”Tunnemme toisemme todella hyvin. Kaikki on puhuttu läpi”, keväällä 2012 kihlautuneet Kaisa ja Heikki sanovat.
”Tunnemme toisemme todella hyvin. Kaikki on puhuttu läpi”, keväällä 2012 kihlautuneet Kaisa ja Heikki sanovat.

Näyttelijäpari Kaisa Mattila, 36, ja Heikki Hela, 49, tapasi reilu kaksi vuotta sitten ja jakaa nyt niin työn kuin arjen. – Pitäähän minun olla Kaisasta musta­sukkainen, kun olen vähän vanhempi mies, Heikki myöntää.

Ylimmän kerroksen huoneistossa Tampereen kattojen yllä raikaa nauru. Avaraan baarikeittiöön on kannettu lisäpöytä, jotta Kummeli-sketsisarjasta tutut ystävät seuralaisineen mahtuvat nauttimaan tuntikausia valmisteltua päivällistä ja hyvää juomaa.

Kaiken keskellä häärää näyttelijäpari Heikki Hela, 49, ja Kaisa Mattila, 36.

Pariskunta ei yritäkään vältellä töiden tai työkavereiden tuomista kotiin, päinvastoin: mitä enemmän heillä on yhteisiä projekteja, sitä hauskempaa. Kummelitkaan eivät ole pelkkiä työkavereita, vaan läheisiä ystäviä.

– Yhdenkin Kummeli-elokuvan kuvauspäivän jälkeen vierähti melkein kolme tuntia, kun istuimme Heikin kanssa parvekkeella ja juttelimme päivän töistä.

Arvostamme vilpittömästi toisiamme taiteilijoina. Välillä toki heitämme käsikirjoitukset nurkkaan ja päätämme visusti, että jätämme työt tältä päivältä ja keskitymme muuhun, Kaisa kuvailee. 

Toive yhteisistä töistä on toteutunut: keväällä molemmat esiintyvät yhdessä Hakaniemen musiikkiteatterin Ilosofian oppitunti -revyyssä, Heikki ensimmäistä kertaa elämässään. Tärkeä yhteinen projekti on myös helmikuussa ensi-iltansa saava viides Kummeli-elokuva, jossa Kaisalla on ensimmäinen iso elokuvarooli.

– Kun kumppani on mukana, työryhmässä ei tarvitse koskaan olla yksin.
Parasta on jakaminen. Kun molemmat vielä ovat freelancereita, eli töitä välillä on ja välillä ei ole, ymmärrämme toisiamme hyvin. Olisi haastavaa olla yhdessä ihmisen kanssa, joka on aivan erilaisesta rytmistä, Heikki kertoo.

Kaisan puhelin soi. Hän kaikkoaa toiseen huoneeseen ja palaa hetken päästä hymy kasvoillaan. Puhelu oli mieluisa; luvassa on nyt lisää töitä keväälle.

– Oi, onneksi olkoon! Sinä sitten tarjoat meille tänään chateaubriandit, Heikki virnistää.

Näyttelijäntyö on Heikille ja Kaisalle elämäntapa. Vähintään yhtä paljon kihlapari nauttii tasaisen tavallisesta kotielämästä, jota he vaalivat visusti.

– Ennen kuin tapasin Heikin, olin pitkään itsekseni. Elin jatkettua nuoruutta, mutta kukaan ei jaksa elää ikuisesti 21-vuotiaana. Heikin myötä elämäni on rauhoittunut. Asettuminen on ollut ihanaa.

Arkusta arkkuun

Miten tapasitte?

KAISA: Suhteemme alkoi ruumisarkussa vuonna 2011, kun teimme Maailmanlopun hautaustoimisto -näytelmää Tampereen Työväen Teatterissa. Eräässä kohtauksessa menimme Heikin kanssa yhdessä ruumisarkkuun. Siellä oltiin niin läheisissä tunnelmissa, että siitä kaikki oikeastaan lähti. Se on hauska metafora: suhde alkaa ruumisarkusta ja toivottavasti myös päättyy sinne.

HEIKKI: Tapasimme ruumisarkussa Maailmanlopun hautaustoimisto -näytelmän harjoituksissa. Erikoinen kohtalo!

Mihin ihastuitte ensimmäisenä?

KAISA: En rakastunut ensisilmäyksellä. Kiinnitin ensin huomioni siihen, kuinka mukava ja hauska Heikki on. Ihastuin siihen, kuinka voimakas yhteys meillä oli ja kuinka samoin ajattelemme asioista.

HEIKKI: Ihastuin Kaisan avoimuuteen. Hänen kanssaan oli kiva tehdä töitä. Kun tehdään huumoria, pitää olla lapsellinen. Kaisa oli lapsellinen, suloinen ja hyvä työssään.

Mikä teitä yhdistää?

HEIKKI: Työ, koti, ystävät, harrastukset. Olemme hyvin samanlaisia ihmisiä.

KAISA: Vähemmän on niitä asioita, jotka eivät yhdistä. Olemme kiinnostuneita samoista asioista ja vietämme hirveästi aikaa kaksin. Olemme sielunkumppanit sanan varsinaisessa merkityksessä.

Missä olette erilaisia?

KAISA: Olen äärimmäisen impulsiivinen ja Heikki taas todella rauhallinen, joten hän tasapainottaa minua. Heikki on niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat saaneet minut tajuamaan, etten välttämättä ole aina oikeassa. Ihailen Heikissä myös sitä, että hän on taiteilijana täysin vapaa
kateudesta ja vertailusta. Itse en aina pysty samaan. Olen viisastunut paljon suhteemme aikana.

HEIKKI: Olen välillä pessimisti ja reagoin asioihin joskus turhan pienellä liekillä. Kaisan optimistisuus potkii minua eteenpäin: nyt menet ja teet etkä harkitse! Kun Kaisa innostuu, hän innostuu sydänjuuriaan myöten. Se on tehnyt minulle hyvää.

Lihapullia ja tv-sarjoja

Mihin tuhlaatte?

KAISA: Ruokaan. Kokkaamme paljon itse ja käymme usein ulkona syömässä.

HEIKKI: Sipseihin ja Tampereen lihajalosteen nakkeihin.

Miten herkuttelette?

KAISA: Äitini nauraa meille, koska suunnittelemme usein monen päivän ruokailut etukäteen. Nautimme yhtä lailla Näsinneulan pitkän kaavan illallisesta kuin Bella Roman pizzastakin.

HEIKKI: Kaisan lihapullat ovat oikea arkinen herkku.

Miten vietätte vapaa-aikaa?

KAISA: Olemme kaksin kotona niin paljon kuin voimme. Käymme illallisilla ystävien luona ja kutsumme heitä kotiimme, urheilemme ja kokkaamme. Seuraamme fanaattisesti monia tv-sarjoja, kuten Breaking Badia, Boardwalk Empirea ja pohjoismaisia dekkareita.

HEIKKI: Freelance-työn rytmittömyys leimaa arkeamme. Minä vietän aikaa musiikin parissa työhuoneella, Kaisa taas on kova urheilemaan. Käymme elokuvissa, katsomme televisiota, tapaamme ystäviä ja käymme ulkona syömässä.

Luottoihminen

Miten työ- ja parisuhteen yhdistäminen onnistuu?

HEIKKI: Hyvin, syntyihän töiden myötä parisuhde. Saamme toisiltamme työnohjausta ja ideoita yhteisistä keskusteluistamme. Joskus välillemme syntyy jännite, jos molemmilla on samaan aikaan ensi-ilta eikä toiselle riitä silloin energiaa. Hyvät puolet voittavat kuitenkin huonot.

KAISA: Kun on yhdessä näyttelijän kanssa, ei tarvitse kainostella töistä puhumista, vaan voi jakaa kaiken. Opimme toisiltamme: minulla on teatterirutiinia, itse ihailen Heikin kykyä rakentaa hahmoja. Haaste on, että jos kotona on ollut kireää, sitä ei voi tuoda mukanaan työpaikalle.

Miten kannustatte toisianne?

HEIKKI: Annamme suoraan positiivista palautetta. Kritisoidakin voi. Kaisa on esimerkiksi kritisoinut minua välispiikeistäni keikalla, jos harrastan itsensämollaamishuumoria, josta Kaisa ei pidä.

KAISA: On tärkeää, ettei hukuta toista työasioihinsa. Pitää kysyä, mitä toiselle kuuluu. Molemmat meistä löytävät aina oikeat sanat. Jos toinen on epävarma, toinen näkee sen heti ja kehuu. On palkitsevaa kuulla se luottoihmisen suusta.

Olette koomikkoja. Kumpi teistä on pahempi vitsiniekka?

KAISA: Läpänheitto on meillä arkipäivää. Aina välillä joku sanoo, että kahdella koomikolla on pakko olla todella hauskaa kotona. Se pitää osittain paikkansa. Saatamme kuunnella Kansanradiota, napata sieltä hahmoja ja imitoida niitä. Olemme molemmat yhtä vitsikkäitä.

HEIKKI: Vitsailu on laatukysymys. Kun minä heitän vitsin, se on terveisiä 60-luvulta. Ei meillä ole kilvoittelua siitä, kumpi on koomisempi. Joskus jutuissamme ei ole mitään järkeä, välillä taas vakavoidumme. Kai se on niin, että työn puolesta saa pelleillä tarpeeksi.

Kumpi on mustasukkaisempi?

HEIKKI: Se vaihtelee hieman, mutta kai minä olen. Pitäähän minun olla Kaisasta mustasukkainen, kun kerran olen vähän vanhempi mies.

KAISA: Heikki oli aluksi mustasukkaisempi. Se kai liittyi siihen, että olen eläväinen ja Heikkiä nuorempi. Jouduin minäkin seurustelun alussa tajuamaan, etten voi olla mustasukkainen, kun Heikki lähtee keikalle ja naiset haluavat hänen kanssaan yhteiskuvan. Nuo tunteet piti käydä läpi, nyt ne ovat tasaantuneet.

Miten hyvin tiedätte toisenne menneisyyden?

KAISA: Tunnemme toisemme todella hyvin. Kaikki on puhuttu läpi.

HEIKKI: Suhteellisen hyvin. Kaikkea ei tarvitsekaan tietää: Kaisa on ollut kurahousuissa, kun minä pääsin ylioppilaaksi.

Mikä on ollut suhteenne isoin kriisi?

KAISA: Kun Vallan linnake loppui. Jäimme ikävöimään pääministeriä kauheasti.

HEIKKI: Ensimmäinen suursiivous oli aika kriisi.

Kadehditteko jotain toisen ominaisuutta?

KAISA:Kadehdin Heikin kärsivällisyyttä. Erityisesti se, miten kärsivällinen hän on minun kanssani, on käsittämätöntä.

HEIKKI: Kaisan epäröimätöntä tarmokkuutta.

Haisevat astiat

Kumpi teillä määrää kaapin paikan?

KAISA: Minä olen se Justiina. Heikki on paljon mukautuvaisempi.

HEIKKI: Luolamies-tekstissä määritellään naisen ja miehen erot: naiset ovat keräilijöitä ja miehet metsästäjiä. Keräilijälle kaappi ja sen sisältö ovat tärkeämpiä. Metsästäjä vain metsästää. Kuvaus on vähän stereotypisoiva mutta hauska. Ja se pätee hyvin meihinkin.

Miten jaatte kotityöt?

KAISA: Naisen ja miehen välinen ero on se, että mies ei ajattele, että keittiön kaapit tai uuni pitäisi joskus pyyhkiä. Minä olen työnjohtaja, Heikki kyllä auttaa aina. Hän on nykyisin tosi siisti, vaikka tarvitseekin vähän ohjausta.

HEIKKI: Kaisa jakaa kotityöt.

Mistä suutuitte viimeksi?

HEIKKI: Haisevat astiat altaassa aiheuttivat riidan viimeksi eilen. Kaisa on keittiönhoidossa minua edistyneempi. Puhumme siitä eri sävellajeissa.

KAISA: Jos asunnostamme sahattaisiin keittiö irti, meillä tuskin olisi riitoja. En ymmärrä, miksi tyhjä maitotölkki menee takaisin jääkaappiin tai miksi likaiset astiat jäävät lavuaariin, kun kerran on tiskikone. Samasta aiheesta on keskusteltu miljoonia kertoja, eikä se muutu.

Mikä toisessa ärsyttää?

KAISA: Keittiö ärsyttää.

HEIKKI: Kaisan nopeus on vahvuus, mutta joskus se myös ärsyttää. Jos asialla ei ole kiire, mielestäni sitä ei tarvitse alkaa tehdä heti tänään. Kaisa ajattelee toisin.

Mikä on seksikkäintä puolisossasi?

HEIKKI: Mikäpä ei olisi seksikästä? Ei ole yhtä kohtaa, joka olisi muita seksikkäämpi. Se on kliseistä ajattelua.

KAISA: Kummelien vakipuvustaja Jaana Aro sanoi kerran, että Heikin takapuolen kohdalla on kuoppa. Mielestäni se kuoppa on Heikissä seksikkäintä.

Koti rauhoittaa

Mitä et antaisi toiselle anteeksi?

KAISA: Luottamuksen menetystä, kuten uskottomuutta, se olisi pahinta.

HEIKKI: Miksi ajatella sellaisia, kun ei ole aihetta? On mielen jäykkyyttä päättää jo valmiiksi, mitä ei voisi antaa anteeksi. Edes pessimistinä en pysty ajattelemaan niin.

Mitkä ovat arjen kohokohtia?

KAISA:  Syöminen ja yhdessäolo. Se, kun katsomme yhdessä jotain lempisarjaa.

HEIKKI: Parhaita ovat iltahetket, kun juttelemme. Seurustelun alkuvaiheessa luimme Helsingin Sanomia rinnakkain. Se oli hauskaa mutta epäkäytännöllistä, koska Kaisa on nopeampi lukemaan.

Miten suhteenne on muuttunut?

KAISA: Suhteemme on tasaantunut. Se on ihanaa – enää ei tarvitse täristä koko ajan. Silti on halu olla yhdessä. Emme ole lähteneet liukumaan erilleen vaan olemme vieläkin tukevammin yhdessä.

HEIKKI: Olemme aikuistuneet. Yhteinen koti on rauhoittanut meitä.

Mikä on yhteinen unelmanne?

KAISA: Vanhoilla päivillä haluaisimme asua etelässä, jossain lämpimässä.

HEIKKI: Niitä on moniakin, mutta yhteiset lusikat ovat jo unelma kerrakseen.

Heikki Hela

■ Muusikko ja näyttelijä on syntynyt vuonna 1964 Aitolahdella.
■ Koulutukseltaan opettaja.
■ Tunnetaan Kummeli-ryhmästä ja lastensarjasta Herra Heinämäen Lato-orkesteri. Sai parhaan miessivuosan Jussin elokuvasta Kahlekuningas 2002.
■ Kihloissa näyttelijä Kaisa Mattilan kanssa. Pari asuu yhdessä Tampereella. Heikillä on kaksi poikaa edellisestä liitosta näyttelijä Mari Postin kanssa.

Kaisa Mattila

■ Näyttelijä on syntynyt vuonna 1977 Jyväskylässä.
■ Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teat­terikorkeakoulusta.
■ Tunnetaan rooleistaan näytelmässä Amadeus, musikaalissa Vuonna 85 ja sketsi­sarjassa Kätevä emäntä.
■ Näyttelee Heikin kanssa Kummeli V -elokuvassa, jonka ensi-ilta on 19.2. ja Ilosofian oppitunti -revyyssä, ensi-ilta 24.4.

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.