Vauvan odotus on tuonut Ninja Sarasalon elämään tasapainoa.
Vauvan odotus on tuonut Ninja Sarasalon elämään tasapainoa.

Ero, uusi rakas ja raskaus. Ninja Sarasalon elämässä on tapahtunut lyhyen ajan sisällä isoja elämänmuutoksia.

Ninja Sarasalon, 26, elämä on mennyt uusiksi muutamassa kuukaudessa. Ensin päättyi viisi vuotta kestänyt seurustelusuhde Sonic Roots -yhtyeen laulajan Henri Lönnrotin eli Nennen kanssa.

Neljä kuukautta sitten hän tapasi uudelleen parin vuoden takaisen ystävänsä Yoshikin ja rakastui. Melkein saman tien hän huomasi odottavansa pariskunnan esikoislasta. Vauvan on määrä syntyä elokuussa.

– Lapsi ei todellakaan kuulunut vielä suunnitelmiimme. Mutta kun vauva ilmoitti tulostaan, se oli kaunis yllätys, Ninja sanoo.

Temperamenttisena tyttönä tutuksi tullut Ninja vaikuttaakin siltä, mitä sanoo olevansa. Rauhalliselta ja tyytyväiseltä.

 –  En ole koskaan ollut oikeasti se diiva, jona minua on pidetty. Lähdin nuorena yksin maailmalle ja jouduin keräämään itsetuntoni ja ryhtini saadakseni huomion, Ninja sanoo.

Hän kuvailee olevansa valloittajaluonne.

– Nykyään hyväksyn sen, etten voi saada kaikkea. Olin lellitty lapsi ja joskus toivon, että äitini olisi sanonut minulle useammin ei. Omaa lastani haluan kasvattaa tiukemmin, Ninja miettii.

Perhekeskeinen tyttö

Ninja lähti malliksi maailmalle niin nuorena, että peruskoulukin jäi kesken. Myöhemmin se alkoi harmittaa niin, että viime syksynä Ninja palasi takaisin koulunpenkille ja suunnittelee jatkavansa opintoja valkolakkiin asti.

Nyt hän taputtelee vatsaansa, joka on jo kunnon vatsan näköinen ja on helpottunut, että elämään on tullut uusia ulottuvuuksia.

– Olen perhekeskeinen ja vanhanaikainen tyttö. Bilettäminen, kapakoissa istuminen, rokkielämä – se puoli on nähty. En ole enää pitkään aikaan viihtynyt niissä piireissä, vaan tunsin itseni tosi ulkopuoliseksi. 

Ninjan puoliso on isän puolelta japanilainen, mutta Suomessa syntynyt ja asunut täällä koko ikänsä. Tällä hetkellä hän työskentelee isänsä sushi-ravintolassa kokkina ja soittaa bassoa ja laulaa Hosni and the Godwind -nimisessä kokoonpanossa.

– Ihastuin Yoshikin vilpittömyyteen. Hän on hauska, rauhallinen ja luotettava. Aamuisin hän sanoo ensi töikseen: olet kaunis, rakastan sinua.

Vauvan odotus on tuonut Ninjan elämään tasapainoa ja rauhaa. Pitkään hän tunsi vain ajelehtivansa.

– Elämäni ei ole aina ollut helppoa, vaikka olen saanut käteeni hyvät kortit. Aikuiseksi kasvaminen on ollut minulle vaikeata. On vaatinut rohkeutta sulkea ovi, avata uusi, siirtyä eteenpäin ja ottaa vastuuta elämästään ja muista. Mutta nyt tunnen olevani siihen valmis.

Ninja Sarasalo

- Syntynyt 8.5.1982 Helsingissä.

- Työskennellyt mallina Pariisissa, New Yorkissa ja Tokiossa. ?Hänen kuviaan on julkaistu Ellessä, GQ:ssa ja Voguessa ja hän on esiintynyt Jean Paul Gaultierin kasvona.

- Julkaisi 2006 ensimmäisen singlen Fashion ja esikoisalbumin  I Don’t Play Guitar 2007. Keväällä 2008 osallistui Suomen euroviisukarsintaan.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.