Jessica on aikuisiällään totutellut elämään sairautensa kanssa. Kuvat: Liisa Valonen
Jessica on aikuisiällään totutellut elämään sairautensa kanssa. Kuvat: Liisa Valonen

Jessica Grabowsky ajatteli aina, että kunnianhimoon kuuluu vähän itsensä kurittamista. Sitten näyttelijä sairastui, ja omalle jaksamiselle piti sallia uudet rajat.

Tämä tilanne nähdään Jessica Grabowskyn kesäpaikassa säännöllisenä uusintana. Aamupala alkaa olla viittä vaille valmis, vain kahvia odotellaan. Jessica päättää piipahtaa kukkapenkillä, sillä lailla vikkelästi, ihan pikainen vilkaisu vain.

– Vakiosti käy niin, että kolme varttia myöhemmin poikaystäväni tulee repimään minut kukkapenkistä. Olen jälleen kerran unohtunut istutusteni maailmaan.

Joskus pensaissa voi hurahtaa päiväkin. Rikkaruohojen kitkeminen, kukkien nypertely ja kuokkiminen ovat Jessicalle tärkeää käsillä tekemistä vastapainoksi epäkonkreettiselle näyttelijäntyölle.

Tänä kesänä penkistä alkoi pilkistää sellainen määrä untuvikkoja, ettei kotihortonomi tunnistanut niistä puoliakaan.

– Tässä lajissa lähtee helposti lapasesta ja tulee istutettua niin paljon, ettei seuraavana kesänä muista, mitä penkissä on. Nyt hankin jopa istutustikut, mutta idioottina kirjoitin niihin vesiliukoisella tussilla, ja kasvien nimet huuhtoutuivat ensimmäisellä sateella. Nyt sitten ihmettelen, mikä on kukka ja mikä rikkaruoho.

Ikuinen pikkusisko

Tänä kesänä Jessica pääsi kunnolla lomalle ja keskittymään käsillä tekemiseen sen jälkeen, kun Tom of Finland -elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen alkukesästä. Elokuva syntyi ruotsalais-saksalais-tanskalaisen työryhmän kanssa.

– On vain hauskaa, kun kielet sekoittuvat, ja lopulta kaikki puhuvat siansaksaa keskenään. Kahdessa päivässä Domenkin englantiin tarttui tanskalainen aksentti, Jessica matkii ohjaaja Dome Karukosken lausahduksia.

Enimmät Jessican osuudet filmattiin jo maaliskuussa. On tavallista, että kuvauksista ensi-iltaan vierähtää ainakin vuosi.

– Joskus leffan ilmestyessä työ voi tuntua jo vieraalta. Koko paketti muokkautuu lopulta leikkaajan käsissä.

”Surullista on, että puhumme naisten lasikatoista ja sukupuolen roolista urakehityksessä vieläkin.”

Tom of Finlandissa Jessica näyttelee päähenkilön, Touko Laaksosen, siskoa Kaijaa. Työmaailmassa sisarukset olivat toistensa kilpailijoita, taiteellisesti osaavia, töissä samassa mainostoimistossa.

– Kaija on kilpailuhenkinen nainen, mutta tuohon aikaan naisilla ei ollut mahdollisuutta edetä urallaan. Siinä kun Toukosta tuli piirtämön pomo, Kaijasta ei. Minusta oli kiinnostavaa tutkia, voiko läheisensä menestyksestä iloita sataprosenttisesti vai sekoittuuko tunteisiin kateutta, Jessica raottaa elokuvan teemoja.

– Surullista on se, että puhumme naisten lasikatoista vieläkin.

Kaija on pikkusisko, mutta samalla isoveljensä esiliina ja suojelija homovastaisessa yhteiskunnassa. Toukon elämänkumppania, Veli Mäkistä, näyttelee Lauri Tilkanen. Veli esiteltiin aina kämppäkaverina, ja Toukon seksuaalinen suuntaus sekä henkilöllisyys taiteilijanimi Tom of Finlandin takana paljastui muille sukulaisille vasta taiteilijan kuoltua.

– Oli häkellyttävää tutustua sen ajan yhteiskuntaan, missä homoutta pidettiin sairautena. Miten jokin yleinen asenne voikin olla niin kaukana omasta maailmankuvastani, Jessica puhisee.

Grabowskeilla kasvettiin niin, että kaikenlainen erilaisuus nähtiin voimavarana.

– Äitini on lentoemäntä, ja suuri osa hänen stuerttikollegoistaan on homoseksuaaleja. Meillä se ei ollut mikään juttu, enkä tajunnut pitää ”sitä” erikoisuutena, Jessica piirtää ilmaan lainausmerkit.

”Käyttäydyn pikkusiskomaisesti, vaikka olen jo 36.”

Kaijan tapaan Jessica on pikkusisko, veljeään kahdeksan vuotta nuorempi.

– Veljeni tietää, mistä napeista painaa, jotta ärsyynnyn. Menen yhä samoihin ansoihin, eikä kuvio selvästikään muutu. Käyttäydyn pikkusiskomaisesti, vaikka olen jo 36, Jessica mutristaa huuliaan.

– Mutta ehkä sisarussuhteet ovat niitä harvoja ihmissuhteita, joissa saa luvan kanssa käyttäytyä niin.

Ylpeästi erilainen

Elokuvassa käsitellään myös häpeää ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Jos Jessica on joskus tuntenut ulkopuolisuutta sukutaustansa vuoksi, ei hän ole sitä hävennyt.

Sukunimi Grabowsky on alkujaan peräisin Puolasta. Näyttelijän isän äiti oli syntynyt Venäjällä ja paennut vallankumousta Suomeen. Jessican äiti taas on Pohjanmaan suomenruotsalaisia.

”Nimenhuudoissa olin Jessica Tiedät-kyllä-kuka-olet.”

Jessica syntyi Siilinjärvellä ja kulki perheensä mukana Kuopioon, Nummelaan ja Tuusulaan.

– Klemetskogin ala-aste sijaitsi pienessä punaisessa mökissä. Kukaan ei ikinä osannut lausua sukunimeäni, joten nimenhuudoissa olin Jessica Tiedät-kyllä-kuka-olet, hän muistelee nauraen.

Jessica oli porukan ainoa ortodoksi, sai uskonnossa yksityistunteja ja maalasi pääsiäismunia, kun muut lukivat kirjaa.

– Se oli minusta aina coolia eikä koskaan noloa. Näin erilaisuuteni ylpeyden aiheena ja tunsin olevani erityinen.

Jessica muistaa Tuusulan ”ihan parhaana kasvupaikkana”. Luonto oli lähellä, lehmiä koulun pihapiirissä ja koulumatka oli turvallista kävellä yksinkin.

– Luonto oli tärkeä elementti lapsuudessani. Ehkä siksi viihdyn niin hyvin landella edelleen.

Loppuelämä lääkittynä

Jessica muutti omilleen Helsinkiin jo 17-vuotiaana. Noihin aikoihin hän hakeutui ensimmäisen kerran lääkäriin jatkuvan väsymyksen takia. Jessica oli aina ollut vähän muita melankolisempi ja kuvitellut piirteen olevan osa hänen persoonallisuuttaan. Nyt voipuneisuus oli alkanut mietityttää: hyvistä elämäntavoista huolimatta olo oli aina vetämätön.

– Yleislääkäri taputti polvelle ja totesi, että ketäpä ei talven harmaudessa väsyttäisi. Odotetaas, kun kevätaurinko tulee ja piristää, Jessica kertaa.

– Miksi lääkärissä käy usein niin, että huonossa hapessa olevan pitäisi lyödä nyrkkiä pöytään ja määrätietoisesti osata vaatia järeämpiä tutkimuksia ja syvällisempää perehtymistä.

”Tuolloin ajattelin, etten haluaisi syödä synteettistä lääkettä ja että ehkä vaiva korjaantuisi muutoin.”

Jessican vointiin ei auttanut sen kevään aurinko eikä seuraavienkaan. 28-vuotiaana hän hakeutui lääkäriin uudelleen.

Diagnoosi oli yhden nopean verikokeen päässä: Jessica sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kilpirauhasarvot olivat hilkun päässä normaalista, ja valinta lääkityksen aloittamisesta jätettiin Jessicalle.

– Tuolloin ajattelin, etten haluaisi syödä synteettistä lääkettä ja että ehkä vaiva korjaantuisi muutoin.

Jessica oli 34-vuotias, kun kilpirauhasarvojen huomattiin romahtaneen dramaattisesti. Ihokin oli alkanut punoittaa ja kutista. Voinnissa ei ollut tapahtunut kummempia muutoksia, mutta lääkäri oli ehdoton lääkityksen aloittamisesta.

– Kun hain ensimmäiset lääkkeeni, farmaseutti totesi, että lääkkeet olisivat loppuelämän juttu. Se tuntui hirvittävältä iskulta: nyt olin sairas, Jessica kuvailee.

– Istuin siinä purkkeineni itkussa päin.

 


”Aloin todella tuntea sairauteni vasta, kun sitä alettiin hoitaa”, Jessica kuvailee.
”Aloin todella tuntea sairauteni vasta, kun sitä alettiin hoitaa”, Jessica kuvailee.

 

 

Nainen, tuo hormonihirviö

Kilpirauhasen vajaatoiminnaksi sanotaan tilaa, jossa kilpirauhanen ei pysty tuottamaan tarpeeksi kilpirauhashormoneja. Tyroksiini-hormoni ylläpitää kehon aineenvaihduntaa ja vaikuttaa kehon kaikkiin soluihin. Siksi oireetkin ovat monenlaisia. Esimerkiksi Jessicalle ei tullut sairaudelle tyypillistä lihomista.

Lääkityksen alkaessa Jessica mietti, jos se muuttaisikin hänet kokonaan. Tulisiko hänestä ikipirteä duracellpupu.

Sitä ei tapahtunut.

”Mietin, mitä voisin tehdä, jos loppuelämäni olisi tällaista.”

– Kun lääkityksessä alettiin hakea sopivaa annostusta, siitä helvettini vasta alkoi. Olin koko ajan itkuinen, ja tuntui kuin jokin muu minussa olisi ohjannut tunteitani ja käytöstäni. Olin kiitollinen, ettei minulla siihen aikaan ollut näin paljon töitä, Jessica sanoo.

– Aloin todella tuntea sairauden vasta, kun sitä alettiin hoitaa. Mietin, mitä voisin tehdä, jos loppuelämäni tulisi tällaista.

Jessica on käyttänyt lääkkeitä jo kaksi vuotta, mutta edelleen annostusta vaihdellaan. Hän ei ole vakuuttunut, että sairauden hoidossa ollaan oikealla tiellä.

– Nyt olen oppinut, että kun annostusta nostetaan, perun arjestani kaiken. Olen vain sohvalla, itken ja päässäni risteilee synkkiä, masentavia ajatuksia. Väsyttää, mutta en saa unta, kun sydän hakkaa ylikierroksilla. Ajatuskin, että kävisin ostamassa maitoa lähikaupasta, tuntuu ylivoimaiselta, Jessica kuvailee.

Yleislääkärien lisäksi Jessica on etsinyt apua ruokavalioista, ayurvedasta, akupunktiosta ja kuvitellut selättävänsä vaivan elämäntavoillaan. Hän on vältellyt soijaa, suosinut Atlantin kaloja ja huolehtinut magnesiumin saannista. Gluteenittomuuttakin on suositeltu, mutta siihen Jessican itsekuri ei riitä.

– Mä rakastan leipää!

Akupunktiossa Jessica kokee tulleensa kohdatuksi kokonaisvaltaisesti, ei vain verikoelukemina.

– Akupunktiossa minulle on selitetty hormonitoiminnan ja lisämunuaisten roolista kilpirauhasongelmissa, ja vahvistettu niiden toimintaa. Siellä ymmärsin myös, mikä yhteys stressaamisella on näihin vaivoihin.

Jessica pelkää, että koska kyseessä on naisilla yleisempi sairaus, sen tutkimiseen ei ole ladattu tarpeeksi paukkuja.

– Todetaan vain, että naiset nyt ovat tuollaisia hormonaalisia hirviöitä.

Sitten Jessicaa alkaa hymyilyttää oma kotilääkäriluentonsa.

– Näen jo mielessäni, miten joku lääkäri lukee tätä ja ajattelee, että siinä taas yksi tietämätön laukoo totuuksiaan!

Kun keho asettaa rajat

Sairautensa takia Jessica on tehnyt myönnytyksiä. Hän on esimerkiksi luopunut kahvista. Ennen kupillinen hyvää kahvia merkitsi päivän herkutteluhetkeä. Nyt hän tyytyy kahviloissa vain nuuskimaan, kun espressot kulkevat viereisiin pöytiin.

– Kävin hiljattain Roomassa enkä pystynyt vastustamaan ajatusta hyvästä kupillisesta. Ajattelin, että hullutellaan nyt kerrankin. Illalla kadutti: espresso piti minut kipinöissä yön läpi.

Eniten Jessicaa sapettaa huomata, että oma keho rajoittaa tekemisiä. Näyttelijänä hän on tottunut kuuntelemaan kroppaansa ja poimimaan nopeasti sen viestit.

– Olen käynyt ison kamppailun tottuakseni siihen, että jokin voima rajoittaa minua. Olen ollut kova itseäni kohtaan ja vaatinut itseltäni paljon. Minun on vaikea suvaita itselleni sitä, että en jaksa.

”Nyt olen treenannut sisäistä ääntäni kehumaan itseäni, jos olen reippaasti pyytänyt apua.”

– Jos kehoni on viestitellyt, että nyt pitäisi levätä, piiskaan herkästi itseäni että ei käy. Tuntuu heikkoudelta mennä keskipäivällä kölliskelemään. Armollisuus itseä kohtaan on ollut hankala opittava.

Mutta on Jessica siinä jo kehittynyt sekä opetellut pyytämään apua. Hän ajattelee, että avun pyytäminen on taito, jota pitää treenata ihan kuin lihasta.

– Kriiseissä sulkeudun itseeni enkä halua olla taakka. Se on hassua, koska olen vain otettu, jos ystäväni tukeutuvat minuun vaikeuksissaan, Jessica sanoo.

– Nyt olen treenannut sisäistä ääntäni kehumaan itseäni, jos olen reippaasti pyytänyt apua.

Lähimmät tietävät Jessican sairaudesta ja osaavat tunnistaa, mikä vaihe on meneillään. Heille Jessican ei tarvitse pahoitella itkuisuuttaan tai haluaan vetäytyä omiin oloihinsa.

– En ole koskaan ollut se, joka juhlii kolme päivää putkeen, joten siinä mielessä en ole kokenut ulkopuolisuutta sairauteni vuoksi. Minulle on luonnollista tuntea välillä voimakasta tarvetta olla yksin.

Raipan rinnalle hemmottelua

Jessica miettii, onko jääräpäinen sinnittely oma luonteenpiirre vai kansalaisominaisuus. Ainakin hän on tunnistanut samaa myös kotimaisissa kollegoissaan.

Viimeksi piirre herätti huvitusta ruotsalaisessa kuvausryhmässä, jonka kanssa Jessica kuvasi tv-sarjaa Midnatt sol pohjoisessa Kiirunassa. Pakkaskelissä Jessican päälle kaadettiin vettä, ja näyttelijä alkoi sinertää kylmissään.

– Turvaudun stunt-näyttelijöihin vain äärimmäisissä vaaratilanteissa, joten vaikka olin kohmeessa, vakuuttelin ohjaajalle, ettei tunnu missään. Hän nauroi, että te suomalaiset! Ruotsalaisilla on matalampi kynnys sanoa, etten pysty.

Jessica puolestaan virnuili ruotsalaisnäyttelijöille, jotka taistelukohtauksen jälkeen halusivat hierojalle. Hän kuunteli valittelua ja ajatteli mielessään, ettei moista kuulisi suomalaisnäyttelijän suusta.

– Meillä ajateltaisiin, että mikä diiva tuokin kuvittelee olevansa, Jessica aloittaa.

– Mutta kumpi sitten on viisaampaa: kuolla hampaat irvessä vai tehdä hymyssä suin ja jaksaa pidemmälle?

”Minussa on syvällä ajatus, että kaikki määrätietoiset ihmiset käyttävät itseensä raippaa.”

Ainakin muutosta on tapahtunut siinä, että Jessica on alkanut palkita itseään.

– Minussa on syvällä ajatus, että kaikki määrätietoiset ihmiset käyttävät itseensä raippaa. Jos haluaa olla hyvä, pitää myös olla vaativa itselleen, Jessica sanoo.

– Sen rinnalla olen alkanut silloin tällöin taputtaa itseäni olkapäälle. Yhden ystäväni kanssa teemme viikonloppumatkoja palkintoina itsellemme.

Viimeksi ystävykset reissasivat Budapestiin ja varasivat etukäteen pöydän Michelin-palkitusta ravintolasta.

– Ne ovat hemmottelulomiamme.

Venäläistä rulettia

Jessican työt jakautuvat tasaisesti Suomeen ja Ruotsiin, eikä näyttelijää haittaa, vaikka keikkaa tulisi muuallekin. Lentoemännän tytär suhtautuu matkustamiseen arkisesti. Hän käy Tukholmassa niin usein, että lento Arlandan kentälle tuntuu samalta kuin bussimatka työmatkalaiselle. Viimeksi hän piipahti Tukholmassa nauhoittamassa äänet ystävänsä ääniteokseen.

– Pelaan venäläistä rulettia siitä, miten myöhään voin saapua lentokentälle ja silti ehtiä koneeseen, Jessica tunnustaa.

Yksi Ruotsissa tuotetuista töistä, tv-sarja Vettä sakeampaa, on löytänyt yleisönsä myös Ranskassa, missä se oli katsotuin ulkomainen sarja. Jessica nähdään myös toisen kauden jaksoissa. Hänen ääniroolinsa tekee ranskalaisdubbaaja.

– Viimeksi Roomassa ranskalainen nainen tuli juttelemaan tuttavallisesti. Pahoittelin, etten puhu ranskaa ja että emme valitettavasti tunne toisiamme.

Nainen oli hetken hämillään, kunnes oivalsi nähneensä Jessican televisiossa.

– Se olikin sitten lähin kokemukseni maailmantähteydestä, Jessica nauraa.

 

Jessica Grabowsky

Näyttelijä syntyi Siilinjärvellä 8.4.1980. Asuu Helsingissä poikaystävänsä kanssa.

Valmistui Teatterikorkeasta 2007. Sen jälkeen nähty mm. teattereissa Sirius, Viirus, Kansallisteatteri ja Svenska Teatern sekä elokuvissa 8-pallo, Missä kuljimme kerran. Tom of Finland tulee ensi-iltaan vuonna 2017.

Vietti juhannuksen ystävänsä, suunnittelija Samu-Jussi Kosken mökillä. Suunnittelee lomamatkaa Kreikkaan, missä on käynyt viimeksi lapsena.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.