”Kuulin juuri, että 60 on uusi 30. Ikä on vain numero. Kyllä minä tunnen parikymppisiä henkisiä vanhuksia”, Kati Outinen sanoo.
”Kuulin juuri, että 60 on uusi 30. Ikä on vain numero. Kyllä minä tunnen parikymppisiä henkisiä vanhuksia”, Kati Outinen sanoo.

Näyttelijä Kati Outinen, 54, oppi Matti Pellonpäältä hyväksyntää, Aki Kaurismäeltä tinkimättömyyttä ja kariutuneista mies­­suhteistaan, ettei osaa ihmissuhdepelejä.

OPPI 1: PASKAA EI PUHUTA

”Lapsuudenkodissani opetettiin, että jos lupaa jotakin, lupaus on pidettävä. On oltava luottamuksen arvoinen. Ja että muista ihmisistä ei puhuta paskaa selän takana.

Ehkä siinä kaikessa oli kyse tietynlaisesta kunnollisuudesta, mutta ei sellaisena porvarillisena käsitteenä, että pitäisi pitää kulissit kunnossa. Kunnollisuudesta siinä mielessä, että pystyy katsomaan itseään peilistä, minkä tahansa päätöksen tekeekin.

Lisäksi opin välttelemään sellaista seuraa, joka tekee itselleni hallaa. Vanhemmillani oli esimerkiksi tuttuja, jotka vanhempien mielestä käyttivät alkoholia väärin, humaltumistarkoituksessa. Kun he sitten huomasivat, että nyt alkaa taas mennä pieleen, he lähtivät pois. Eivät moralisoineet, vaan lähtivät.

”Pyrin olemaan suorempi, mutta kyllä se on minullekin pirun vaikeaa.”

Minä olin kovempi moralisoimaan muita. Vanhempani välttivät tuomitsemasta ihmisiä, yrittivät vain ymmärtää muiden motiiveja.

Itse olen aikuisena yrittänyt oppia vähän suorapuheisuutta. Lapsuuden­kodissani jätettiin usein asioita sanomatta, ja aina välillä patoutumat sitten räjähtivät. Pyrin olemaan suorempi, mutta kyllä se on minullekin pirun vaikeaa. Varsinkin, jos on kyse negatiivisista asioista.”

OPPI 2: KAIKKI ON MAHDOLLISTA

”Menin koulun näytelmäkerhoon 12-vuotiaana ujomman kaverini tueksi. Muistan näytelmäkerhosta tunteen, että kaikkea voi tehdä ja kaikki on mahdollista. Jos joku sai idean, sitä kokeiltiin. Jos ei ollut teknisiä edellytyksiä, ne luotiin.

Siihen aikaan koulu ei mennyt kiinni, kun oppitunnit loppuivat, vaan alkoi toinen kattaus. Silloinkin puhuttiin koulujen resurssipulasta, mutta jotenkin opettajilla oli voimia vetää myös kerhoja.”

OPPI 3: YKSI TOTUUS RUOKKII PELKOA

”Sain ensimmäisen elokuvaroolini elokuvassa Täältä tullaan elämä vuonna 1979. En ole koskaan saanut roolia koekuvauksen kautta enkä saanut sitäkään. Koekuvauksessa sanottiin suoraan, että olet ihan väärää tyyppiä. En tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta puoli vuotta myöhemmin sainkin roolin.

Elokuvassa oli mieletön työryhmä. Ammattilaiset jaksoivat vastata amatöörien tyhmiin kysymyksiin, selittää mikä on valotusmittari, miksi tämä pitää tehdä miljoona kertaa uudestaan.

Teatterikorkeakouluaikani jakautui kahteen osaan. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat hyvin teoreettisia. Sitten tuli Jouko Turkka ja muutti koko kuvion. Minulle Turkankin aika oli inspiroivaa. Turkan voimakas fyysisyys ei ollut minulle vaikeaa. Ymmärrän kyllä, että monelle Turkan aika oli myös traumaattista. Koulun käytäville levisi yhtäkkiä pelon ilmapiiri. Alkoi tuntua, että talossa oli vain yksi totuus.”

OPPI 4: VALTAAN REAGOIDAAN OMITUISESTI

”Kun itse aloitin näyttelijäntyön professorina Teakissa 2002, muistin tämän yhden totuuden ilmapiirin ja varoin sitä.

En ottanut professuuria vastaan siksi, että saisin valtaa, aseman tai että pääsisin tekemään akateemista uraa. Otin sen vastaan koska tajusin, että minulla olisi opiskelijoille jotain annettavaa.

Minua oli alkanut kammoksuttaa tapa, jolla näyttelijöistä silloin 2000-luvun taitteessa puhuttiin pellekoululaisina. Että näyttelijät ovat tyhmiä. Oli rahapula, elokuvia ei oikein tehty ja tv-sarjat olivat luokattomia. Halusin nuorten opiskelijoiden kanssa katsoa, jos keksisimme vähemmän synkän tavan tehdä.

Huomasin kyllä, että professorilla oli valtaa. Ihmiset saattoivat käyttäytyä omituisesti tai teititellä. Sanomiseni otettiin haudanvakavasti. Professorilta myös haluttiin lausuntoja kaikkialle. Kun pesti loppui 2013, loppuivat lausuntopyynnötkin kuin leikaten.”

OPPI 5: JAHA, MINUSTA TULI ÄITI

”Kun valmistuin, sain samana vuonna kiinnityksen KOM-teatteriin ja tulin raskaaksi. Tyttäreni syntyi, kun olin 22-vuotias. Raskaus oli iloinen yllätys. Tämä on tyypillistä elämälleni. En suunnittele asioita, mutta kun jotain tapahtuu, olen että ’jaha, kiitos, tällä mennään’. Mitä elämä tuo, se otetaan vastaan.

Nuorten naisnäyttelijöiden kesken olimme puhuneet paljonkin siitä, pystyykö perheellisenä tekemään töitä. Kun vauva sitten tuli, ajatus muuttui ihan tois­sijaiseksi.

Olin hiljattain Ruotsissa tv-sarjan kuvauksissa. Kuulin, että siellä nuori naisnäyttelijä joutuu allekirjoittamaan sopimuksen, ettei tule raskaaksi kuvausaikana. Raivostuin, ei noin tehdä! Luulin, että tuollaista oli joskus 1950-luvulla. Tuottaja sanoi, että Ruotsissa tämä on yleistä. Tivasin, haluavatko he sopimuksen myös miehiltä. Tuottaja katsoi minua, että onko tämä niitä feministejä. Suomessa en ole kuullut vastaavasta.”

OPPI 6: TURVAVERKKO OTTAA KOPIN

”Äitiys itsessään ei opettanut minulle mitään. Eihän siihen virkaan tarvittu minulta kuin munasolu. Olin vastuuntuntoinen jo ennen kuin tulin äidiksi. Otin voimavaran vain suurempaan käyttöön, se laajeni vastuuksi toisen elämästä.

Äitiys vähensi itsekeskeisyyttäni, mutta ei se ole koskaan ollut määräävä luonteenpiirteeni. Päinvastoin minusta sanotaan, että olen liian kiltti. Ja olenkin.

”Äitiys vähensi itsekeskeisyyttäni.”

Mutta se, millainen lapseni on, on opettanut minulle älyttömän paljon. Olen mielettömän onnekas, kun satuin saamaan niin älykkään, huumorintajuisen tyttären. Aikuinen voi oppia paljon lapsen tarkkanäköisyydestä. Tai suorapuheisuudesta, anteeksi pyytämisestä ja antamisesta. Oikeudenmukaisuudesta. Näiden arvon olen tajunnut lapsen kautta.

Nykyisin vanhemmuus otetaan jotenkin vakavammin, enemmän projektina. Varmaan siksi, että ihmiset tekevät ensimmäiset lapsensa vähän vanhempina. On enemmän järkeä päässä.

Kun lapseni oli kaksivuotias, minusta tuli yksinhuoltaja. Vitsailimme samassa korttelissa asuneen Sanna-Kaisa Palon kanssa, että meillä oli lapsiemme yhteishuoltajuus. Jos Sanna-Kaisa oli päivän tv-kuvauksissa, minä hain lapset tarhasta ja Sanna-Kaisa hoiti heitä illan, kun minä olin teatterissa.

Sain tosi paljon jeesiä, kun jäin yksinhuoltajaksi. Isäni jäi niihin aikoihin eläkkeelle ja hoiti tytärtäni usein. Minua tuettiin vanhempana ja pidettiin huolta. Tein silloin paljon töitä ja olin koko ajan vaarassa uuvuttaa itseni. Ystäväni huomasivat sen ja tulivat heti apuun. Turvaverkkoni otti kopin ennen kuin mitään tapahtui.”

OPPI 7: OLE TINKIMÄTÖN

Varjoja paratiisissa oli ensimmäinen Aki Kaurismäen elokuva, jossa näyttelin. Aki oli nähnyt aiemmat elokuvani ja vain ilmoitti, että olen mukana tässä.

Akilta olen oppinut tinkimättömyyttä. Jos on jokin näkemys, siitä pidetään kiinni, vaikka metsä huutelisi mitä. Onhan Akikin saanut hirveästi kritiikkiä, mutta hän on aina pitänyt oman taiteellisen näkemyksensä.

Useissa Aki Kaurismäen elokuvissa näyttelin yhdessä Matti Pellonpään kanssa. Häneltä opin hyväksymistä. Pellonpää hyväksyi ihan kaikki just semmoisina kuin ovat. En ikinä kuullut hänen puhuvan pahaa kenestäkään.”

OPPI 8: EN OSAA SUHDEPELEJÄ

”Tasa-arvo on asia, jossa olen ollut eniten ristiriidassa maailman kanssa.

Meidän perheessämme äiti oli se, joka kouluttautui, isä siivosi ja teki safkat. Minulle oli hämmentävää törmätä maailmaan, jossa naiset eivät muka pystyisi käymään töissä, koska niillä on lapsia. On aika iso törmäys kasvaa tasa-arvossa ja astua sitten epätasa-arvoiseen maailmaan. Ehkä siksi minulla on epäonnistuneita miessuhteita.

”Parisuhteissani on edellytetty hoivahenkilökunnan käytöstä.”

Parisuhteissani on edellytetty hoivahenkilökunnan käytöstä, mihin minä en kykene, en osaa hoivata aikuista ihmistä. Ne ovat sitten päättyneet sovittamattomiin ristiriitoihin. En ole ikinä osannut ihmissuhdepelejä enkä ole koskaan ollut mustasukkainen. En osaa olla.

Ihmissuhdedraamat ovat minusta kaikkein tylsintä. Kohtaus toisensa jälkeen pohdiskellaan, miksi toi on semmonen ja tämmönen. Tuskastun sellaisesta ja ajattelen, että puhukaa keskenänne!”

OPPI 9: IKÄ ON VAIN NUMERO

”Olen iloinen, että tyttäreni saa dramaturgina tehdä teatteria mutta suojassa näyttelijäntyöhön liittyvistä ulkonäköpaineista ja julkisuuden tuomista paineista. Itse olen koko ikäni joutunut todistamaan, että en ole tyhmä. Näyttelijälle on aina puhuttu vähätellen: ’Pärjäätkö sä nyt, jaksatko sä nyt kävellä noi portaat ylös?’ Ajatellaan, että ei sen tarvitse ajatella, kunhan näyttelee vain.

Roolit, joita ikäisilleni naisille nyt on, ovat sellaisia, että oikein hävettää tuottajien puolesta. Jos haluan hyvän roolin, minun on kirjoitettava se itse.

”Kuulin juuri, että 60 on uusi 30.”

Kuulin juuri, että 60 on uusi 30. Ikä on vain numero. Kyllä minä tunnen parikymppisiä, jotka koen henkisiksi vanhuksiksi.  Olen iloinen, että elokuva elää taas kultakauttaan ja että Tuntematon sotilas tehdään jälleen kerran. Sen ansiosta ex-oppilaillani on sikana töitä. Jos itse istuisin rahapussin päällä, olisin ehkä valinnut jonkin toisen tarinan. Katsonut Suomen itsenäisyyttä monimuotoisemmin.”

OPPI 10: OLENKIN KOOMIKKO

”Kaksivuotiaalta lapsenlapselta opin elämänriemua. Ihmettelyä. Tismalleen tässä hetkessä olemista.

Olen lapsenlapseni silmissä järjettömän mahtava koomikko. Vitsini ovat ihan mahtavia, hän nauraa kaikelle mitä teen. Siitä olen kiitollinen. Sehän pitää minut notkeana.”

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

 

 

Kati
Outinen

Syntynyt 1961 Helsingissä. Tytär dramaturgi Iida Hämeen-Anttila.Näyttelijä. Tunnetaan lukuisista tv-, teatteri- ja elokuvarooleistaan, erityisesti Aki Kaurismäen ohjauksessa.Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori 2002–2013.Palkittu naispääosan Jussilla kolmesti. Cannesin elokuvajuhlien parhaan naisnäyttelijän palkinto vuonna 2002 elokuvasta Mies vailla menneisyyttä.

Jari

Näyttelijä Kati Outinen: ”En osaa hoivata aikuista ihmistä parisuhteessa”

"Roolit, joita ikäisilleni naisille nyt on, ovat sellaisia, että oikein hävettää tuottajien puolesta." En tiedä näyttelijän työstä mitään, kun minua jää eniten vaivaamaan se, että Outisen ammattitaidon omaavalle ei olisi hänen "iälleen sopivaa" roolia. Onko siis suomalaisetkin elokuvat, näytelmät yms. nykyään vain kertomuksia alle 40-vuotiaitten elämästä? Kun Outinen ei tietenkään valehtele, niin en voi olla kysymättä, että millaisia todelliselle elämälle vieraita tarinoita nykyajan elokuvat,...
Lue kommentti

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.