Nyrkkeily on Jussi ja Ara Koivulan perheen yhteinen juttu. ”Mutta jos urani loppuu, se ei saa olla mahdoton pettymys. Tämä matka on ollut niin hyvä.”
Nyrkkeily on Jussi ja Ara Koivulan perheen yhteinen juttu. ”Mutta jos urani loppuu, se ei saa olla mahdoton pettymys. Tämä matka on ollut niin hyvä.”

Jussi Koivula halusi lastenkodista takaisin vanhempiensa luo, vaikka vastassa oli tyhjä jääkaappi ja varasteleva juoppoporukka. Kun alkoholi vei vanhemmat, Jussin pelasti nyrkkeily. 

Tamperelaisella nyrkkeilysalilla kuuluu huudon säestämä mäiske, kun nyrkit osuvat pistehanskoihin. Tänäkin arki-iltana yhdessä nurkassa harjoittelee perhe Koivula.

Pyry Koivula, 12, on voittanut jo pari Suomen mestaruutta. Ara Koivula, 36, on harrastanut nyrkkeilyä vuosikymmenen ajan. Jussi Koivula, 32, on Pyryn isä, Aran aviomies, ammattilaisnyrkkeilijä sekä perheensä valmentaja.

Se, että Jussi Koivula viettää iltaa perheensä kanssa katuojan sijaan, on paljolti nyrkkeilyn ansiota.

– Minulla on ollut surkeat lähtökohdat. Oli epätodennäköistä, että minusta tulisi mitään muuta kuin vanki tai narkkari.

Mummelin luona turvassa

Vanhempien juominen lähti käsistä. Viisivuotiaana Jussi oppi soittamaan ambulanssin tai poliisin, kun kotona mölysi väkivaltainen juopporemmi.

Jussi oli kuusilapsisen hämeenlinnalaisperheen nuorin ja haki nälkäänsä hampurilaisia tai karkkia läheiseltä kioskilta. Kotona ei ollut ruokaa, sääntöjä eikä läheisyyttä ja turvapaikkaan, mummeli-isoäidin luo, oli kymmenen kilometrin matka.

– Siellä sai kaakaota ja leipiä ja oli hiljaista, Jussi muistaa.

– Jos sinne ei olisi päässyt, ei olisi kypärä kestänyt.

Mummelin luota Jussi pyöräili silti usein illaksi kotiin. Pikkupoika kesti pitkän matkan, sillä mieltä painoi huoli. Känniporukka saattoi varastaa kotoa tavaroita, kun äiti ja isä eivät huomanneet, ja sen Jussi halusi estää. Usein isä sammui sohvalle tupakka suussa. Isä saattoi myös yrittää itsemurhaa lämmittämällä takan ja laittamalla pellit kiinni.

– Tuli sellainen olo, että onkohan siellä kaikki kunnossa.

Sairaala kuin vankila

Kuukauden lopussa vanhempien rahat olivat loppu. Ne olivat Jussin lapsuuden onnellisimpia hetkiä, jolloin vanhemmilla ei ollut varaa viinaan. Silloin äiti teki ruokaa ja leipoi pullaakin. Isän kanssa pelattiin pihalla lätkää.

”En näe vikaa vanhemmissani. Ongelma oli vain se, että he olivat humalassa.”

– En näe vikaa vanhemmissani, Jussi sanoo nyt kaikesta huolimatta.

– Meillä ei halattu tai oltu sylissä, mutta oli sanomattakin selvää, että kaikki välittivät toisistaan. Ongelma oli vain se, että vanhemmat olivat humalassa.

Siksi kuusivuotias Jussi oli vihainen, kun hänet sijoitettiin lastenkotiin. Sääntöjä elämäänsä hän ei saanut sieltäkään.

– Minua ahdisti, koska halusin koko ajan kotiin.

Jussin lisäksi kaksi veljeä sijoitettiin kasvatuslaitoksiin. Vanhimmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois kotoa.

Koulussa Jussi tappeli. Väkivalta oli hänelle pikkupojasta saakka niin tuttua, että alakoulussa pieninkin tönäisy oli liikaa. Jussi vastasi hyökkäämällä toisen kimppuun. Koulun jälkeen hän viskoi lumipalloja ikkunoihin tai varasti naapurista omenat.

Muutaman vuoden päästä osoitteeksi vaihtui psykiatrinen sairaala. Syy: liian aikuismainen käytös ja vanhempien asioista huolehtiminen.

– Sairaala tuntui vankilalta. Suunnittelin karkaamista, mutta minulle luvattiin, että jos jään, pääsen sairaalasta kotiin.

Koko ajan Jussi toivoi, että hän pääsisi takaisin vanhempiensa luo. 12-vuotiaana hän pääsikin. Sitten vanhemmat menehtyivät: ensin äiti, runsaan kuukauden päästä isä.

– Olin jo vuosia odottanut, että kohta isä ja äiti kuolevat. Miljoona kertaa oli soinut puhelin, että joku on viety ambulanssilla. Olin käynyt sen läpi niin monta kertaa, ettei kuolema lopulta ollut niin iso sokki kuin sen pitäisi lapselle olla.

Nyrkkeily pelasti

Vanhempien kuolema ei tuonut suurta muutosta arkeen. Jussin elämä jatkui Tampereella isosiskon luona, jonne hänet sijoitettiin. Yksi asia oli kuitenkin toisin: nyrkkeily oli korvannut väkivallan.

Kuri ja itsensä rääkkääminen vetosivat Jussiin heti.

– Jos en olisi aloittanut nyrkkeilyä, olisi se mennyt siihen, että olisin varastanut autoja tai tapellut jossakin. Olin tosi energinen, mutta rauhoituin, kun aloin nyrkkeillä.

Viikonloppuisin Jussi matkusti edelleen Hämeenlinnaan. Vähän vanhempana hän tapasi siellä Aran, keskiluokkaisen perheen tytön, jonka vanhemmat olivat syvästi uskonnollisia seurakunta-aktiiveja. Kaverisuhde muuttui nopeasti perheeksi. Pienellä paikkakunnalla sana kiiri nopeasti, joten Jussin menneisyys tuli selväksi heti.

”Meillä ei ollut seurusteluvaihetta, vaan muutimme heti saman katon alle.”

– Teininä minulle oli yllätys, millaisia ihmiset ovat kännissä, koska en ollut nähnyt sellaista. Isäni on ollut Jussin koulussa opettajana, joten hän tiesi hyvin, mitä Jussin perheessä on tapahtunut. Ei tarvinnut kertoa mitään, Ara sanoo.

– Meillä ei ollut seurusteluvaihetta, vaan muutimme heti saman katon alle Tampereelle, Jussi jatkaa.

Pariskunnan Pyry-poika on nyt samanikäinen kuin Jussi menettäessään vanhempansa.

– Pyry on tottunut olemaan niin kiinni meissä, että eihän hän pärjäisi täällä yksin.


Ara hoitaa perheessä useimmat käytännön asiat, sillä Jussilla ei ole siitä esimerkkiä lapsuudestaan.
Ara hoitaa perheessä useimmat käytännön asiat, sillä Jussilla ei ole siitä esimerkkiä lapsuudestaan.


Koko ajan yhdessä

Aamulla Tampereen Hämeenpuistossa koko perhe herää seitsemän aikaan. Ara lähtee parturi-kampaajan ja meikkaajan töihin omaan salonkiinsa, joka sijaitsee lähellä kotia. Pyryn koulumatka on 250 metriä. Pitkään Jussi halusi vähintään seurata ikkunasta, että poika pääsee perille. Uimareissulta Pyry soittaa aina isälle perille päästyään.

Jussin lapsuus vaikuttaa mielessä yhä.

– Jussi pelkää, että minulle tai Pyrylle sattuu jotakin, Ara kertoo.

– Olen yrittänyt sanoa, että isompana Pyryn pitää voida mennä viikonloppuleirille ilman, että Jussi lähtee mukaan.

Kun muu perhe aamuisin lähtee kotoa, Jussi vie ranskanbulldogit Rutun ja Rollon lenkille ja kävelee sitten nyrkkeilysalille.

”Jussilla ei ole kokemusta siitä, että joulu olisi kiva juttu.”

Pienten arkiasioiden hoitaminen on vaikeaa, sillä ne eivät merkinneet mitään Jussin lapsuudessa. Siksi laskut, hammaslääkärit ja juhlat ovat Aran vastuulla.

– Jussilla ei ollut mitään kokemusta siitä, että joulu olisi kiva juttu. Hän teki kaikki asiat Pyryn takia, mutta ihmetteli lahjojen antamista ja sitä, että synttäreitäkin juhlitaan, Ara kertoo.

Aran työpäivän, Pyryn koulun ja Jussin kaksien treenien jälkeen perhe nyrkkeilee vielä yhdessä. Yhteisen tekemisen takia Jussi toivoo, että yhteys poikaan pysyy hyvänä murrosiässäkin. Yhteinen aika on hyväksi myös parisuhteelle.

– Me teemme kaiken yhdessä, ja se on meidän juttu, Jussi sanoo.

–Nykyään pitää olla muka omaa aikaa ja omia juttuja. Joidenkin ihmisten pitää päästä tyttö- tai poikaporukalla tuulettumaan, mutta meillä ei ole sellaista.

Jos hän halvaantuu

Sen jälkeen kun Jussi pääsi 13-vuotiaana maajoukkueeseen, hän on vain nyrkkeillyt. Seitsemän vuotta sitten hän siirtyi amatööristä ammattilaiseksi. Nyt tähtäin on maailman huipulla.

Vuoden ammattilaisuuden jälkeen ura joutui katkolle tavalla, joka järkytti Araa mutta ei lannistanut Jussia. Välilevyn repeämä, kolme välilevyn pullistumaa ja rappeumat aiheuttivat sen, että Jussin vasen jalka lakkasi hetkellisesti tottelemasta kokonaan.

– Minä olin töissä ja meillä oli pieni lapsi, ja sitten Jussi soitti, ettei pysty tekemään Pyrylle aamupalaa tai pääse itse vessaan. Päässäni pyörittelin, että jos Jussi nyt halvaantuu, miten saan hänet pyörätuolissa pienellä hissillä kuudenteen kerrokseen, Ara muistelee.

– Ara on meistä se stressipesä. Jos olisin halvaantunut vyötäröstä alaspäin, minua ei olisi tarvinnut nostella, vaan olisin voinut itse pyörittää pyörätuoliani. Niin muutkin liikkuvat, Jussi sanoo napakasti.

”Jos en treenaa, tulee olo, että tekee mieli ryöstää alakerran kioski.”

Nyrkkeily on Jussille paitsi työ myös tapa selviytyä. Kotona Jussin ja Aran ei tarvitse riidellä, sillä he nyrkkeilevät ärsytykset pois.

– Jos en treenaa, tulee olo, että tekee mieli ryöstää alakerran kioski, Jussi kuvailee.

Nyt, 32-vuotiaana, Jussi on nyrkkeilijäksi parhaassa iässä, joten hänellä on vielä muutama vuosi aikaa tehdä läpimurto. Matka maailman huipulle on mutkikas. Jussin pitäisi päästä ottelemaan Euroopan parhaita vastaan. Kovien vastustajien tuominen Suomeen maksaa kymmeniätuhansia euroja, ja otteluorganisaatiollekin pitää pulittaa viisinumeroinen summa. Sellaiseen ei ole varaa.

– Ulkomailta tulee kuitenkin tarjouksia otteluista. Yksi ilta voi muuttaa kaiken. Nyrkkeilyssä se on niin pienestä kiinni, Jussi sanoo.

Mitä äiti sanoisi

Nyrkit osuvat säkkeihin ja seinillä kaikuu Jussin ääni, kun Koivulan perhe harjoittelee salin nurkassa. Ennen yhteistä iltapalaa on vedettävä treenit loppuun, ja täällä Jussi on pomo.

– Olen personal trainerina huutamassa koko ajan. Ara ja Pyry tarvitsevat minut siihen luomaan henkeä ja fiilistä, hän sanoo.

”En minä ole mikään ihmetapaus.”

Henkeä Jussi haluaa nostattaa myös kotinsa ulkopuolella. Hän kiertää elokuvaohjaaja Ninni Rokosan kanssa yläkouluissa esittämässä elämästään tehtyä dokumenttielokuvaa. Sen sanoma on, että kenestä tahansa voi tulla mitä vain. Elämän menestyjät eivät yleensä ole heitä, joiden olisi arvellut pärjäävän parhaiten.

– Ei minun tarinani ole mikään ihmetarina enkä minä ole mikään ihmetapaus. Kaikki ovat ihan samanlaisia, Jussi sanoo.

”Äiti ja isä olisivat olleet tosi ylpeitä.”

Illalla kotona Jussi rapsuttaa koiriaan ja katsoo Pyryn palkintokaappia. Se seisoo olohuoneessa vastapäätä nyrkkeilijöiden mestaruusvöitä, joita Jussi on tilannut Pyrylle lahjaksi Yhdysvalloista. Hän tietää, että Pyryn maailmanmestaruus on ihan yhtä todennäköinen kuin kenen tahansa amerikkalaiskaverin. Vyö yllään Pyry voi kokeilla, miltä mestaruus tuntuu. Sitä samaa tavoittelee yhä isäkin.

– Olen joskus miettinyt, mitä isä ja äiti olisivat ajatelleet, jos he olisivat olleet elossa, kun aloin pärjätä nyrkkeilyssä. He olisivat olleet tosi ylpeitä.

– Mutta jos vastustaja tyrmääkin minut ja urani loppuu siihen, se ei saa olla mikään mahdoton pettymys. Tämä matka on ollut niin hyvä. Me kolme olemme menestyneet ja nousseet. 

Siunausta!

Nyrkkeilijän ankara lapsuus: ”Oli epätodennäköistä, että minusta tulisi muuta kuin vanki tai narkkari”

Hienoa lukea, että lapsuuden vaikeudet eivät ole katkeroittaneet ja että oma perhe pitää noin yhtä. Onni on tässä ja läheisissä! Ja useinhan riittää, että on yksikin turvallinen ja tukeva aikuinen, oli se sitten mummi tai joku muu. Kaikkien pitäisi muistaa tämä, etenkin jos lähipiirissä on perheitä, joilla on ongelmia.
Lue kommentti

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.