Yön keulakuva listaa elämäänsä tärkeiden lukujen kautta.

2500 keikkaa

Yön toiminta on hiottu niin huippuunsa, ettei lavalle nouseminen jännitä enää pätkääkään. Porukallamme ei satu yllätyksiä. Haluan, että kaikki toimii rasvatusti ja että joka keikalla bändi kuulostaa hyvältä aina ensimmäisestä soinnusta alkaen. Nykyään teemme noin sata keikkaa vuodessa, kiivaimmillaan on ollut 140:kin keikan vuosia.

Soolona esiintyminen on toista. On intiimi tilanne ilmestyä johonkin kabinettiin tai saunan pukuhuoneeseen ja esiintyä polttarisankarille, joka kuuntelee vain 20 sentin päässä. Yleensä vähintään sankari liikuttuu kyyneliin, viimeksi koko 16-henkinen seurue itki. Sellaiset hetket kolahtavat itsellekin eri tavalla.

1 000 000 keikkakilometriä

Ajan keikkamatkani omalla autolla, bändin bussissa en ole kulkenut 15 vuoteen. Aiemmin minun oli ehdittävä toiseen työhön ja myöhemmin olen vain halunnut olla oman arkeni easy rider. Jos kotimatka on alle 200 kilometriä, ajan yöksi kotiin. Voin pysähtyä rullaluistelemaan tai yöuinnille enkä halua pysäyttää koko bussillista väkeä sen takia. Keikkabussirytmi on sellainen, että kroppani väsyy nopeasti.

Jos keikkamatkojen päälle lasketaan muut ajamiset, olen suhannut varmasti 2 000 000 kilometriä.

9 ammattia

Olen työskennellyt Juicen roudarina, taksikuskina, siivoojana, siivoustyönjohtajana, kiinteistöhuoltojohtajana, vaatemyyjänä, rakennusmiehenä ja viemärimiehenä kaupungin kadunrakennusosastolla. Nykyään teen vain muusikon töitä. Olen hyvin työkeskeinen ja kasvanut uskoen, että ihmisen on tehtävä työtä selviytyäkseen ja ollakseen onnellinen.

3 käännekohtaa

Elämäni tärkein käännekohta tapahtui 27.3.2000. Sinä päivänä raitistuin ja kaikki muuttui. Ilman sitä Yötä ei takuulla olisi olemassa eikä ehkä minuakaan.

Uran kannalta kakkosena tulee Jussi Hakulisen tapaaminen ja bändin perustaminen 18-vuotiaana. Silloin ei ollut odotuksia, ei kelattu mitään eikä puhuttu rahasta tai urasta. Kunhan soiteltiin vain ja haaveiltiin joskus pääsystä keikoille. Laskimme, että vuonna 2000 meidän olisi pakko lopettaa soittohommat: olisimme silloin 36-vuotiaita ja liian vanhoja muusikoiksi.

Yksi käännekohta osuu vuoteen 2002, silloin lopetin taksihommat ja keskityin kokonaan soittamiseen. Se oli helvetin pelottava päätös, ja pelkäsin, ettei musiikilla voisi elättää perhettä.

46 vuotta

Olen 46-vuotias ja pidän itseäni melko nuorekkaana, vaikka kyllä minusta on tullut vähän ärtynyt. Vielä kymmenen vuotta sitten lähdin innolla mukaan kaikkeen, nyt minua ei saa kaiken maailman kissanristiäisiin kirveelläkään. Ajattelen, että on viisautta jättää turhat menot ja keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Itseään repimällä ei jaksa pitkään.

Viime talvena jäin muutamasta jääkiekko-ottelustakin. Olin jo ovella takki päällä, kun aloin tuumia, että hallilla on kuiteskin kylmä ja matkalla sataa lunta ja perhana, jos ne vielä häviävät. Kuuntelin ottelut sitten radiosta. Tässä iässä vapaa-aikaa on alkanut arvostaa ihan eri tavalla.

4 henkeä

Meitä on neljä: vaimoni Satu, 14-vuotias Ella, 17-vuotias Ossi ja minä. En ole jyrä, vaikka pidänkin itseäni perheen päänä. En ole mikään boheemi haihattelijataiteilija mutta paljon poies kotoa. Siksi vaimollani on valtava rooli ja vastuu siinä, että homma pysyy kasassa.

Siviilissä en erotu muista kaduntallaajista. Lapset ovat tottuneet ammattiini, isän laulutyö on heille normijuttu. Tyttäreni häpeää minua, se kuuluu siihen ikään. Minun pitää ajaa hänet treeneihin, mutta jättää kyydistä pari korttelia aiemmin, koska olen niin nolo.

4 naista – ja ne muut

Satu on elämäni tärkein nainen. Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta ja naimisissa vuodesta 1992. Ella taas on näyttänyt sen, miten yhdessä minuutissa voin olla sekä rakastettava, kiva kaveri että inhottava, nolo idiootti.

Myös äiti ja mummo ovat olleet valtavan tärkeitä. Mummo tykkäsi minusta kovasti, vaikka olin aika vilpertti. Äidilleni olen tuottanut valtavasti surua hukassa olemisillani ja alkoholinkäytöllä, mutta myös valtavasti iloa menestymiselläni.

En ole mikään naissankari, mutta oli minulla muutamia tyttöystäviä. Yhden perässä muutin Tampereellekin vuonna 1986. Ilman sitä siirtoa Yötä ei ehkä olisi. Ainakaan bändiä ei olisi ilman naiskuuntelijoitamme, alkuaikoina yleisömme oli lähes pelkästään naisia. Nykyiset laulumme koskettavat molempia, ja pariskunnat käyvät yhdessä keikoillamme. Naisfanien kirkuminen tuntuu edelleen hyvältä. Eihän se ole mies eikä mikään, joka ei nauttisi ihailusta lavalle noustessaan.

37 500 esitettyä biisiä

Ajattelen, että Yö on nyt kolmannella kierroksellaan. Kokemus näkyy muun muassa siinä, etteivät pikkumokat tunnu missään tai ainakaan välity kuulijoille asti. 90-luvun Yössä soittovirhe aiheutti kaaoksen ja 80-luvulla aloimme tapella siitä lavalla. Olemme ottaneet riskejä ja lähteneet vastavirtaan monissa jutuissa, mutta se on kannattanut.

Omaa matskuamme kuuntelen enää vain analyyttisesti ja kriittisellä korvalla. Arvioin omaa laulusuoritustani ja mietin, olenko varmasti tehnyt parhaani. Jos saan itseni kiinni falskiudesta, yritän muistaa, mikä laulutilanteessa on mennyt pieleen. Onnistumisen ja harmituksen tunne seuraavat mukana lopun elämän. 1990-luvulla muutamat levyt tehtiin niin juosten kusten, että ne kaduttavat vieläkin.

10 kultalevyä, 7 platinaa, 4 tuplaplatinaa, 2 multiplatinaa

Levy-yhtiön mukaan Yö on myynyt 900 000 levyä. Onhan se ihan hieno juttu, mutta itse en pidä lukua kultalevyistä ja sen sellaisista. Levyt on kotona nostettu takkasyvennyksen seinälle, siihen pianon viereen. Arvostan niitä, mutta en pysähdy niiden eteen henkäilemään ihastuksesta. Minulle ne ovat merkki kunnolla tehdystä työstä. Menestys on sitä, että keikan jälkeen tilaisuuden järjestäjän kanssa lyömme kättä päälle: nähdään ensi vuonna uudestaan.

8 idolia

Oikeastaan minulla on enemmänkin idoleita ja monella elämän alueella. Olen diggaillut muun muassa Pelle Miljoonaa, Tero Vaaraa ja Kari Tapiota: arvostan saakelisti, miten he ovat onnistuneet pitämään linjansa. Ihailen Simo Silmua ja sitä, miten loistava hän on kaikessa vaatimattomuudessaan. Toisaalta saan kylmät väreet, kun Pauli Mustajärvi nousee lavalle – ihminen ei voi olla sen leveempi. Yleisö syö kädestä, vaikka se tietää, että kaikki on show’ta eikä Pauli ole sellainen korni kukko. Ihailen myös kirjoittajia kuten Kalle Isokalliota tai Hannu Lauermaa, psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäriä. Samoin arvostan Teemu Selännettä ja hänen uskomatonta uraansa. Ei ole sattumaa, että näistä ihmisistä on tullut suuria. Heissä on tinkimättömyyttä ja johdonmukaisuutta.

6+

Koulumenestykseni oli huonoa, keskiarvoni aina siinä kuuden päällä. Olin yllytyshullu, jolla oli hirveä hinku näyttää mutta ei paljon järkeä. Kun Ristikedon koulu täytti 75 vuotta, minut kutsuttiin sinne puhujaksi. Kerroin koululaisille, että minut oli kerran kannettu poies samalta lavalta.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut, miten paljon minussa on ollut kestämistä. Kun oma poikani on nyt samantyylinen touhottaja, ymmärrän edes vähän, millaista äitini oli kasvattaa minua yksin. Mutta näinhän sen kuuluukin mennä, vähän kuin peilikuvaansa katsoisi. Nyt vain pitää löytyä ymmärrystä, eikä saa unohtaa omaa menneisyyttään.

4 harrastusta

Kaikkein rakkain harrastukseni on jääkiekko, jota en kuitenkaan ole voinut harrastaa kolmeen vuoteen akillesjänteiden napsahdeltua. Uskon palaavani luistimille ensi talvena. Sen jälkeen tulevat avantouinti ja punttisalilla käynti. Käyn säännöllisesti myös metsäkävelyillä, sekä porukassa että yksin, sauvoilla ja ilman. Kun pääsen lenkin suosikkikohtaani Soppeenmäellä, siinä lähellä Lamminpään urheilumajaa, mistä näkee Näsijärven, tulee todella hieno tunne. Kohta pulahdetaan järveen, ja joku porukasta on laittanut teetä, toinen tuonut leivät.

Haaveilen, että voisin jokin päivä treenata thainyrkkeilyä aidossa ympäristössä. Jollain karulla salilla, missä ei ole yhtä ainutta hienoa vehjettä, vain kehänarut ja hien haju. Tosin tiedän olevani siihen jo liian vanha, kroppani ei kestäisi ja vastustaja tekisi minusta ihmishakkelusta.

Mutta saahan sitä haaveilla.

Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield
Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield

Laulaja Kasmir kertoo jumaloivansa avopuolisoaan, mutta tunteneensa pariskunnan ikäeron takia riittämättömyyttä.

Vain elämää -ohjelmassa keskustellaan tällä viikolla seksin merkityksestä parisuhteessa. 

Kasmir-nimellä esiintyvä laulaja Thomas Kirjonen, 33, avaa rohkeasti omaa tilannettaan:

– Omassa elämässäni parisuhteessa jossain kohtaa mun halut saattavat olla ihan olemattomat. Siinä ei ole mitään sellaista, että rakkaus olisi kuollut, mutta kyllähän seksi on kumminkin tosi tärkeä osa parisuhdetta. 

Mira Luoti, jonka päivää tällä viikolla vietetään, on Kasmirin kanssa samoilla linjoilla seksin tärkeydestä. 

– Kun lapset tulee, niin joutuu rakentamaan sen ihan uudelleen. Siitä täytyy pitää huolta, hän lisää.

”Olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa.”

Ikäero ja epävarmuus

Kasmir kertoo jaksossa myös tunteneensa parisuhteen aluksi epävarmuutta omasta riittävyydestään. 

– Jumaloin mun avopuolisoa, hän on kaikin tavoin kaunis ihminen. Mutta se ikäero siinä, olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa. 

Kasmir on Iltalehden mukaan seurustellut pari vuotta nyt 21-vuotiaan Julian kanssa. Kasmir harmittelee olleensa välillä ”tosi perseestä”, koska epävarmuus nostaa usein ihmisen ikävimmät piirteet esiin.

Kasmir on aiemminkin puhunut avoimesti epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteista. Me Naisten haastattelussa hän kertoi hiljattain kuittailusta, jota sai kavereiltaan kaljuunnuttuaan nuorena.

– Vaikka ihmiset eivät tarkoittaisi pahaa, herkkään paikkaan osuvat sanat satuttavat. Pilkka myrkytti mieltäni ja aiheutti ujoutta ja epävarmuutta. Itsetuntooni jäi syvä särö.

Tiina Arlin sai laittomat potkut, haastoi työnantajansa oikeuteen, voitti käräjät ja ajautui pitkäaikaistyöttömyyteen. – Miksi minulta vietiin kaikki, vaikka tein työni hyvin? hän kysyy nyt.

Tässä päivässä ei ole mitään juhlimisen arvoista.

Ajatus risteilee Tiina Arlinin, 53, päässä, kun hän hörppii keittiönpöydän ääressä kahvia kotonaan 15. toukokuuta Vantaan Myyrmäessä.

Vaikka ulkona sää on juhlittavan upea eikä kiire paina, Tiinan mieli on apea. Hänen ajatuksensa ovat siinä, mitä tapahtui päivälleen neljä vuotta sitten.

15. toukokuuta 2014 Tiina istui Helsingin käräjäoikeuden istuntosalissa työsuhderiidan takia. Vastassaan hänellä oli entinen työnantajansa Suomen valtio, eduskunnan kanslia.

Vuonna 2012 Tiina oli saanut potkut esimiehensä, kansanedustaja Reijo Hongiston avustajan paikalta vain kaksi päivää ennen kuin hänen määräaikainen työsuhteensa olisi päättynyt. Määräaikaista työsuhdetta ei voi purkaa laillisesti ilman erittäin painavaa syytä.

– Lopputili tuli aivan puskista, niin yllättäen kuin vain mahdollista. En ollut saanut mitään varoituksia, Tiina kertoo.

Alun perin Tiinan työsuhteen piti kestää Hongiston kauden loppuun saakka. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan pyynnöstä Tiinalle kirjoitettiin lyhyempi sopimus. Suullisesti ja kirjallisesti Tiina ja hänen esimiehensä kuitenkin sopivat, että Tiinan pesti kestää vaalikauden loppuun saakka.

Tiina otti yhteyttä liittoonsa heti, kun sai tietää, ettei työsuhdetta jatketa. Liiton avustuksella hän yritti neuvotella asiasta työnantajansa kanssa. Keskustelut eivät johtaneet mihinkään. Tiina haastoi työnantajansa oikeuteen.

”Ainoa rehellinen syy potkuille oli se, että minulla oli suhde pomoni kanssa.”

– Siitä alkoi täysi helvetti. Esimieheni alkoi mustamaalata mainettani, Tiina kertoo.

Oikeudenkäyntiä Tiina joutui odottamana melkein kaksi vuotta. Kun istuntopäivä vihdoin koitti, Tiinan entinen esimies väitti todistajana monia asioita.

Hän väitti, että Tiina olisi jättänyt tulematta töihin, koska oli ollut edellisenä iltana juopottelemassa. Esimies väitti, ettei Tiina osannut kirjoittaa ja että hän kieltäytyi työtehtävästä. Vain vähän aikaa sitten Tiinan ja Hongiston välit olivat Tiinan mukaan olleet aivan toiset.

– Kaikki syytteet tulivat puun takaa eivätkä pitäneet paikkaansa. Ainoa rehellinen syy potkuille oli se, että minulla oli suhde pomoni kanssa. Hän on perheellinen mies ja halusi minusta eroon, kun hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa, Tiina kertoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Tiina irtisanottiin vuonna 2012. Kuva otettu joulukuussa 2011. Kuva: Tiinan kotialbumi
Tiina irtisanottiin vuonna 2012. Kuva otettu joulukuussa 2011. Kuva: Tiinan kotialbumi

Oikeus tuli, terveys meni

Elokuussa 2014 myös Helsingin käräjäoikeus asettui Tiinan puolelle. Hän voitti käräjät.

Käräjäoikeuden mukaan Tiinan irtisanomiselleen tai ylipäätään vaalikautta lyhyemmälle määräaikaiselle työsuhteelle ei löytynyt laillista perustetta. Työnantaja ei pystynyt todistamaan yhtäkään irtisanomisen syyksi esitettyä väitettä todeksi. Erityisen loukkaavana oikeus piti sitä, että Tiina irtisanottiin vain kaksi päivää ennen määräaikaisen työsuhteen päättymistä.

Myös Tiinan ja Hongiston suhdetta puitiin istuntosalissa. Reijo Hongisto on kiistänyt jyrkästi suhteensa Tiinaan. Käräjäoikeuden papereissa kuitenkin lukee, että tutkintamateriaalien perusteella ”heidän välillään on ollut läheisempi suhde kuin pelkkä työtoveruus. Kuinka pitkälle suhde on edennyt jää arvoitukseksi, eikä sillä ole tämän jutun ratkaisun kannalta merkitystä.”

Samoissa papereissa lukee, ettei henkilökohtaisen suhteen viileneminen ole peruste työsuhteen päättymiselle.

”Olin työtön, masentunut ja aivan loppu.”

Voiton jälkeen Tiinan tunteet risteilivät. Toisaalta hän tunsi iloa siitä, että oikeus tapahtui.

– Koskaan aiemmin avustaja ei ole vienyt työsuhderiitaa käräjille, minä löysin siihen ensimmäisenä rohkeuden. Lähdin käräjille siksi, että halusin avustajille paremmat oikeudet. En ollut ainoa, jolle kirjoitettiin suotta vaalikautta lyhempi sopimus, Tiina kertoo.

– Olin tyytyväinen, että tulevaisuudessa avustajilla olisi ennakkotapaukseni jälkeen parempi irtisanomissuoja. Muut avustajat eivät voi saada samanlaisia mielivaltaisia potkuja.

Samaan aikaan Tiina kuitenkin ajatteli, että hänen elämänsä oli aivan pilalla.

– Olin työtön, masentunut ja väsynyt. Myös ihmissuhteeni pomoni kanssa oli tietenkin ohi. Mietin, mitä ihmettä seuraavaksi tapahtuu.

Pakko pysyä kasassa

Heti irtisanomisensa jälkeen vuonna 2012 Tiina alkoi hakea uutta työtä. Aiemmin parhaimmillaan kahta työtä tehnyt nainen ei voinut kuvitellakaan jäävänsä lepäämään laakereillaan. Samaan aikaan tapaus nousi isosti uutisotsikoihin.

– Lähetin työhakemuksia, lähetin ja lähetin, Tiina kertoo.

Tiina haki toimistotöitä, joista hänellä on vuosien kokemus. Potkujensa jälkeen hän on päässyt yhteen haastatteluun.

– Karsiuduin heti kättelyssä. Yksi syy ikäni lisäksi on varmaankin se, että moni työnantaja googlaa hakijat. Minun kohdallani Googlessa törmää usein ex-pomoni esittämiin perättömiin väitteisiin.

”Ajattelin, että on pysyttävä hengissä siksi, että oikeus tapahtuu.”

Vaikka Tiina yritti pysyä sinnikkäänä, oikeudenkäynti ajoi hänet loppuun. Yöt menivät valvoessa ja päivät kuluivat miettien, mitä seuraavaksi tapahtuu.

– Minulla oli usein huono ja ahdistunut olo. Sain paniikkikohtauksia. Mutta halusin saada oikeudenkäynnin hoidettua. Ajattelin, että on pysyttävä reippaana ja hengissä siksi, että oikeus tapahtuu.

Kun oikeus lopulta tapahtui, Tiinan vointi romahti.

– Kun kaikki oli ohi, minusta tuntui siltä, kuin ilmapallosta olisi vedetty ilmat ulos. Kaikki oli mennyt, ja iski masennus.

Käteen pelkkää tyhjää

Tällä hetkellä Tiina on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia. Hän on aiemmin päässyt käymään terapiassa, mutta hoitojakso jäi liian lyhyeksi.

– Terapiassa minusta alkoi pikkuhiljaa tuntua, että pääsen eteenpäin. Kun hoito loppui kesken, olin taas tyhjän päällä. Minulla on edelleen paljon unihäiriöitä. Ne vievät voimat. Heräilen jatkuvasti ja valvon miettien.

”Tein sen virheen, että lähdin suhteeseen varatun miehen kanssa. Siitä olen saanut kärsiä nahoissani.”

Työsuhderiidan voittamisen jälkeen Tiinalle määrättiin korvaukseksi yhdeksän kuukauden palkat, irtisanomisajan palkka ja lomakorvaus irtisanomisajalta. Kuukausipalkka Tiinalla oli 2315 euroa. Suomen valtio määrättiin maksamaan myös oikeudenkäyntikulut, mutta ne menivät suoraan liittoon.

Könttäsummana yhdeksän kuukauden palkka voi kuulostaa suurelta, mutta todellisuus on toinen.

– Koska korvaukset maksettiin palkkoina, niistä maksettiin ansiotuloverot. Työttömyysvakuutusrahasto otti korvauksesta noin puolet, ja työttömyyskassa peri summasta takaisin maksettuja työttömyyspäivärahoja. Kun siihen päälle laskee sen, etten työllisty, voisi sanoa, etten voittanut rahallisesti mitään, Tiina kertoo.

Tiinan entinen esimies on yhä töissä kansanedustajana. Se tuntuu Tiinasta epäreilulta.

– Miksi minulta vietiin kaikki, vaikka tein työni hyvin? Samaan aikaan minulle laittomat potkut antanut ihminen istuu eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

Iso virhe, jonka Tiina menneisyydessään näkee, on se, että hänen välinsä Hongistoon muuttuivat niin läheisiksi. 

– Minulla olisi pitänyt hälytyskellot soida sen suhteen, mutta en osannut kuunnella järjen ääntä. Luotin sinisilmäisenä väärään ihmiseen. Siitä virheestä olen saanut kärsiä nahoissani moninkertaisesti.

Lopussa on vain toivo

Mitä jos?

Ajatus nousee satunnaisesti Tiinan mieleen. Millaista elämää hän eläisi nyt, jos olisi päättänyt, ettei haastakaan työnantajaansa oikeuteen?

– Minun on vaikeaa päästä elämässä eteenpäin. Edelleen monesti alkaa itkettää, kun vain mietin koko tilannettani. Olen lapseton tahattomasti, mutta aina olen miettinyt, että työ ja ura voisivat olla lapsiani. Minulla on sellainen olo, ettei minulla ole mitään, kun ei ole perhettä tai työtä.

Omasta voinnista huolimatta Tiina on silti varma, että kävisi läpi saman uudestaan.

– Se, että rikotaan lakia, on valtavassa ristiriidassa oikeudentajuni kanssa. En olisi voinut päästää työnantajaani kuin koiraa veräjästä. Irtisanominen oli niin törkeä.

”Edelleen toivon, että saan kunnon sellaiseksi, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä.”

Ja kyllä Tiinan elämästä hyvääkin löytyy. On iäkkäät vanhemmat, jotka tarvitsevat apua ja jaksavat tukea. On Vantaan lähimetsät, joihin sukeltaessa ja linnunlaulua kuunnellessa tuntuu hetken ajan siltä, että kaikki on hyvin. Lisäksi aina on pientä toivoa.

– Edelleen toivon, että vielä joskus saan vointini sellaiseksi, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä. Haluaisin päästä vielä joskus töihin.

Mieluiten Tiina haluaisi kansanedustajaksi. Eduskunnassa hän haluaisi päästä vaikuttamaan esimerkiksi työttömien tilanteeseen kokemusasiantuntijana. Hallituksen työttömiin kohdistuva politiikka ja erityisesti aktiivimalli saavat Tiinan tulistumaan.

Nykyisille päättäjille hänellä on tiukkoja terveisiä:

– Terveisiä sieltä, minne aurinko ei paista, koska sieltä tämä politiikka on. Miksi ihmeessä leikataan heiltä, joilla ei ole yhtään mitään? Miksi heitä kyykytetään, joilta on jo viety kaikki? Se on niin kohtuutonta, epäinhimillistä ja epäoikeudenmukaista kuin vain voi olla.

Juttua muokattu 20.5. klo 23.39: korjattu kirjoitusvirheitä. Juttua muokattu 21.5. klo 9.21: Tarkennettu  Tiina Arlinin työsuhteen solmimista, suhdetta Hongistoon ja työhistoriaa.