Uuden äärellä Essi huomasi kaipaavansa tarinoita, joihin hän voisi samaistua. Niin syntyi idea uudesta romaanista, joka ilmestyy tällä viikolla.  – Rakastuin ihmiseen, johon ei saisi rakastua ja tiedän, että niin voi käydä. Ajattelen, että kirjailijana velvollisuuteni on yrittää kuvata myös vaikeita ja epä­sovinnaisia asioita, Essi kertoo. Kuva: Teija Soini
Uuden äärellä Essi huomasi kaipaavansa tarinoita, joihin hän voisi samaistua. Niin syntyi idea uudesta romaanista, joka ilmestyy tällä viikolla. – Rakastuin ihmiseen, johon ei saisi rakastua ja tiedän, että niin voi käydä. Ajattelen, että kirjailijana velvollisuuteni on yrittää kuvata myös vaikeita ja epä­sovinnaisia asioita, Essi kertoo. Kuva: Teija Soini

Kirjailija Essi Kummulla oli aviomies, lapset ja omakotitalo. Sitten hän erosi ja päätti elää ilman parisuhdetta, kunnes yllättäen rakastui naiseen.

– Tiesin heti Maijan tavatessani, että tämä on vakavaa. Se oli painavampaa kuin mikään aikaisemmin ja oikeastaan kamalaa, sillä en halunnut ihmissuhdetta. Mutta en tiennyt, että voi olla näin läheinen jonkun kanssa, kirjailija Essi Kummu, 39, kertoo.

Naiseen rakastuminen ei tullut Essille yllätyksenä, sillä hän on aina tiennyt voivansa ihastua yhtä hyvin naiseen kuin mieheen.

Essi ei kuitenkaan samastu homoseksuaaleihin, vaan ajattelee rakastuneensa ihmiseen.

– Olin tosi huono hetero ja nyt olen tosi huono homo. Ei minulla ole mitään käsitystä homoidentiteetistä, mutten ikinä ole myöskään osannut samastua esimerkiksi mainosten heterokuvastoonkaan.

Essi hätkähtää omaan kokemattomuuteensa naisen kanssa elämisestä silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä.

– Jos haluan ottaa häntä kädestä tai antaa suukon kadulla, se on erilainen asia kuin mihin olen tottunut. Silloin muistan taas yhtäkkiä, että olemme molemmat naisia, Essi kertoo. 

– En myöskään ajattele olevani sen enempää eheä kuin aikaisemmin, vaan ihan yhtä epävarma. Parisuhde naisen kanssa on aivan yhtä vaikea kuin miehen, hän sanoo.

Äidin suurin pelko

Essin lähipiirissä on naispareja, mutta hänen lastensa tutuissa ei.

– Kaikkein eniten minua jännittää lasteni puolesta. On ihan sama mitä minulle huudellaan, mutta en kestä, jos lapseni joutuvat kärsimään takiani.

– En kuitenkaan voi opettaa heille, ettei ihminen voi elää sellaisena kuin on. Silloinhan jättäisin heille perinnöksi, että on mentävä piiloon tai väistyttävä. Häpeä on vielä pahempaa, hän pohtii.

Millaista oli elää pitkään sinkkuna kahden lapsen kanssa? Millaiseen asumisjärjestelyyn Essi ja hänen naisystävänsä ovat nyt päätyneet? Mikä on vaikeinta kirjoittavan naisen elämässä? Lue lisää Me Naisten numerosta 19/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

 

Essi Kummu

Kirjailija syntyi 27.5.1977 Kemissä.

Julkaissut kolme lastenkirjaa ja romaanit Mania, Karhun kuolema ja Lasteni tarina.

Uusi romaani Hyvästi pojat ilmestyy tällä viikolla.

Asuu Oulussa kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa elämänkumppaninsa naapurissa.

Brittihovissa on hämmentävä kihlajaissuma. Erikoisesta hääeleganssistaan parhaiten tunnettu prinsessa Eugenie avioituu Jack Brooksbankin kanssa loppuvuodesta, mutta ihaninta tässä uutisessa on kosintatapa. Se oli kuin elokuvista.

Prinssi Andrew'n ja tämän entisen kohuvaimon Sarah Fergusonin nuorempi tytär prinsessa Eugenie, 27, astelee pian kohti alttaria.

Hovi tiedotti eilen, että Eugenie ja yökerhonomistaja Jack Brooksbank, 29, ovat sinetöineen seitsemän vuoden suhteensa.

Nuoripari meni kihloihin aiemmin tässä kuussa vieraillessaan Nicaraguassa. 

BBC:n haastattelussa kaksikko paljastaa, että kosinta oli juuri prinsessalle sopiva, siis vähintäänkin täydellinen.

Herra Brooksbank oli polvistunut kosimaan rakastettuaan tulivuori (!) taustanaan. Juuri ennen kosintaa kaksikko oli katsellut järvelle ja ihastellut sen ylle lankeavaa auringonlaskua.

– Järvi oli niin kaunis. Ja se auringonlaskun kajo oli erilainen kuin mikään ennen näkemäni. Olin juuri sanonut ääneen, että tämä on uskomattoman hieno hetki. Ja sitten hän täysin yllättäen kosi! Se oli täydellistä, prinsessa Eugenie kertoi BBC:n haastattelussa. 

Täydellinen kosinta viimeisteltiin täydellisellä sormuksella, jossa komeilee punertava Padparadscha-safiiri timanttiryppään keskellä. Häät pidetään loppuvuodesta, jolloin prinssi Harryn ja Meghan Marklen keväthäistä on ehtinyt kulua jo tovi.

No, prinsessa Eugenie ansaitsee onnensa. Edellisen kerran, kun hän nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuonna 2011, tilanne oli vähemmän mairitteleva.

Prinssi Williamin ja Katen häissä prinssin serkkujen Beatricen ja Eugenien vitsailtiin näyttävän aivan Tuhkimon pahoilta sisarpuolilta Anastasialta ja Drusellalta. 

Onneksi näissä 2000-luvun moderneissa prinsessasaduissa myös pahat sisarpuolet löytävät onnen!

Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos
Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä: