Nina Honkasen mielestä hyvä parisuhde on kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Kuva: Jouni Harala
Nina Honkasen mielestä hyvä parisuhde on kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Kuva: Jouni Harala

Kun kirjailija Nina Honkanen oli teini, seksuaalisuudesta opetettiin, että pojista kannattaa pysyä kaukana. Nelikymppisenä hän päätti opiskella seksuaalikasvattajaksi.

”Olen ollut pienestä pitäen utelias ja kiinnostunut seksuaalisuudesta. Kansakoulun toisella luokalla opettajamme Sinikka lähti äitiyslomalle ja antoi meidän kahdeksanvuotiaiden kysyä häneltä, mitä halusimme. Joku muu ehti kysyä, miten lapset saavat alkunsa, joten minä kysyin, onko se lasten tekeminen kivaa. Vaikkemme olleet kuullut kuin haikarajuttuja, ymmärsimme, ettei kyse ole vain lisääntymisestä.

Satakuntalaisessa kodissamme ei 1970-luvulla ollut seksuaalikasvatusta. Kun kuukautiseni alkoivat, äiti työnsi vessan oven välistä Perfekta-siteen ja sidevyön kertomatta, miten niitä käytetään. Pojista sanottiin, että niistä kannattaa pysyä kaukana. Ei kauheasti annettu työkaluja siihen, miten toisen ihmisen kanssa ollaan tekemisissä, saati puhuttu ehkäisystä tai mistään muustakaan seksuaalisuuteen liittyvästä.

Onneksi keskustelimme kaveriporukassamme Rauman flikkojen kanssa tosi avoimesti kaikesta, mitä teini-ikään kuului. Se oli poikkeuksellisen suorasukaista touhua.

Ero vaati rohkeutta

Seksuaalikasvatuksen opinnot valitsin siksi, että halusin ymmärtää ruohonjuuritasolla, mistä seksuaalisuudessa on kyse. Moni sekoittaa yhä seksin ja seksuaalisuuden keskenään. Kun aloitin opinnot 45-vuotiaana, ymmärsin, ettei luonto ole minuakaan kaikessa puuhun ajanut. Olen käynyt neljän vuoden psykoterapian ilman, että olisimme sivunneet seksuaalisuuttani.

”Kun kuukautiseni alkoivat, äiti työnsi vessan oven välistä Perfekta-siteen ja sidevyön kertomatta, miten niitä käytetään.”

Jatkan opintoja, kun saan romaani- ja elokuvakäsikirjoitukseni valmiiksi. Haaveeni on valmistua parin vuoden sisällä seksuaaliterapeutiksi.

Pikkulapsiarjesta, työstressistä ja parisuhdeongelmista johtuva halun puute on itsellenikin tuttua. Neljä poikaani ovat syntyneet neljällä eri vuosikymmenellä, ja välillä olen ollut niin poikki, että hyvä kun olen jaksanut kävellä kadulla ilman, että törmään liikennemerkkiin.

Haastavassa parisuhteessa ei välttämättä tee mieli mennä toisen kainaloon edes silloin, kun on hetken ajan parempi tunnelma. Vaikka olen opiskellut alaa ja pohdiskellut näitä asioita ammatikseni, olen huomannut, miten tumpelo voi olla, kun haastava ihmissuhde osuu omalle kohdalle. On pirun hankala seisoa savessa ja miettiä, miten pääsisi sieltä pois.

Entisen puolisoni kanssa kaksi vuotta sitten alkanut avioeroprosessi tuli päätökseen viime syksynä. En etsisi syitä eroon opinnoistani tai terapiasta. Voi kuitenkin olla, että ilman ulkopuolista väliintuloa minulla ei olisi ollut rohkeutta lopettaa suhdetta, jossa kumpikaan ei enimmäkseen ollut onnellinen.

Ei mikään fuckbuddy

Olen ollut neljässä pitkässä suhteessa. En ole koskaan ollut mikään fuckbuddy-ihminen – sanankin olen oppinut lehdistä. Teini-ikäisenä olin kyllä aika villi ja vapaa, mutta tapasin heti 18 täytettyäni vanhimpien lasteni isän. Siitä asti olen ollut parisuhdeihminen. En silti missään nimessä heristele sormea kenenkään tavalle elää elämäänsä, vaan mielestäni avoimet suhteet, lestadiolainen parisuhdemalli ja kaikki siltä väliltä ovat ok, kunhan ei satuta itseään tai toista.

”On tervettä itsekkyyttä järjestää tilaa aikuisten kohtaamiselle.”

Kun on monen ikäisiä lapsia, kotona on aina joku pieni, joka menee nukkumaan aikaisin, ja joku väärään aikaan hereillä oleva teini. Koskaan ei voi olla varma, etteikö joku heistä pamahda jostakin ovesta sisään.

Sen sijaan että jäisi odottelemaan rauhallista intiimiä hetkeä, kannattaa käyttää mielikuvitusta ja varastaa yhteistä aikaa aina, kun se on mahdollista. On tervettä itsekkyyttä järjestää tilaa aikuisten kohtaamiselle. Lapset eivät mene pilalle siitä, että ovat välillä hoidossa.

Hyvä suhde on mielestäni kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Silloin ei välttämättä tarvitse kärsiä halun puutteesta. Tietty määrä jännitettä ja intohimoa on hyväksi – ja se taas on yksi suurimmista mysteereistä, kuka keheenkin kolahtaa. Minulle on tosi tärkeää, että voin olla oma itseni ilman pelkoa siitä, etten riitä. Avoimuus ja pelottomuus ovat todella oleellisia onnellisessa suhteessa.”

Nina Honkanen

49-vuotias kirjailija, toimittaja ja seksuaalikasvattaja.

Asuu Helsingissä, syntynyt Porissa ja kasvanut Raumalla.

Neljän 7–30-vuotiaan pojan äiti.

Muistetaan muun muassa Radio Suomessa kuullusta Onnelliseksi-ohjelmasta ja romaaneistaan Gladiaattori sekä Joka kymmenes vuosi. Seksuaalisuutta läpi elämän käsittelevä Onnelliseksi-tietokirja ilmestyi tänä keväänä.

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Face palm

Suomalainen Heidi meni naimisiin Mount Everestillä yli 5 000 metrin korkeudessa: ”Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti”

Kukin tyylillään tietysti, mutta väkisinkin tulee mieleen, että joillain se erikoisuuden tavoittelu nyt vaan tuntuu menevän totaalisesti yli ja merkitsevän ehkä enemmänkin kuin se varsinainen asia eli tässä tapauksessa naimisiinmeno. Ja mahtoikohan tämä vuorella tapahtunut vihkiminen edes olla virallinen? Mutta kuten sanottu, kukin tyylillään... tyylejä vaan on niin monia, aina tyylittömyyteen saakka ;D
Lue kommentti

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.