Nightwishin Tuomas Holopainen. Kuva Lehtikuva
Nightwishin Tuomas Holopainen. Kuva Lehtikuva

Nightwish-yhtyeen entinen solisti Anette Olzon kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa potkuistaan yhtyeestä. Nightwish kommentoi väitteitä Facebookissa.

Nightwish-yhtyeen entinen solisti Anette Olzon kertoo torstaina 19. joulukuuta ilmestyneessä Me Naiset -lehdessä potkuistaan bändistä.

– Minulle kävi kuten Tarjallekin. Sain potkut, Anette sanoo jutussa.

Näin Nightwish kommentoi Anetten väitteitä virallisilla Facebook-sivuillaan:

"Tervetuloa pyykkitupaan… Hohhoijaa…

Entisen solistimme Anetten haastattelu Me Naiset - lehdessä on täynnä totuuksien vääristelyä ja mustamaalausta. Tätä “yksi nainen vastaan Neanderthalit” - asetelmaa on helppo käyttää hyväkseen meidän mediahistoriamme takia.

Anetten ero ei johtunut raskaudesta tai sairaudesta. Hänestä paljastui tähän työyhteisöön sopeutumaton, ja sitä rapauttava persoona.

Nämä väitteet voimme esimerkkinä kumota suoralta kädeltä:

Väite: Hetkeä aiemmin Anette oli ilmoittanut raskaudestaan Tuomas Holopaiselle.

Totuus: Anette kertoi raskaudestaan koko bändille jo noin viikkoa aiemmin Montrealissa. Kaikki olivat onnittelutuulella, ja Anette itsekin tarjosi mahdollisuutta palkata vokalisti tilalleen, jos ei itse pystyisi kaikkea sovittua hoitamaan. Myöhemmin hän pyörsi päätöksensä, ja hankaluudet todella alkoivat. Rahan ja aseman menetyksen pelko vaikutti ilmiselvältä.

Väite: Bändin pojat päättivät puolestani kaiken.

Totuus: Tuomas, eikä kukaan muukaan bändistä päätä yksinään mihin milloinkin lähdetään. Bändin sisällä on keskusteltu ja tuettu ihmisiä henk.koht. tasolla. Myös Anettea. Managerit ja promoottorit keskustelevat mahdollisista keikoista, levyjen julkaisuista ym., ja bändin kaikkien jäsenten toiveet on otettu huomioon. Kaikista näistä detaljeista on neuvoteltu Anetten ja hänen managerinsa kanssa. Sähköpostit ovat tallessa.

Jotta kiertueilla jaksaisi, on järkevää ja oikein tehdä asiat henk.koht. tasolla mukavaksi. Anettelle annettiin näiden keskustelujen pohjalta vapauksia haastatteluista ja fanitapaamisista. Hänelle ja hänen perheelleen järjestettiin mm. oma keikkabussi ja kuski sekä Euroopassa että Amerikassa. Kulut maksoi organisaatio, ei Anette tai hänen firmansa. Muut bändistä eivät ole käyttäneet vastaavia etuja.

Väite: Muut tulot menivät suoraan miesten kassaan.

Totuus: Anetelle ja hänen firmalleen on maksettu viidesosa kaikesta mitä hänen aikanaan ja hänen kanssaan on tehty. Meillä ei ole syytä valehdella, koska tästä kakusta on riittänyt siivua meille kaikille. Talousasiat on bändissä aina hoidettu avoimesti, rehellisesti ja tasapuolisesti. Kirjanpito on olemassa. Se kuinka jäsenet sitten käyttävät oman osuutensa on heidän omalla vastuullaan.

Me emme halua, emmekä aio kommentoida tätä enempää tällä erää. Pyykinpesu on väsyttävää. Muistakaa auttaa rouvianne välillä.

- Kaikki Nightwishin pojat."

Lue myös:

Nightwishistä erotettu Anette Olzon: "Bändin pojat päättivät puolestani kaiken"

Nightwishin elokuva on eriskummallinen taideteos

Anette Olzon: ”Iso riita puhdisti ilman”