Kääk, mitä juttuja internet tarjosi 1990-luvulla. Kuva: Colourbox
Kääk, mitä juttuja internet tarjosi 1990-luvulla. Kuva: Colourbox

Päivittäinen sähköpostien tarkistaminen herätti suurta ihmetystä internetin ensimetreillä.

Tänä syksynä vietetään monen nettikeksinnön merkkipäiviä.

World Wide Web eli nykyinen internet avautui julkiseen käyttöön tasan 25 vuotta sitten eli 23. elokuuta 1991.

Hakujätti Google juhlii syyskuussa puolestaan kymmentä vuottaan Suomessa.

Näiden vuosien välissä on tapahtunut paljon. Menneisyyteen on jäänyt monia hauskoja netin käyttötapoja sekä moderneja keksintöjä.

Mitä sinulle jäi mieleen internetin alkuajoista? Kysyimme tätä ihmisiltä, joille netinkäyttö on nykyään arkipäivää. Tämmöisiä nettijuttuja ei enää kuule:

Päiväkirjan arvoinen tapaus

”Avasin ensimmäisen sähköpostiosoitteeni syksyllä 1999. Ihan hävettävän myöhään! Se taisi olla myös ensimmäinen kerta, kun kävin netissä. En muistaakseni vielä silloin juurikaan tehnyt mitään hakuja, vaan kirjoittelin lähinnä eri paikkakunnalla asuvan kaverini kanssa meilillä. Se tuntui tietysti kätevältä. Olin lähtenyt opiskelemaan, eikä ollut varaa puhua puhelimessa.

Mieheni tutustui nettiin vieläkin myöhemmin. Hänen päiväkirjastaan löytyy vuodelta 2003 merkintä ’kävin internetissä’. Kyse oli sen verran erikoisesta toiminnasta, että piti oikein päiväkirjaan kirjoittaa.” Niina, 36

”Mieheni päiväkirjasta löytyy vuodelta 2003 merkintä ’kävin internetissä’.”

Suuret laskut salakäytöstä

”Lähdin au pairiksi Los Angelesiin vuonna 1994. Perheellä oli laatikkomainen tietokone alakerrassa. Tajusin, että siellä on jokin salaperäinen netti. Kun perhe oli poissa, käytin konetta ’salaa’. Ajauduin jonnekin keskustelupalstoille, jossa miehet metsästivät seuraa. En ymmärtänyt, että netinkäyttö oli kamalan kallista, ja perheenisä ihmetteli kovaan ääneen, miksi puhelinlaskut olivat niin suuret. En tieteenkään paljastanut käyttäneeni konetta.” Sanna, 42

Päivittäiset sähköpostit ja allekirjoitus

”Aloitin opiskelut 1995 ja sain elämäni ensimmäisen sähköpostiosoitteen. Eräs teekkaripoika yritti sitkeästi tehdä tuttavuutta sähköpostin välityksellä. Homma kuivui heti kasaan, sillä hän oli mielestäni liian innokas: hän luki sähköpostinsa joka päivä! Itse saatoin meilata hänelle tiistaina ja käydä tarkistamassa meilit seuraavan kerran viikon kuluttua. Tällä välin heppu oli kuumotellut joka päivä omilla viesteillään. Kaveri myös käytti professionaalia allekirjoitusta mietelauseineen. Minusta se oli friikkiä.” Juulia, 40

Nettiosoitteet omasta muistista

”1990-luvun lopulla kaikki käyttivät Netscapea internet-selaamiseen. Hakukoneita ei alkuun ollut, vaan kaikki nettiosoitteet piti tietää etukäteen. Muistan aina sen ilon, kun muutamia vuosia sitten nykyisten nettiselaimien osoitekenttään ilmestyi suorahaku, eikä hakukonetta tarvinnut avata erikseen.” Paula, 34

”Nettiä ja puhelinta ei voinut käyttää yhtä aikaa.”

Meluava ja hidas yhteys

”Pöydän alta kuului aina suhina ja vinkuna, kun ensimmäisessä opiskelijakämpässäni odottelin yhteyden avautumista. Odotellessa ehti hyvin keittää kahvit.” Kiia, 37

”Tiittidiii….tiittidiii…tiittidii. Modeemin piinaava piipitys on jäänyt parhaiten mieleeni. Yhteyden luominen kesti aina loputtoman kauan, joten hetken mielijohteesta ei silloin tehty mitään internetissä.” Kaisu, 45

Lue myös! Ahdistaako virtuaalisotku? Näin siivoat digitaalisen elämäsi

Valinta modeemin ja puhelimen välillä

”Ensimmäiseksi tulevat mieleen legendaariset modeemiäänet ja se, kun toinen surffaili ja toinen vahti puhelinta, etteivät muut perheenjäsenet vahingossa nosta luuria. Silloinhan nettiä ja puhelinta ei voinut käyttää yhtä aikaa.” Pirkko, 52

”Meillä ei ollut mitään käsitystä, mikä on posliini, joten vastasimme, että ’vähän’.”

Chat ja ihmeelliset kysymykset

”Alkuaikojen nettisurffailu oli chat-kanavilla pyörimistä. Ainakin Kiss FM -chat oli tuolloin suosikkini. Tietenkin hengattiin aina kaveriporukalla ja juteltiin yhdessä pojille. Kerran joku tyyppi kysyi meiltä: ”Oletko posliini?”. Meillä ei ollut mitään käsitystä, mikä on posliini, joten vastasimme, että ’vähän’.” Pia, 22
 
”Nettihausta muistan, kuinka isäni jossain vaiheessa 2000-luvun alussa kysyi, että mihin se netti menee, kun koneen sulkee. En osannut selittää.” Anniina, 27

Huh, mitä meiliosoitteita!

”Ensimmäiset sähköpostiosoitteet olivat niin kuumottavia, ettei niistä kehtaa edes puhua. Kenellekään ei tullut mieleen ottaa ’etunimi piste sukunimi’ -osoitteita, vaan ’kultamussukka_89’, ’mixu_mixuli’ tai ’zori_kaikesta_87’ oli paljon parempi vaihtoehto. Jossain vaiheessa kaikki hankkivat uudet järkevät sähköpostit – paitsi yksi kaveri, jonka osoite on edelleen alaviivoja, z-kirjaimia ja vuosilukuja täynnä.” Zirpa, 27

”Vuonna 1996 minulle esiteltiin sähköposti. Ihan turha juttu, ajattelin. Ehkä kerran viikossa kävin yliopiston tietokoneluokassa katsomassa meilit. Yleensä ei ollut tullut mitään postia, vaikka kekkulipäissään tuli aina vaihdettua teekkareiden kanssa sähköpostiosoitteita. Ne olivat siihen aikaan niin kummallisia kirjain- ja numeroyhdistelmiä, että ne piti joko kirjoittaa haalarin lahkeeseen tai lapulle. En oikein käsittänyt, mikä olisi se asia, joka pitäisi meilillä hoitaa. Olihan kirjeet ja puhelin keksitty.” Veera, 37

”Hakusanat ’porno’ ja ’seksi’ tuntuivat pöyristyttäviltä.”

Pöyristyttävät hakusanat

”Työpaikalleni tuli ensimmäinen nettipääte vuonna 1996. Siinä oli rajoitettu surffailuaika, joka kului nopeasti työtehtäviä hoitaessa. Muistan, kuinka moni jäi usein ylitöihin ja seikkaili illan netin ihmeellisessä maailmassa. Seuraavana aamuna katsoimme silmät pyöreinä hakuhistoriasta, missä kävijät olivat surffailleet. Hakusanat ’porno’ ja ’seksi’ tuntuivat silloin ihan pöyristyttäviltä.” Minna, 38

Lue myös! Minne poistetut tekstarit ja meilit menevät?

”Ikinä ei tuu yleistyyn mikään internet”

”Yliopisto-opintoihini kuului massaluentosarja, jossa kerrottiin meille opiskelijoille Internetistä – siis luennoitiin, ei tietenkään näytetty mitään. Pian sen jälkeen proseminaariryhmässä vaadittiin sähköpostiosoite, koska hullun moderni ohjaajamme halusi, että pidämme yhteyttä sähköpostiryhmässä.

Muistan sen tunteen, kun menin yliopiston syvimmässä kellarikerroksessa sijaitsevaan atk-luokkaan ja avasin ensimmäistä kertaa elämässäni dos-pohjaisen sähköpostiohjelman, jonka käyttöohjeet sain kuulopuheena kavereilta. Kävin sähköpostissa noin kerran viikossa, moni ryhmän jäsen vielä harvemmin, joten ohjaajan idea epäonnistui surkeasti.

Tästä kokemuksesta viisastuneena olen antanut maailmalle ehkä legendaarisimman lausuntoni koskaan: ”Ikinä ei tuu yleistyyn mikään internet.” Minua muistutetaan tästä yhä viikoittain.” Pipsa, 41

Kerro tarinasi!

Millaisia kokemuksia sinulla on ensimmäisistä kerroista internetissä?
Kerro kokemuksiasi alla olevassa kommentointikentässä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.

 

Putous-tähti Kiti Kokkonen ja 10 vuotta nuorempi sisko Pauliina Virta ovat kummakin bonusäitejä, eikä heillä kummallakaan ole biologisia lapsia. – Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Se ei ollut mikään onnenpäivä. Kun näyttelijä Titta Jokinen otti hieman alle kymmenvuotiasta Kiti Kokkosta kädestä ja asetti tämän kämmenen vatsakummulleen kertoakseen, että Kitistä tulee isosisko, Kiti ryntäsi vessaan lukkojen taakse itkemään. Ainakin näin Kitille on kerrottu, totuutta hän ei itse tarkalleen muista.

Sen Kiti kuitenkin muistaa, että tieto pikkusiskon syntymästä tavoitti hänet tanhuharjoituksissa. Kiti lähti treeneistä hymyssä suin ja kirjoitti kotonaan päiväkirjaansa sanat: ”Olen saanut pikkusiskon.” Se jäi lopulta kirjan ainoaksi lauseeksi.

Nyt Kiti, 43, ja Pauliina Virta, 33, hassuttelevat ja repeilevät tuon tuosta kovaääniseen nauruun, Kiti vielä aavistuksen Pauliinaa kovempaan. Siskosten olemuksessa on jotain ihan samaa ja jotain täysin erilaista. Pauliina on hillitty, hallittu, pitkä blondi, Kiti puolestaan rönsyilevä, riehakas, 150-senttinen punapää.

”Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi.”

Myös naisten vierekkäiset työhuoneet Suomen Komediateatterin toimistolla kuvastavat sisarusten eroja. Taiteellisen johtajan Kitin työhuoneen matto on kulunut ja mytyssä, papereita lojuu ympäriinsä vinksin vonksin. Pahvikuva Titta-äidistä Tarja Halosena vahtii Kitin huonetta. Lipunmyynnistä vastaavan Pauliinan työhuoneessa taas jokainen tavara on aseteltu niin jämptisti paikalleen, että niiden välit voisi tarkistaa viivaimella.

– Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi. Pauliina rakastaa Excel-taulukoita, minä askartelua. Olemme aikaansaavia, mutta eri osa-alueilla: Pauliina tykkää urheilusta, minä virkkaan, Kiti kuvailee.

– Minä rentoudun liikkumalla, Kiti askartelemalla ja hoitamalla puutarhaa. Hänellä on jäätävän hyvät kädentaidot. En ymmärrä, miten hän jaksaa puuhata käsillään illasta toiseen, Pauliina jatkaa.

Nämä erot sisarusten välillä ovat kuitenkin vain ulkokuorta. Henkisesti he ovat samalla viivalla.

– Kiti on sielunsisareni. Hänelle voin puhua aina kaikesta, Pauliina kehaisee.

– Pauliinan kanssa voin olla täysin oma itseni. Hän on yksi harvoista, joille voin kertoa ihan rehellisesti, miltä minusta tuntuu, Kiti peesaa.

Viime aikoina Pauliina on sparrannut Kitiä myös Komediateatterin ulkopuolella, sillä Kiti on uusi Putous-näyttelijä. Pauliinalla on vahva luotto siihen, että Kiti tulee olemaan suorissa lähetyksissä tosi hyvä.

– Minun silmissäni Kiti oli luonnollinen valinta ohjelmaan. Ihailen hänen itseironiakykyään, siitä syntyy hauskin huumori.

Sama äiti, eri isät

Kitillä ja Pauliinalla on sama äiti mutta eri isät. He eivät kasvaneet lapsena samassa kodissa.

Kun Kiti oli 3,5-vuotias, äiti Titta ja leffaohjaaja-isä Ere Kokkonen erosivat. Kiti jäi asumaan isänsä kanssa. Silloin ratkaisua pidettiin erikoisena.

– Minusta tuntui tosi luonnolliselta, että jäin isälleni. Uskon, että asiat ovat menneet aikanaan ihan oikein, Kiti huomauttaa.

Pauliina syntyi Titalle ja muusikko Pauli Virralle, laulaja-näyttelijä Olavi Virran pojalle. Titta ja Pauli erosivat, kun Pauliina oli 3,5-vuotias, saman ikäinen kuin Kiti vanhempien erotessa. Pauliina jäi erossa asumaan äitinsä kanssa.

– En ole koskaan osannut tuntea kateutta siitä, että Pauliina on asunut äidin kanssa ja minä en. Meitä on aina kohdeltu samanarvoisesti. Äiti on ollut siinä jopa hysteerisen tarkka: kaupassa tavaroita tutkiessa hän selitti jo etukäteen, että tämän ostan sitten myös siskollesi, Kiti kertoo.

Lapsuudessaan Kiti muistaa hoivanneensa Pauliinaa ja vahtineensa tämän leikkejä Kaivopuiston rannassa. Yksi erityisen pelästyttävä muisto ahdistaa vieläkin. Pauliina oli vain muutaman kuukauden ikäinen, kun hän sai vahingossa jalalleen kiehuvaa vettä niin, että iho lähti.

– Se oli minulle hirveä tragedia. Hän joutui sen vuoksi sairaalaankin, Kiti kertoo.

– Hei, mä en muista, Pauliina kuittaa.

"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.
"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.

Rakkautta Kitin ja Pauliinan perheessä on aina osoitettu avoimesti pussailemalla, halailemalla ja kannustamalla. Toistensa isien kanssa he eivät juurikaan viettäneet aikaa, mutta äidin kanssa kolmistaan sitäkin enemmän.

– Kasvattajana äiti oli aika erikoinen ja spontaani. Saatoimme herätä keskellä yötä leipomaan kakun tai tekemään tonnikalapastaa. Ja jos ei aamulla jaksanut mennä kouluun, ei ollut aina ihan pakko, Kiti muistelee.

– Äidissä parasta on se, että hän ottaa kiinni, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja kun äiti alkaa heittää läppää, se on parasta ikinä. Meillä lähtee kikatus helposti laukalle: ensin sen aloittaa äiti, sitten Kiti, sitten minä alan nauraa heille, eikä siitä tule loppua, Pauliina virnistää.

Se, että suku on täynnä taiteilijoita, tuntuu Pauliinasta ihan normaalilta. Kitiä ihmisten kiinnostus perhettä kohtaan on sen sijaan välillä häirinnyt.

– Kiti on tarkempi yksityisestä tilastaan. Minusta taas tuntuu luonnolliselta, että äiti, isä ja koko suku ovat esillä, koska olen tottunut siihen pienestä pitäen. En koskaan mieti, katsooko joku meitä kadulla, Pauliina sanoo.

Etäisistä läheisiksi

Nuorempana Kiti ja Pauliina eivät olleet yhtä läheisiä kuin nykyään. Pauliina hurahti jo seitsemänvuotiaana täysillä hevosiin. Hänestä kasvoi kilpaesteratsastaja, joka kiersi kisoissa ympäri maailmaa.

– Olimme kyllä siskoksia, mutta emme sielunsiskoja. Yritin olla osa Pauliinan elämää, mutta ratsastuksen vuoksi hänellä oli omat menonsa ja kuvionsa. Toivoin, että olisit ollut avoimempi, sillä olisin halunnut kuulla sinusta enemmän ja päästä lähemmäs, Kiti sanoo Pauliinalle.

– Myös kymmenen vuoden ikäeromme varmaan vaikutti siihen, ettemme olleet kovin intensiivisesti tekemisissä. Elimme omaa elämäämme, emme yhteistä elämää. Kunnolla lähennyimme vasta aikuisina, Pauliina pohtii.

”Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli.”

Kun Pauliina lopetti 25-vuotiaana kilpaesteratsastuksen, siskosten välit alkoivat hiljalleen lämmetä. Erityisesti he tukeutuivat toisiinsa, kun molemmat menettivät isänsä. Ere menehtyi pitkän sairastelun päätteeksi vuonna 2008, Pauli vuonna 2011.

– Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli. Silloin tajusin, että ihan sama mitä hänelle sanon, en pysty täysin ymmärtämään, miltä hänestä tuntuu, Pauliina myöntää.

– Mutta ei toista voi myöskään vaatia ymmärtämään. Meillä oli omanlaiset isäsuhteemme ja omat tapamme surra, Kiti sanoo.

Syvempi yhteys siskosten välille kehittyikin Pauliinan isän menehtymisen jälkeen.

– Kun isämme kuolivat, välillemme syntyi sanaton ymmärrys. Tiedämme ihan tasan tarkkaan, miltä tilanteeseen liittyvät tunteet tuntuvat ilman, että sitä tarvitsee sanoittaa toiselle, Pauliina miettii.

– On lohdullista jakaa kokemus siitä, miltä lopullisuus tuntuu, Kiti sanoo.

Uusperheen ilot ja haasteet

Kaikista eniten Kitiä ja Pauliinaa on lähentänyt nykyinen elämäntilanne uusperheessä, sillä he ovat molemmat bonusäitejä. Kiti on ollut kumppaninsa, muusikko Olavi Tikan tyttären Sofian elämässä seitsemän vuotta. Pauliina puolestaan on seurustellut puolitoista vuotta 6- ja 8-vuotiaiden lasten isän kanssa, ja he asuvat yhdessä.

– Viime aikoina olemme puhuneet Kitin kanssa enemmän kuin koskaan. Hän on ollut tässä elämäntilanteessa minulle korvaamaton tuki. Jos ennen avauduin elämästäni 10 prosenttia, nyt puhun siitä Kitille 100-prosenttisesti, Pauliina iloitsee.

– Bonusäitiys on ihanaa, mutta ei helppoa. Onneksi minulla on ollut Kiti, joka on näyttänyt, millaista se on. Kitin antaman esimerkin vuoksi olen pystynyt olemaan suhteessani järkevä aikuinen.

Kiti suoristaa ryhtinsä ja köhäisee tyytyväisyyden merkiksi.

– Uskon, että Pauliina on nopeammin löytänyt paikkansa bonusäitinä, koska hän on osannut olla itsekkäämpi. Itse mielistelin sekä kumppaniani, lapsen äitiä että lasta, koska halusin, että minut hyväksytään. Pelkäsin konflikteja ja tunsin oloni ulkopuoliseksi, vaikka en sitä oikeastaan edes ollut.

"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.
"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.

Erityisesti Kiti kipuili pohtiessaan, voiko hän sanoa olevansa Sofian vanhempi. Kiti tunsi olevansa aina vähän sivussa: vaikka hän oli mukana neuvolatapaamisissa, terveydenhoitaja ei katsonut silmiin.

– Vaikeinta uusperheydessä on ollut tuntea itsensä tasavertaiseksi vanhempana. Aikanaan mietin, pitäisikö minun kokonaan lakata yrittämästä olla vanhempi ja vetäytyä taka-alalle, Kiti sanoo.

– Minäkin huomasin heti suhteeni alussa, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa: olla joko isän tyttöystävä ja lasten kaveri tai sitten kunnolla vanhempi. Päätin, että haluan rakastaa lapsia täysillä. En olisi osannut olla vähempää, Pauliina kuvailee.

Kiti näyttää työhuoneensa seinällä roikkuvaa Sofian tekemää piirustusta. Siinä on meri, vihreä lisko ja teksti: ”Mä oon valmis rakastamaan sua.” Sitä katsellessa Kitin silmäkulma kostuu ja Pauliinakin herkistyy.

– Minulle isoin työ on ollut ymmärtää se, että vaikkeivät lapset ole biologisia, he ovat silti minun lapsiani. Rakastan heitä tosi paljon, Pauliina sanoo.

Lapsettomuus kirpaisi

Kiti olisi halunnut omia biologisia lapsia, mutta ei ole niitä koskaan saanut. Enää se ei ole mahdollistakaan, sillä hiljattain häneltä poistettiin kohtu terveydellisten syiden vuoksi.

– Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi. Se asia minun on pitänyt sisimmässäni työstää. Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Erityisesti lapsettomuus kirpaisi Kitin edellisessä parisuhteessa, sillä kummatkin olisivat halunneet yhteisen lapsen.

”Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi.” 

– Se oli tosi kova paikka. Mutta jos ihan rehellinen olen, en lopulta ole varma, onko minulla koskaan ollut kunnolla vauvakuumetta. Olenkin asian kanssa nykyään sinut. Ja onhan minulla lapsi, Sofia, hän on rikkaus, Kiti kiittelee.

– Aika näyttää, miten minun kohdallani käy. Mutta onneksi minullakin on ihan mielettömät bonuslapset, Pauliina sanoo.

Jos Kitin ja Pauliinan suhde lapsuudessa olikin äidillinen, tätä nykyä tilit ovat tasan. Tai no, edelleen Kitiä kyllä vaivaa jatkuvasti pieni huoli Pauliinasta. Eihän siskolle vain satu mitään pahaa?

– Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut hyväksyä, että Pauliina on aikuinen ihminen, joka pärjää kyllä, Kiti sanoo.

Ja vaikka sisarukset ovat biologisesti puolikkaita, sillä ei ole heille merkitystä.

– Emme ajattele olevamme puolikkaita siskoksia. Tilanne on vähän sama kuin bonusäitiydessä: kun sisko tai lapset ovat siinä, he ovat siinä sataprosenttisesti. Henkisellä tasolla olemme yhtä.

Kiti Kokkonen

Syntyi 4.10.1974 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa, muusikko Olavi Tikan kanssa.

Äiti näyttelijä Titta Jokinen ja isä Uuno Turhapuro -elokuvien ohjaaja Ere Kokkonen.

Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja. Näytellyt mm. revyissä sekä Onneli ja Anneli -elokuvissa.

Uusi Putous-näyttelijä. Ohjelma alkaa MTV3:lla 20.1.

Pauliina Virta

Syntyi 23.10.1984 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa kanssa.

Äiti Titta Jokinen ja isä muusikko Pauli Virta, isoisä laulaja Olavi Virta.

Entinen kilpaesteratsastaja, työskentelee Suomen Komediateatterin lipunmyyntivastaavana ja ääninäyttelijänä.