Mikko Alatalo ja Juice Leskinen tutustuivat vuonna 1971 Tampereella. He ovat molemmat Coitus Int -bändin alkuperäisjäseniä. Kuvat: Erkki Helin ja Lehtikuva
Mikko Alatalo ja Juice Leskinen tutustuivat vuonna 1971 Tampereella. He ovat molemmat Coitus Int -bändin alkuperäisjäseniä. Kuvat: Erkki Helin ja Lehtikuva

Mikko Alatalo kertoo tuoreessa Juice-kirjassa vaatettaneensa tulevaa rocktähteä Mic Macin farkuilla.

Muusikko ja nykyinen kansanedustaja Mikko Alatalo muistelee Risainen elämä -kirjassa sponsoroineensa 1970-luvulla rahapulassa olutta ystäväänsä ja bändikaveriaan Juice Leskistä.

– Juice tuli kesällä (1973) käymään mun luona Helsingissä ja sillä oli niin repaleet farkut, että perse paistoi. Nykyisinhän se on muotia, mutta silloin se oli vastenmielisen näköistä. Mä sponsoroin sille Mic Macista ehjät housut. Ei sitä silloin arvannut, että vuoden päästä se on Suomen ykkösartisti, Mikko Alatalo muistelee Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006 -kirjassa.

Alatalon lisäksi Juicella oli 70-luvulla myös muita "sponsoreita". Muonituksessa tuki bändikaveri Harri Rinteen äiti, jonka hernesopasta sai nauttia aina koko kaveriporukka. Juomatarjoilun hoiti esimerkillisesti Heinolasta Tampereelle muuttanut Pellervo-ystävä.

Tuohon aikaan Juice keikkaili jo Coitus Int -bändinsä kanssa, ja esikoislevykin oli ilmestymässä. Keikkatulot olivat kuitenkin olemattomia, joten Juicen elämä oli aika lailla yhden kortin varassa: kaikki riippui esikoislevyn suosiosta.

Antti Heikkisen Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006 -kirja (Siltala) ilmestyi tällä viikolla.

Lue myös:

Vesa Vierikko muitelee Juice Leskisen huumekohua: "Alkoi jo vähän tulla paniikki"

Seppo Hovi Juicen levyn äänityksistä: Nukuin pianon alla

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!