Tunnetut suomalaiset paljastavat ystävänpäivän kunniaksi, kenen julkkiskaverin kanssa he ovat löytäneet yhteisen sävelen.

Kuka on paras julkkisystäväsi?


Heidi Sohlberg


Juontaja,sisustussuunnittelija

”Olen ollut viime aikoina eniten tekemisissä malli-juontaja Satu Tuomiston kanssa. Saan Sadulta paljon pontta ja lisävauhtia treenaamiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Satu voisi ryhtyä personal traineriksi, koska hän tietää aiheesta paljon. Voin aina soittaa hänelle ja kysyä hyviä ruokavinkkejä. Urheilimme viime kesänä paljon yhdessä, pelasimme esimerkiksi hulluna tennistä. Muistan, kun treenasimme ylämäkijuoksua ja olisin jo luovuttanut, mutta Satu juoksi perässäni eikä antanut lopettaa. Tuntui, että oksennan, mutta hän huusi, että ”oksenna vaan, mutta juokse!” Satu on paras ruoskija, jonka olen tavannut!”


Raakel Lignell


Studio55-ohjelman juontaja, kulttuurin monitoiminainen

”Pidän tosi paljon yhteyttä toimittaja Hanna Sumarin kanssa. Hänen kanssaan on löytynyt paljon yhtymäkohtia tässä elämäntilanteessa. Olemme suhteellisen uusia ystäviä. On ihanaa, miten tärkeitä sydänystäviä voi löytää vielä näin aikuisiälläkin. Olen aloittanut nyt fustran harrastamisen Hannan yllytyksestä. Ystävyytemme alkoi kaksi vuotta sitten, kun aloitimme molemmat Hyvä terveys -lehden bloggareina. Emme ehdi välttämättä nähdä joka viikko, mutta soittelemme ja kirjoittelemme Facebookin chatissa. Kaikki laitteet ovat käytössä. Meitä yhdistää positiivinen hulluus, rento ja iloinen asenne sekä uteliaisuus elämään.”


Leena Sarvi


Tyylikonsultti

”Olen tutustunut työni puolesta moneen ihanaan, alalla työskentelevään ihmiseen. Yksi ystävä, jonka voisin mainita on toimittaja Rita Tainola. Olemme tekemisissä vapaa-ajalla ja istumme iltaa yhdessä. Olemme perhetuttuja. Luonnehtisin itseäni luotettavaksi ja lojaaliksi ystäväksi. Minulla ei ole suurta joukkoa läheisiä ystäviä, sillä olen ystävyydessäkin sitä mieltä, ettei se määrä vaan laatu. Haluan, että minulla riittää aikaa läheisilleni.”


Marianne Harjula


Juontaja

”Olen tullut todella läheiseksi markkinoija Susanna Ruotsalaisen kanssa. Tutustuimme Viidakon tähtösten kuvauksissa. Huomasimme siellä alkeellisissa oloissa olevamme saman henkisiä – oikeudenmukaisia, tarkkoja ja seikkailunhaluisia. Lisäksi meitä yhdistää samanlainen huumorintaju. Tapaamisiamme leimaa yksi piirre: nauramme aina paljon. Emme välttämättä soittele joka päivä, mutta pidämme yhteyttä monta kertaa viikossa.”

Lue kaikki ystävänpäivään liittyvät jutut täältä.

 
 

Olli Lindholm kertoo elämäkerrassaan, että isä katosi hänen elämästään kokonaan 80-luvun puolivälissä. – Ihan hyvä, että lähti, Olli sanoo.

Yö-muusikko Olli Lindholm, 53, kertoo vaikeasta isäsuhteestaan tuoreessa elämäkerrassaan Olli – Yhden miehen varietee (Docendo).

– Olen siitä erikoinen lapsi, että mulla on kantapäässä jännä viilto. Se kertoo, että isyystesti on tehty. Isä ei halunnut tunnustaa, että olen sen lapsi, Olli kertoo Arno Kotron kirjoittamassa kirjassa.

”Ihan hyvä, että lähti.”

Ainoana lapsena Olli eli käytännössä kahden äitinsä kanssa, sillä isä oli paljon pois kotoa töiden takia. 80-luvun puolivälissä isä katosi Ollin elämästä kokonaan.

– Ihan hyvä, että lähti, Olli toteaa kirjassa. 

Ollin mukaan hänen isänsä oli ”ihan siedettävä silloin, kun joi, muuten ei”. Hän muistelee kirjassa erästä joulua, jolloin isällä ja pojalla tuli riita.

– Muistojen äärellä saa toisaalta aina miettiä, mikä on totta ja mikä ei – mikä on jälkeenpäin lisättyä. Muisti on petollinen kapistus. Itse
muistan, että joskus murrosikäisenä tulee isän kanssa riita joulutähden asennosta tai jostain, haen kirveen ja yritän lyödä sillä isää, Olli kertoo kirjassa.

Ollin mukaan hänen äitinsä ei muista kyseistä välikohtausta.

– Mutta oikeastaanhan se on toisarvoista, oliko mukana kirves vai ei. Ilmapiiri oli joka tapauksessa tuo.

Ei tiedä, minne haudattu

Olli on aikaisemminkin puhunut vaikeasta isäsuhteestaan. Viime vuonna hän kertoi Vain elämää -ohjelmassa, ettei tiedä, minne isä on haudattu.

– Mä olin hänen ainoa läheinen, ja mulle tuli 1998 syksyllä soitto Satakunnan keskussairaalasta, että isänne on aivokuollut. Menin hänen luo, sanoin isälle, että kaikki on ok, että kyllä mä sua ymmärrän, että näin on käynyt. Sitten ne otti piuhat irti. Mä en edes tiedä, minne hänet on haudattu. Hän testamenttasi ruumiinsa ja hänet polttohaudattiin, Olli kertoi ohjelmassa.

Tuolloin Olli kertoi myös pelänneensä isäänsä aina.

– Sitä aina odotti kädet ristissä, että voi kun isä olisi kännissä, niin se olisi mukavampi. Meillä oli todella huonot välit, ja pelkäsin häntä helvetisti.

Arno Kotro, Olli Lindholm: Olli – Yhden miehen varietee on juuri ilmestynyt.

 

”Olen omasta puolestani todella pahoillani tästä kaikesta”, laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa Facebookissa.

Laulaja Tomi Metsäketo on julkaissut Facebookissa pitkän kirjoituksen, johon sisältyy myös anteeksipyyntö.

Metsäkedon kirjoitus koskee tuoreen Seiska-lehden uutista, jossa viisi naista kertoo laulajan käyttäytyneen heitä kohtaan sopimattomalla tavalla. Yksi naisista esiintyy jutussa koko nimellään, yksi etunimellään ja kolme nimettömänä. Jutussa haastateltu tarjoilija muun muassa kertoo tapauksesta, jossa hotellin tarjoilijat joutuivat huomauttamaan Metsäkedolle, ettei työntekijöihin saa koskea.

Metsäketo haluaa kertoa asiasta oman näkemyksensä Facebookissa. 

– Julkisuuden henkilönä olen tottunut, että meistä kirjoitetaan monenlaista ja sen kyllä kestän, myös ne negatiiviset, mutta raja menee, kun aletaan syyttää rikolliseksi tai asioista, joita ei ole tapahtunutkaan, Metsäketo puolustautuu Facebookissa.

– On ikävää, että nykyään raja varsinkin somessa levittää pahaa tietoa ihmisistä on surullisen alhainen. Ajatusmaailmat eivät vain kaikkien kanssa kohtaa ja nyt näiden kyseisten someryhmien ihmisten kanssa ei ole kohdannut. Olen omasta puolestani todella pahoillani tästä kaikesta, anteeksi, hän kirjoittaa.

Tekstistä ei käy selkeästi ilmi, mistä Metsäketo on pahoillaan. Hän kirjoittaa myös, että keskusteluryhmästä ja kirjoittajista on tehty rikosilmoitus.

Metsäketo nähdään parhaillaan Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jota esitetään MTV3:lla.

Totaalinen epäonnistuminen

Naiset syyttävät Tomi Metsäketoa Seiskassa asiattomasta käytöksestä, laulaja pyytää anteeksi Facebookissa – mutta mitä?

Jos ja kun tunteen pakonomaisen tarpeen alkaa tekemään kriisiviestintää somessa, niin pitää olla valmis myös kritiikkiin eikä pönkitää omaa egoaan kertomalla tv-nauhoituksista ja rikosilmoituksilla uhkaamisesta. "Ylläpitäjän" toimesta tehtyjen kommenttien poistaminen ei auta lainkaan asiaa.
Lue kommentti