Kirjailija Niina Repo ja näyttelijä-ohjaaja Mikko Kouki voittivat yhdessä Niinan vakavan sairauden. Seuraava haaste on Mikon muutto Ouluun.

Kuvat Karoliina Paatos

Kirjailija Niina Revon, 40, ja näyttelijä-ohjaaja Mikko Koukin, 44, alkuvuosi on ollut kiireinen. Niinan ja Mikon yhdessä Aku Louhimiehen kanssa käsikirjoittama elokuva Vuosaari on juuri saanut ensi-iltansa. Mikko on painanut pitkää päivää Kakola-musikaalin parissa, jonka hän ohjaa Turun kaupunginteatteriin.

Luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa opettava Niina on aloitellut väitöskirjan tekoa päivätyönsä ohessa. Lisäksi Mikko on valmistellut muuttoa Ouluun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi. Mikko vaihtaa maisemaa heti, kun Kakola helmikuun puolivälissä saa ensi-iltansa.

Niina ja lapset jäävät Turkuun. Ajatus osa-aikaisesta kaukosuhteesta ei kuitenkaan hermostuta pariskuntaa, sillä he ovat selvinneet vuosien varrella paljon tiukemmistakin paikoista, esimerkiksi viisi vuotta sitten, kun Niina sairastui rintasyöpään.

Sairaus pani pariskunnan miettimään, mikä on oikeasti tärkeää ja mistä täytyy pitää huolta. Vastaus oli helppo: perhe.

– Sairastuminen kasvatti luottamusta, koska oli käytävä sekin keskustelu, että toisen on otettava vastuu sitten, jos toinen on poissa. Parasta tukea oli se, että Mikko vakuutti arjen hoituvan, Niina sanoo.

Niina voi nyt hyvin, mutta hän käy edelleen säännöllisesti seurannoissa. Pelko uudelleen sairastumisesta ei ole enää päivittäin kummankaan mielessä.

Niinaa lohduttaa ajatus, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Niitä tulee kaikille, siihen ei voi itse vaikuttaa.

– On vain otettava ne vastaan ja yritettävä parhaansa. Ei elämän, tai avioliiton, tarvitsekaan olla helppoa, Niina sanoo.

Uusi koetinkivi

Kun Mikko aloittaa työt Oulussa, hän aikoo viettää viikosta neljä päivää pohjoisessa ja kolme kotona. Erillään eläminen on tuttua  jo suhteen alusta, kun mies freelancerina suhasi ympäri Suomea. 

– Kun nyt katson kalenteria, niin eipä Mikko paljon sen enempää ole tähänkään asti ollut kotona, Niina tuumaa.

Yhdeksän vuotta Turun Linnateatteria johtanut Mikko oli etsinyt uutta ammatillista haastetta jo jonkin aikaa. Kun sellaista tarjottiin Oulusta, olisi tuntunut hullulta jättää tilaisuus käyttämättä.

Vaikka muutos vähän jännittää, Niina uskoo selviänsä perheen arjen pyörittämisestä yksinkin. Pojat ovat jo mukavan ikäisiä ja hyväluontoisia kavereita. Kun vanhempi vielä syksyllä saa mopoauton, kuljetusrumba harrastuksiin helpottuu.

– Tiedämme, että riidat voivat lisääntyä, kun toinen on keikkatöissä, mutta luulen, että jos tiedostamme sen, voimme ehkä välttää niitä. Eihän siinä ole järjen hiventäkään, että vähä yhteinen aika käytetään torailuun, Niina sanoo.


”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.