Kansanedustaja Silvia Modig osti puutalon Helsingin Kumpulasta puoliksi ystävänsä kanssa. ”Mukavampi palella kaverin kanssa pipot päässä, kun lämmitys prakaa!”
Kansanedustaja Silvia Modig osti puutalon Helsingin Kumpulasta puoliksi ystävänsä kanssa. ”Mukavampi palella kaverin kanssa pipot päässä, kun lämmitys prakaa!”

Nuorempana Silvia Modig irtisanoutui surutta töistä päästäkseen matkustelemaan. Välillä hän hankki toimeentulonsa keräämällä pulloja ja dyykkasi ruokansa monta vuotta. Nyt kansanedustajan rahat menevät oman puutalon rapsuttamiseen.

Kuistin laajennus ja molemmille oma sisäänkäynti. Sitten uusi kylpyhuone hirsirungon ulkopuolelle, niin ei voi tulla vesivahinkoa, Silvia Modig, 39, selittää ja viittoilee kohti puutalon muratin peittämää kuistia.

Kymmenen vuotta tätä etsittiin, kunnes kolme vuotta sitten vastaan tuli se oikea: hyvin huonokuntoinen, kahdelle ihmiselle sopiva puutalo Helsingin Kumpulasta. Silvia osti omakotitalon puoliksi ystävänsä kanssa, ja he kunnostavat taloa itse pikkuhiljaa.

– Onneksi standardini eivät ole remontoinnissa kovin korkealla. Mutta koti on minulle tosi tärkeä. Tykkään asua puutalossa ja tykkään, että on piha, jonne voi aamulla mennä ihanasti kahvikupin kanssa.

Silvia Modig on asunut koko elämänsä Itä-Helsingissä, aina Kulosaaresta Mellunmäkeen. 16 viime vuotta metroradanvarren kasvatti on kuitenkin viihtynyt Kumpulassa.

– Ja Kumpula tulee olemaan loppusijoituspaikkani.

Alueen neliöhinnat huitelevat nykyisin reilussa 5 000 eurossa, mutta vielä 1980-luvulla kaupunginosa oli huonossa maineessa.

– Sain lapsena käydä serkkujeni kanssa Kumpulan maauimalassa, mutta leikkimään tänne ei saanut jäädä. Heti uinnin jälkeen piti ottaa pienempiä serkkuja kädestä kiinni ja tulla kotiin.

Ennen omakotitaloaan Silvia asui vuosia kumpulalaisissa yhteisöissä, kuten kansalaisjärjestö Oranssin nuorisoasunnoissa. Juuri kaupunginosan yhteisöllisyys häntä viehättää edelleen.

– Puutaloissa pamahtaa milloinkin mikäkin, ja silloin naapurit kokoontuvat avuksi talkoisiin. Kaikki tuntevat toisensa, ja Erja Salon pyörittämässä Kumpuoti-ruokakaupassa kuulee naapuruston uusimmat kuulumiset.

Se, että aktivisti-Silviasta tuli vuonna 2011 kansanedustaja-Silvia, ei ole muuttanut ihmisten suhtautumista.

– Täällä kaikki tuntevat minut minuna. Kun lähden tärkeänä töihin puku päällä, joku lapsi saattaa nauraa, että sä näytät ihan papilta. Minun on aivan turha lähteä keulimaan, Silvia nauraa.

Maanantai: junalippu 42 €

”Tulen junalla mutsin mökiltä Itä-Suomesta suoraan töihin. Helsingin kaupunginhallitus kokoontuu joka maanantai, ja olen oman ryhmäni vetäjä. Kokouksia on kolme putkeen, ja syön mitä niissä on tarjolla.

Politiikkaan ajauduin vähän vahingossa. Tein nuorena hanttihommia, ja parikymppisenä aloin juontaa tv-ohjelmia. Talvisin halusin matkustella, joten irtisanouduin vaikka töistä, jotta pääsin reissuun. Moni sanoi, ettei toiminnassani ollut mitään järkeä, enkä etenisi urallani ikinä. Mutta minä en tiennyt, minne olisi pitänyt edetä.

"Elin kesän keräämällä pulloja ja hakemalla äidin siirtolapuutarhasta kasviksia ruuaksi."

Välillä olen ollut tosi tiukilla ja elänyt ihan nollatuloilla, mutta se on ollut yleensä täysin oma valintani. 25-vuotiaana päätin perustaa muutaman muun innostuneen kanssa ryhmärakentamiseen kannustavan Vaahteramäki-yhdistyksen, enkä mielestäni ehtinyt tehdä samalla palkkatöitä. Elin sen kesän keräämällä pulloja ja hakemalla äidin siirtolapuutarhasta kasviksia ruuaksi.

19-vuotiaana tutustuin teatterikurssilla ihmisiin, jotka olivat mukana kansalaisjärjestö Oranssin toiminnassa. Oranssi asunnot ry perustettiin 1990-luvun alussa helpottamaan nuorten asuntotilannetta. Pian huomasin olevani sen puheenjohtaja, ja minun piti opetella puhumaan virkamiesten kanssa ja ymmärtämään byrokratiaa.

Kun kaupunki teki mielestäni vääriä päätöksiä, tajusin, että kuka tahansa voisi asettua ehdolle. Yllätyksekseni pääsin läpi vuoden 2008 kuntavaaleissa – ja sillä tiellä olen yhä. Toisinaan kansanedustajankin vaikutusmahdollisuudet tuntuvat pieniltä, toisinaan taas huomaa, että jotain asiaa saa vietyä eteenpäin. Tapaan myös paljon lapsia ja nuoria ja yritän tehdä politiikasta lähestyttävämpää. Joskus koen voivani vaikuttaa yllättävissä yhteyksissä.”

Tiistai: 0 €

”Työskentelen koko päivän kotona. Meilailen Paula Vesalan kanssa. Hän on aloittamassa taidekummihanketta, jossa tehtäisiin taiteilijoiden arkea tutuksi kansanedustajille. Lounaaksi sulatan ruokaa pakastimesta. Minulla on jäljellä viime vuoden satoa äitini siirtolapuutarhasta, ja yritän syödä sitä pois ennen kuin uutta tulee tilalle.

Noin kuusi vuotta sitten aloin dyykata ruokaa silloisen tyttöystäväni innoittamana. Yhteisössämme suunniteltiin kauppareissut niin, että ensin katsottiin, mitä roskiksista löytyy ja vasta sitten mentiin kauppaan. Dyykkaus on aina ollut minulle enemmän ekologinen kuin taloudellinen valinta. Tuntuu hirveältä haaskaukselta, kun näkee roskiksessa täysin kelvollista leipää, juustoa, jugurttia – kaikkea sitä, mitä oli menossa ostamaan.

Dyykkaamiseen jää koukkuun. Vaikka en enää ehdi dyykata, on yhä joskus pakko kurkata ohimennen roskikseen ja tsekata, mitä siellä on. Kävin vielä kansanedustajanakin dyykkaamassa, ja silloin joku tunnisti minut asuntonsa parvekkeelta ja huusi, olenko se kansanedustaja. Minä heilutin takaisin ’Joo!’ ja jatkoin roskiksen tonkimista.

"Dyykkaus muutti suhdettani ruokaan pysyvästi."

Dyykkaus vaikeutuu koko ajan: kaupat panevat roskikset lukkoon tai iskevät sinne valvontakameroita, vaikka poisheitetyn ruuan ottaminen ei ole keneltäkään pois. Onneksi kauppojen mahdollisuutta antaa vanhaksimenevää ruokaa tarvitseville on nyt helpotettu.

Dyykkausmenneisyys on muuttanut suhdettani ruokaan pysyvästi. Vaikka minulla ei ole nyt rahasta pulaa, ostan aina punaisen tarran aleruuat, koska tiedän, että ne ovat menossa seuraavaksi roskiin.”

 


Uusi pyöräilykypärä löytyy naapuruston pyöräliikkeestä.


Keskiviikko: pyöräilykypärä 80 €

”Pyöräilen paljon ja olen pitkään harkinnut hyvän kypärän hankintaa. Nyt saan sen viimein ostettua. Seuraava hankinta pyörääni on lukkopolkimet.

Muuten en juuri jaksa käydä shoppaamassa. Tykkään vaatteista, mutta olisi ihanaa, jos joku toisi ne valmiina kotiin.

Ennen ostin vaatteeni enimmäkseen kirppareilta, mutta sitten kun piti opetella naamioitumaan kansanedustajaksi, tuli Stockmannin naistenosasto tutuksi. Haluan kunnioittaa pukeutumisellani eduskuntainsitituutiota.

Nykyisin kaapissani on kauluspaitoja ja joku pukukin. Mutta ensimmäisenä päivänä eduskunnassa luulin vilpittömästi olevani siististi pukeutunut. Paavo Arhinmäki oli muistuttanut, että sinä päivänä otetaan kuva, jota käytetään tulevat neljä vuotta. No, siellä minä seisoin tyytyväisenä itseeni, oli puhdas ruutupaita ja ihan uusi huppari. Paavo pyöritteli päätään minut nähdessään. Hupparikuva herätti monissa äidillisiä tunteita, ja sain keski-ikäisiltä rouvilta viestejä, että he voivat viedä minut vaateostoksille.”

Torstai: ruokakauppa 32 €

”Torstaina puran sähköposteja, suunnittelen syksyn aikataulua ja perehdyn tuleviin asioihin. Aloitin tällä kaudella ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana, ja aihepiirissä on paljon opettelemista.

"En ole ikinä ostanut mitään uutta kotiin."

Pyörähdän Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa, sillä siellä tekee hyviä löytöjä. Olen vinkannut paikasta ulkopaikkakunnalta tuleville kansanedustajille, jotka tarvitsevat huonekaluja Helsingin-asuntoonsa.

En ole ikinä ostanut mitään uutta kotiin. Olen hankkinut kaiken kirpparilta, ja Kumpulassa huonekalut siirtyvät usein ihmiseltä toiselle. Tykkään sisustaa, mutta haluan kuluttaa mahdollisimman vähän. Viimeksi ostin kierrätyskeskuksesta kattolampun sekä nojatuolin, jonka verhoilutin uudestaan. Otin siihen kestävän kankaan ja vaihdatin jousituksenkin, joten se tuli maksamaan 650 euroa. Ymmärtäähän sen, että jengi ostaa mieluummin halvemman uuden nojatuolin Ikeasta.

Illalla olisi ystäväni Wallu Valpion kiva Helatorstaiklubi, mutta työpäivät ovat niin vaativia, että jaksan harvoin lähteä viikolla ulos. Tänäänkin jään kotiin.

Tykkään käydä keikoilla, ja kesän kohokohtiin kuuluvat festarit. Viime kesänä kävin Ilosaarirockissa ja Flow’ssa. Suurimman vaikutuksen teki Haloo Helsinki. Se musiikki ei ole koskaan kolahtanut, mutta bändi tekee omaa juttuaan niin kunnianhimoisesti, että oli pakko digata. Toinen iso juttu oli Atomirotan keikka.”


Kun eteen osuu hyviä vinyylilevyjä, ei Silvia nuukaile. Rahaa palaa myös keikkoihin ja festareihin.


Perjantai: cafe latte 4,70 €, lounas 8,90 €, taksi 17 €

”Olen pahasti myöhässä Ruben Stillerin Pressiklubin nauhoituksista, joten on pakko turvautua taksiin. Puhumme rasismista Jari Tervon ja Tuomas Enbusken kanssa. Kun maahanmuuttokriittisyys-sana lanseerattiin, muuttui koko retoriikka. Ketään ei saa enää sanoa rasistiksi, vaikka jonkunhan on pakko olla sellainen!

Olin ylpeä valtuustostamme, kun päätimme yksimielisesti avata lähistölläni sijaitsevan Koskelan sairaalan vastaanottokeskukseksi. Mutta nyt naapurustoomme on levitetty lappuja, joissa varoitellaan turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista ja ryöstöistä. Kyse on henkensä kaupalla tänne tulleista ihmisistä! Se on raivostuttavaa. Poliisikin on todennut, että vastaanottokeskukset eivät näy rikostilastoissa.

Kymmenisen vuotta sitten minut ja tyttöystäväni hakattiin, kun erään ravintolan portsari tajusi, että olemme naispari. Muistan, kuinka pelottavaa oli tajuta, että tämä ihminen vihaa meitä.

Homoutensa tai suomenruotsalaisuutensa voi peittää, ihonväriä ei. Luulen, että tällaisina talodellisesti epävarmoina aikoina monet ihmiset tarvitsevat vihollisen, jota syyttää. Onneksi on myös niitä, jotka auttavat hiljaa ja vievät pakolaisille vaatteita. Muutakin hyvää tapahtuu, Ozan Yanar ja Nasima Razmyar valittiin eduskuntaan, ja kouluissa eletään jo ihan eri tavalla kansainvälisessä maailmassa. Kun se sukupolvi kasvaa aikuisiksi, tämän hulluuden täytyy olla ohi.”

Lauantai: pieni taulu kirpparilta 5 €, illallinen ravintolassa 45 €

”Lauantaina kunnostan yhtä ikkunoistani. Alkuperäisessä kunnossa olevan puutalon hienoimpia piirteitä on se, monia asioita voi kunnostaa omin käsin, esimerkiksi juuri ikkunoita. Sen kuin hioo, kittaa ja maalaa, ja ne ovat vuosia kuosissa.

Pyöräilen Malmille pihakirppikselle ja ostan pienen sympaattisen taulun norsusta. Tulen siitä hyvälle tuulelle, vaikka siinä ei ole mitään järkeä.

Illalla lähden ulos syömään. Käytän aika huolettomasti rahaa ravintoloihin. Tänään syön ystävieni kanssa nepalilaisessa ravintolassa. Nepalilainen ja thaimaalainen ovat lempikeittiöitäni. Helsingissä on nykyisin uskomaton ravintolatarjonta, ja pyrin kyllä testaamaan uusia paikkoja, mutta niitä syntyy niin nopealla tahdilla. Olen kasvissyöjä, joten se onneksi vähän rajoittaa.”

Sunnuntai: 0 €

”Tänään on lähestulkoon vapaapäivä. Siivoan kotiani ja valmistaudun maanantain kaupunginhallitukseen. Tällä viikolla rahaa ei ole mennyt hirveästi, mutta se vaihtelee paljon.

"Olen pienituloisen yksnhuoltajan tytär, mutta rahasta tai sen puutteesta ei tehty kotona koskaan numeroa."

Olen pienituloisen yksinhuoltajan tytär, mutta rahasta tai sen puutteesta ei tehty kotona koskaan numeroa. Onni oli ihan muissa asioissa. Samalla tavalla suhtaudun rahaan edelleen. Totta kai on ihanaa, ettei tarvitse stressata laskuista tai voi lähteä matkalle, jos haluaa. Mutta raha itsessään ei ole ollut koskaan tärkeää.

Minulla on myös sen verran elämänkokemusta, että tiedän, kuinka arvaamatonta kaikki on. Pitäisi elää jokainen päivä täysillä mutta vastuullisesti. Isoille muutoksille mahtaa harvoin mitään. Ne voivat panna kaiken uusiksi, hyvässä ja pahassa.”

Viikon menot yhteensä 234,60 €

Lue lisää:

Hyväosainen dyykkaa ruokansa roskiksista – miksi ihmeessä?

Silvia Modig

  • Syntynyt 8.7.1976 Helsingissä. Vasemmistoliiton toisen kauden kansanedustaja.
  • Asuu ystävänsä kanssa puutalossa Helsingissä.
  • Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.
  • Juontanut lukuisia nuorten- ja viihdeohjelmia.
Vapari

Näin paljon Silvia Modig kuluttaa rahaa viikossa: ”Dyykkasin ruokaa roskiksesta kansanedustajanakin”

Meni muuten väärin, toi poliisin lausuma ettei pakolaiskeskukset näy rikostilastoissa, juurihan poliisi julkaisi tilastoi nousseista rikos piikeistä lähistöllä. Ota nyt punaiset lasit pois, ja herää todellisuuteen. Mieti hetki, miksi vain miehiä tulee, kuka mies jättäisi perheensä sotaan oikeasti.. Katsoin muuteen Saksassa satama terminaalissa tulijoita, juu tulivat varmasti ykkösluokassa, ainoa näkyvä hätä oli puhelimen nettiin saanti.
Lue kommentti
Sari Saukkonen

Näin paljon Silvia Modig kuluttaa rahaa viikossa: ”Dyykkasin ruokaa roskiksesta kansanedustajanakin”

Ilahdutti lukea, miten Silvia on sisustanut kierrätystavaralla. Itse koin nyt viisikymppisenä erittäin riitaisen eron ja sain mukaani likimain vaatteeni ja käsityötarvikkeita. Katastrofaalinen taloudellinen tilanteeni pakotti hankkimaan huonekalut ym. tarpeellisen tavaran kirppareita ja roskakatoksista. Facebookin kirppikset ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi. Olen saanut ventovierailta ihmisiltä myös aivan ilmaisia huonekaluja ja koko asunnon sisustus on maksanut ehkä pari tonnia. Ja...
Lue kommentti

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.