”Vaikkei moodi itsellä olisi oikea, seksille kannattaa antaa silti mahdollisuus: se voi viedä mukanaan”, sanoo Antti Ketonen.
”Vaikkei moodi itsellä olisi oikea, seksille kannattaa antaa silti mahdollisuus: se voi viedä mukanaan”, sanoo Antti Ketonen.

Neljänsuoran solisti Antti Ketonen, 37, ei pane pahakseen seksiä luonnossa. Keikoilla naiset pyytelevät sänkyyn, mutta laulaja kuittaa tilanteet huumorilla.

"Seksi on parhaimmillaan silloin, kun siihen löytyy yhteinen sävel – vähän kuten musiikissakin. Silloin koko homma on tosi helppoa. Ei tarvita sanoja, kaikki voi lähteä pelkästä käden kosketuksesta. Mennäänkö panemaan -meininki ei sytytä minua, eivätkä yhden illan jutut ole koskaan kiinnostaneet.

Olen ollut vaimoni kanssa naimisissa vuodesta 2008. Pitkässä suhteessa intohimo säilyy, kun toisen muistaa huomioida. Voi vaikka kantaa lomalla hotellihuoneeseen aamiaisen tai sopia kahvit kesken työpäivän. Että treffailisi kuten nuorempanakin. Kukkia ja lahjoja pitää ostaa, joskin itse ostan niitä liian vähän.

Olen hyvin klassinen. Minulla ei ole rajuja sänkykokemuksia, eivätkä s/m-leikit kiinnosta, vaikka Fifty Shades of Grey -elokuvan olenkin nähnyt. Minusta seksin aikana ei myöskään sovi puhua.

Tykkään silti seksistä, jota ei ole suunniteltu etukäteen. Kaavojen rikkominen pitää yllä kipinää. Pitää tarttua hetkeen: ’Mennäänkö nyt?’ Spontaanius syntyy mielikuvituksesta, eikä seksin tarvitse aina tapahtua makuuhuoneessa. Voi myös lähteä ulos luontoon! Jännitys ei synny kiinnijäämisen pelosta, vaan siitä, että paikka on ylipäänsä erilainen. Ajatus tuntuu luonnolliselta, sillä ovathan ihmiset aikoinaankin olleet luonnossa alasti.

Sängyssä olen aktiivinen kumppani. Miehen pitää viedä ja pitää ohjat käsissä. Tykkään silti, etten vain minä päätä. Sporttiset, itsevarmat naiset vetoavat. Sellaiset päättäväiset, jotka eivät ole pelkkiä puudeleita.

Seksin aikana ei tarvitse liikaa kysellä. Jos mennään ulos syömään, on kiva, että toinen on päättänyt paikan valmiiksi. Sama juttu pätee sänkyynkin.

Yhtyeemme biiseissä on monesti seksuaalista latausta. Monet biisit kertovat naisista. Musiikin ei tarvitse olla liian vakavaa, ja lavalla tykkään flirttailla.

Jotkut naiset ovat ehdotelleet keikoilla, että mentäisiinkö sänkyyn. Suhtaudun siihen huumorilla. Humalassa ehdotetaan suoremmin. ’Mä näen susta, että tykkäät lykkiä menemään kuin aropupu! Oletko sä sellainen?’ kysyi kerran yksi. Hymyilin hiljaa. Kerran yksi kuiskasi korvaan, että saako puristaa perseestä samalla, kun jo puristi. Jähmetyin hölmöön ilmeeseen.

Tunsin Neljänsuoran kitaristin Juhan jo nuorena. Kun harrastin ensimmäistä kertaa seksiä 16-vuotiaana silloisen tyttöystäväni kanssa vesisängyssäni, en malttanut odottaa, että pääsen kertomaan Juhalle. Että arvaa mitä! En nyt suoraan sängystä soittanut, mutta ei siinä 12:ta tuntia mennyt. Oli ollut kisaa, että kumpi ekana.

Nuorena seksistä puuttui varmuus. Enää se ei ole suorittamista, se vain rentouttaa mahtavalla tavalla. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän siitä osaa nauttia.”

Suoraan asiaan

Mikä saa sinut syttymään?

Pelkkä kosketus tai katse riittää.

Mitä yhteistä ihastuksillasi on ollut?

Ei heillä ole ollut mitään yhteistä! Aina ovat olleet erilaisia. En osaa selittää, miksi!

Mikä seksissä on parasta?

Yhteenkuuluvuuden tunne. Kaikki muu jää ulkopuolelle, kun keskittyy vain itse asiaan. Seksi on hyvä rentoutumiskeino.

Muistosi seksivalistuksesta?

Kun olin noin kahdeksan, kaverin isä heitti, ovatko pojat jo päässeet sormipillua kokeilemaan. Emme tienneet yhtään, mistä hän puhui.

Oma seksikkyyteni asteikolla 1–10

Vaimo aina ihmettelee, miksi olen kotona lökäpöksyissä ja kauhean näköinen, mutta keikoilla sitten niin sliipattuna ja tukkakin laitettuna.

9+ lavalla, 8 lavan ulkopuolella

Antti Ketonen

  • Laulaja syntyi 5.7.1978 Lohjalla.
  • Asuu Salossa vaimonsa kanssa omakotitalossa. Perheeseen kuuluu myös bischon frisé -rotuinen koira Elli, 6.
  • Laulanut Neljänsuora-yhtyeessä vuodesta 1998. Bändi tunnetaan hiteistä kuten Teetä ja paahtoleipää, Siipirikko ja Kaksi kauneinta.
  • Uusi albumi Juhlat ilmestyi 14.8.