Juontaja-toimittaja Maria Veitola on huono tekemään järkiratkaisuja.

Nainen ei koskaan löydä käsilaukustaan mitään.
Kyllä löytää, kun tyhjentää laukun vaikka kadulle, rappukäytävään tai ravintolan lattialle. Teen niin jatkuvasti. Laukussani on törkeästi kamaa. Kaikki on ihan sekaisin, enkä ikinä löydä etsimääni. Kun hermot menevät, otan kassin pohjasta kiinni ja kumoan sisällön sinne, missä ikinä olenkin. Eikä minua hävetä. Löydänpähän etsimäni.

Nainen muuttuu vanhemmiten yhä enemmän äitinsä kaltaiseksi.
Meissä on ollut aina sekä samanlaisia että erilaisia piirteitä. Jotkut äitini piirteet ärsyttävät ja yritän olla erilainen. Esimerkiksi laiskottelu minun on pitänyt opetella. Lapsuudessani se oli pahe, koko ajan piti tehdä jotain hyödyllistä. Olen työssäni niin kunnianhimoinen, että vapaa-ajalla yritän ottaa tosi iisisti. Toisaalta olemme äitini kanssa samanlaisia, olemme esimerkiksi yhtä herkkiä ja itkemme helposti liikutuksesta.

Nainen tykkää nyyhkyleffoista.
On hienoa, jos leffa koskettaa niin, että saa nyyhkimään. Se rentouttaa. Myös Terminator 2 on hyvä. Itken siinäkin, se on todella koskettava. Mikä vaan leffa voi saada itkemään, jos mielentila on sopiva.

Nainen yrittää kouluttaa miehensä sellaiseksi kuin haluaa.
Annan ihmisten olla omia itsejään. Minua on kyllä yritetty muuttaa. En pukeudu kukkamekkoihin, vaikka toinen haluaisi, jos itsestäni ei tunnu siltä. Seurustelin joskus miehen kanssa, joka urheili ja oli tarkka ruokavaliostaan. Hän söi paljon lihaa ja minä olin kasvissyöjä. Emme syöneet ikinä yhdessä. Aloin syödä lihaa, että meillä olisi edes joskus yhteisiä ruokahetkiä.

Neito on 17-vuotiaana kauneimmillaan.
Olin nätti silloinkin, mutta nykyään minulla on paljon parempi olo itseni kanssa. Jos katsoo vain ulkoista kauneutta ja rypyttömyyttä, 17 on varmaan hyvä ikä. Naiset sanovat, että olo paranee, kun ikää tulee lisää. Hämmästyttävää, mutta niin se menee. En yhtään ihmettele, että fiksut miehet ovat kiinnostuneita vähän vanhemmista naisista.

Nainen etsii isänsä kaltaista miestä.
Isäni on minulle sankarihahmo: turvallinen ja luotettava. Etsin samoja piirteitä myös miehistä. Toisaalta etsin todella erilaisia miehiä, vähän kapinamielellä. Ehkä sen takia ihmissuhteistani ei olekaan tullut mitään. Ihastun oman tiensä kulkijoihin, jotka kokevat olevansa vähän ulkopuolisia.

Hiiret ja hämähäkit saavat naisen hysteeriseksi.
Minua eivät saa, tykkään hiiristä ja hämähäkeistä, tosin lukeista en niin paljon. Olen monta kertaa joutunut rauhoittelemaan miestä, joka pelkää ötököitä.

Nainen ajattelee seksiä vähemmän kuin mies.
Olen ollut suhteissa, joissa olen ajatellut seksiä sekä enemmän että vähemmän kuin toinen. Aina puhutaan naisten pihtaamisesta ja haluttomuudesta, mutta omien tutkimusteni ja lähipiirini kokemusten mukaan miehet ovat ihan yhtä lailla haluttomia kuin naisetkin.

Nainen tekee päätökset tunteella, ei järjellä.
Luotan intuitioon koko ajan, se on tärkeä aisti. Jos minulla on aikaa pohtia, luotan joka tapauksessa tunteeseen. Olen todella huono tekemään järkiratkaisuja.

Naista ei kiinnosta tekniikka.
Kiinnostaa, jos se helpottaa elämää. Nippelitasolla ei. Olisi ihanaa, jos minulla olisi täydellinen kahvikone, mutta en jaksa ottaa selvää, mikä olisi paras. Minua kiinnostaisi, että minulla olisi sellainen ja saisin kahvia.

Naisihanne on yhä pullantuoksuinen äiti.

Kai monet miehet pitävät perinteisistä naisista ja kilteistä runotytöistä. Koska olen tehnyt erilaisia valintoja, välillä on yksinäinen olo. Tavallaan on helppo ratkaisu, että menee naimisiin ja saa lapsia. Siihen on myös suuret paineet.

Maria Veitola

  • 37-vuotias juontaja, käsikirjoittaja ja toimittaja.
  • Asuu Helsingissä. Kotoisin Enosta, perhe muutti Imatralle, kun Maria oli 9-vuotias.
  • Emännöi Maria!-talk showta Nelosella keskiviikkoisin.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaani personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne oli hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavotteita, jotka saavutettua repsahdan. 

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensiviikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.

 

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Juttua muokattu 19.1.2018 klo 8.28: Korjattu sitaattia, jossa Niklas puhuu flimmeristä.