”Rakastan treenaamista ja kisaamista. Pakolliset lepopäivät ovat minulle yhtä tuskaa”, uutta Suomen ennätystä jahtaava Nooralotta kertoo. Kuvat: Andreas Janett
”Rakastan treenaamista ja kisaamista. Pakolliset lepopäivät ovat minulle yhtä tuskaa”, uutta Suomen ennätystä jahtaava Nooralotta kertoo. Kuvat: Andreas Janett

Pika-aitajuoksija Nooralotta Neziri aloittaa tänään Zürichissä EM-urakkansa 100 metrin aitojen alkuerillä. Urheilu-uran juuret ovat kaukana, ehkä jo vuodessa 1999, kun Nezirin perhe joutui hirvikolariin. Äiti sai vakavan aivovamman eikä koskaan täysin toipunut.

Niin tyypillistä! Noloa! Porilaisen kerrostalon autokatoksessa seisoo punainen Audi, jonka omistaja ei jää epäselväksi. Auton kyljessä lukee isoin kirjaimin pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin nimi. Se, että Nooralotalla – lempi­nimeltään Nololla­ –  ylipäätään on päheä sponsoriauto, kertoo hänestä osuvasti. Auto ei putkahtanut pihalle itsestään, vaan sen saadakseen Nooralotta soitti läpi kaikki Porin autoliikkeet.

Päämäärätietoisuus onkin termi, joka parhaiten kuvaa 21-vuotiasta yleisurheilijaa. Nolo on nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa ja pitää hallussaan Suomen ennätystä sekä 100:n että 60 metrin aitajuoksussa. Jälkimmäisen ennätyksen hän nappasi Manuela Boscolta.

Nooralotan tavoite on paitsi menestyä kansainvälisissä kilpailuissa myös nostaa Suomi yleisurheilukartalle pika-aitajuoksussa. Tavoitteet ovat saavutettavissa, sillä viime vuonna Moskovan MM-kisoissa Nolo oli kuudenneksi paras eurooppalainen. Tämäkin kesä on edennyt lupaavasti: Nooralotta on jo hätyytellyt ennätyksiä. Kesäkuussa hän alitti 100 metrin aidoissa kotimaan kauden kärkituloksella Zürichin EM-kisarajan. EM-kisoihin hän lähtee tavoittelemaan finaalipaikkaa.

Juoksijan sisukkuus on pantu merkille, sillä alkuvuodesta Urheilugaalassa hänet valittiin Vuoden esikuvaksi. Perinteisesti palkinto on myönnetty pitkän linjan urheilijoille, mutta nyt sen vei nuori lupaus. Nooralotta on palkinnosta otettu.

– Tuntuu hienolta, että minut mielletään esikuvaksi. Pyrin jatkossakin olemaan sellainen. Tavoitteeni on innostaa ja inspiroida yleisurheilun pariin erityisesti nuoria. Haluan muuttaa käsitystä siitä, ettei Suomesta muka löydy yleis­urheilulahjakkuutta. Omalla motivaatiolla ja tekemisellä on iso merkitys, vaikka toki geenit vaikuttavat jonkin verran.

Nooralotan äiti on suomalainen Mari ja isä Makedonian albaani Basri. Vanhemmat tapasivat parikymppisinä Turussa,­ jossa isä oli käymässä ja äiti opiskelemassa. Nooralotta syntyi perheen esikoiseksi ja sai pian kaksi pikkusisarta, Rami-veljen ja Nea-siskon. Eräänä helmikuisena iltana koko perheen elämä muuttui pysyvästi.

Kaikki uusiksi

On vuosi 1999, kun viisihenkinen Nezirin perhe istuu autossa Valtatie 8:lla matkalla Porista kohti Turkua. Isä on ratissa, äiti istuu pelkääjänpaikalla, ja Nooralotta, 6, Rami, 3, ja Nea, 2, ovat vallanneet takapenkin. Määränpäähän on matkaa enää 35 kilometriä, kun rysähtää. Liukkaalle tielle on yllättäen ilmaantunut hirvi, johon Nezirien auto törmää.

Lapset selviävät kolarista naarmuitta. Isältä murtuu nenä, mutta äidille käy huonommin. Nooralotan muistikuvat tapahtumista ovat hatarat. Se on jäänyt mieleen, että paikalle ajoi mies, jonka autossa Nooralotta ja sisarukset odottivat ambulanssin ja Medi-Helin saapumista paikalle.
Sairaalassa selviää, että Nooralotan äiti on saanut kolarissa vakavan aivovamman. Äidin tapaaminen tämän jälkeen on hurja paikka.

– Minua pelotti nähdä äiti ihan erilaisena kuin mihin olin tottunut. Hän ei tehnyt mitään, makasi vain sängyssä liikkumatta. Hän ei pystynyt puhumaan eikä kävelemään.

Äiti selvisi hengissä, mutta hänen elämässään alkoi pitkä kuntoutusjakso. Ensin palautui puhekyky, ja pikkuhiljaa alkoi liikuntakyvyn harjoittelu Helsingin Käpylän Kuntoutuskeskuksessa.

Heti kolarin jälkeen Nooralotta ja sisarukset­ menivät hoitoon enonsa luokse Turkuun. Tämä kuskasi heitä Muumimaailmaan ja Kuralan kartanotilalle, ettei lasten tarvitsisi miettiä äitinsä kohtaloa.

Kun äiti lopulta kotiutui, isä lopetti työnsä ja ryhtyi vaimonsa omaishoitajaksi. Sitä kesti lähes kymmenen vuotta. Vaikka äiti kuntoutui, aivovamma jäi pysyväksi, eikä hän sen jälkeen pystynyt enää tekemään töitään biologian ja maantiedon opettajana.

– Äitini oli vasta reilu kolmekymppinen, kun hänen elämänsä meni uusiksi. Hän opiskeli monta vuotta yliopistossa, mutta vaivanpalkka jäi aika lyhyeksi. Kolari oli käänteentekevä hetki ja koettelemus meille kaikille ihan isovanhemmista lähtien.

Vastuunkantaja

Koska äiti ei kyennyt hoitamaan itseään tai perhettään täysipainoisesti, Nooralotta esikoisena otti vastuuta nuoremmistaan ja pyrki auttamaan isäänsä arjen­ pyörityksessä. Isä vastasi käytännön asioista, kuten kokkauksesta ja kaupassakäynnistä, ja äiti auttoi siivouksessa sen, minkä pystyi.

– Olin kuulemma iso apu isälleni. Sisarukseni saattoivat tulla kysymään minulta, voivatko he mennä kaverin luo yö­kylään. Tuntui hyvältä, että he luottivat minuun, ja autoinkin heitä parhaani mukaan.­ He ovat aina olleet tunnollisia ja hyviä koulussa, joten heistä ei ole tarvinnut kantaa huolta, Nooralotta kehuu.

Vastuun ottamisesta ei ole jäänyt Nooralotalle ikäviä muistoja, vaan hän tuntee auttaneensa arjen pyörityksessä vapaaehtoisesti. Nooralotan vanhemmille olikin tärkeää varmistaa, ettei kolari­ vaikuttaisi liikaa perusarkeen.

– Vanhempani halusivat alusta asti, että meidän lasten elämä pysyisi mahdollisimman normaalina: kävimme koulussa ja elimme kuten ennenkin. Muistan oikeastaan vain kerran itkeneeni äidin­ kohtalon takia. Jotenkin siihen kaikkeen kasvoi. Asia tuntuu perheestämme luonnolliselta, koska se on ollut osa elämäämme lähes aina.

Nooralotta ei koskaan ihmetellyt sitä, että hänen perheensä perusarki poikkesi ystävien arjesta.

– Olen jo nuorena pystynyt ajattelemaan tapahtunutta kypsästi ja käymään asioita läpi rationaalisesti. Koska äiti oli sairas, hän ei voinut käydä töissä kuten kavereideni äidit. Ymmärsin tämän, joten­ asiaa ei tarvinnut miettiä sen enempää.

Nooralotan ollessa kahdeksanvuotias perhe muutti Porin keskustasta rauhallisemmalle alueelle Meri-Poriin. Noora­lotan eno rohkaisi tyttöä osallistumaan paikallisen yleisurheiluseuran Kyläsaaren Kajastuksen toimintaan, koska sitä kautta tämä voisi tutustua uusiin kavereihin. Nooralotta meni – ja jäi sille tielleen.

– Jos emme olisi muuttaneet, en olisi välttämättä koskaan löytänyt yleisurheilua. Minusta ei siis ehkä olisi tullut pikajuoksijaa ilman tätä onnettomuutta. Voi olla, että kaikella on tarkoituksensa.

Määrätietoinen ahkeroija

Nooralotan äiti on ollut onnettomuudesta asti työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaikka hän elää itsenäisesti, aivovamma näkyy pienissä arkisissa asioissa. Hän ei esimerkiksi pysty ajamaan autoa tai pyörää, ja kävelykin on hitusen huteraa, koska tasapainoaisti ei täysin toimi. Kaikesta huolimatta Nooralotan äiti on nykyään elämästään nauttiva nainen.

– Äiti painaa onnellisena menemään. Hän on vahva ja jaksaa hienosti. Emme keskustele siitä, miten tylsää on, että näin tapahtui vaan teemme yhdessä kaikkea. Emme ole jääneet onnettomuuteen jumiin.

Nooralotta uskoo taustansa muokanneen häntä ihmisenä positiiviseen suuntaan. Hän haluaa tehdä kaiken kunnolla nyt eikä vasta muutaman päivän päästä.

– Äitini kohtalo on kasvattanut minusta­ määrätietoisen. Totuin lapsena tekemään monia asioita kerralla ja opin, että niiden eteen pitää tehdä töitä. Olenkin saavuttanut jo monta tavoitettani.

– Toki minulla on käynyt mielessä, miksi tämä tapahtui juuri meille. Muutenkin tuntuu, että elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita ei ihan jokaiselle käy, sekä positiivisia että negatiivisia.

Kesät Makedoniassa

Nooralotan elämä ei tosiaan ole kulkenut ihan perinteisimpiä reittejä. Isän sukujuurien ansiosta perhe vietti kesät Makedoniassa. Siellä leikkikavereina oli serkkuja ja elämä tuntui huoletto­malta.

– Muistan, että vaniljajäätelökin maistui siellä paremmalta. Itkin aina hirvittävästi, kun kesän lopuksi lähdimme takaisin Suomeen.

Makedoniassa kolmasosa väestöstä on islaminuskoisia kuten Nooralotan isäkin. Islamiin suhtaudutaan siellä Nooralotan mukaan samantyyppisesti kuin luterilaisuuteen täällä: monet ovat tapauskovaisia,­ eikä usko erotu arjessa sen kummemmin.

Isäänsä Nooralotta kutsuu babiksi. Kotona Porissa isän tausta näkyi lähinnä­ ruokapöydässä: hän teki usein lastensa Albania-keitoksi nimeämää ruokaa, johon­ kuului punaista paprikalientä, lihapaloja­ ja perunaa.

Nooralotan vanhemmat erosivat nelisen­ vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun tytär jo suunnitteli muuttoa omilleen. Isällä on nykyään uusi perhe, ja Nooralotta on saanut sitä kautta kolme uutta sisarusta.

– Pienet lapset ovat ihania. Suhde uusiin sisaruksiini on kuitenkin tätimäinen, koska olen heitä selvästi vanhempi. Toisten sisarusteni kanssa olemme käyneet läpi normaalit riidat ja eläneet enemmän perusarkea.

Nooralotan menestyminen pika-aitajuoksussa on tuonut hänen perheelleen valtavasti iloa. Erityisesti äiti jännittää ja seuraa tyttärensä jokaista kilpailua. Kun nuorten yleisurheilun EM-kisat järjestettiin viime vuonna Tampereella, katsomossa istuivat kaikki läheiset Noora­lotan kummisedistä isovanhempiin ja ystäviin. Läsnäolo kannatti, pronssia tuli.

– Ihanaa, että pystyn antamaan muillekin elämyksiä ja onnistumisen tunteita juoksullani. Minua ei haittaa yhtään­ se, jos äitini tai muut sukulaiseni haluavat hehkuttaa muille minun osaavan juosta.

Vanhemmistani huokuu hyvällä­ tavalla ylpeys ja ilo oman lapsensa puolesta.

Täyteen buukatut päivät

Nooralotan juoksu-ura sai sysäyksen 13-vuotiaana, kun hän löysi valmentajakseen Jussi Ihamäen. Ennen sitä Nooralotta treenasi juoksukoulussa, mutta Jussin kanssa hän alkoi saada itsestään irti ihan uusia tehoja. Nykyään Jussi valmentaa myös Nea-siskoa.

– Luotan siihen, että valmentajani osaa tehdä minusta huippu-urheilijan. Hänen tapaamisensa oli käännekohta elämässäni. Jussi innostui minusta niin paljon, että on halunnut panostaa­ minuun­ kaikkensa, vaikka hänellä­ on perhe ja toinen työ. Hän on auttanut minut urheilijana uudelle tasolle.

Pika-aitajuoksussa Nooralottaa kiehtoo se, että suoritus kestää vain joitain sekunteja, mutta niiden aikana ei voi herpaantua hetkeksikään.

– Eniten nautin jännityksestä ja adrenaliinista. Kun keskityn täydellisesti ja juoksu kulkee hyvin, unohdan kaiken muun. Minulla on paljon voittamisen tahtoa ja uskon, että voin päästä tosi pitkälle. Se tunnetila, joka tulee, kun saavutan maaliviivan hyvin menneen juoksun jälkeen, ajaa minua eteenpäin.

Vaikka Nooralotta panostaa täysillä urheilu-uraan, hän haluaa samaan aikaan­ menestyä myös yliopistossa. Nooralotta opiskelee toista vuotta Turun yliopiston Porin-yksikössä kauppatieteitä. Hänen peruspäivänsä onkin täyteen buukattu: aamukahdeksalta alkavat kahden tunnin juoksutreenit, sitten on koulua kahteen asti, neljästä kuuteen treenit ja lopuksi vielä urheiluhieronta.

– Tykkään opiskelusta ja sen haasteista, vaikka juoksu on tällä hetkellä ykkösjuttuni. Koulu on minulle vapaa-ajanvietettä. Opiskelen mieluummin nyt kuin vasta sitten joskus, kun urheilu-ura on ohi.

Opiskelulle on oman motivaation lisäksi käytännön syy: raha. Valtio kun ei tue yleisurheilijoita kovin kummoisilla summilla. Nooralotan mukaan keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on lähes ainoa yleis­urheilija, joka tienaa työllään kunnolla. Nooralotta saa opetus- ja kulttuuriministeriöltä puolikasta urheilijatukea, mutta se kuluu yhdessä sponsoreilta saadun palkan kanssa treeni- ja kisamatkoihin.

– Opintotuki on tärkeä, sillä maksan sen avulla vuokrani. Mielestäni olen pärjännyt näillä tienesteillä hyvin. Olen säästäväinen ihminen enkä tuhlaa kauheasti mihinkään ylimääräiseen. Myös äitini auttaa rahallisesti silloin tällöin.

Vaikka Nooralotta on kovassa nosteessa ja valmennustarjouksia on tullut Yhdysvalloista asti, hän aikoo pysyä Porissa.­ Siellä ovat perhe, poikaystävä, valmentaja ja koulu – kaikki, mitä hän tarvitsee.

Yleisurheilun EM-kisat alkavat ti 12.8. Nooralotta juokseen sadan metrin aitojen alkuerissä klo 14.30.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 27/2014.

Lue myös:

Onko seksikkyys taakka Suomen naisurheilulle?

Nooralotta Neziri

■ Pika-aitajuoksija syntyi 9.11.1992 Turussa. Asuu Porissa.­ Seurustelee.
■ Kilpailee 60:n ja 100 metrin aitajuoksussa ja on tehnyt molemmissa Suomen ennätykset­.
■ Nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa vuonna 2011. Valittiin­ tänä vuonna Urheilugaalassa Vuoden esikuvaksi.
■ Opiskelee kauppatieteitä pääaineenaan johtaminen ja organisointi.­
■ Tavoittelee finaalipaikkaa elokuussa Sveitsin Zürichissä yleisurheilun EM-kisoissa.

Manuelalla ja Tuurella on kummallakin lapsia edellisistä liitoistaan.

Muusikko Tuure Kilpeläinen, 47, ja taitelija Manuela Bosco, 35, seurustelevat, kertoo Voice.

– Ollaan yhdessä. Kyllä, Manuela kertoo Voicen mukaan.

Manuela erosi entisestä puolisostaan Kasmir Baltzarista kesäkuussa. Manuelalla ja Kasmirilla on kaksi yhteistä lasta Sahara-tytär ja Otava-poika. Sahara on syntynyt vuonna 2014 ja Otava vuonna 2016.

Myös Tuure on eronnut ja hänellä on ex-puolisonsa kanssa kaksi lasta.

Manuela ja Kasmir antoivat Me Naisille yhteishaastattelun keväällä 2016. Pääset lukemaan sen tämän linkin kautta.

Britannian prinssi William saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen marraskuun viimeisinä päivinä. Presidentti Sauli Niinistö isännöi vierailua, mutta on Williamilla muutakin odotettavaa!

  1. Oh dear! Prinssi William on varmasti tottunut päivittelemään surkeaa säätä kotisaarellaankin. Suomi lienee kuitenkin yksi säävoivottelun paratiiseista. Jos tässä lajissa kisattaisiin, olisimme aina MM-finaalissa. Liity siis huokailumittelöön! 
  2. Marraskuisessa viimassa jokainen järki-ihminen käyttää päähinettä, mikä on loistouutinen kaikille hiusongelmien kanssa kamppaileville. Syyspipo korville vedettynä ei tarvitse murehtia lättänästä kuontalosta – tai aatelisesti nousevasta hiusrajasta. Kröhöm.
  3. Pimeässä jokainen näyttää hyvältä. Jokainen. 
  4. Pimeässä Helsingissä saattaa törmätä muihinkin prinsseihin! Marraskuun viimeisinä päivinä alueen prinssitiheys on maksimissaan, sillä myös Ruotsin prinssi Daniel saapuu kaksipäiväiselle vierailulle.
  5. Prinssi Daniel aikoo käydä kasvuyritystapahtuma Slushissa. Lähde imuun, niin saat kokea ikäkriisivuoristoradan koko kierroksen. Jos presidentti Sauli Niinstön seurassa tunnet itsesi kovin nuoreksi, lupaamme, että Slushissa 35-vuotias saa mukavan tönäisyn takaisin todellisuuteen. Ei sitä sittenkään ihan untuvikkoja enää olla.
  6. Prinssi William saapuu Suomeen ilman perhettään. Kyllähän se tiedetään, että elämä pienten lasten (ja vielä raskaana olevan, jatkuvasti pahoinvoivan kumppanin) kanssa voi välillä olla rankkaa. Hengailu Sauli Niinistön seurassa voi siis tuntua ihan lepolomalta. Sale ei varmasti paisko ruokaa lattialle tai saa raivareita kättelyjonossa. Jos kuopuksen syntymän jälkeen kaipaat irtiottoa, tervetuloa uudelleen!

Suomessa ei tarvitse siristellä silmiä auringossa tai tarvitse huolehtia UV-vaatteista. Olet saapunut migreenivapaalle vyöhykkeelle! Kuva: Sanomien arkisto / Pete Aarre-Ahtio
Suomessa ei tarvitse siristellä silmiä auringossa tai tarvitse huolehtia UV-vaatteista. Olet saapunut migreenivapaalle vyöhykkeelle! Kuva: Sanomien arkisto / Pete Aarre-Ahtio