Tarja Turunen sai potkut Nightwishistä 2005. Kuva: Sanoma-arkisto
Tarja Turunen sai potkut Nightwishistä 2005. Kuva: Sanoma-arkisto

Tuomas Holopainen myöntää Soundin haastattelussa, että Tarja Turusen potkut hoidettiin epäammattimaisesti.

Nightwish-yhtyeen keulakuva Tuomas Holopainen myöntää Soundi-lehdessä, että Tarja Turusen potkut hoidettiin huonosti. Tarja sai potkut vuonna 2005, ja kaksikon välit katkesivat.

– Tarjan kanssa hoidimme asian äärimmäisen ei-ammattimaisesti. Asiat meni niin kuin niiden piti mennä, mutta tapa millä se tehtiin, oli huono. Sen voivat meistä kaikki myöntää.

− Nurkkaan ajettu eläin ei toimi järkevästi, se haluaa vain pois nurkasta keinolla millä hyvänsä. Mutta siinä tilanteessa kaikki toimivat väärin, se oli erittäin huonosti hoidettu tilanne, Tuomas kertoo Soundissa.

Tarja on aikaisemmin kertonut, että potkut yhtyeestä oli hänelle kova paikka. Hänen piti etsiä artistina uusi identiteetti, mikä kesti vuosia.

– Ensimmäiset kaksi viikkoa oli ihan hysteeristä. Itkin joka helvetin päivä Marcelon (manageri ja puoliso) kanssa, Tarja Turunen muisteli viime marraskuussa.

Tarjan jälkeen Nightwishin on ollut vaikea löytää sopivaa solistia. Yhtyeestä on saanut potkut myös toinen solisti, ruotsalainen Anette Olzon. Olzon kertoi Me Naisten haastattelussa reilu vuosi sitten, että bändin pojat päättivät tämän puolesta kaiken.

Tällä hetkellä yhtyeen solisti on hollantilainen Floor Jansen.

– On tässä ollut huonoa säkääkin menneisyydessä, mutta nyt pidetään Floorista kiinni kynsin ja hampain, Tuomas kertoo Soundissa.

Lue myös:

Tuomas Holopainen myöntää: Avoliitossa Johanna Kurkelan kanssa jo 5 vuotta

Nightwish vastaa Anette Olzonin väitteisiin: Totuuden vääristelyä ja mustamaalausta