Nina Honkasen mielestä hyvä parisuhde on kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Kuva: Jouni Harala
Nina Honkasen mielestä hyvä parisuhde on kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Kuva: Jouni Harala

Kun kirjailija Nina Honkanen oli teini, seksuaalisuudesta opetettiin, että pojista kannattaa pysyä kaukana. Nelikymppisenä hän päätti opiskella seksuaalikasvattajaksi.

”Olen ollut pienestä pitäen utelias ja kiinnostunut seksuaalisuudesta. Kansakoulun toisella luokalla opettajamme Sinikka lähti äitiyslomalle ja antoi meidän kahdeksanvuotiaiden kysyä häneltä, mitä halusimme. Joku muu ehti kysyä, miten lapset saavat alkunsa, joten minä kysyin, onko se lasten tekeminen kivaa. Vaikkemme olleet kuullut kuin haikarajuttuja, ymmärsimme, ettei kyse ole vain lisääntymisestä.

Satakuntalaisessa kodissamme ei 1970-luvulla ollut seksuaalikasvatusta. Kun kuukautiseni alkoivat, äiti työnsi vessan oven välistä Perfekta-siteen ja sidevyön kertomatta, miten niitä käytetään. Pojista sanottiin, että niistä kannattaa pysyä kaukana. Ei kauheasti annettu työkaluja siihen, miten toisen ihmisen kanssa ollaan tekemisissä, saati puhuttu ehkäisystä tai mistään muustakaan seksuaalisuuteen liittyvästä.

Onneksi keskustelimme kaveriporukassamme Rauman flikkojen kanssa tosi avoimesti kaikesta, mitä teini-ikään kuului. Se oli poikkeuksellisen suorasukaista touhua.

Ero vaati rohkeutta

Seksuaalikasvatuksen opinnot valitsin siksi, että halusin ymmärtää ruohonjuuritasolla, mistä seksuaalisuudessa on kyse. Moni sekoittaa yhä seksin ja seksuaalisuuden keskenään. Kun aloitin opinnot 45-vuotiaana, ymmärsin, ettei luonto ole minuakaan kaikessa puuhun ajanut. Olen käynyt neljän vuoden psykoterapian ilman, että olisimme sivunneet seksuaalisuuttani.

”Kun kuukautiseni alkoivat, äiti työnsi vessan oven välistä Perfekta-siteen ja sidevyön kertomatta, miten niitä käytetään.”

Jatkan opintoja, kun saan romaani- ja elokuvakäsikirjoitukseni valmiiksi. Haaveeni on valmistua parin vuoden sisällä seksuaaliterapeutiksi.

Pikkulapsiarjesta, työstressistä ja parisuhdeongelmista johtuva halun puute on itsellenikin tuttua. Neljä poikaani ovat syntyneet neljällä eri vuosikymmenellä, ja välillä olen ollut niin poikki, että hyvä kun olen jaksanut kävellä kadulla ilman, että törmään liikennemerkkiin.

Haastavassa parisuhteessa ei välttämättä tee mieli mennä toisen kainaloon edes silloin, kun on hetken ajan parempi tunnelma. Vaikka olen opiskellut alaa ja pohdiskellut näitä asioita ammatikseni, olen huomannut, miten tumpelo voi olla, kun haastava ihmissuhde osuu omalle kohdalle. On pirun hankala seisoa savessa ja miettiä, miten pääsisi sieltä pois.

Entisen puolisoni kanssa kaksi vuotta sitten alkanut avioeroprosessi tuli päätökseen viime syksynä. En etsisi syitä eroon opinnoistani tai terapiasta. Voi kuitenkin olla, että ilman ulkopuolista väliintuloa minulla ei olisi ollut rohkeutta lopettaa suhdetta, jossa kumpikaan ei enimmäkseen ollut onnellinen.

Ei mikään fuckbuddy

Olen ollut neljässä pitkässä suhteessa. En ole koskaan ollut mikään fuckbuddy-ihminen – sanankin olen oppinut lehdistä. Teini-ikäisenä olin kyllä aika villi ja vapaa, mutta tapasin heti 18 täytettyäni vanhimpien lasteni isän. Siitä asti olen ollut parisuhdeihminen. En silti missään nimessä heristele sormea kenenkään tavalle elää elämäänsä, vaan mielestäni avoimet suhteet, lestadiolainen parisuhdemalli ja kaikki siltä väliltä ovat ok, kunhan ei satuta itseään tai toista.

”On tervettä itsekkyyttä järjestää tilaa aikuisten kohtaamiselle.”

Kun on monen ikäisiä lapsia, kotona on aina joku pieni, joka menee nukkumaan aikaisin, ja joku väärään aikaan hereillä oleva teini. Koskaan ei voi olla varma, etteikö joku heistä pamahda jostakin ovesta sisään.

Sen sijaan että jäisi odottelemaan rauhallista intiimiä hetkeä, kannattaa käyttää mielikuvitusta ja varastaa yhteistä aikaa aina, kun se on mahdollista. On tervettä itsekkyyttä järjestää tilaa aikuisten kohtaamiselle. Lapset eivät mene pilalle siitä, että ovat välillä hoidossa.

Hyvä suhde on mielestäni kuuleva, ymmärtävä ja kiinnostunut. Silloin ei välttämättä tarvitse kärsiä halun puutteesta. Tietty määrä jännitettä ja intohimoa on hyväksi – ja se taas on yksi suurimmista mysteereistä, kuka keheenkin kolahtaa. Minulle on tosi tärkeää, että voin olla oma itseni ilman pelkoa siitä, etten riitä. Avoimuus ja pelottomuus ovat todella oleellisia onnellisessa suhteessa.”

Nina Honkanen

49-vuotias kirjailija, toimittaja ja seksuaalikasvattaja.

Asuu Helsingissä, syntynyt Porissa ja kasvanut Raumalla.

Neljän 7–30-vuotiaan pojan äiti.

Muistetaan muun muassa Radio Suomessa kuullusta Onnelliseksi-ohjelmasta ja romaaneistaan Gladiaattori sekä Joka kymmenes vuosi. Seksuaalisuutta läpi elämän käsittelevä Onnelliseksi-tietokirja ilmestyi tänä keväänä.

Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti