"Vaikka päätös olikin yhteinen, ehkä aloite tuli jossain määrin enemmän minun puoleltani", Satu kertoo. Kuvat: Liv
"Vaikka päätös olikin yhteinen, ehkä aloite tuli jossain määrin enemmän minun puoleltani", Satu kertoo. Kuvat: Liv

Millaisia tunteita Sadulla on tällä hetkellä Bachelor-Juhaa kohtaan? Entä millaiset välit Sadulla on pahimpaan kilpakumppaniinsa Jennyyn? Satu vastaa kysymyksiin, jotka eivät selvinneet televisiossa.

Katsoit kaikki Bachelor-jaksot televisiosta.  Millaiset fiilikset sinulla on nyt, kun kaikki on ohi?

Helpottuneet, vaikka toisaalta vähän haikeat. Haikeaa on se, että olen saanut fiilistellä tv:stä joka tiistai matkaa ja kokemiani tunteita, mutta nyt se on ohi. Toisaalta on helpottavaa, että nyt saan viimein puhua kaikista tunteistani ja kertoa, millaista se oikeasti oli.

"Se, mitä meillä olisi voinut olla, olisi ehkä ollut ihan mahtavaa."

Sinun ja Juhan suhteesta ei sitten tullutkaan mitään. Millainen olo sinulla on siitä?

Ihan hyvä, koska päätös on tehty ja se oli yhteinen. Meillä oli Juhan kanssa ihan mieletöntä aikaa, ja varmaan se, mitä meillä olisi voinut olla, olisi ehkä ollut ihan mahtavaa. Mutta kun siirryttiin kuplasta arkeen eli Etelä-Afrikasta Suomeen, niin se joku jäi vaan puuttumaan.

"Varmasti romantiikkaa riittäisi yhä, eikä se kemia ole kadonnut väliltämme mihinkään."

Teistä tuli Juhan kanssa matkalla hyviä ystäviä. Kaatuiko suhde siihen, ettei välillänne ollut riittävästi romantiikkaa?

Ei se siitä jäänyt kiinni. Varmasti romantiikkaa riittäisi yhä, eikä kemia ole kadonnut väliltämme mihinkään. Juha mainitsi minulle, että joku "rakkaudellinen juttu" jäi puuttumaan. Ehkä se oli juuri se myös minun puoleltani. Puhuimme Juhan kanssa, että suhteemme oli paras lomaromanssi ikinä.

Arjessa aikataulut eivät vain menneet yksiin. Juhan työ on tosi hektistä, ja hänen elämänsä on pitkälti vain töitä, töitä ja töitä. Ja minullakin on vuorotyö, joten yhteisen ajan löytäminen oli suurin ongelma – tai ainakin minun mielestäni.

”Mielestäni on parempi pistää pillit pussiin ja jatkaa eteenpäin.”

 

"Vietimme valintajakson jälkeen aivan ihanan päivän. Vielä siinä vaiheessa tuntui, että tästä tulee jotain niin mahtavaa", Satu sanoo.
"Vietimme valintajakson jälkeen aivan ihanan päivän. Vielä siinä vaiheessa tuntui, että tästä tulee jotain niin mahtavaa", Satu sanoo.

Mitä ajattelet tällä hetkellä Juhasta?

Hän on erittäin, erittäin ihana mies. Siitä se ei jäänyt kiinni. Ja kyllä mua harmittaa, ettei tästä tullutkaan mitään. Vaikka päätös olikin yhteinen, ehkä aloite tuli jossain määrin enemmän minun puoleltani. Juha itse välttelli tosi pitkään käyttämästä sanaa sinkku, eikä olisi vielä halunnut julistaa sitä. Mutta kun sitä yhteistä säveltä ei löytynyt, niin mielestäni on parempi pistää pillit pussiin ja jatkaa eteenpäin. Olen sellainen, etten halua jäädä roikkumaan siihen ajatukseen, mitä olisi voinut olla.

Vaikea sanoa, olisiko tilanne toinen, jos olisimme heti voineet elää normaalisti ja liikkua yhdessä.

Ehditkö tavata Juhan lapsia?

En. Juha painotti, ettei halua tutustuttaa lapsiin ennen kuin on täysin varma, että suhteesta tulee jotain. Olisin tavannut lapset mielelläni, mutta ymmärrän täysin Juhaa. Ei ole hyvä, jos lapset ehtivät kiintyä, jos ei sitten olekaan heidän elämässään jatkossa.

”En voi sanoa, että olisin kuitenkaan rakastunut.”

Rakastuitko Juhaan?

Viimeisessä jaksossa taisin sanoa, että olen rakastumassa. Mutta en voi sanoa, että olisin kuitenkaan rakastunut. Olen ihminen, joka haluaa tuntea ihmisen läpikotaisin ennen kuin pystyn käyttämään tätä ilmaisua tai edes tuntemaan niin suurta. 

Olit lähes ainut matkalla ollut nainen, joka ei hajoillut reissussa. Et myöskään ottanut stressiä ryhmätreffeistä – toisin kuin muut. Miten pystyit ottamaan niin rennosti?

Perusluonteeni on sellainen, etten ota hirveästi stressiä mistään. Lisäksi tiedostin koko ajan, mihin formaattiin olen lähtenyt. Ymmärsin sen, etten ole ainut nainen ja että Juha tapaa muitakin naisia ja myös pussailee heitä. Mietin vain sitä, mitä mulla ja Juhalla on enkä sitä, mitä hän tekee muiden naisten kanssa.

Olen aikaisemmin kokenut pettymyksiä rakkaudessa, joten ajattelin, että otan tällaisen lungin asenteen ja lähden ennakkoluulottomasti reissuun. Elin hetki ja päivä kerrallaan ja yritin pitää koko ajan hyvää fiilistä yllä.

Mulla ei ole aina ollut näin hyvä itsetunto, mutta nyt kun voin olla täysin oma itseni, minun ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat minusta. Tai miltä esimerkiksi näytän pahimpina hetkinä. Varmasti tämäkin auttoi siinä, etten stressannut niin paljoa kuin moni muu.

”Sannan ja Jennin kanssa eivät kemiat kohdanneet.”

Tilintekojaksossa kävi ilmi, että Sannalla ja Jennillä ei ole kovin lämpiminä tunteita sinua kohtaan. Miten tulit toimeen muiden naisten kanssa?

Tulin toimeen kaikkien kanssa. Kuuntelin Etelä-Afrikassa paljon muiden murheita ja osalle ihmisistä olin olkapäänä. Sanna ja Jenni olivat niitä ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät kuitenkaan kohdanneet yhtä hyvin kuin muiden kanssa. Mutta mulla ei ole heistä mitään pahaa sanottavaa. Jos välillämme on ollut jotain selvitettävää, niin ne asiat on jo selvitetty. Tai ainakin toivon niin.

Satun mukaan tilintekojaksossa oli jäätävä tunnelma, kun osa naisista hyökkäsi Juhan lisäksi myös Satua vastaan.
Satun mukaan tilintekojaksossa oli jäätävä tunnelma, kun osa naisista hyökkäsi Juhan lisäksi myös Satua vastaan.

Entä millaiset välit sinulla on Jennyn kanssa?

Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, olemme ystävystyneet Jennyn kanssa. Jenny on ihan huikea mimmi, ja tuntuu, että tulemme koko ajan läheisimmiksi. Vaikkei se ehkä televisiossa tullutkaan ilmi, olemme molemmat iloisia luonteita ja muutenkin tosi samanhenkisiä.

Jenny pettyi todella paljon ja hänen sydämensä murtui, mutta hän on silti ollut iloinen mun puolesta. Arvostan sitä Jennyssä tosi paljon. Tietysti siinä meni oma aikansa, että lähennyimme taas matkan jälkeen.

”Suoraan sanottuna tilintekojaksosta jäi paska maku suuhun.”

Tilintekojakso vaikutti sinun ja Juhan kannalta kuumottavalta. Oliko se oikeastikin sitä?

Suoraan sanottuna siitä jäi paska maku suuhun. Muutama tyttö hyökkäsi mua vastaan ja kertoi, ettei mun todellakaan kuuluisi istua Juhan kanssa siinä sohvalla. Tuntui tyhmältä, että minua syyllistettiin valinnasta, joka oli Juhan. Mutta pyrin unohtamaan sen melko pian. Ajattelin, että heillä on oikeus sanoa mielipiteensä ja parempi, että se tuli päin naamaa.

Miksi lähdit mukaan reality-ohjelmaan?

Parhaalla ystävälläni oli sormensa pelissä. Hän bongasi haun ja sanoi, että nyt jumaliste sä Satu lähdet tonne. Mietin sitä hetken ja ajattelin, että miksi ei! Olen ollut kolme vuotta sinkkuna ja on tullut tapailtua jos jonkinlaista tyyppiä, niin ajattelin, että eihän sitä koskaan tiedä. Ajattelin myös, että formaatti on sellainen, että on mahdollista löytää sieltä se oikea.

"Ei tässä ole kerennyt vielä mitkään Tinderit laulamaan."

En vaihtaisi yhtään hetkeä enkä todellakaan kadu, että lähdin mukaan. Juha olisi saattanut olla se oikea, mutta voihan olla, että niitä "oikeita" on ihmiselle useampi.

Oletko tavannut ketään kiinnostavaa eron jälkeen?

Sinkkuna tässä elellään. Sitä paitsi päätös tehtiin melko äskettäin eli ei tässä ole kerennyt vielä mitkään Tinderit laulamaan. Eikä minulla ole mitään hoppua. Lisäksi olin tosi ihastunut – ja varmasti olen vieläkin vähän. Ei ne tunteet ihan heti Juhaa kohtaan katoa.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

 

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.