”En omista lainkaan lompakkoa. Kuitit, rahat ja korttini ovat sekaisin käsilaukkuni pohjalla, näyttelijä Minka Kuustonen kertoo. Kuva: Jouni Harala
”En omista lainkaan lompakkoa. Kuitit, rahat ja korttini ovat sekaisin käsilaukkuni pohjalla, näyttelijä Minka Kuustonen kertoo. Kuva: Jouni Harala

Näyttelijä Minka Kuustonen lainaa mekkoja juhliin ja ottaa bileisiin mukaan omat eväät.

Näyttelijä Minka Kuustonen, 30, pyytää usein lounaalla ruoan tähteet mukaansa.

– Annokseni on yleensä aina liian suuri, joten pyydän loput mukaani. Tavallaan hinnan voi mielessään puolittaa, sillä siitä saa vielä kelpo illallisen kotona, Minka sanoo.

Näyttelijä kuljettaa myös aina mukanaan eväsrasioita, joissa on vaikkapa itse tehtyä siemennäkkileipää tai paahdettuja ruusukaaleja.

– Minulla on juhlissakin mukana omat eväät, koska en pysty keskittymään, jos verensokerini laskee, Minka kertoo.

Lainamekkoja ja lumeshoppailua

Aiemmin Minka oli kova ostamaan vaatteita, mutta nykyään hän mieluummin kierrättää, lainaa ja satsaa suuriin juhliin.

Varsinkin alkuvuodesta elokuva- ja tv-alalla on monta gaalaa, joihin pitää pukeutua näyttävästi. Minkan tähdittämän Onnenonkija-elokuvan ensi-iltoihin Minka lainasi yhden ja teetti toisen juhlapuvun.

– Juhlavaatteita ei välttämättä voi käyttää kuvissa montaa kertaa, joten välillä lainaan säästö- ja ekologisista syistä edustusvaatteita suunnittelijoilta ja pr-toimistoista.

– Tosin lainamekkoja etsiessäni minun pitää kuvitella, mihin en kompastuisi, sillä olen 159,5 senttiä pitkä.

Minka on myös keksinyt näppärän keinon tyydyttää mekkohimoaan: hän klikkaa sisään nettikauppaan, siirtää mieleisensä mekot ostoskoriin, muttei osta niitä.

– Minusta on ihana valita vaatteita. Tavallaan olen silloin jo päässyt shoppailemaan.

Rahaopit lapsuudenkodista

Minka oppi jo lapsuudessaan rahan arvon, sillä viikkorahan ansaitakseen hänen piti siskonsa Iinan kanssa osallistua kotitöihin.

– Iina imuroi, ja minä pesin vessat. Äitini muistaakin, että kun hain ensimmäistä työpaikkaani Spice Ice -jäätelöbaarin myyjäksi, kerroin olevani tosi hyvä pesemään vessoja, Minka nauraa.

Minkan paras sijoitus on oma asunto, jonka hän osti vuonna 2010.

– Löysin kodin siskoni alakerrasta. Se on kätevää, sillä voin käydä lainaamassa vaatteita tai silittämässä kissaa milloin tahansa.

Millainen on Minkan päärooli Onnenonkija-leffassa? Miksi hän on innostunut taistelulajeista? Mitä Minka tekee aamulla ensimmäiseksi? Lue lisää Minkan arjesta ja rahankäytöstä Me Naisten numerosta 12–13/2016. Onnenonkija saa ensi-iltansa 25.3.

Minka Kuustonen

Näyttelijä syntyi Helsingissä 24.8.1985. Hänen siskonsa on näyttelijä Iina Kuustonen ja isänsä muusikko Mikko Kuustonen.

Muistetaan mm. elokuvasta Kesäkaverit ja tv-sarjasta Tellus.

Pääosassa Onnenonkija-elokuvassa, ensi-ilta 25.3.

Pääroolissa Ylen Radioteatterin kuunnelmassa Hännänsyöjä, jonka ensi-ilta on 3.4.

Asuu Helsingin Kalliossa näyttelijä Aku Sipolan kanssa.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.