Työn vastapainoksi Emmi bilettää kunnolla tai nukkuu 12 tunnin yöunet. ”En ikinä luopuisi hyvästä ruuasta ja viinistä. Rakastan laiskottelua.”
Työn vastapainoksi Emmi bilettää kunnolla tai nukkuu 12 tunnin yöunet. ”En ikinä luopuisi hyvästä ruuasta ja viinistä. Rakastan laiskottelua.”

Näyttelijä Emmi Parviainen, 29, voi juhlia viikonkin putkeen, mutta on työssään tinkimätön. Uraansa taiteilijasuvun kasvatti haluaa rakentaa omilla saavutuksillaan.

Vieressä lattialla viilettää Suomen oloihin valtava hämähäkki. Lounastaan nauttiva näyttelijä Emmi Parviainen, 29, sukii sotkuista nutturaansa ja tuumii, pitääkö vanhan kansan uskomus hämähäkeistä onnentuojina paikkaansa.

– Tietääköhän tuon kokoinen hämähäkki jotain todella hyvää, nainen pohtii ja haarukoi uusia perunoitaan.

Ainakin tähän asti tähdet ovat olleet kohdillaan. Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta vuonna 2014 Emmillä on riittänyt töitä melkein enemmän kuin on ehtinyt tehdä. Hänet on nähty elokuvissa Silmäterä ja Eila, Rampe ja Likka sekä Kansallisteatterin ja Q-teatterin näytelmissä.

– En valita ollenkaan, vaikka töitä on ollut paljon. Olen jo vuosia saanut tehdä työtä, johon minulla on koulutus ja jolla voin elättää itseni. Sellainen ei ole itsestään selvää.

Emmi on Suomen lupaavimpia nuoria näyttelijöitä. Helmikuussa hänet noteerattiin myös kansainvälisellä Shooting Stars 2015 -listalla muun muassa Game of Thrones -tähti Maisie Williamsin ja kahdeksan muun kanssa. Suomalaisista listalle ovat aiemmin päässeet muun muassa Pihla Viitala, Irina Björklund ja Minna Haapkylä sekä ulkomaiset tähdet Carey Mulligan ja Daniel Craig.

– Ennen kaikkea olin ylpeä Silmäterä-elokuvasta, jonka ansiosta sain tunnustuksen. Kyllähän jokainen on iloinen, jos työ saa tunnustusta kansainvälisesti. Se voi avata mahdollisuuksia.

Emmi syntyi näyttelijäsukuun. Hänen äitinsä on näyttelijä Sanna-Kaisa Palo ja isänsä ohjaaja Jussi Parviainen. Suomalaiset tuntevat hyvin äidin puolen isovanhemmat Ritva Valkaman ja jo edesmenneen Pertti Palon sekä isoisovanhemmat, legendaariset Tauno Palon ja Sylvi Sakin. Tällaiseen tähtiluetteloon Emmi on jo turhankin tottunut nimensä yhteydessä.

– Joka kerta luetellaan ensin vanhempieni ja isovanhempieni saavutukset ja tekemiset. Minulle he ovat ennen kaikkea perhettä, vaikka onhan se kivaa, että he ovat samalla alalla. Haluaisin kuitenkin mennä eteenpäin ja puhua asioista, jotka tapahtuvat minulle nyt, Emmi sanoo.

– Tietenkin myös perhetaustani osaltaan vaikuttaa siihen, millainen ihminen ja taiteilija minusta on tullut.

Kaksi kotia

Emmi kasvoi kahdessa kodissa, äidin luona Helsingin Töölössä ja isän luona Eirassa. Lapsuus oli huoletonta aikaa. Kerrostalojen sisäpihoilla leikittiin kirkonrottaa, rosvoa ja poliisia, ja kotona käyntiin vain ruokapöydässä kääntymässä.

Idyllisiä lapsuusmuistoja ei riko edes vanhempien ero, joka tapahtui Emmin ollessa neljävuotias.

– En muista aikaa ennen heidän eroaan. On aina ollut luonnollista, että minulla on kaksi hyvää ja tasavertaista kotia. Äitini vanhemmat asuivat lähellämme Töölössä, ja pikkuveljeni Onnin kanssa vietimme paljon aikaa myös heidän seurassaan, Emmi kertoo.

Sekä isän että äidin luona vietettiin hitaita, mukavia aamuja, koska vanhemmat työskentelivät päivisin ja iltaisin. Lapset saivat valvoa aina siihen asti, kunnes äiti tai isä tuli teatterilta kotiin.

– Muistan, että kaikki olivat koko ajan esityksissä tai harjoituksissa. Koska teatterityö on niin intensiivistä, oli vanhemmilla usein kotona aikaa maadoittaa itsensä olemaan meidän lasten kanssa. Asioita tehtiin lasten ehdoilla.

Teattereiden pitkillä kesälomilla oleiltiin kesämökillä Kiskossa ja keskityttiin nauttimaan läheisten seurasta. Syksyisin Emmi kuvitteli vuoden vaihtuvan, kun uusi teatterivuosi käynnistyi ja palautti arjen. Elämänrytmi kutsui Emmiä teatterimaailmaan jo pienenä.

– Olisi keksittyä väittää, että olin taitelijaperheen luova lapsi. En laulanut harjanvarteen tai ollut erityisen esiintymishaluinen. En kuitenkaan tiennyt mistään muusta kuin teatterimaailmasta ja luulin, että kaikkien vanhemmat ovat samoissa ammateissa kuin omani. Jo pienenä halusin työskennellä kuin he.

 


 

Kapinallinen kahvittelija

Valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut elovenahiuksinen Emmi on kuin tyhjä kanvas, johon piirtyy sävyjä kasvoilta paistavien tunnetilojen mukaisesti: vihertävän siniset silmät loistavat nauraessa ja vakavoituvat sitten läpitunkevaksi katseeksi. Emmi sai jo kotoaan mallin tunteiden näyttämiselle avoimesti.

– Meillä on aina vallinnut avoin ilmapiiri. Yhteenottoja ei vältelty, mutta paljon on myös naurettu ja oltu lähekkäin. Uskon, että tunteiden avoimesti ilmaiseminen on auttanut minua työssäni. Minusta on kasvanut itsenäisesti ajatteleva ja sosiaalinen.

Hyvä luottamussuhde vanhempiin säilyi läpi teiniaikojenkin, jolloin Emmi kavereineen kokeili rajojaan: lintsailut, röökivarkaudet ja salakännit tuli testattua.

– Koskaan ei tullut sellaista tilannetta, jota emme olisi voineet ratkaista, Emmi kertoo.

– Vanhempani ovat itsekin tehneet haluamiaan valintoja. Myös minä olen saanut olla oma itseni. Olen voinut kertoa kotona haaveistani ja peloistani, ja minua on tuettu kaikessa.

Vanhemmat muun muassa kannustivat Emmiä työelämään. Kahvilakulttuuria ja hengailua harrastanut teini-ikäinen alkoi rahoittaa kulujaan hoitamalla teatterituttujen lapsia sekä myymällä marjoja ja vihanneksia.

– Olen luonteeltani peruslaiska, mutta minusta tuli tinkimätön työssä. Olen perinyt korkean työmoraalin vanhemmiltani, koska he ovat aina suhtautuneet työhönsä omistautuneesti ja itsenäisesti.

Vaikka lapsena Emmi ei nähnyt muuta haaveammattia kuin työn teatterissa, teininä kapinan kipinä nosti päätään.

– Sain jatkuvasti kuulla oletuksia, että minustakin varmasti tulisi näyttelijä. Kapinoin itsekseni ajatusta vastaan ja puhisin, että ettehän te voi sitä tietää. On kai luonnollista haluta riuhtaista itsensä irti ja tarkastella rauhassa omia intressejään. Ajattelin myös, että tämä työ ensi-iltoineen, karonkkoineen ja epäsäännöllisine työaikoineen olisi liian epämääräistä.

Samalla Emmi kuitenkin halusi kokeilla, miltä näyttelijän työ tuntuisi.

– Lopulta myönsin haaveeni, ja se tuntui hyvältä.

Teini aikuisen arjessa

Emmi muutti kotoa omilleen 18-vuotiaana. Hän pääsi töihin Salatut Elämät -sarjaan näyttelemään kipakkaa teiniä, Annika Sievistä. Työpäivät venyivät pitkiksi ja lukio jäi hetkeksi sivuun.

– Yhtäkkiä olin aikuisten maailmassa. Tein töitä, asuin omillani ja tunsin olevani jotenkin valtavan vapaa. En pohtinut hirveästi tulevaa. Minulla oli paljon energiaa ja ikäisekseni aika hyvät tulot, Emmi myöntää.

– Mutta kaikki mitä tuli myös meni. Tarjosin oikealle ja vasemmalle ja kuvittelin kai olevani aikuinen, vaikka olinkin ihan teini.

Emmi työskenteli saippuasarjassa vuoteen 2007.

– Salkkarit oli minulle työ, jonka palkoilla sain ostettua ensimmäisen asuntoni. Onhan siitä ollut myös hyötyä, että opin kameratyöskentelyä jo niin nuorena.

Kun Salkkarit jäi taakse, Emmi päätti hakea Teatterikorkeakouluun. Oli kova pettymys, kun ovet eivät ensimmäisellä kerralla auenneet.

– Kasvatin tahtotilaani hakea kouluun uudelleen, ja seuraavana vuonna pääsinkin sisään. Se oli valtavan iso asia. Olin vihdoin alalla, jolle halusin.

Kroppa on työväline

Ensimmäisen ammattiteatterityönsä Emmi teki vuonna 2011 työharjoittelupaikassaan Q-teatterissa.

– Lämminhenkinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen Q-teatteri oli ollut haavetyöpaikkani. Harjoitteluun pääsy oli merkki, että teatterikorkeassa vietetyt raskaat kandivuodet olivat takanapäin. Siitä aukesi työelämäni.

Sittemmin Emmi on näytellyt muun muassa Kansallisteatterin Kirsikkapuistossa, Vanja-enossa sekä nimiroolin Eurydikessä. Emmiä on tituleerattu kansainväliseksi näyttelijälupaukseksi, ja kriitikot ovat kiitelleet hänen näyttämötyöskentelyään.

– Roolihahmojani yhdistää se, etteivät he ole olleet perinteisiä primadonnia. Olen tehnyt myös rohkeita kohtauksia ja ollut lavalla ilman vaatteita. Mutta näyttämöllä olen vapaa paineista, en mieti olevani katseen alainen.

Nuorten naisnäyttelijöiden ulkonäköpaineet ovat Emmin silmissä pinttynyt aihe.

– Nautin nähdä lavalla erikokoisia ja erinäköisiä, epätäydellisiä ihmisiä. Näyttelijälle on etu olla myös ulkoisesti persoonallinen. Toivon, että oma voimani näyttelijänä on siinä, miten näyttelen. Muuten voisin harkita jotain ihan muuta työtä.

Ei Emmi silti anna vartalonsa rapistua, koska se on hänelle työväline. Mutta työvälinekin kaipaa hemmottelua ja herkkuja.

– En voisi ikinä luopua esimerkiksi hyvästä ruoasta ja viinistä. Rakastan laiskottelua, enkä luovu siitä siksi, että pyrkisin kohti jotain tiettyä ihannetta, Emmi sanoo.

– Haluan työlläni sanoa, ettei ole väliä, miltä näyttää, vaan mitä tekee ja mitä saa aikaiseksi. Koen, että minulla on riittävän hyvä itsetunto tehdä tätä työtä. Se, että on järkeä ja intohimoa, näkyy myös ulospäin.

Voimahahmo mummi

Syksyllä Emmi juhlii kolmekymppisiään. Ikä saa pohtimaan muutosta itsessä: siinä missä parikymppiselle Emmille kaikki oli joko hirveän nastaa tai tosi tylsää, nykyinen tyytyy tasaiseenkin tahtiin.

– Opiskeluaikoina olin kova menemään, ja edelleenkin on ihanaa bailata viikko putkeen. Joskus kapakassa istuminen on tapa hallita arkea, joskus taas 12 tunnin yöunien nukkuminen. Mutta vaikka juhliminen on kivaa, pitää olla arki, johon palata ja jossa on tyytyväinen.

Nuorempi Emmi ei olisi uskonut, että rutiinit voivat tuoda onnen.

–Yksinkertaiset asiat, kuten läheiset, hyvä ruoka, riittävä uni, runojen lukeminen ja työ tekevät elämästäni parempaa. Olen hyväksynyt, että tämä työ on minulle tosi tärkeää.

Tulevaisuudelta Emmi toivoo, että saisi jatkossakin näytellä erilaisia rooleja, ehkä myös ulkomailla. Vaikka työ on suuri rakkaus, Emmi pyrkii antamaan aikaa läheisilleen. Äidin kanssa tulee vietettyä aikaa myös töissä: Sanna-Kaisa Palokin näyttelee Q-teatterissa. Se on ollut Emmille täysin luontevaa.

Tunteikas Emmi on erityisen herkkä läheisistään. Hän haluaa, että perheellä olisi koko ajan kaikki hyvin.

– Haluaisin, ettei kukaan sairastuisi tai kuolisi. Kun ukki menehtyi muutama vuosi sitten, se oli minulle todella raskas paikka.

Isoäiti Ritva on Emmille todellinen voimahahmo.

– Mummi on minulle erityisen rakas. Hän on viisas, lahjakas ja kaiken nähnyt. Vietimme lapsena paljon aikaa mummin ja ukin luona ja nykyäänkin käyn mummin luona aina, kun voin. Onneksi hän voi hyvin, Emmi sanoo.

– Läheisiltäni olen myös oppinut etenemään tunteella. Toivon, etten pelkäisi tehdä elämässä virheitä tai ylilyöntejä tai puhua suoraan, kuitenkaan loukkaamatta muita. Minun täytyy uskoa, että riitän itsenäni.

 

EMMI PARVIAINEN

Näyttelijä Emmi Parviainen syntyi 8.11.1985 Helsingissä. Asuu Töölössä avopuolisonsa kanssa.

Lähtöisin taiteilijaperheestä: äiti näyttelijä Sanna-Kaisa Palo, isä ohjaaja Jussi Parviainen.

Nähty mm. elokuvissa Silmäterä, Eila, Rampe ja Likka sekä Kansallisteatterin ja Q-teatterin näytelmissä.

Sai helmikuussa Shooting Star 2015 -palkinnon yhdeksän muun eurooppalaisen näyttelijän kanssa.

Aloittaa elokuussa Pekko Pesosen käsikirjoittaman ja Ville Jankerin ohjaaman Onnenonkija-elokuvan kuvaukset. Ensi-ilta keväällä 2016.

Tampereen teatterikesän Jotain toista -näytelmässä 4.&5.8.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla