Pia Hasan on erotettu jehovantodistajista neljästi. Viimeinen ja lopullinen kerta erotti hänet myös perheestään. kuva: Jussi Vierimaa
Pia Hasan on erotettu jehovantodistajista neljästi. Viimeinen ja lopullinen kerta erotti hänet myös perheestään. kuva: Jussi Vierimaa

Viisikymppinen Pia Hasan on pelännyt maailmanloppua ja pahoja henkiä koko ikänsä. Pahinta hänestä oli silti tulla perheensä hylkäämäksi.

Buddhapatsas keittiössä, Krishna olohuoneessa, enkeleitä vessassa. Turkulaisen Pia Hasanin koti ei olisi voinut näyttää tältä, kun hän vielä kuului jehovantodistajiin. Ei hänellä olisi voinut olla Koraaniakaan kirjahyllyssään. Ne kaikki olivat kiellettyjä, koska ne saattoivat tuoda kotiin demoneja.

– Niin minulle on opetettu lapsesta asti. Perheemme istui kaksi kertaa viikossa jehovantodistajien kokouksissa ja me lapset kuulimme kaiken saman kuin aikuisetkin. Demonien pelosta tuli totta, Pia Hasan kertoo.

Pia Hasan on viidenkymmenen, mutta pelännyt pahoja henkiä ja harmagedonia, maailmanloppua, lähes koko ikänsä. Vasta viime aikoina olo on alkanut helpottaa niin paljon, että uskallusta riittää jopa haastatteluun. Väliin jääviin vuosiin mahtuu masennusta, unettomuutta, liikaa alkoholia, itsetuhoisuutta ja huonoa seuraa.

– Olen voinut huonosti, ja uskonto on ollut siihen osasyy. Vasta vertaistuki on tuonut helpotuksen: kukaan muu, edes ammattiauttajat, eivät ole tuntuneet ymmärtävän, millaisia traumoja pelon ilmapiirissä kasvaminen on jättänyt.

Ensimmäinen satukirja

Pia on kolmen tai neljän, kun isä alkaa lukea kotona jehovantodistajien kirjaa. Istuntoja kutsutaan perhetutkisteluiksi. Piirroskuvissa tulee maailmanloppu: maa järisee ja tulisadetta sataa pakenevien ihmisten päälle.

– Sellainen oli eka satukirjani, Pia muistaa.

Hiirenkorville luettu kirja Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin on tallessa vieläkin. Pelottavin kohta löytyy nopeasti, mutta lukunäytteen antaminen ottaa lujille. Kurkussa on yhtäkkiä jotain ylimääräistä.

”Mutta jos vauvasta asti opetetaan, pelot istuvat lujassa.”

Pia on arka lapsi, joka pelkää pimeää. Mutta pimeänpelko ei lopu, vaikka Piasta kasvaa aikuinen. Demonit tulevat uniin niin, että nukahtaminen alkaa pelottaa. Demoneita ei voi nähdä, mutta niiden läsnäolon voi aistia. Pia on tuntenut itsekin, kuinka huoneeseen saattaa yhtäkkiä tulla painostava, raskas tunnelma.

– Monien mielestä tämä on naurettavaa, kuin uskoisi joulupukkiin. Mutta jos vauvasta asti opetetaan, pelot istuvat lujassa, Pia sanoo.

Lapsuudenperhe muuttaa tiheään isän työn perässä: Kemijärveltä Ouluun, sieltä Turun kautta Tampereelle. Aina uudelta paikkakunnalta löytyy jehovantodistajien yhteisö.

Elämä kuitenkin muuttuu, kun vanhemmille tulee avioero. Isä muuttaa toiseen kaupunkiin, äiti, sisarukset ja ekaluokkalainen Pia jäävät Tampereelle. Perhe on erkaantunut uskosta. Äiti kuuluu vielä seurakuntaan, mutta hänestä on tullut niin sanotusti toimeton. Se tarkoittaa, että hän ei ole jättänyt uskoaan, mutta hän ei käy enää kokouksissa eikä todista. Piasta tuntuu helpottavalta, ettei heidän tarvitse käydä viikkokokouksissa.

– Silti minun piti yhä noudattaa yhteisön sääntöjä. En saanut vieläkään osallistua koulussa uskontotunneille tai mennä kavereiden synttäreille.

Koulussa Piaa kiusataan ja hän saa tottua seisomaan koulun pihalla yksin.

15-vuotiaana Pia päättää olla samanlainen kuin muut: Hän ilmoittaa äidille alkavansa käydä uskonnon tunneilla. Hän alkaa tupakoida ja juoda. Hervannasta löytyy helposti samanhenkistä seuraa.

Kapina kuitenkin vain pahentaa oloa. Piasta tuntuu, että hän elää väärin.

Monesti erotettu

19-vuotiaana Pia alkaa seurustella miehen kanssa, joka on kiinnostunut jehovantodistajista. Koska äiti, isä ja sisarukset ovat palanneet seurakunnan pariin, Piakin päättää ottaa kasteen; hän ei halua olla ulkopuolinen tai elää toisin kuin perheensä.

– Se oli virhe. En ymmärtänyt, että kaste johtaisi myöhemmin siihen, että kun lähden lopullisesti pois yhteisöstä, perhe hylkää minut täysin, Pia kertoo.

”Olinkin paha ja huono, en kiltti ja nöyrä. En arvostanut itseäni, eikä perheenikään.”

Kokoukset ja konventit eivät jaksa kauan kiehtoa parikymppistä Piaa. Kun suhde loppuu, maailma alkaa taas vetää puoleensa. Baarista löytyy uusia miehiä. Sitten Pia tulee raskaaksi. Hän on vasta 21-vuotias ja yksin; yhteiselämä lapsen isän kanssa ei onnistu.

– Oli pakko palata taas yhteisön jäseneksi, muuten minulla ei olisi ollut edes perhettäni tukena.

Paha olo ei kuitenkaan hellitä. Seuraavan kymmenen vuoden välillä Pia sahaa edestakaisin yhteisön ja ”maailman” välillä. Pia saa toisen lapsen, sitten kolmannen, eri miehille. Yhteisössä Pian elämäntapoja ei hyväksytä. Aina maailmaan kääntyessään Pia erotetaan kuten luopioiksi kutsutuille lähtijöille tehdään.

Jehovantodistajien joukossa Pia on merkattu nainen, ei puhtoinen niin kuin naisen pitäisi olla. Yhteisössä naisen pitää myös miettiä, miltä näyttää ja miten pukeutuu.

– Minä sain kyllä näyttää itseltäni, mutta olinkin paha ja huono, en kiltti ja nöyrä. En arvostanut itseäni, eikä perheenikään.

Seurakunnan ulkopuolella Pia viihtyy parhaiten maahanmuuttajien seurassa, koska hänellä on tunne, että vain muut syrjityt ymmärtävät häntä.

– Moni on kysynyt, että miten voin olla niin tyhmä, että palasin aina takaisin. Mutta olin yksin ja sekaisin, eivätkä miessuhteeni koskaan onnistuneet. Lopulta minulla ei ollut missään hyvä.

Pelastava Facebook-ryhmä

Viimeisen kerran Pia erotettiin yhteisöstä vuonna 1999. Uusi miesystävä sai Pian vakuuttuneeksi, ettei tämä tarvitse jehovantodistajia kelvatakseen itselleen tai muille. Tällä kertaa erottaminen johti eroon perheestä. Tai kuten termi kuuluu: karttamiseen.

– Se tarkoittaa, että en ole sen jälkeen ollut olemassa perheelleni. Olen kuin kuollut heille.

Kolme vuotta sitten Pia löysi Facebookista entisille jehovantodistajille tarkoitetun suljetun Facebook-ryhmän. Ensimmäisen kerran omista kokemuksista kirjoittaminen pelotti.

– Jännitin niin, että koko kroppa tärisi. Luin tekstin ainakin kymmenen kertaa ja mietin, voinko julkaista sen.

Kirjoitus ei synnyttänyt ihmeempää reaktiota ryhmässä, mutta Pia oli saanut äänensä auki. Pikkuhiljaa hän alkoi kirjoitella aktiivisemmin.

”Ensimmäiseksi iskivät päälle viha ja raivo itseni ja kaikkien muiden puolesta.”

Syksyllä 2015 tuttava pyysi Piaa tulemaan mukaan Uskontojen uhrien tuen tapaamiseen. Pia yllätti itsensä olemalla täysin auki, vaikka oli ajatellut, etteivät ryhmät olisi häntä varten. Mutta ryhmässä oli helppo puhua. Piasta tuntui käsittämättömältä, että jotkut muut saattoivat ymmärtää häntä.

– Ensimmäiseksi iskivät päälle viha ja raivo itseni ja kaikkien muiden puolesta.

Nykyään Pia vetää tukiryhmää Turussa. Ajatuskin ryhmän vetämisestä olisi tuntunut vielä jokin aika sitten mahdottomalta, sillä Pia on kärsinyt teinistä alkaen paniikkihäiriöstä. Vielä parikymppisenä kädet vapisivat niin pahasti, että hän ei saanut aina edes bussikorttia leimattua. Kaksi kertaa Pia on viety ambulanssilla sairaalaan, koska hän on luullut kuolevansa kohtaukseen.

Paha olo saa selityksen

Pian mukaan paniikkihäiriö on erittäin yleistä entisillä jehovantodistajilla.

– En osaa sanoa, onko uskonnollisella taustalla ollut vaikutusta myös juomiseeni. Mutta alkoholi piti demoneja loitolla. Kun join, minua ei pelottanut mennä nukkumaan.

Pia ei ikinä unohda sitä hetkeä, kun hän tajusi, että monet hänen ongelmansa ovat johtuneet ahdasmielisestä uskonnollisesta kasvatuksesta.

– Palaset vain loksahtivat paikoilleen. Tajusin koko kuvion: miksi olen harrastanut holtittomia miessuhteita, miksi suhteeni ovat aina kariutuneet. Olen ajanut itseni aina samaan jamaan, koska olin tottunut, että minut jätetään. Uskoin että olen paha, koska perheenikin karttoi minua.

”Tajusin, että minulla ei ole mitään yhteistä enää heidän kanssaan.”

Seitsemäntoista vuoden aikana Pia on tavannut isoveljensä kolme kertaa. Kaksi kertaa veli on tullut käännyttämään häntä, kerran he tapasivat sattumalta. Isäänsä Pia ei nähnyt erottamisensa jälkeen. Viime pääsiäisenä isä kuoli; silloin sisko kuitenkin soitti Pialle.

– Vielä siihen asti olisin ottanut siskoni takaisin elämääni, mutta puhelinkeskustelu herätti: he elävät fantasiamaailmassa ja minä todellisuudessa. Tajusin, että minulla ei ole mitään yhteistä enää heidän kanssaan.

Maailmanloppua Pia ei enää pelkää. Tunteella hän ei pystynyt asiaa ratkaisemaan, vaan pelko piti järkeillä pois. Kun Pian 21-vuotias kuopus viime syksynä muutti pois kotoa, Pia pelkäsi aluksi yksinäisiä öitä, mutta yllättäen demonit eivät enää tulleetkaan.

– Oloni onkin ollut ihan tyyni. Ehkä psyykkasin itseäni niin paljon, että pelko katosi.

Pojan muutosta on kulunut kuitenkin vasta puoli vuotta. Pia sanoo varovasti, että toivottavasti pahat henget eivät tule enää takaisin. Olo on kuitenkin päivä päivältä voimakkaampi ja valoisampi. Katkeruutta Pia ei tunne ja vihan ja raivon tilalle on tullut suru.

– Suren menetettyä perhettä ja menetettyä elämää. Niitä en saa takaisin. On väärin sanoa, että oma vika, mitäs lähdit. Perheenjäsenen hylkääminen on julmuutta.

Nykyään Pia kutsuu itseään agnostikoksi: hän ei usko kristilliseen jumalaan, mutta ei ole ateistikaan. Vieraat uskonnot kiinnostavat; siitä todistavat myös muiden uskontojen symbolit kodin seinillä.

– Olen hankkinut näitä vähän kuin varmuuden vuoksi. Eihän elämässä koskaan tiedä, mitä se tuo eteen.

Pia Hasan

Syntynyt 1966 Kemijärvellä, asuu nykyään Turussa.

Uskontojen Uhrien tuki ry:n Turun vertaistukiryhmän vetäjä.

Perheeseen kuuluvat 28- ja 24-vuotiaat tytöt sekä 21-vuotias poika.

Pian kokemuksia on mukana Aila Ruohon hengellistä väkivaltaa käsittelevissä kirjoissa Pyhät, pahat ja pelokkaat (2017) sekä Vartiotornin varjossa (2015).

luopio

Neljästi jehovantodistajista erotettu Pia: ”Suren menetettyä perhettä ja menetettyä elämää”

Samaa tapahtuu muissakin lahkoissa. Itse olin helluntailainen ja kun vaihdoin kirkkoon minut merkittiin luopioksi. Kun sitten menin myöhemmin heidän kokouksiinsa minua ei edes tervehditty! Eli ymmärrän miten rankkaa on lähteä pois näitten lahkolaisten kekkereistä. Ensin sinut eristetään muusta yhteiskunnasta koska muut ovat vääräuskoisia ja sen jälkeen on vaikea lähteä uskonlahkosta koska olo tuntuu hyljätyltä. Niin, ja päälle tietysti vielä pelotellaan helvetillâ eli käyttävät mitä suurinta...
Lue kommentti
Pois lähtenyt

Neljästi jehovantodistajista erotettu Pia: ”Suren menetettyä perhettä ja menetettyä elämää”

Ja kuulostaa tutulle myös islamin piirissä. Ensin eristetään/eristäydytään muusta maailmasta ja "väärin uskovista" muslimeistakin. Sitten jos haluatkin pois, olet kaiken ulkopuolella, hylkiö, joka ei ole kenellekään mitään. Oma perhe jättää kun olet paha, olet vältettävä. Ja todellakin, siihen päälle rutkasti sääntöjä mitä pitää tehdä/miten pitää elää - lähtö ei ole helpotus vaan hyvin vaikea prosessi.
Lue kommentti