Kansanedustaja Silvia Modig osti puutalon Helsingin Kumpulasta puoliksi ystävänsä kanssa. ”Mukavampi palella kaverin kanssa pipot päässä, kun lämmitys prakaa!”
Kansanedustaja Silvia Modig osti puutalon Helsingin Kumpulasta puoliksi ystävänsä kanssa. ”Mukavampi palella kaverin kanssa pipot päässä, kun lämmitys prakaa!”

Nuorempana Silvia Modig irtisanoutui surutta töistä päästäkseen matkustelemaan. Välillä hän hankki toimeentulonsa keräämällä pulloja ja dyykkasi ruokansa monta vuotta. Nyt kansanedustajan rahat menevät oman puutalon rapsuttamiseen.

Kuistin laajennus ja molemmille oma sisäänkäynti. Sitten uusi kylpyhuone hirsirungon ulkopuolelle, niin ei voi tulla vesivahinkoa, Silvia Modig, 39, selittää ja viittoilee kohti puutalon muratin peittämää kuistia.

Kymmenen vuotta tätä etsittiin, kunnes kolme vuotta sitten vastaan tuli se oikea: hyvin huonokuntoinen, kahdelle ihmiselle sopiva puutalo Helsingin Kumpulasta. Silvia osti omakotitalon puoliksi ystävänsä kanssa, ja he kunnostavat taloa itse pikkuhiljaa.

– Onneksi standardini eivät ole remontoinnissa kovin korkealla. Mutta koti on minulle tosi tärkeä. Tykkään asua puutalossa ja tykkään, että on piha, jonne voi aamulla mennä ihanasti kahvikupin kanssa.

Silvia Modig on asunut koko elämänsä Itä-Helsingissä, aina Kulosaaresta Mellunmäkeen. 16 viime vuotta metroradanvarren kasvatti on kuitenkin viihtynyt Kumpulassa.

– Ja Kumpula tulee olemaan loppusijoituspaikkani.

Alueen neliöhinnat huitelevat nykyisin reilussa 5 000 eurossa, mutta vielä 1980-luvulla kaupunginosa oli huonossa maineessa.

– Sain lapsena käydä serkkujeni kanssa Kumpulan maauimalassa, mutta leikkimään tänne ei saanut jäädä. Heti uinnin jälkeen piti ottaa pienempiä serkkuja kädestä kiinni ja tulla kotiin.

Ennen omakotitaloaan Silvia asui vuosia kumpulalaisissa yhteisöissä, kuten kansalaisjärjestö Oranssin nuorisoasunnoissa. Juuri kaupunginosan yhteisöllisyys häntä viehättää edelleen.

– Puutaloissa pamahtaa milloinkin mikäkin, ja silloin naapurit kokoontuvat avuksi talkoisiin. Kaikki tuntevat toisensa, ja Erja Salon pyörittämässä Kumpuoti-ruokakaupassa kuulee naapuruston uusimmat kuulumiset.

Se, että aktivisti-Silviasta tuli vuonna 2011 kansanedustaja-Silvia, ei ole muuttanut ihmisten suhtautumista.

– Täällä kaikki tuntevat minut minuna. Kun lähden tärkeänä töihin puku päällä, joku lapsi saattaa nauraa, että sä näytät ihan papilta. Minun on aivan turha lähteä keulimaan, Silvia nauraa.

Maanantai: junalippu 42 €

”Tulen junalla mutsin mökiltä Itä-Suomesta suoraan töihin. Helsingin kaupunginhallitus kokoontuu joka maanantai, ja olen oman ryhmäni vetäjä. Kokouksia on kolme putkeen, ja syön mitä niissä on tarjolla.

Politiikkaan ajauduin vähän vahingossa. Tein nuorena hanttihommia, ja parikymppisenä aloin juontaa tv-ohjelmia. Talvisin halusin matkustella, joten irtisanouduin vaikka töistä, jotta pääsin reissuun. Moni sanoi, ettei toiminnassani ollut mitään järkeä, enkä etenisi urallani ikinä. Mutta minä en tiennyt, minne olisi pitänyt edetä.

"Elin kesän keräämällä pulloja ja hakemalla äidin siirtolapuutarhasta kasviksia ruuaksi."

Välillä olen ollut tosi tiukilla ja elänyt ihan nollatuloilla, mutta se on ollut yleensä täysin oma valintani. 25-vuotiaana päätin perustaa muutaman muun innostuneen kanssa ryhmärakentamiseen kannustavan Vaahteramäki-yhdistyksen, enkä mielestäni ehtinyt tehdä samalla palkkatöitä. Elin sen kesän keräämällä pulloja ja hakemalla äidin siirtolapuutarhasta kasviksia ruuaksi.

19-vuotiaana tutustuin teatterikurssilla ihmisiin, jotka olivat mukana kansalaisjärjestö Oranssin toiminnassa. Oranssi asunnot ry perustettiin 1990-luvun alussa helpottamaan nuorten asuntotilannetta. Pian huomasin olevani sen puheenjohtaja, ja minun piti opetella puhumaan virkamiesten kanssa ja ymmärtämään byrokratiaa.

Kun kaupunki teki mielestäni vääriä päätöksiä, tajusin, että kuka tahansa voisi asettua ehdolle. Yllätyksekseni pääsin läpi vuoden 2008 kuntavaaleissa – ja sillä tiellä olen yhä. Toisinaan kansanedustajankin vaikutusmahdollisuudet tuntuvat pieniltä, toisinaan taas huomaa, että jotain asiaa saa vietyä eteenpäin. Tapaan myös paljon lapsia ja nuoria ja yritän tehdä politiikasta lähestyttävämpää. Joskus koen voivani vaikuttaa yllättävissä yhteyksissä.”

Tiistai: 0 €

”Työskentelen koko päivän kotona. Meilailen Paula Vesalan kanssa. Hän on aloittamassa taidekummihanketta, jossa tehtäisiin taiteilijoiden arkea tutuksi kansanedustajille. Lounaaksi sulatan ruokaa pakastimesta. Minulla on jäljellä viime vuoden satoa äitini siirtolapuutarhasta, ja yritän syödä sitä pois ennen kuin uutta tulee tilalle.

Noin kuusi vuotta sitten aloin dyykata ruokaa silloisen tyttöystäväni innoittamana. Yhteisössämme suunniteltiin kauppareissut niin, että ensin katsottiin, mitä roskiksista löytyy ja vasta sitten mentiin kauppaan. Dyykkaus on aina ollut minulle enemmän ekologinen kuin taloudellinen valinta. Tuntuu hirveältä haaskaukselta, kun näkee roskiksessa täysin kelvollista leipää, juustoa, jugurttia – kaikkea sitä, mitä oli menossa ostamaan.

Dyykkaamiseen jää koukkuun. Vaikka en enää ehdi dyykata, on yhä joskus pakko kurkata ohimennen roskikseen ja tsekata, mitä siellä on. Kävin vielä kansanedustajanakin dyykkaamassa, ja silloin joku tunnisti minut asuntonsa parvekkeelta ja huusi, olenko se kansanedustaja. Minä heilutin takaisin ’Joo!’ ja jatkoin roskiksen tonkimista.

"Dyykkaus muutti suhdettani ruokaan pysyvästi."

Dyykkaus vaikeutuu koko ajan: kaupat panevat roskikset lukkoon tai iskevät sinne valvontakameroita, vaikka poisheitetyn ruuan ottaminen ei ole keneltäkään pois. Onneksi kauppojen mahdollisuutta antaa vanhaksimenevää ruokaa tarvitseville on nyt helpotettu.

Dyykkausmenneisyys on muuttanut suhdettani ruokaan pysyvästi. Vaikka minulla ei ole nyt rahasta pulaa, ostan aina punaisen tarran aleruuat, koska tiedän, että ne ovat menossa seuraavaksi roskiin.”

 


Uusi pyöräilykypärä löytyy naapuruston pyöräliikkeestä.


Keskiviikko: pyöräilykypärä 80 €

”Pyöräilen paljon ja olen pitkään harkinnut hyvän kypärän hankintaa. Nyt saan sen viimein ostettua. Seuraava hankinta pyörääni on lukkopolkimet.

Muuten en juuri jaksa käydä shoppaamassa. Tykkään vaatteista, mutta olisi ihanaa, jos joku toisi ne valmiina kotiin.

Ennen ostin vaatteeni enimmäkseen kirppareilta, mutta sitten kun piti opetella naamioitumaan kansanedustajaksi, tuli Stockmannin naistenosasto tutuksi. Haluan kunnioittaa pukeutumisellani eduskuntainsitituutiota.

Nykyisin kaapissani on kauluspaitoja ja joku pukukin. Mutta ensimmäisenä päivänä eduskunnassa luulin vilpittömästi olevani siististi pukeutunut. Paavo Arhinmäki oli muistuttanut, että sinä päivänä otetaan kuva, jota käytetään tulevat neljä vuotta. No, siellä minä seisoin tyytyväisenä itseeni, oli puhdas ruutupaita ja ihan uusi huppari. Paavo pyöritteli päätään minut nähdessään. Hupparikuva herätti monissa äidillisiä tunteita, ja sain keski-ikäisiltä rouvilta viestejä, että he voivat viedä minut vaateostoksille.”

Torstai: ruokakauppa 32 €

”Torstaina puran sähköposteja, suunnittelen syksyn aikataulua ja perehdyn tuleviin asioihin. Aloitin tällä kaudella ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana, ja aihepiirissä on paljon opettelemista.

"En ole ikinä ostanut mitään uutta kotiin."

Pyörähdän Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa, sillä siellä tekee hyviä löytöjä. Olen vinkannut paikasta ulkopaikkakunnalta tuleville kansanedustajille, jotka tarvitsevat huonekaluja Helsingin-asuntoonsa.

En ole ikinä ostanut mitään uutta kotiin. Olen hankkinut kaiken kirpparilta, ja Kumpulassa huonekalut siirtyvät usein ihmiseltä toiselle. Tykkään sisustaa, mutta haluan kuluttaa mahdollisimman vähän. Viimeksi ostin kierrätyskeskuksesta kattolampun sekä nojatuolin, jonka verhoilutin uudestaan. Otin siihen kestävän kankaan ja vaihdatin jousituksenkin, joten se tuli maksamaan 650 euroa. Ymmärtäähän sen, että jengi ostaa mieluummin halvemman uuden nojatuolin Ikeasta.

Illalla olisi ystäväni Wallu Valpion kiva Helatorstaiklubi, mutta työpäivät ovat niin vaativia, että jaksan harvoin lähteä viikolla ulos. Tänäänkin jään kotiin.

Tykkään käydä keikoilla, ja kesän kohokohtiin kuuluvat festarit. Viime kesänä kävin Ilosaarirockissa ja Flow’ssa. Suurimman vaikutuksen teki Haloo Helsinki. Se musiikki ei ole koskaan kolahtanut, mutta bändi tekee omaa juttuaan niin kunnianhimoisesti, että oli pakko digata. Toinen iso juttu oli Atomirotan keikka.”


Kun eteen osuu hyviä vinyylilevyjä, ei Silvia nuukaile. Rahaa palaa myös keikkoihin ja festareihin.


Perjantai: cafe latte 4,70 €, lounas 8,90 €, taksi 17 €

”Olen pahasti myöhässä Ruben Stillerin Pressiklubin nauhoituksista, joten on pakko turvautua taksiin. Puhumme rasismista Jari Tervon ja Tuomas Enbusken kanssa. Kun maahanmuuttokriittisyys-sana lanseerattiin, muuttui koko retoriikka. Ketään ei saa enää sanoa rasistiksi, vaikka jonkunhan on pakko olla sellainen!

Olin ylpeä valtuustostamme, kun päätimme yksimielisesti avata lähistölläni sijaitsevan Koskelan sairaalan vastaanottokeskukseksi. Mutta nyt naapurustoomme on levitetty lappuja, joissa varoitellaan turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista ja ryöstöistä. Kyse on henkensä kaupalla tänne tulleista ihmisistä! Se on raivostuttavaa. Poliisikin on todennut, että vastaanottokeskukset eivät näy rikostilastoissa.

Kymmenisen vuotta sitten minut ja tyttöystäväni hakattiin, kun erään ravintolan portsari tajusi, että olemme naispari. Muistan, kuinka pelottavaa oli tajuta, että tämä ihminen vihaa meitä.

Homoutensa tai suomenruotsalaisuutensa voi peittää, ihonväriä ei. Luulen, että tällaisina talodellisesti epävarmoina aikoina monet ihmiset tarvitsevat vihollisen, jota syyttää. Onneksi on myös niitä, jotka auttavat hiljaa ja vievät pakolaisille vaatteita. Muutakin hyvää tapahtuu, Ozan Yanar ja Nasima Razmyar valittiin eduskuntaan, ja kouluissa eletään jo ihan eri tavalla kansainvälisessä maailmassa. Kun se sukupolvi kasvaa aikuisiksi, tämän hulluuden täytyy olla ohi.”

Lauantai: pieni taulu kirpparilta 5 €, illallinen ravintolassa 45 €

”Lauantaina kunnostan yhtä ikkunoistani. Alkuperäisessä kunnossa olevan puutalon hienoimpia piirteitä on se, monia asioita voi kunnostaa omin käsin, esimerkiksi juuri ikkunoita. Sen kuin hioo, kittaa ja maalaa, ja ne ovat vuosia kuosissa.

Pyöräilen Malmille pihakirppikselle ja ostan pienen sympaattisen taulun norsusta. Tulen siitä hyvälle tuulelle, vaikka siinä ei ole mitään järkeä.

Illalla lähden ulos syömään. Käytän aika huolettomasti rahaa ravintoloihin. Tänään syön ystävieni kanssa nepalilaisessa ravintolassa. Nepalilainen ja thaimaalainen ovat lempikeittiöitäni. Helsingissä on nykyisin uskomaton ravintolatarjonta, ja pyrin kyllä testaamaan uusia paikkoja, mutta niitä syntyy niin nopealla tahdilla. Olen kasvissyöjä, joten se onneksi vähän rajoittaa.”

Sunnuntai: 0 €

”Tänään on lähestulkoon vapaapäivä. Siivoan kotiani ja valmistaudun maanantain kaupunginhallitukseen. Tällä viikolla rahaa ei ole mennyt hirveästi, mutta se vaihtelee paljon.

"Olen pienituloisen yksnhuoltajan tytär, mutta rahasta tai sen puutteesta ei tehty kotona koskaan numeroa."

Olen pienituloisen yksinhuoltajan tytär, mutta rahasta tai sen puutteesta ei tehty kotona koskaan numeroa. Onni oli ihan muissa asioissa. Samalla tavalla suhtaudun rahaan edelleen. Totta kai on ihanaa, ettei tarvitse stressata laskuista tai voi lähteä matkalle, jos haluaa. Mutta raha itsessään ei ole ollut koskaan tärkeää.

Minulla on myös sen verran elämänkokemusta, että tiedän, kuinka arvaamatonta kaikki on. Pitäisi elää jokainen päivä täysillä mutta vastuullisesti. Isoille muutoksille mahtaa harvoin mitään. Ne voivat panna kaiken uusiksi, hyvässä ja pahassa.”

Viikon menot yhteensä 234,60 €

Lue lisää:

Hyväosainen dyykkaa ruokansa roskiksista – miksi ihmeessä?

Silvia Modig

  • Syntynyt 8.7.1976 Helsingissä. Vasemmistoliiton toisen kauden kansanedustaja.
  • Asuu ystävänsä kanssa puutalossa Helsingissä.
  • Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.
  • Juontanut lukuisia nuorten- ja viihdeohjelmia.
Vapari

Näin paljon Silvia Modig kuluttaa rahaa viikossa: ”Dyykkasin ruokaa roskiksesta kansanedustajanakin”

Meni muuten väärin, toi poliisin lausuma ettei pakolaiskeskukset näy rikostilastoissa, juurihan poliisi julkaisi tilastoi nousseista rikos piikeistä lähistöllä. Ota nyt punaiset lasit pois, ja herää todellisuuteen. Mieti hetki, miksi vain miehiä tulee, kuka mies jättäisi perheensä sotaan oikeasti.. Katsoin muuteen Saksassa satama terminaalissa tulijoita, juu tulivat varmasti ykkösluokassa, ainoa näkyvä hätä oli puhelimen nettiin saanti.
Lue kommentti
Sari Saukkonen

Näin paljon Silvia Modig kuluttaa rahaa viikossa: ”Dyykkasin ruokaa roskiksesta kansanedustajanakin”

Ilahdutti lukea, miten Silvia on sisustanut kierrätystavaralla. Itse koin nyt viisikymppisenä erittäin riitaisen eron ja sain mukaani likimain vaatteeni ja käsityötarvikkeita. Katastrofaalinen taloudellinen tilanteeni pakotti hankkimaan huonekalut ym. tarpeellisen tavaran kirppareita ja roskakatoksista. Facebookin kirppikset ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi. Olen saanut ventovierailta ihmisiltä myös aivan ilmaisia huonekaluja ja koko asunnon sisustus on maksanut ehkä pari tonnia. Ja...
Lue kommentti