Näyttelijä Naomi Watts kiitää urallaan menestysleffasta toiseen. Rooliaan prinsessa Dianana hän tosin katuu edelleen.

Aluksi kaikki on hyvin. Näyttelijä Naomi Watts on päivystänyt koko päivän pariisilaisessa hotellihuoneessa, ja silti tähden kasvoilla säteilee ihan aidon näköinen hymy.

–Nice to meet you, good to meet you, Naomi hokee aavistuksen australialaisittain korostaen, hymyilee vielä vähän lisää ja istahtaa sitten nojatuoliin.

Toimittajat ja bloggarit on kutsuttu tapaamaan tähteä, joka on juuri esitelty tuoreena L’Oréal Paris’n ihonhoidon kauneuslähettiläänä ja uusien filler-tuotteiden keulakuvana.

Naomi on pukeutunut valkoiseen, linjakkaaseen kotelomekkoon. Mustien sandalettien kärjistä pilkistävät kiiltävät, mudan sävyiseksi lakatut varpaankynnet. Kengät ovat suunnittelija Nicholas Kirkwoodin mallistosta, mikä paljastuu, kun joku äityy keuhumaan niitä kauniiksi. Naomi on silmiinpistävän pikkuruinen, kuten Hollowood-tähdet yleensäkin. Kun hän myöhemmin kertoo Pariisissa ravintolassa käydessään tilaavansa mieluusti juustolautasen, moni taitaa hiljaa mielessään miettiä, että niin varmaan joo.

Uran suurin särö

Tunnelma hillityin sävyin sisustetussa hotellihuoneessa jähmettyy, kun yksi vieraista tiedustelee heti kärkeen Naomilta hänen pääroolistaan elokuvassa Diana. Sitä pidetään suurimpana särönä tähden uralla. Suoritus ei poikinut Oscar-ehdokkuutta, kuten elokuvat 21 grammaa ja Selviytyminen. Sen sijaan tuli kriitikoiden haukut ja Golden Raspberry -ehdokkuus vuoden 2014 surkeimmasta naispääosasta. Naomi on tunnustanut The Harpers Bazaar -lehdelle katuvansa rooliaan. Silti epäonnistuneen roolivalinnan vaikutuksesta uraan ei selvästi ole edelleenkään helppo puhua.


Diana-elokuvaa varten Naomi opetteli huolellisesti Walesin prinsessan ilmeet ja elkeet.

Naomin suupielet laskevat ja käsi pyyhkäisee hermostuneesti vaaleita hiuksia. Katse hakeutuu apua hakien nurkassa läppärin kanssa päivystävään lehdistöavustajaan. Tämä ei näytä olevan tylyimmästä päästä, sillä komentoa ”next question” ei kuulu. Kriittiset sekunnit torpata kysymys menevät ohi, ja toimittajat ja bloggarit jäävät odottamaan vastausta selät jäykkinä.

– Hmmm, katuminen liittyy lähinnä siihen, että huomasin elokuvan tuotannossa ongelmia, Naomi pyörittelee ja hakee selvästi lisäaikaa vastaukselle.

– Yritin auttaa niiden korjaamisessa. Kadun ainoastaan, etten puolustanut näkemyksiäni enemmän. Elokuvan tekeminen oli silti hyvä kokemus, ja Diana on kiehtova hahmo. Tarina oli kertomisen arvoinen. Valitsen roolit aina tarkasti, mutta on vaikeaa tietää, mikä on oikea valinta. Pitää mennä vaistojen mukaan.

Jäinen tunnelma sulaa onneksi nopeasti, kun utelu siirtyy tähden kauneudenhoitorutiineihin.

Heroiiniin kuollut isä

Dianaa lukuun ottamatta Naomin roolivalinnat ovat tavanneet osua nappiin. Vuonna 2001 valmistunut psykologinen trilleri Mulholland Drive oli Naomin läpimurto, jonka jälkeen tähti on voinut valita roolinsa vapaasti. Sitä ennen ura oli ollut sellaista pään takomista seinään, että on helppo ymmärtää, miksi epäonnistuminen ei enää houkuta.

Naomin ponnistelut kohti tähteyttä alkoivat Australiassa, jonne hän oli muuttanut teini-ikäisenä Englannista äitinsä, veljensä ja isäpuolensa kanssa. Englannin-vuosina Naomin biologinen isä, Pink Floydinkin kanssa työskennellyt äänisuunnittelija ja kiertuemanageri Peter Watts, kuoli heroiinin yliannostukseen. Naomi oli silloin seitsemän, mutta vanhemmat olivat eronneet jo pari vuotta aiemmin.

Australiaan kotiuduttuaan Naomi kävi koulua ja opiskeli äitinsä innostamana näyttelemistä. Tuolloin hän tutustui punatukkaiseen nuoreen naiseen, joka Naomin tavoin haaveili näyttelijän urasta. Nicole Kidman on yhä hänen läheinen ystävänsä.

Naomi ei koskaan valmistunut high schoolista, vaan päätyi tekemään sekalaisia hommia herkkukaupassa ja leikkaamaan negatiiveja. 18-vuotiaana hän kokeili siipiään mallina ja lähti töiden toivossa Japaniin, mutta palasi pian takaisin. Sen sijaan hänen charminsa puri elävässä kuvassa, ja niinpä Naomin kasvot tulivat australialaisille tutuiksi mainoksista ja myöhemmin televisiosarjoista. Tällä välin Nicole Kidman pakkasi tavaransa ja löi itsensä läpi Hollywoodissa vuonna 1990 valmistunella Days of Thunder -leffalla. Siinä miespääosaa esitti Tom Cruise.


Sporttiperhe pyöräilemässä Santa Monicassa.

Meikittä liikkeelle aamuisin

Kun Naomi pääsi Nicolen avustuksella tapaamaan elokuva-alan agentteja, kaikki vaikuttivat kiinnostuneilta. Mutta kun Naomi palasi tapaamaan samoja ihmisiä uudelleen, kukaan ei enää muistanut häntä. Hän ei vielä silloin tajunnut, ettei imartelua pidä ottaa tosissaan.

Naomi joutui aloittamaan alusta, vaikka rahat eivät meinanneet välillä riittää edes vuokraan. Vuonna 1995 hän sai roolin elokuvasta Tank Girl, joka floppasi pahemman kerran mutta josta sittemmin on kehkeytynyt jonkin sortin kulttiklassikko. Rooleja kertyi koko ajan lisää. Surkuhupaisin lienee pieni äänirooli elokuvan Babe – urhea possu jatko-osassa Babe suurkaupungissa. Hiirimäisen efektin luomiseksi Naomin piti hengittää heliumia, ja siksi häntä ei tähden onneksi tunnista suorituksesta.

Lopulta tapahtui se, mikä lahjakkaalle, sinnikkäälle ja kauniille ihmiselle kai väistämättä tapahtuu. Ohjaaja David Lynch näki Naomin kuvan ja pyysi tätä haastatteluun, vaikkei ollut nähnyt naisen leffoista ensimmäistäkään.”Näin ihmisen, joka on uskomattoman lahjakas, älykäs ja jolla on kaunis sielu. Hänellä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin”, Lynch hehkutti jälkeenpäin Los Angeles Timesille.

Sittemmin samaa mieltä on ollut moni muukin. Naomin olemus on kiehtova sekoitus naapurintyttöä ja maailmannaista, ja hän vastailee kysymyksiin kärsivällisesti. Silti hän häkeltyy hieman, kun joku toimittajista on kiinnostunut kuulemaan hänen lempivärinsä. (Se on sininen – paitsi silmämeikissä.)

Jos uran alkuaikoina kukaan ei tahtonut muistaa Naomia, nyt hänet tunnetaan kaikkialla. Paparazzit ovat usein ulkona vastassa, kun hän poistuu New Yorkissa sijaitsevasta kodistaan. Tähti koettaa silti parhaansa mukaan viettää niin tavallista perhe-elämää kuin pystyy yhdessä miehensä, näyttelijä-käsikirjoittaja Liev Schreiberin ja kahden poikansa kanssa.

– En kunnioita kuvaajia uhraamalla 20 minuuttia aamustani meikkaamiseen ja hiusten laittamiseen. Käytän sen ajan mieluummin lapsiini, teen heille aamiaista ja pakkaan lounasrasian valmiiksi.

Naomi on nyt 46-vuotias ja näyttää ikäiseltään, mikä on virkistävää näinä Botoxin aikoina. Kun Naomi hymyilee, suupieliin ja otsaan piirtyy ryppy jos toinenkin. Ehkä juuri siksi hän on mainio keulakuva anti-age-voiteille. Moni muukin haluaa näyttää samaan aikaan hyvältä mutta ikäiseltään – eikä tuskailla peilikuvaansa alvariinsa.

– En halua kiinnittää ulkonäköön liikaa huomiota. Turha käyttää kauheasti aikaa taisteluun, jonka tulee joka tapauksessa häviämään, Naomi toteaa.

Ehkä hän todella vetäisee silloin tällöin juustolautasen. Tai ainakin pari palaa.


Tee kuten Naomi ja sipaise huulipunaa myös poskiin.

Ajatuksia kauneudesta

Mitkä ovat tärkeimmät kauneudenhoitoniksisi?

Kestovärjäytän silmäripseni ja kulmakarvani, sillä ne ovat täysin vaaleat. Silloin ne kehystävät kasvojani. Käytän myös runsaasti ripsiväriä. Huulipunaa sipaisen usein myös poskiin. En ole kauhean hyvä meikkaamaan ja hiusten laitossa suorastaan surkea. Juon myös paljon vettä, pyrin nukkumaan riittävästi ja urheilen – juttuja jotka kaikki tietävät.”

Millaisesta hiustyylistä pidät?

”Tykkään luonnollisesta, surffitukkahenkisestä lookista. Juuri sellaisesta kuin olisin viettänyt iltapäivän rannalla. Tukkani on ärsyttävän ohut, joten en käytä liian hoitavia sampoita enkä pese tukkaani joka päivä.”

Miten hoidat ihoasi?

”Ihonhoito on tärkeää, mutta sen pitää hoitua nopeasti ja tehokkaasti, koska olen työssä käyvä äiti. Olen hyvin vaalea, joten kanniskelen aina suojakertoimella 50 varustettua voidetta käsilaukussani.”

Minkä kauneusvinkin antaisit nuorelle Naomi Wattsille?

”Tärkein kauneuden salaisuus on itsevarmuus. Nuorten naisten olisi tärkeää ymmärtää, että he voivat ikääntyä arvokkaasti, luottavaisin mielin.”

Lue lisää:

Näyttelijä Naomi Wattsin treenivinkit.

Elokuva Dianan rakkauselämästä on noloa katsottovaa.

Diana-elokuvan tähti Naomi Watts puhkesi kukkaan.

Naomi Watts

Syntynyt Englannissa 28.9.1968.

Kihloissa näyttelijä-käsikirjoittaja Liev Schreiberin kanssa. Parilla on kaksi poikaa, Samuel, 6, ja Sacha, 7.

Muistetaan elokuvista Mulholland Drive, The Ring, 21 grammaa, King Kong, Diana ja Birdman. Tänä vuonna Naomi nähdään elokuvissa Insurgent ja Sea of Trees.

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.

 

Raskaus oli yllätys lapsettomuudesta kärsineille Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle.

Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, 41, kertoo Ilta-Sanomissa, että tuli syksyllä yllättäen raskaaksi. Satu oli ihmetellyt erikoisia oireitaan ja mietti ensin, ovatko vaihdevuodet alkamassa. Raskaus oli yllätys, sillä Satu ja hänen kansanedustajapuolisonsa Antti Kaikkonen, 43, ovat kärsineet lapsettomuudesta vuosia. Syksyllä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon jo aikaisessa vaiheessa. 

”Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia.”

– Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia. Ja totta kai myös surullinen. Olen kuitenkin yrittänyt kääntää asian mielessäni iloiseksi ja ajatellut, että olen ainakin kerran elämässäni ollut vähän aikaa raskaana, Satu kertoo IS:ssa.

Satu ja Antti ovat puhuneet lapsettomuudesta avoimesti julkisuudessa ja kertoneet, ettei hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua. Syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Myös adoptioprosessi kariutui aivan viime metreillä syksyllä 2011 Antin vaalirahakohun takia.

”Ehkä on pientä toiveekkuuttakin.”

– Meidän kohdalla asia (keskenmeno) ei varmasti ollut kauhean iso suru sen takia, että emme ole osanneet tai edes uskaltaneet ajatella asiaa. Sen jälkeen asia on kuitenkin pyörähdellyt mielessä. Ehkä on pientä toiveekkuuttakin, Satu kertoo IS:ssa.

Tällä hetkellä Satu ja Antti ovat kahden pienen lapsen sijaisvanhempia. Syksyllä 2014 heistä tuli pienen pojan sijaisvanhempia ja vuonna 2015 perheeseen saapui kolmevuotias tyttö.

Sadun ja Antin tie vanhemmiksi on ollut pitkä ja raskas. Lue parin yhteishaastattelu parin vuoden takaa: