaista elämää ja hyvät geenit

La donna e mobile, qual piuma al vento!

Elosteleva herttua, johon Gilda on retkahtanut, laulaa parhaillaan Talvisalon jumppasalissa naisen häilyvyydestä. Aaria oli yksi 1800-luvun isoimmista hiteistä. Säveltäjä Verdi kuulemma pimitti sen nuotit viimeisiin harjoituksiin asti, ettei kappale vain lähtisi kiertämään korvamatona jo ennen ensi-iltaa. Ei onnistunut! Kaikki Venetsian gondolikuskit ­vihelsivät seuraavana päivänä La donna e mobilea.

Nyt se kajahtaa harjoituksissa ja herää väistämätön kysymys: miten se voikaan kajahtaa niin kovaa?

– Niin, eikö ole makeeta! Se muakin oopperassa alkoi kiehtoa. En olisi uskonut vielä opiskeluaikana, että oma ääni riittäisi johonkin Olavinlinnaan. Sitten se vain kasvoi.

Tuuli koettaa selittää: Ääntä oppii projisoimaan. Korkeita aarioita laulamalla korkeat äänet voimistuvat, ja matalammissa rooleissa matalat. Kun tekniikka on kohdallaan, auttaa jo se, että pääsee tarpeeksi isoon ­saliin laulamaan.

Tuuli saa sen kuulostamaan helpolta, mutta vaikka tekniikan saisi haltuun, jää vielä kasa hasardeja: on toivottava, ettei tule flunssaa ennen tärkeitä esiintymisiä tai ettei sairastu johonkin, joka vaikuttaa ääneen.

Tuulilla on ollut tähän mennessä tuuria. Hänellä ei ole allergioitakaan, jotka tekevät joidenkin kollegojen kevätkaudesta yhtä tuskaa.

Äänen lisäksi ulkonäöllä on väliä. Jos laulaa pikkutytön rooleja, ei saa näyttää Wagner-tykiltä. Tuulilla on kollega, joka oli saanut suoraa palautetta: sinua on vaikea kiinnittää äänellesi sopiviin rooleihin, koska olet niin ylipainoinen.

– Tietysti hän loukkaantui, ei hän vapaaehtoisesti ole niin iso. Mutta toisaalta on ehkä hyvä, että puhutaan suoraan. Nyt hän ainakin tietää, että vika ei ole laulussa.

Oopperalaulaja on vähän kuin urheilija: elämän pitää olla kurinalaista. Mielettömät bileet voivat kuulua äänessä parin päivän päästäkin.

– Mutta en mä halua alkaa neuroottiseksi, ja tähän asti on mennyt hyvin. Mieluummin juhlin, jos on juhlat, ja olen parissa harjoituksissa sitten vähän huonompi… mutta esityksissä on pakko olla kunnossa, playback ei ole mahdollisuus.

Satunnaisen tupakoinnin hän on kuitenkin lopettanut.

6. Epävarmuuden kestämistä

Tuulin alalla ei voi oikein valita, haluaako työskennellä kotimaassa vai ulkomailla. Suomessa on vain yksi oopperatalo, eikä siellä riitä töitä monelle. Kunnianhimoisten haaveissa siintävät Keski-Euroopan oopperatalot. Tai New Yorkin Metropolitan, tai Milanon La Scala.

– Italiassa on paljonkin hienoja taloja, mutta siellä on ilmeisesti vähän satunnaisempaa sen kanssa, maksetaanko palkkaa ja milloin.

Tällä hetkellä Tuulin tukikohta on Dresdenin Semper­opera. Kiinnitys Dresdenin ’nuorisoensembleen’ kahdeksi vuodeksi oli lottovoitto. Välillä kalenterissa on vierailuja muihin oopperataloihin tai festivaaleille, kuten nyt tänne Savonlinnaan. Tuulin ura on oikeastaan niin hyvässä mallissa kuin se voi olla.

– Tietysti elämä on Saksassa aika työpainotteista: aamulla harjoitukset, illalla esitykset. Ystäväpiirikin koostuu kollegoista. Mulle tällainen sopii, mutta eivät kaikki halua elää ainaisen koti-ikävän kanssa.

Ennen vanhaan kaikissa oopperataloissa oli vakituinen henkilökunta, ensemble. Nykyään oopperalaulajat tekevät pätkätyötä vuoden tai parin sopimuksilla, tai kokonaan freelancereina. Tuuli ymmärtää systeemin olevan oopperataloille edullinen, mutta laulajalle se luo epävarmuutta. Meneehän se vielä nuorena, mutta entäs sitten, kun ikää tulee? Joskus voisi olla kiva kiinnittyä yhteen paikkaan.

Jos Tuuli käy karaokessa, hän laulaa ehkä Whitney Houstonia. “Kyllä mä yleensä saan ihan hyvät aplodit.”
Jos Tuuli käy karaokessa, hän laulaa ehkä Whitney Houstonia. “Kyllä mä yleensä saan ihan hyvät aplodit.”

Karita Mattila on kertonut, että hänelle kansainvälinen ura on tarkoittanut perheestä luopumista. Onko se niin?

– En usko, että siinä täytyy tehdä valintaa. Ehkä Mattila on äärimmäisen kunnianhimoinen, ja hänelle se on sitten varmasti ollut hyvä ratkaisu. Mutta olen seurannut huippusopraanoja: monella on pieniä lapsia urasta huolimatta.

7. Mahtavat taustajoukot

Tuulilla on salainen ase, jota ei kaikilla olekaan: Vesa. Tuulin sulhanen on ollut kuvioissa ensimmäisistä laulutunneista lähtien. Hän on tehnyt Tuulin nettisivut, auttanut markkinoinnissa ja tullut myös luvanneeksi, että voisi alkaa koti-isäksi, jos Tuulin työ niin vaatii. Elokuussa pidetään häät.

– Vesa on energiatekniikan diplomi-insinööri ja nykyään myös oopperan ystävä. Hän ymmärtää minun maailmaani ja on sillä tavalla feministi, ettei tunne oloaan uhatuksi. Hänen alallaan riittää töitä ja hyvä niin: tässähän ei tiedä, milloin minun urani hiipuu.

Siitä se sitten alkaa!

Kesän ajaksi Tuulin maailma on parkkeerannut Savonlinnaan. Se on oopperafestivaaliksi vähän eksoottinen mutta aika pidetty: monet solistit vuokraavat lähistöltä mökin ja ottavat perheen työkomennukselle mukaan. Kesäkuussa on harjoiteltu hiljaisessa kaupungissa, heinäkuussa ovat esitykset ja kylän tunnelma muuttuu kansainvälisen juhlavaksi.

Elokuussa on lomaa ja yksi koelaulu, ja syksyllä Tuuli palaa Saksaan.

Toisaalta pakka voi mennä milloin vain uusiksi: Tuuli on ensemblestä ainoa, joka sai kahden vuoden jatkosopimuksen.

– Olen tietysti tosi iloinen sopimuksesta, mutta pahoillani kavereiden puolesta. Siellä oli muita, jotka olivat kotiutuneet minua paremmin. Minulle paluu Suomeenkin olisi ollut hyvä vaihtoehto.

Kansainvälisessä urassa on muitakin nihkeitä puolia:

– Kaukosuhde on syvältä. Ja se on rankkaa, että etääntyy ystävien elämästä. En pääse kaikkien ystävien häihin, en ole tavannut heidän vauvojaan.

Mutta ei nyt jäädä nihkeilemään, sillä onhan Tuulin itsensäkin mielestä tällainen elämä jännää.

– Ja dynaamista! Ei jetsetiä, mutta uusia ihmisiä ja paikkoja. Ja laulaminen on mahtavaa – kun oikein ­onnistuu ja saa jakaa sen yleisön kanssa, on se hienoa.

Maria Veitolaa on aina ärsyttänyt naiseuden vaatimus.

Toimittaja Maria Veitola, 44, kertoo uusimmassa Me Naiset -lehdessä työpaikalla kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Hän puhuu haastattelussa myös siitä, että naisen vartalossa eläminen ei ole ollut aina helppoa.

Teininä Maria pukeutui hippimekkoihin ja kaapuihin, parikymppisenä hän alkoi käyttää suuria huppareita ja jättimäisiä hiphop-farkkuja, jotka peittivät kehittyvän vartalon muodot.

”Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus.”

– Sain olla rauhassa ainakin kopeloinnilta. Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus. Ikään kuin olisin olemassa muiden katseita ja toiveita varten, hän kertoo ja painottaa, että on monia eri tapoja olla nainen.

Maria kertoo ajatelleensa, että jos hän ei pukeudu naisellisesti, hän ei ainakaan ole se, joka saa työpaikan seksikkyyden takia, vaan ainoastaan ammatillisten kykyjensä ansiosta. Osaa miehistä Marian olemus ärsytti ja kummastutti niin paljon, että tv-töissä häneltä saatettiin tivata, miksi hän pukeutuu niin rumasti.

– Eikä kukaan voi arvata, miten paljon raivoa miehissä on herättänyt lyhyt tukkani, Maria kertoo.

Milloin Maria on työelämässä kohdannut räikeintä sukupuolista syrjintää? Miksi johtajina on edelleen vähemmän naisia kuin miehiä? Miksi Maria on sosiaalisessa mediassa niin avoin? Miten hän huolehtii itsestään? Lue lisää Me Naisten numerosta 47/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Piritta Hagman kertoo tekevänsä töitä välillä jopa kuusi päivää viikossa.

Fysioterapeuttina työskentelevä entinen missi Piritta Hagman, 38, pääsi pitkästä aikaa juontohommiin. Hän emännöi yhdessä koomikko Sami Hedbergin kanssa World Vision: Sami Hedberg ja ystävät -hyväntekeväisyysshow’ta, joka esitetään Nelosella 8. joulukuuta.

– Aika vähän olen tehnyt juontokeikkoja viime aikoina, lähinnä hyvinvointitapahtumissa, joissa voin yhdistää kaksi osaamisaluettani, hän kuvailee.

– Nyt tosin tuntuu siltä, että voisin alkaa juontaa taas enemmän. Tein vähän aikaa sitten myös näytöksen pitkästä aikaa. Alkuun piti vähän muistella, mutta kyllä se sitten tuli selkäytimestä.

”Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä.”

Hagmanien kolmelapsinen perhe on muuttanut vuosien varrella Niklas Hagmanin jääkiekkouran perässä ympäri Yhdysvaltoja ja Suomeakin, ja Piritta on keskittynyt pääasiassa perheen pyörittämiseen kotiäitinä. Nyt kun lapset ovat kasvaneet ja perhe asettunut Helsinkiin, on tullut Pirittan vuoro keskittyä uraan.

– Kuopukseni Eliana on nyt 5-vuotias. Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä, ja nyt saatan tehdä töitä kuusikin päivää viikossa, hän kertoo.

Lisäksi Pirittalla on kesken myös ravintoneuvojan opinnot, jotka hän aloitti ymmärtääkseen ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisemmin.

– Niitä on vielä kolmas vuosi jäljellä. Olin niin pitkään lasten kanssa kotona, että olen nyt yrittänyt ottaa kiinni kaikessa, missä pystyn, aiemmin muun muassa doulaksi ja synnytysvalmentajaksi kouluttautunut nainen nauraa.