"Kun on polttanut viisi roviota omaisuuttaan, materialla ei ole enää merkitystä", Siskonpeti-sarjasta tuttu näyttelijä Sanna Stellan sanoo. Kuva: Liisa Valonen
"Kun on polttanut viisi roviota omaisuuttaan, materialla ei ole enää merkitystä", Siskonpeti-sarjasta tuttu näyttelijä Sanna Stellan sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Sanna Stellanin puoleentoista vuoteen on mahtunut vauva, pako hometalosta, avioero ja uusi mies.

– Suurin oppi viime vuodesta oli, että minun oli pakko nostaa kädet ylös. Vaihteeksi elämä vei minua, Sanna kertoo. 

Näyttelijä Sanna Stellanilla, 43, on takanaan sellainen elämänvaihe, että siitä selvittyään mikään ei enää hetkauta häntä.

Viime vuoden keväällä Sanna ja miehensä saivat kolmannen lapsen. Samoihin aikoihin heidän unelmiensa omakotitalosta löytyi hometta, ja perhe joutui pitkään home-evakkoon. Kun talo viimein alkoi olla täysin remontoitu, Sanna ja hänen miehensä ilmoittivat eroavansa kymmenen aviovuoden jälkeen.

– Suurin oppi oli, että minun oli pakko nostaa ­kädet ylös. Vaihteeksi elämä vei minua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sanna on aina ollut omavoimainen ja uskonut, ­että ihminen voi vaikuttaa kohtaloonsa toimimalla päämäärätietoisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Jos hihojen kääriminen ei ole auttanut, olen ­ottanut yhteyttä universumiin ja pyytänyt sieltä apua. Nyt yhtäkkiä, pum, mikään ei mennyt niin kuin olin kuvitellut.

– Elämä on tehnyt minut nöyräksi. Tämän ikäisenä se on hyvä juttu. Olen joutunut kömpimään oman elämäni takapenkille, lopettamaan ajamisen ja vain katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

 

Harkittu ero

Kun Sanna elokuun lopussa kertoi avioerostaan ­Facebookissa, hän ei osannut kuvitella, millaisia reaktioita siitä seuraisi. Sannan some täyttyi osaaottavista kommenteista, joissa tarjottiin apua, jaettiin kokemuksia ja surtiin parisuhteen päättymistä.

– Se oli liikuttavaa. Välillä tuntui, että minä jouduin lohduttamaan muita, niin kovasti ihmiset haluavat uskoa rakkauteen. Siinä vaiheessa, kun ihminen julkistaa eronsa muille, eropäätöksestä on kuitenkin yleensä jo kulunut aikaa. Minäkin olin jo siirtynyt eteenpäin ja itkuni itkenyt, Sanna kertoo.

Sanna painottaa, ettei eroon päädytty helposti.

– Eropäätöstä tehtiin pitkään. Teimme paljon töitä suhteemme pelastamiseksi muun muassa pari­terapiassa. Voin käsi sydämellä sanoa, että tätä eroa ei olisi voitu enempää harkita. En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka erosin.

"Voin käsi sydämellä sanoa, että tätä eroa ei olisi voitu enempää harkita."

Sanna ja hänen puolisonsa yrittivät vuosia löytää suhteeseen oikeanlaista dynamiikkaa. Kahden epäsäännöllistä työtä tekevän, luovan ihmisen arki oli hektistä, ja ­homekatastrofi lisäsi kaaosta. Sanna ei silti syytä erosta ulkopuolista tekijää. Hometaloprojektinkin pari hoiti tiiminä: home oli yhteinen vihollinen, jota vastaan taisteltiin.

– Tutkin paljon itseäni. Mietin, vaadinko liikaa, ja yritin sopeutua. Olimme kuitenkin liian erilaisia ihmisiä, jotta homma olisi toiminut. Nyt olen varma, että ero oli kaikkien kannalta oikea ratkaisu.

Toivottu vauva

Sannan päätöstä on pidetty rohkeana, ja hän luulee tietävänsä, mistä se johtuu. Vanhempien ero tuntuu rankalta ratkaisulta, kun nuorin lapsi on vasta vauvaikäinen.

Tänäänkin Sanna on hoitanut päivän ensimmäisen logistisen palapelin: kaikki kolme lasta on kuljetettu ­tahoilleen päiväkotiin tai kouluun.

– Naisen asema koetaan yhä alisteiseksi niin, että jos parilla on pieniä lapsia, naisen pitäisi tai kannattaisi jäädä suhteeseen.

Sanna kuitenkin ajattelee, että lapset tulevat maailmaan silloin, kun niiden kuuluu. Heillä ei siinä kohtaa ole mitään tekemistä vanhempiensa tilanteen kanssa.

"Vauvoja on putkahdellut maailmaan ihan kaikissa olosuhteissa."

– Vauvoja on putkahdellut maailmaan ihan kaikissa olosuhteissa. Se ei vaadi täydellistä elämäntilannetta. Meidän Fria oli ehdottomasti haluttu lapsi. Hän on aina tyytyväinen, vaikka syntyi homekaaoksen keskelle, ­Sanna sanoo.

– En ole koskaan ollut hetero­normatiivisen perheen puolustaja tai ajatellut, että ydinperhe olisi ainoa vaihtoehto saada ja kasvattaa lapsia.

Kyliltä kosmopoliitiksi

”Kasvoin pienellä paikkakunnalla Pohjois-Satakunnassa ja teinistä asti halusin sieltä pois. 19-vuotiaana pestauduin au pairiksi Lontooseen ja huumaannuin kaikesta siitä kansainvälisyydestä. Löysin valtavan maailman, joka oli mahdollista nähdä ja kokea. Työskentelin lastenhoitajana, reppureissasin ympäri maailmaa ja pääsin opiskelemaan näyttelemistä yhteen Lontoon teatterikouluista.

Olen aina ollut umpihörhö. Lontoossa menin ensimmäiseksi iltapäivämeditaatioon. Oxford Streetin sali oli täynnä bisnesihmisiä, jotka etsivät rauhaa tuijottamalla intialaisen pyhimyksen kuvaa. Minulla jalat vipattivat, enkä pystynyt keskittymään. Myöhemmin aloin meditoida, juoda inkivääriteetä ja joogata erään rouvan luona. Heti ensimmäisellä tunnilla tunsin tulleeni kotiin. Nykyään meditaatio on minulle luontainen tapa valmistautua esimerkiksi teatteriesitykseen.

"Myöhemmin aloin meditoida, juoda inkivääriteetä ja joogata erään rouvan luona."

Asuin Lontoossa 11 vuotta. Olin kahdesti avoliitossa brittimiehen kanssa ja kuvittelin jääväni loppuelämäkseni, vaikka arki freelancer-näyttelijänä olikin rankkaa.

Palasin Suomeen kahden vuoden empimisen jälkeen. Kävin täällä kuvaamassa tv-ohjelmaa ja tapasin tulevan mieheni Micken, mikä vahvisti paluupäätöstä.

Lontoon jälkeen Helsinki tuntui ihanan pieneltä ja turvalliselta. Lontoossa fillaroivat vain minä ja polkupyörä­lähetit, mutta Helsingissä sekin oli helppoa. Pääkin lepäsi, kun sain ilmaista itseäni suomeksi. Vuosien ajan ainoa kontaktini suomen kieleen olivat olleet puhelut äitini kanssa.”

Ei vain näyttelijä

”Ammatillisesti Suomeen paluu oli rankkaa aikaa. En tuntenut ketään, eivätkä ovet avautuneet minulle heti. Oli ­kova paikka tajuta, etten kelpaa.

Olin kasvanut aikuiseksi Briteissä ja suhtauduin asioihin epäsuomalaisen kepeästi. Jälkeenpäin olen tajunnut, miten outo olin, kun liihottelin tuolla kosketellen ihmisiä ja poskipusuja jaellen. Vasta kun brittiminä ja suomalainen minä kohtasivat, minusta tuli helpommin käsiteltävä pakkaus.

Viitisen vuotta sitten yöllä sain skumpankatkuisen ­puhelun, jossa minua pyydettiin mukaan sketsisarjaan. Siskonpedin tekeminen oli alusta lähtien helppoa.

Ideapalavereissa kaadamme kekoon kaikki kokemamme epäkohdat ja elämämme kipupisteet. Mitä kiusallisempaa ja piinaavampaa, sen parempi. Lempihahmoni on itseään täynnä oleva näyttelijä-äiti, oman egon kanssa sitä itsekin taistelee. Hahmo on niin ällöttävä, että näyttelemisen jälkeen pitäisi päästä kuumaan suihkuun, ­jotta sen saisi pois itsestä.

Olen täynnä kiitollisuutta siitä, että saan tehdä Siskonpetiä ja olla mukana työryhmässä, jossa osataan toteuttaa hulluimmatkin ideamme.”

"Elämässä kaikkea ei voi selittää tieteellä eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut saatetaan yhteen", rakastunut Sanna Stellan sanoo. Kuva: Liisa Valonen
"Elämässä kaikkea ei voi selittää tieteellä eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut saatetaan yhteen", rakastunut Sanna Stellan sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Oma lauma

”Nuorena en haaveillut perheestä. Minua pidettiin niin hedonista elämää viettävänä reppureissaajana, että kun kerroin odottavani esikoistani, lontoolaiset ystäväni pitivät kriisikokouksen. Äitini suurin huoli oli, että lähtisin maailmalle ja jättäisin lapsen hänen hoidettavakseen.

Kun sitten aloin tehdä lapsia, teinkin niitä kolme. ­Minusta on kiva ajatus, että lapsia on lauma ja heillä on ­aina toisensa.

Äitiys on ollut paljon kivempaa kuin kuvittelin. Vanhemmuus on myös kasvattanut monella tavalla, olen joutunut opettelemaan esimerkiksi säännöllisyyttä. Ensimmäisen kanssa arki oli epämääräistä hulinaa, nykyään meillä on kaikki aikataulut näkyvillä seinällä. Jos yhdeksältä ei ole hiljaisuus tuvassa, äidiltä palaa käämit.

"Jos yhdeksältä ei ole hiljaisuus tuvassa, äidiltä palaa käämit."

En ole pitänyt pitkiä äitiyslomia, vaan ajattelen, että lapset menevät siinä sivussa. Äitini auttaa paljon lastenhoidossa, ja naapureiden kanssa olemme luoneet YYA-henkisen hoitoringin. Jääkaappimme on täynnä muovirasioita, joissa naapurit ovat kiikuttaneet meille ruokaa lastensa mukana. On mahtavaa, kun kaikki ovat sekaisin ja vähän yhteisiä.

Kerran olen ollut lähellä uupumista. Kun toinen lapsemme Vilda syntyi, hän nukkui huonosti. Minä tingin ­vähistä yöunistani, kirjoitin iltamyöhään enkä saanut unta enää lainkaan. Olin niin poikki, että kerran lavalla, kollegan pitkän monologin aikana, meinasin pyörtyä. Se oli hurja vuosi, sillä painoin aina vain isommilla kierroksilla.

Kuopusta odottaessani pelkäsin, että sama tapahtuisi uudestaan. Aloin opetella nukkumista. Nykyään yritän nukkua tarpeeksi, sillä menen hätätilaan, jos en saa riittävästi unta. Virkeänä selviän mistä vain.”

Viisaat ystävät

”Minulla on ollut mieletön tsägä, sillä olen aina saanut ystävikseni vanhempia naisia, jotka ovat ottaneet minut suojelukseensa. Puolileikilläni kutsun heitä enkeleiksi.

Kohta 70-vuotiaaseen Dianeen tutustuin Lontoossa, kun työskentelin hänen kristalleja ja taidetta pursuavassa sisustusliikkeessään Covent Gardenissa. Jos Dianen ­teki mieli lasillista, hän saattoi tarjota skumppaa työn­tekijöille ja asiakkaille keskellä päivää. Häneltä opin ­ennen kaikkea asennetta: elämä on tässä ja nyt, ja ihmiset ovat tärkeimpiä.

Kaikki äitini, kaikki tyttäreni -näytelmä toi Miitta Sorvalin ja minut yhteen neljä vuotta sitten. Miitta on niin iätön ihminen, etten koskaan ajattele häntä itseäni vanhempana. Olemme kollegoita ja ystäviä, jotka arvostavat toinen toistaan.

" Ajattelen juureni olevan kaikissa minulle tärkeissä ihmisissä ympäri maailman."

Koen niin voimakasta yhteyttä ystäviini, että ajattelen juureni olevan kaikissa minulle tärkeissä ihmisissä ympäri maailman. Kun tapaamme, juttu jatkuu samasta, vaikkemme olisi nähneet moneen vuoteen.

Saattaa johtua juuri iättömistä ystävistäni, mutta harvoin edes muistan, minkä ikäinen olen. Tai että minun ­pitäisi kokea keski-ikäisen naisen ahdistusta työtilanteestani. Päinvastoin. Ajattelen, että edessäni on vielä pitkä ura ja haluan tehdä monenlaisia duuneja. Vanheneminen ei pelota yhtään.

Siitä ei vain pääse mihinkään, että ikääntymisen huomaa kropassa: en ole niin kimmoisa, ja asiat roikkuvat, kun maan vetovoima on alkanut vaikuttaa.

Jos voisin mennä ajassa takaisin, sanoisin nuorelle minälleni, että kaikki menee hiton hienosti eikä sinun tarvitse pelätä mitään. Ja että käytä koko ajan tiukkoja vaatteita, kun sulla vielä on hyvä kroppa!”

Oma koti

”Muutin juuri vuokra-asuntoon lähelle vanhaa kotiamme. Olen tosi onnellinen, kun istun erkkerissä, poltan kynttilöitä ja katselen edessä avautuvaa huikeaa näkymää Helsingin yli.

Hometalon ostaminen ja remontointi oli taloudellinen katastrofi, joka vei kaiken. Kun on polttanut viisi roviota omaisuuttaan, materialla ei ole enää merkitystä. Tärkeintä on, että ­itselläni, lapsillani ja läheisilläni on ­hyvä olla.

Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen. Ikuisena romantikkona uskon rakkauteen. Ajattelen, ettei kaikkea elämässä voi selittää tieteellä, eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut ihmiset saatetaan yhteen. Juuri nyt olen tosi onnellinen, sillä olen tavannut uuden miehen ja olen rakastunut.

"Juuri nyt olen tosi onnellinen, sillä olen tavannut uuden miehen ja olen rakastunut."

Arvostan miehessä samoja asioita kuin ihmisissä yleensäkin. Minusta on hienoa, jos mies ei esitä tietävänsä kaikkea, vaan voi myöntää virheensä ja kehittyä. Mikään ei ärsytä enempää kuin opeteltu ego ja kaikkitietävyys. On tärkeää, että mies on kiinnostunut muista eikä vain pönkitä omaa tarinaansa. Ja tietenkin se, että hän nauraa jutuilleni!

Ihailen pitkiä parisuhteita. Ihaninta on tuntea yhteys, se, että maailmassa on joku minua varten.

Sanoin jo vuosia sitten saaneeni elämältä valtavasti enemmän kuin pienenä maalaistyttönä olin osannut haaveillakaan. Kaikki tästä eteenpäin on bonusta. Otan monttu auki vastaan kaiken, mitä tulee.”

 

SANNA STELLAN

Näyttelijä, juontaja ja käsikirjoittaja syntyi Karvialla 19.10.1974.

Parhaillaan mukana näytelmissä Kaikki äitini, kaikki tyttäreni sekä Kaikki mieheni.

Tunnetaan tv-sarjoista Siskonpeti, Assari ja Strada.

Eronnut, asuu Helsingissä kolmen alle kouluikäisen lapsensa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla