Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kuvat: Jouni Harala
Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kuvat: Jouni Harala

Avioerot pakottivat Outi Mäenpään tutkiskelemaan itseään, mutta haavetta rakkaudesta tai uudesta parisuhteesta erot eivät ole vieneet. – Olisi ihanaa jakaa asioita, olla fyysisesti lähellä.

Peurat ovat pistäneet näyttelijä Outi Mäenpään aikataulun sekaisin.

– Ne tulivat lankojen läpi hevosten aitaukseen, hän harmittelee, kun härdelli on jo onnellisesti ohi. Siinä tilanteessa piti vain kääriä hihat ja nostaa langat ylös, jotta hevoset pysyvät pihatossa.

Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kahden oman islanninhevosen parissa saattaa vierähtää helposti kuusikin tuntia.

Nykyään sinkkuna elävän Outin ympärillä oli vielä muutama vuosi sitten uusperheen vilkas arki. Avioliiton solmiminen elokuvatuottaja Kai Nordbergin kanssa vuonna 2009 merkitsi kahdeksanhenkistä suurperhettä. Outi sai liitossa neljä bonuslasta, suunnilleen omien poikiensa Jussin ja Joonaksen ikäiset veljekset Oton ja Eeliksen ja silloin parivuotiaat kaksostytöt Monan ja Mimosan.

Samoihin aikoihin hevosetkin ilmestyivät Outin elämään; hän ajatteli, että ne olisivat tytöille hyvä juttu. Mutta kävikin niin, että Outi huomasi itse viihtyvänsä tallilla parhaiten.

– Käyn hevosten kanssa metsässä, harjoittelen repliikkejä, luen riippukeinussa. Lepään täällä. Tarvitsen tätä paikkaa yhä useammin toipumiseen, Outi kertoo.

Talli on Outille yhä useammin myös työpaikka, sillä hän valmistuu keväällä Easel-työnohjaajaksi ja sopii mieluiten valmennettaviensa tapaamiset tallille, hevosten seuraan.

– Käytän hevosia apuna, sillä niiden parissa ihminen voi oppia paljon vuorovaikutuksestaan, Outi sanoo.

Viime aikoina Outi on ehtinyt tallille harvemmin huilaamaan, sillä rooli Jussi Hiltusen ohjaamassa psykologisessa westernissä Armoton maa on vienyt naista PR-tapaamisesta toiseen.

Rakastumisen psykoosi

Outin ja Kai Nordbergin liitto päättyi eroon kolme vuotta sitten eikä jatkunut, vaikka pari yrittikin vielä kerran palata yhteen. Erosta huolimatta ex-puolisot ovat säilyneet ystävinä ja kollegoina. Myös Armoton maa on yhteinen projekti, sillä Kai on tuottanut elokuvan.

– Tietenkin myös tapaan edelleen Kain tyttöjä Monaa ja Mimosaa. Olisi ollut epäreilua, jos olisin kadonnut heiltä, sillä olen ollut heidän elämässään melkein aina. On kaikkien intressi, että saan nähdä tyttöjä, Outi sanoo.

”Ehkä olisi ollut helpompi, jos jompikumpi meistä olisi ollut pelkästään kotona.”

Sopuisa ero on kuitenkin vaatinut valtavasti työtä, etäisyyttä ja pohdintaa. Nyt Outi näkee jo kokonaiskuvan selkeästi: suurperheen arki osoittautui liian haasteelliseksi.

– Teimme molemmat taiteellista työtä. Ehkä olisi ollut helpompi, jos jompikumpi meistä olisi ollut pelkästään kotona, hän miettii ja lisää hetken päästä:

– Tai en tiedä. Olisi mahdotonta ajatella, että jompikumpi olisi luopunut työstään.

”Aikuiset voivat sekoilla keskenään, mutta niihin ei pitäisi sekoittaa lapsia.”

Nykyisin Outi on vakuuttunut teoriasta, että rakastuminen todellakin on lievä psykoosi, tila, jossa ei pitäisi tehdä päätöksiä. Pari ehti seurustella vuoden ennen yhteenmuuttoa, mutta takana oli pidempi tuttavuus, sillä Outi ja Kai tutustuivat toisiinsa jo kymmenisen vuotta sitten Mustaa jäätä tehdessä.

– Etenimmekö silti liian nopeasti? Nyt voin sanoa, että kyllä, vaikka meillä olikin yhteinen historia. Mutta meillä oli niin paljon lapsia, että tapaamisten järjestely olisi ollut muuten aika mahdotonta.

– Meidän liittomme oli hyvä naisen ja miehen välinen suhde, mutta ei uusperhettä pitäisi perustaa liian nopeasti. Aikuiset voivat sekoilla keskenään, mutta niihin ei pitäisi sekoittaa lapsia. Toki lapset selviävät, selvitäänhän sodistakin, mutta traumoja jää.

Mahdoton tehtävä

Outilla oli vahva näkemys siitä, kuinka suuren uusperheen pitäisi toimia ja asua. Hän kuvailee visiotaan sanalla ”monumentaalinen”.

Mutkia matkaan toivat jo pelkät käytännön ongelmat: esimerkiksi tilantarve kuuden lapsen kanssa oli valtava. Uusperhe asettui asumaan ensin puolison kotiin, sitten Outin ja poikien vähän tilavampaan asuntoon ja sieltä vielä kolmanteen osoitteeseen. Lapset vaihtoivat kouluja uuden kodin perässä.

– Minusta ne ratkaisuyritykset olivat hyviä, ja lapsetkin suhtautuivat kaikkeen joustavasti. Mutta uusperhe on kuin linnake, jossa on pakko pitää laskusillat auki. Kenellä tahansa on oikeus kävellä sisälle ja tehdä mitä haluaa. Halusin rakentaa uusperheestä ydinperheen, mutta se oli mahdoton tehtävä.

”Uusperheessäkin olisi kannattanut pitää huolta omasta jaksamisesta.”

Eron jälkeen Outin on ollut pakko tutkia vastuunkantajan roolia itsessään:

– Yritin olla täydellinen äiti ja bonusäiti. Olen sellainen, että otan tarvittaessa toisenkin elämän kannettavakseni ja vaikka vielä naapurinkin, jos tarve vaatii. Kyllä mä hoidan!

Mutta sekään ei riittänyt – ja jossain vaiheessa Outi huomasi jo yrittäneensä liikaa.

– Nyt tiedän, että minun olisi kannattanut ottaa apua perusarjen pyöritykseen. Kun erosin ensimmäisestä liitostani, minulla oli äiti apunani. Uusperheessäkin olisi kannattanut pitää huolta omasta jaksamisesta eikä ajatella, että kyllä tästä tulee vielä täydellinen.

Monumentaalisen vision tilalle on tullut ymmärrys omasta ehdottomuudesta:

– Olisin voinut vain elää eteenpäin ja antaa joidenkin asioiden olla. Olen tajunnut, että ainoa pysyvä olotila on muutos. Olisin voinut ottaa rennommin ja ajatella, että tämäkin on vain lyhyt vaihe ja kohta tulee uusi vaihe.

Rakastavaisista ystäviksi

Outille aviero oli toinen. Outin ensimmäinen puoliso, lasten isä Pekka Järvilehto työskenteli avioliiton aikana EU-virkamiehenä ja tutkijana Brysselissä. Kahden kotimaan vuosina Outi tajusi, ettei etäsuhde ollut häntä varten.

– Olen parisuhdeihminen, haluan viettää yhteistä arkea. Eikä etäliitto ole pienten lasten kanssa muutenkaan hyvä järjestely. Aikuisliitossa se voi toimia.

”Olen pyrkinyt antamaan anteeksi sen, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin minä toivoin.”

Ensimmäisen eronsa jälkeen Outi selvitti ajatuksiaan eroseminaarissa. Outin mielestä kaikkein parasta kuitenkin olisi, jos itseään saisi tutkiskella liiton sisällä, ilman että täytyy erota.

– Se olisi arvokasta, koska kukaan ei rakasta lasta niin paljon kuin hänen vanhempansa. Nykyään ajattelen, ettei pitäisi erota, ellei siihen ole aivan pakottavia syitä.

Erot ovat kuitenkin kasvattaneet Outia: on ollut pakko istahtaa kannon nokkaan ja katsoa, mitä on ottanut tällä kertaa mukaansa.

– Suurissa tunnekuohuissa olisi helppoa jäädä syyttämään toista. Mutta olen pyrkinyt antamaan anteeksi sen, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin minä toivoin. Anteeksiantaminen on mahdollistanut sen, että ystävyys on oikeasti jäänyt jäljelle.

Oman elämän käsikirjoitus

Samalla kun Outi on käsitellyt erojaan, rinnalla on kulkenut myös toinen kasvun tie: jatkuva opiskelu. Siihen liittyy myös uusi Easel-työnohjaajan tutkinto. Easel on psykoterapeutin kehittämä tunnetaitovalmennuksen metodi, jota tehdään myös eläinten avustuksella.

– Esimerkiksi hevonen on turvallinen ja herkästi aistiva eläin, ja sen seurassa on helppo tarkastella omia vuorovaikutustaitojaan. Minulle eläin on yksi uusi työkalu entisten rinnalle, Outi sanoo.

2010-luvun alussa Outi kävi Meri ja Pentti Beckerin itsensä johtamisen kurssin. Siellä hän tutustui ensimmäistä kertaa ajattelumalliin, jonka mukaan ihminen pystyy muutokseen, kunhan oppii tuntemaan oman historiansa. Jos ei tunne, menneisyys ohjaa häntä liikaa.

”En esimerkiksi usko puhdistavaan riitaan, koska sanat ovat satuttavia.”

– Tajusin, että minun on vihdoin aika oppia tuntemaan oman elämäni käsikirjoitus, manuaali. Jokaisella pitäisi olla se, ja tietenkin parisuhteessa molemmilla.

Mäenpää innostuu selittämään, kuinka manuaali toimii: Kun tuntee oman käsikirjoituksensa, osaa kertoa kipukohdistaan myös kumppanille. Tällainen haava löytyy tämän nappulan alta, ja näin siihen reagoin.

– Jos nyt aloittaisin parisuhteen, antaisin oman manuaalini toiselle. Jos toinen on riittävän terve, hän kyllä tajuaa ja pysähtyy. En esimerkiksi usko puhdistavaan riitaan, koska sanat ovat satuttavia. Asioiden selvittely on aivan eri asia.


Hevosista on tullut Outille tärkeitä seuralaisia.


Isät ja pojat ja vähän äiditkin

Perheiden pimeät puolet ovat pyörineet viime aikoina Mäenpään mielessä myös uuden roolin takia.

Outi näyttelee Armottomassa maassa äitiä, jonka poika palaa vankilasta pieneen lappilaiseen kylään ja saa koko seudun pelon valtaan. Äiti on ollut aina poikansa tukena, sen sijaan poliisi-isästään tämä ei ole edes tiennyt. Isä on ollut olemassa vain toiselle pojalleen.

On tullut tilinteon aika, mutta siitä ei välttämättä selvitä ilman väkivaltaa.

– Kyse on isän ja pojan suhteesta. Minun roolini on pieni, mutta merkittävä. Elokuva on hyvä muistutus siitä, miten tarpeellista vanhemmuuden vastuu on. Traumat voivat siirtyä sukupolvienkin takaa.

Neljällä Jussilla palkittu näyttelijä on kuvannut viime vuodet leffan tai kaksi vuodessa. Viimeisin niistä on nuorten tyttöjen väkivallasta kertova ruotsalainen Dröm vidare, jonka ensi-ilta on syksyllä. Elokuva voitti yleisöäänestyksessä parhaan elokuvan palkinnon äskettäin päättyneillä Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Outi esittää ruotsinsuomalaista naista, jonka toisella tyttärellä on ongelmia.

”Kun pidän ovet auki, tulee aina uusi ihminen, joka vie eteenpäin.”

Mäenpään kanssa voi siis iloisesti hypätä yli keskusteluaiheen, ettei keski-ikäiselle naisnäyttelijälle riitä rooleja.

– Aihe ei edes kiinnosta minua, koska en ajattele niin. Teen taidetta niin kauan kuin haluan.

Outi sanoo, että ei ole koskaan tehnyt urasuunnitelmaa vaan mennyt aina avoimesta ovesta sisään.

– Näin minulle elämässä usein käy: kun pidän ovet auki, tulee aina uusi ihminen, joka vie eteenpäin.

Omat rajat

Mäenpää on 54-vuotias, vaikka tallin pikkujouluissa hän väitti kivenkovaan itseään vuotta nuoremmaksi. Kaikki säännöt, joiden mukaan tietyssä iässä ”pitäisi” elää niin tai näin, tuntuvat ihan kummallisilta.

– Rakastan kehoani, sehän on fyysisen rakkauden lähde. Näen kyllä, että se on maan voimasta laskeutunut, mutta toisaalta rakastan vähän raffia ulkomuotoa. Esikuvani on näyttelijä Birgitta Ulfsson.

Äkkipäätä Outille ei tule mieleen yhtään asiaa, johon hän ei suostuisi vain siksi, että on jo viisikymppinen. Ainoastaan ilman satulaa ratsastaessa hänellä on käynyt mielessä, että ehkä ei kannattaisi pudota.

– Jos haluan mennä asumaan rahtilaivaan, niin menen, jos pojat vain pärjäävät! Hevosten kanssa se vain ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Mutta vakavasti puhuen, kun nuorimmaiseni muuttaa kotoa, tuskin jään asumaan nykyiseen kotiini.

”Haluaisin ihmisen, joka uskaltaa olla auki ja haavoittuvainen, mutta silti mies.”

Kotona asuu yhä Joonas, 18-vuotias media-alan opiskelija. Esikoinen Jussi, 23, elää jo omillaan ja opiskelee Lahden kansanopistossa näyttämötaiteen linjalla.

Kun Outi miettii tulevaa, hän ei haahuile, vaan käyttää selkeää tekniikkaa: hän manifestoi, julistaa toiveet ääneen.

– Se on aivojumppaa. Kun alan pyörittää jotain ajatusta, se vahvistuu. Mutta pitää toivoa kirkkaasti ja selkeästi. Haluaisin esimerkiksi vielä ohjata.

Mäenpäällä on toinenkin manifestaation aihe: hyvä parisuhde. Ja taas hän sanoo toiveen äänen:

– Olisi ihana jakaa asioita, olla fyysisesti lähellä, juoda teetä ja pötköttää. Haluaisin ihmisen, joka uskaltaa olla auki ja haavoittuvainen, mutta silti mies. Puhumattakin saa olla. En tarvitse itseään ilmaisevaa naista. Jaan asioita ystävättärieni kanssa ihan riittävästi.

Ai niin, eikä saa olla allerginen hevosille.

– Tässä iässä suo myös toiselle omat juttunsa. Golffari tai ornitologi saisi pitää intohimonsa. En voi olla toisen elämän tarkoitus, koska olen itse oman elämäni tarkoitus ja hän omansa. Mutta me voimme kohdata.

Mutta mikään tai kukaan ei saisi Outia enää luopumaan henkisestä vapaudestaan.

– Nyt johdan itseäni. Olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen: häpeät, pelot ja haavoittuvaisuuden.

Outi Mäenpää

Vuonna 1962 syntynyt näyttelijä ja vuorovaikutuskouluttaja.

Asuu Kirkkonummella. Perheeseen kuuluvat pojat Jussi, 23, ja Joonas, 18.

Uusin rooli Jussi Hiltusen esikoisohjauksessa Armoton maa. Seuraava päärooli on ruotsalaisessa elokuvassa Dröm vidare, joka saa ensi-iltansa syksyllä.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.