Nasima Razmyar elää sinkkuna. – En ole kuitenkaan kokenut yksinäisyyttä.

Nasima Razmyar: ”En ole koskaan ollut parisuhteessa”

Nasima Razmyar, 26, asuu Helsingissä vanhempiensa ja vuotta nuoremman veljensä kanssa. Perhe pakeni Afganistanin sotaa Suomeen, kun Nasima oli viiden. Nykyään Razmyarien arjessa muslimikulttuuri ja länsimaiset tavat kohtaavat sulassa sovussa.

Nasiman afgaaniystävistä useimmat ovat perheellisiä kun taas nuorista suomalaiskavereista enemmistö sinkkuja. Nasima itse ei seurustele eikä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa.

– En kuitenkaan ole tuntenut yksinäisyyttä. Minulla on aina lähelläni joku, jonka kanssa jakaa arjen ilot ja huolet. Vierelläni ovat vanhempani, kaksi rakasta ihmistä, jotka ovat juuri minua varten.

Afgaaniyhteisössä Nasima on poikkeus ja sikäläisten odotusten mukaan hänen olisi pitänyt avioitua jo aikaa sitten. Suomalaisystävät eivät yksinoloa kummastele.

Kyllä sen sitten tietää

Nasima kuvailee elävänsä itsenäisesti vaikkakin perheensä keskellä. Hän hoitaa pyykkinsä ja laskunsa ja laittaa ruokaa kun ehtii. Nasima ei koe, että oma perhe olisi painostanut etsimään puolisoa ja lähtemään kotoa. Hän kuitenkin uskoo, että äiti on salaa haaveillut tyttärensä häistä.

Nasima näkee sinkkuudelleen monta syytä, suurimpana sen, ettei se oikea vain ole osunut kohdalle. Itsetietoisuus näkyy kaikissa valinnoissa, niin ihmissuhteissakin.

– En seurustele statuksen vuoksi tai siksi, että tässä iässä kuuluu olla suhteessa. Sen oikean määrittelemisessäkin on ollut hakemista. Nuorena saatoin arvioida miestä jonkin yksittäisen tavan perusteella. Myöhemmin olen pohtinut, pitäisikö puolisolla olla yhteinen kulttuuritausta tai edes yhteinen kieli. Nyt uskon, että kyllä sen sitten tietää, kun rakkaus osuu kohdalle.

Nasima Razmyar

  • Syntyi Afganistanissa 13.9.1984 ja pakeni perheineen sotaa Suomeen 1989.
  • Asuu Helsingissä vanhempiensa kanssa. Perheessä myös vuotta nuorempi veli.
  • Vuoden pakolaisnainen 2010. Oli SDP:n ehdokas kevään 2011 eduskuntavaaleissa.
  • Työskentelee Monika-Naiset -liiton suunnittelijana. Työssään auttaa parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia.