Useat kuvavuodot ovat herättäneet kysymyksen, kenellä on oikeus alastonkuviin. Kuva: Shutterstock
Useat kuvavuodot ovat herättäneet kysymyksen, kenellä on oikeus alastonkuviin. Kuva: Shutterstock

Kostoporno sai tanskalaisen Emma Holtenin raivoihinsa. – Nöyryytykseni oli osa huvia.

Neljä vuotta sitten tanskalaisen feministin ja toimittajan Emma Holtenin, 23, Facebookiin ja sähköpostiin murtauduttiin ja hänen alastonkuviaan alettiin levitellä ympäri nettiä. Emman sähköpostiin alkoi tulvia roiseja yhteydenottoja ja haukkuja kaikenikäisiltä miehiltä – teinipojilta, opiskelijoilta ja perheenisiltä – ympäri maailmaa.

Kuvien levittely johti siihen pisteeseen, että netissä jaettiin myös Emman henkilökohtaisia tietoja, kuten työpaikka ja perheenjäsenten nimet. Kuvat päätyivät pornosivustoille. Emma otti niihin yhteyttä ja pyysi kuvien poistoa. Vastaukseksi hän sai tylyn viestin: mitäs otit ne.

– 90 prosenttia kostopornon uhreista on naisia. Kuviani levitelleet miehet tiesivät, että ne oli jaettu ilman suostumustani. Nöyryytykseni oli osa heidän huviaan, Emma kertoo nyt Guardianin videolla.

Uudet alastonkuvat

Eikä häiriköinti loppunut viikon tai kuukauden päästä. Emma saa edelleen yhteydenottoja. Tämä sai hänet raivostumaan ja ottamaan ohjat omiin käsiinsä.

Hän pyysi valokuvaaja Cecilie Bødkeria ottamaan itsestään uudet alastonkuvat ja jakoi ne Friktion-lehden sivuilla. Ne kuvastavat Emman mukaan sitä, ettei hänen tarvitse tukahduttaa seksuaalisuuttaan tai häpeillä vartaloaan, sillä ongelma on jossain muualla kuin hänessä itsessään.

Emman mukaan hänen tapauksensa on osa suurempaa naisvihamielistä ilmiötä. Ja ilmiötä ei rajoiteta sillä, että alastonkuvia ei enää oteta, vaan asennemuutoksella.

Emma mainitsee esimerkiksi ilmiöstä muun muassa Jennifer Lawrencen ja muiden Hollywood-tähtien viime vuonna nettiin vuodetut alastonkuvat ja englanniksi catcallingiksi kutsutun ilmiön, jolla tarkoitetaan huutelua ja ehdottelua, jota naiset kuulevat vaikkapa kadulla kävellessään.

Emma julkaisi kuvansa jo viime syksynä, mutta Guardianin jutun myötä asia on noussut uudestaan esille. Emma oli marraskuussa kertomassa kostopornosta ja kokemuksistaan Helsingissä järjestetyssä FemF-tapahtumassa.

Katso Guardianin video alla.

Lue myös:

Näin otat itsestäsi edustavan alastonkuvan

Naispuolinen pelikriitikko hoiteli nettiuhkailijat kertomalla heidän äideilleen

Jennifer Lawrence puolustaa alastonkuviaan: ”Kaukosuhteessa poikaystävä katselee joko pornoa tai sinua”

Testattu! Tässä suurkaupungissa naista häiriköidään yli sata kertaa päivässä

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.

 

Raskaus oli yllätys lapsettomuudesta kärsineille Satu Taiveaholle ja Antti Kaikkoselle.

Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, 41, kertoo Ilta-Sanomissa, että tuli syksyllä yllättäen raskaaksi. Satu oli ihmetellyt erikoisia oireitaan ja mietti ensin, ovatko vaihdevuodet alkamassa. Raskaus oli yllätys, sillä Satu ja hänen kansanedustajapuolisonsa Antti Kaikkonen, 43, ovat kärsineet lapsettomuudesta vuosia. Syksyllä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon jo aikaisessa vaiheessa. 

”Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia.”

– Se oli erittäin hämmentävä ja yllättävä asia. Ja totta kai myös surullinen. Olen kuitenkin yrittänyt kääntää asian mielessäni iloiseksi ja ajatellut, että olen ainakin kerran elämässäni ollut vähän aikaa raskaana, Satu kertoo IS:ssa.

Satu ja Antti ovat puhuneet lapsettomuudesta avoimesti julkisuudessa ja kertoneet, ettei hedelmöityshoidoistakaan ole ollut apua. Syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Myös adoptioprosessi kariutui aivan viime metreillä syksyllä 2011 Antin vaalirahakohun takia.

”Ehkä on pientä toiveekkuuttakin.”

– Meidän kohdalla asia (keskenmeno) ei varmasti ollut kauhean iso suru sen takia, että emme ole osanneet tai edes uskaltaneet ajatella asiaa. Sen jälkeen asia on kuitenkin pyörähdellyt mielessä. Ehkä on pientä toiveekkuuttakin, Satu kertoo IS:ssa.

Tällä hetkellä Satu ja Antti ovat kahden pienen lapsen sijaisvanhempia. Syksyllä 2014 heistä tuli pienen pojan sijaisvanhempia ja vuonna 2015 perheeseen saapui kolmevuotias tyttö.

Sadun ja Antin tie vanhemmiksi on ollut pitkä ja raskas. Lue parin yhteishaastattelu parin vuoden takaa: